3
maalis
2015

PAB: Viron liberaali reformipuolue

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa Viron liberaali reformipuolue, joka selvisi voittajana parin päivän takaisista parlamenttivaaleista ja jatkanee näin päähallituspuolueena.

 

Vaalivoitto tarkoittanee siten samalla myös sitä, että Viro jatkaa totutulla linjalla: vahvasti sitoutuneena läntisiin instituutioihin ja nykyisiin turvallisuuspoliiittisiin ratkaisuihin, ja että nykyinen veropolitiikka – tasavero ja yritysten tuloverotus vasta näiden jakaessa osinkoa – eivät tule muuttumaan.

 

Palkintokomitea onnittelee Viroa!

 

Suomen lehdistössä reformipuoluetta verrataan virheellisesti kokoomukseen. Nämä kuitenkin edustavat kahta eri aatesuuntaa – kokoomus konservatismia ja reformipuolue liberalismia. Aihe on itse asiassa niin mielenkiintoinen, että sitä on syytä tutkia hieman enemmän.

 

Oheinen taulukko on viikon takaisesta The Economistista, jossa oli mainio artikkeli Britannian kaksipuoluejärjestelmän hiljattaisesta murtumisesta pienpuolueiden työntyessä konservatiivien ja työväenpuolueen rinnalle. Näistä keskeisin on uutta tuloaan tekevä liberaali puolue.

 

Taulukossa on esitetty Britannian parlamentin alahuoneen, eli House of Commonsin paikkajakauma vuodesta 1886. Kuvasta ilmenevällä tavalla liberaali puolue oli koko 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun konservatiivien ohella johtava valtapuolue. Puolue tosin muutti vuosisadan vaihteen tienoilla linjaansa klassisesta liberalismista ns. sosiaaliliberalismiin, joten sen aikaansaannoksiin kuuluvat yhtä lailla pörssi- ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyn kehittäminen 1800-luvun puolella, kuin myös sosiaaliuudistukset 1900-luvun alussa, alkaen työntekijöiden järjestäytymis- ja lakko-oikeudesta ensimmäisten hyvinvointivaltio-tyyppisten järjestelmien luomiseen.

 

Liberaalipuolueen valuminen sosiaaliliberalistiseksi oli tietyllä tapaa myös sen lopun alku, sillä porvarillisin kannattajakunta siirtyi pikkuhiljaa äänestämään konservatiiveja, ja vasemmalta ohi kiilannut työväenpuolue taas muodosti Marxin myötä syntyneelle vasemmistolaiselle luokkahengelle vielä houkuttelevamman vaihtoehdon. Väliin jäänyt liberaalipuolue löysi itsensä väliinputoajan asemasta.

 

Käännekohta oli erityisesti ensimmäinen maailmansota, jonka kauhujen jälkeen keskusjohtoisempien aatteiden tarjoama lupaus kontrolloidusta turvallisuudesta ja valtiollisesta ohjauksesta saattoi tuntua houkuttelevalta. Vuoden 1922 vaaleihin mennessä liberaalit olivat jo kutistuneet marginaaliseksi pienpuolueeksi, ja työväenpuolue, labour, oli kasvanut sen tilalle uudeksi mahtipuolueeksi.

 

Suomessa kehitys keskusjohtoisuutta kohti näkyy ehkä vielä voimakkaammin ja se yhdistää Suomessa sekä perinteistä konservatiivioikeistoa (kok, kesk) että vanhaa vasemmistoa (sdp, vas). Ns. kolmikantamallin vastustajia ei vanhoista puoleista juuri löydy (toki pois lukien näiden liberaali vähemmistö), vaan kaikkien aatteissa hyväksytään korporativismi ja keskitetty neuvottelujärjestelmä. Suomalaisia puolueita on erottanut lähinnä se, minkä eturyhmän ja keskusjärjestön asiaa kukin suuntaus on ajanut.

 

Palataksemme Britanniaan, oheisesta graafista ilmenee selvästi, kuinka keskusjohtoiset aatesuunnat elävät ja voimistuvat kriiseistä. Ensimmäinen maailmansota, 30-luvun lama ja toinen maailmansota erottuvat yhdellä silmäyksellä, eikä muiden pienempien kriisienkään jälkiä tarvitse kauan etsiä. Pienenä piikkinä mainittakoon, että uskonnot vahvistuvat samoissa olosuhteissa.

 

Näkyvissä on kuitenkin toinenkin megatrendi. Mitä pidempi aika sodista on kulunut, sitä vahvemmaksi on noussut liberaalien kannatus. Vuosikymmeniä UK:n parlamentissa parin paikan varassa sinnitellyt aate sai vuoden 2010 vaaleissa jo 57 paikkaa 650-paikkaisesta alahuoneesta (n. 9 %). Varsinainen pommi on kuitenkin ilmeisesti vasta tulossa, sillä liberaalien suhteellinen kannatus on paljon tätä suurempi. Vuoden 2010 vaaleissa liberaalit saivat peräti 23 % äänistä. Syy huomattavasti pienempään suhteelliseen osuuteen alahuoneen paikoista on se, että Britannian vaalijärjestelmässä paikka jaetaan aina kulloisenkin vaalipiirin voittaneelle puolueelle, jolloin niukankin tappion kokenut kakkonen jää nuolemaan näppejään. Tällaisessa järjestelmässä voi tapahtua ketsuppipulloefekti, kun pitkän ravistelun jälkeen paikat kääntyvätkin jopa yksissä vaaleissa aivan päälaelleen.

