12
kesä
2016

PB: Keksi nimi Vasemmistoliiton uudelle aatteelle, palkintona PB-muki


Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Li Andersson, joka kokeilisi kuuden tunnin työpäivää. Palkintokomitea ehdottaa, että Andersson kokeilisi samoin tein kolmen tunnin työpäivää, sillä silloin hän ehtisi saada vielä vähemmän vahinkoa aikaiseksi.

 

Vasemmistoliiton johtoon valitun Anderssonin ajatus työn välttelystä on peräisin hänen ideologiastaan. Andersson kertoi näet haastattelussa, että hän ei ole edes lukenut Marxin kirjoja, mutta viehtyy sen sijaan degrowth-ajatuksista. 
 

Sitä ei olisi kyllä uskonut muutama viikko sitten Helsingin lentokentällä, kun Päivän Byrokraatti istahti kahvilassa Li Anderssonin viereiseen pöytään. Kalliin jakkutakkinsa viereisen tuolin selkämykselle heittänyt Li näytti lattea lipittäessään, tablettia sormeillessaan ja kultakorujen koristamalla kädellään hiuksia sipaistessaan sen verran elitistiseltä, että ristiriita hänen edustamansa vasemmistopopulismin kanssa sai Palkintokomitean puheenjohtajan melkein kysymään, että onhan kaunottarella varmasti vain menolippu.

 

Anderssonin ideologian tulkinnasta tekeekin monimutkaista juuri se, että degrowth ei Anderssonilla näytä tarkoittavan hänen omaa, tai edustamansa eturyhmän kulutuksen alentamista. Mikäli näin olisi, Andersson ja Vasemmistoliitto tuskin olisivat koko ajan vaatimassa aina vaan suurempia tulonsiirtoja ja tukia. Ilmeisesti kyse on siis siitä, että muiden tulee alentaa kulutustaan.

 

Koska kyse ei ole enää marxismista eikä edes tyylipuhtaasta degrowthista, Vasemmistoliiton uudelle aatteelle tulisi keksiä nimi. Päivän Byrokraatti julistaakin asiasta nimikilpailun. Miten pukea yhteen nimeen Anderssonin aatteen keskeiset kulmakivet – laiskuus, itsekkyys ja ahneus?

 

Mikäli joku keksii erityisen osuvan nimen, jonka Palkintokomitea päättää ottaa käyttöön, saa voittaja palkinnoksi ihka oikean Päivän Byrokraatti -mukin!

 

PB-muki

 

IS 12.6.2016

IS 12.6.2016

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre
Intersektionaalinen feminismi
All Lives Matter
PB: Vasemmistoliitolla on epäterve suhde poliittiseen väkivaltaan

19 vastausta

  1. Tietäjä82

    Odottaako byrokraatti vasemmiston edustajan pukeutuvan maolaiseen tms pelkistettyyn asuun. Onko stereotypioiden ajasta aika siirtyä nykyaikaan. Hienoa nähdä kun älykäs nainen johtaa puoluetta. Miksi huomio kiinnitetään ulkoisiin seikkoihin kun kyse on naisesta. Sehän on helppoa. Byrokraatti. Keksi taas jotain oikeasti haastavaa.

    1. ceterum censeo

      Ehkä niihin ulkoisiin seikkoihin kiinnitetään huomiota siksi, että ne näyttävät niin selvästi ko. henkilön kaksinaismoraalin.

  2. Oskari Ratinen

    “Kaikille kaikkea kivaa”. Lyhennekin olisi selkeä ja iskevä KKK.

  3. Tomi

    Miten tuolle täysin reaalimaailmasta irrallaan olevalle aatesuunnalle olisi nimeksi “Limaginääritalous”?

  4. klklföas

    Jos työpäivän pituutta lasketaan noin paljon laskematta samalla palkkoja, seuraukset ovat ainakin minun taloustieteellisen ymmärrykseni mukaan työllisyydelle tuhoisia. Muistaakseni Li ainakin TV:ssä mainitsi tavoitteekseen työllisyyden pantamisen, tietääkö kukaan miten hän sitä ajatteli parantaa?