14
helmi
2016

PB: Liikennevirasto aitaa kaikki Suomen kanavat

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa liikennevirasto, joka osallistuu valtiontalouden säästötalkoisiin aitaamalla kaikki Suomen kanavat.

 

Kyseessä on valtava, mutta kallis urakka kuvitteellisen riskin torjumiseksi, sillä kanaviin ei ole kukaan hukkunut miesmuistiin. Kun kaikki oikeasti vaaralliset riskitekijät on korjattu jo aikoja sitten, kuvitteellisia on pakko keksiä, tai joku vielä huomaa virkamiesarmeijan tarpeettomaksi. Ilmiö on aivan vastaava kuin leikkikenttien pehmustamisurakassa. Jopa sopiva EU-normi on löydetty perusteluksi järkiheitolle jättiurakalle.

 

Oikeasti ideaa motivoi se, että vastaavat hankkeet ovat erinomaisen tehokkaita työllistämään virkamiehiä hankesuunnittelussa ja valvonnassa. Kuka ikinä hommasikaan itselleen pestin aitaamisprojektin johdossa, varmisti myös työpaikkansa säilymisen seuraavien 5-10 vuoden ajaksi. Niin nerokas idea, että sen keksimisestä on epäilemättä jo jaettu palkinto ministeriön sisällä – röhönaurujen säestämänä. Toivottavasti myös PB-palkinto tavoittaa saman henkilön. Tunnistatte hänet sitten kahdesta pokaalista ja hyväpalkkaisesta virkasuhteesta.

 

Kanavien aitaaminen on myös omiaan tuhoamaan suomalaista kulttuurimaisemaa, mutta ministeriö lienee oikeassa arvellessaan, että 60-luvun ja joka kylään rakennettujen S-markettien ja muiden elementtilaatikoiden jäljiltä asialla tuskin on enää niin suurta merkitystä. Tasapäistettyjen suomalaisten vaatimustaso ei ole kovin korkealla. Heille riittää hieman vähempikin.

 

 

 

4 vastausta

  1. sampsa

    silloin kun minä olin pieni, oli just kiva kävellä siinä sulun päällä ja kattella veneitä :(

    1. epicAlpha

      Mikko Mustonen:

      “Alue on aidattu panssariverkolla, mutta siellä oleville pienvenelaitureille on pääsy portin kautta.”

      Järjenkäyttöä ja lukutaitoakin on monenlaista.

      1. ?
        Mitä tarkoitat? Kyllä mä tuosta artikkelista ymmärtäisin että kolme vuotta sitten lapsi hukkui kanavaan. Jos se hukkuikin aidattuun kanavaan, niin silti se hukkui kanavaan. Ja jos kanava olisi ollut aidattu niin kuin Taipaleen kanava, eli reunoiltaan, niin tuskin olisi hukkunut.
        Tuossa kuvassahan näkyy että tuo kanava on aidattu kauempaa ja alueella säilytetään pienveneitä jolloin sinne on tietysti useilla ihmisillä pääsy, ja portin auki jäämisen vaara on olemassa.