17
kesä
2016

Päivän Byrokraatin kesäkilpailu

 

Päivän Byrokraatti julistaa virallisen kesäkilpailun. Onko sinulla hyvä yhteiskunnallinen, poliittinen tai vaikkapa ihan byrokratiaan keskittyvä blogi tai nettisivusto? Tai oletko aikeissa sellaisen perustaa? Sisältö voi olla ihan vapaasti tekstiä, sarjakuvaa tai vaikka peli, kaikki keinot sallitaan.

 

Ilmineeraa hengentuotoksesi Päivän Byrokraatille 31.7.2016 mennessä, ja olet mukana kilpailussa. Palkintokomitea tutustuu tuotoksiin ja palkitsee laadukkaimmat ja mielenkiintoisimmat näkyvyydellä ja ehkäpä jopa PB-mukilla. Aatesuunnalla ei ole merkitystä. Kilpailussa voi pärjätä niin liberaali kuin kommunistikin, kunhan laatu vain on kunnossa ja sisältö jaksaa meitä kiinnostaa.

 

Blogin tai sivuston www-osoite tulee postata tämän kilpailusivun kommentteihin (ei Facebookiin, vaan Päivän Byrokraatin omalle nettisivulle). Kommentteihin voi toki halutessaan kirjoittaa myös hengentuotoksensa esittelytekstiä.

 

Kilpailu alkaa än, yy, tee, nyt!

 

17 vastausta

  1. http://www.akikolu.name/

    Olen lasten parissa työskentelevä lähihoitaja ja samalla myös yhteiskuntatieteiden (pääaineena sosiaalityö) opiskelija yliopistossa. Suurin osa kirjoituksistani koskee lapsia ja nuoria ja koska he jokin päivä ovat yhteiskunnan täysimääräisiä jäseniä, luulen blogini jossain määrin olevan myös yhteiskunnallisia asioita käsittelevä.

  2. Sori en laita omalla nimellä enkä halua mukeja, niitä on kaapissa nytkin liiaksi. Mutta tuossa on yhteiskunnallista sarjakuvaa, joka koittaa olla jokseenkin hauskakin. Käsittelen eritoten oikeusjärjestelmää tietämättä siitä oikeasti rivikansalaista enempää mutta koitan sivuta muitakin yhteiskunnallisia, ajankohtaisia ja filosofisiakin aiheita. Ainakin nro 34 on vetänyt inspiraatiota täältä.

  3. Ilmastokauhu-Tero

    Ilmastonmuutoskeskustelun taivastelemiseen keskittyvä Ilmastokauhu -blogi:
    http://ilmastokauhu.blogspot.fi/2015/05/imperiumin-vastaisku.html

    Vaikkei vähään aikaan olekaan ollut aktiviteettia, se ei ole varsinaisesti kuollut, vaan… tauolla. Homma meni niin absurdiksi viime vuonna että on vaikea edes yrittää taivastella sen hulluutta. Ilmastohysteria on kuin parodiaa joka parodioi itseään. Mutta kyllä se taas siitä alkaa, kunhan pääsen nykyisestä ähkystä yli. :)

    1. Otteita parhaista poliittisista blogikirjoituksista:

      http://www.hs.fi/tiede/a1455253481946 – “Eräs kansanosa viljelee ahkerasti käsitettä punamädättäjä. Se ilmeisesti kuulostaa vähemmän harhaiselta kuin puhe yhteiskunnan moraalista selkärankaa rappeuttavista kommunisteista.”

      http://www.hs.fi/tiede/a1456459392035 – “Koulutusleikkausten ensimmäiset uhrit on saatu. Perussuomalaiset nuoret ilmoittivat torstaina käsittäneensä kehitysbiologian niin, että kromosomit määrittävät ihmisen sukupuolen ja seksuaali-identiteetin aina täysin yksiselitteisesti ja muu on kuvittelua.”

      http://www.hs.fi/tiede/a1463795717699 – “Eräät trooppiset muurahaiset ovat kehittäneet todellisen rajat kiinni -ratkaisun maahanmuuttokysymykseen. Työläiset tukkivat päällään kaikki pesän sisäänkäynnit.”

      http://www.hs.fi/tiede/a1437617787838 – “Joukko suomalaisia yrittää kansalaisaloitteella kaataa jo hyväksytyn tasa-arvoisen avioliittolain eduskunnassa.”

      http://www.hs.fi/tiede/a1447312588192 – “Startup-yrittäjät pöhisevät taas Slush-tapahtumassa Helsingissä. Yritysjargonissa puhutaan pivotoinnista eli huonon liikeidean hylkäämisestä ja uuden suunnan ottamisesta.”

      http://www.hs.fi/tiede/a1424929157467 – “Tällä viikolla Jussi Halla-aho avautui eduskuntavaalien “heikkolaatuisista mamuehdokkaista”. Hänestä listat ovat täynnä “ö-luokan nevöhööd-somaleita”, joita äänestetään lähinnä ihonvärin takia.´´

      http://www.hs.fi/tiede/a1393578796765 – “Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen suivaantui Sauli Niinistön vaalikampanjaa kuvaavasta Presidentintekijät-elokuvasta ja varmisti näin sille maksimaalisen mediahuomion. Tujusen olisi vain kannattanut suhtautua elokuvaan kuin antennikrottiin. Ei sitä kukaan huomaa, jos siitä ei tee numeroa.”

      http://www.hs.fi/tiede/a1441249605879 – “Nettikeskusteluja lukiessa tuntuu, että käsitykset turvapaikanhakijoista ovat yhtä vinksallaan kuin keskiaikaisten ihmisten ymmärrys luonnosta. Silloinkin keksittiin todellisuudesta vieraantuneita tarinoita muualta tulevista.”

      Hänellä on takana jo pitkä ja kunniakas ura kolumnistina, joka tuo esiin Helsingin Sanomien vasemmistolaisia mielipiteitä ja samalla höpisee jostain eläimistä, ihan kun ne liittyisivät asiaan mitenkään.

  4. Olen maaliskuusta 2015 lähtien säilönyt facebook sivuilleni lehtijuttulinkkejä käsitellen niitä Virastologian näkökulmasta.
    Virastologia = kehittämäni tieteenala joka selittää kansantajuisesti millä logiikalla Suomen hallinto toimii.
    Linkin yhteyteen olen aina yrittänyt kehittää mahdollisimman älyttömän selityksen miksi näin. Myöhemmin tarkasteltuna, totean lähes aina että mitään parampaa selitystä ei löydy.
    Virastopäivityksiä on tullut ehkä keskimäärin 3/päivä, olisikohan niitä sitten jo yli 1400…….