 

Tällä monasti kritisoidulla “first pass the post” -järjestelmällä on sekä heikkoutensa että vahvuutensa. Toisaalta se mahdollistaa selkeiden enemmistöjen syntymisen ja jumiutumattoman päätöksenteon (vrt. suomalainen konsensus ja viimeisen vuosikymmenen hallitukset, jotka ovat passiivisaggressiivisesti odottaneet parempien aikojen korjaavan rakenteelliset ongelmat), mutta toisaalta taas se on myös omiaan jarruttamaan muutosta ja turvaamaan johtavien puolueiden hegemoniaa.

 

Välttääksemme synnyttämästä väärää ja liian positiivista kuvaa, on totuuden nimessä todettava, että ei Britannian liberaali puoluekaan edusta tämän palstan ihanteita.

 

Liberaalien valtaosa yhdistyi vuonna 1989 sosialidemokraatteihin ja uuden puolueen nimeksi tuli Liberal Democrats. Puolueen jäsenistöä ja edustajia voi karkeasti luonnehtia siten, että 1/3 on klassisia talousliberaaleja ja 2/3 sosiaaliliberaaleja.

 

Talouspoliittisesti puolue löytää itsensä jotakuinkin poliittisesta keskustasta, ja sen linjasta löytyy paljon vasemmistolle tyypillisiä elementtejä, kuten veronalennukset alemmissa ja keskituloluokissa, vastapainonaan esim. tämänhetkinen ehdotus “kartanoverosta” asunnoille, joiden arvo ylittää 2 miljoonaa puntaa. Jokainen taloustieteitä lukenut tietää, millaisia vääristymiä aiheutuisi yhteen keinotekoisesti asetettuun raja-arvoon perustuvan veron soveltamisesta. Rehellisesti on todettava, että ainakin toistaiseksi konservatiivipuolueen talouslinja vastaa enemmän tämän palstan näkemyksiä.

 

Joka tapauksessa, Britannian kehitystä on hyvä seurata, sillä se näyttää jossain määrin vertaantuvan Suomen kehitykseen. Myös Suomessa liberaalit puolueet saivat loppunsa maailmansodissa, ja niiden tilalle tulivat keskusvaltaiset konservatiivipuolueet oikealta ja vasemmalta. Suomessa vasemmisto on ollut vielä Britanniaa vahvempi, mutta toisaalta suomalainen poliittinen järjestelmä ei ole myöskään ollut 1900-luvun jälkipuoliskolla vapaa, vaan erittäin vahvan painostuksen alainen aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. “Yleiset syyt” vaikuttivat muuhunkin kuin kokoomuksen hallituskelpoisuuteen. Ei ole täysin sattumaa, että nuorsuomalaisen puolueen uusi tuleminen tapahtui vasta Neuvostoliiton hajottua.

 

Nuorsuomalaisten lisäksi liberaalinen kansanpuolue LKP sinnitteli toki läpi muutaman vuosikymmenen ja 70-luvulla se vastasi ilmeisesti ainakin etäisesti sitä, mitä liberaali puolue Briteissä nyt.

 

Yksi mahdollinen tulkinta on se, että Suomen kehityskulku tapahtuu Britanniaa jäljessä, mutta keskeisiltä osin samaan suuntaan. Jonkin liberaalin puolueen kasvamista merkittäväksi joudumme valitettavasti odottamaan vielä kauan, mutta Viro sen sijaan näyttää onnekseen löytäneen ohituskaistan.

 

Itsenäisyyden jälkeen toteutettu lustraatio ja järjestelmän luonti uudelleen puhtaalta pöydältä siirsivät Viron poliittisessa kehityskulussa ilmeisesti jopa kymmeniä vuosia Suomen edelle. Siinä missä keskeiset neuvostomyönteiset poliitikot saavat Suomessa edelleen jatkaa tehtävissään ja voivat jopa johtaa ulkopolitiikkaa, Virossa järjestelmä on kertaheitolla ankkuroitu markkinatalouteen ja yksilönvapauksiin. Näitä ihanteita arvostaville oli tärkeää, että Savisaaren taantumuksellinen ja Venäjä-suuntautunut keskustapuolue torjuttiin jälleen, ja että Viro jopa otti vaaleissa pienen askeleen oikeaan.

 

Viron reformipuolueen ja muiden liberaalipuolueiden politiikan tarkempi vertailu jää ainakin palkintokomitealta tältä erää tekemättä, mutta näppituntuma on, että Viron käytännössä harjoittama politiikka on Euroopan liberaaleimmasta päästä. Vaikka historiallinen kurssikehitys ei ole tae tulevasta, eteläisen naapurimme ennuste ei näytä yhtään hullummalta.

 

uk_vaalit

Saatat tykätä myös

PB: Suomi lipsuu Itä-Euroopan varallisuusryhmään
PB: Suomi tarvitsee tulevaisuusstrategian
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
Kirja-arvostelu: Viro vuonna nolla

1 vastaus

  1. Jyri Virmalainen

    Mainiota infoa meikäläiselle, jonka kansantaloudelliset opinnot=0. Thomas Sowellia ja Milton Friedmania olen kuunnellut viime vuosina tarkkaavaisesti. Ois kiva jos löytyisi joku klubi, jossa käytäisiin läpi näiden nerojen tekstejä. Saisi meikäläinenkin lisää polttoainetta sosialismin torjumiseen debatissa.