30
kesä
2016

PB: EU määrää keuhkosairauksien kuvia tupakka-askeihin

 

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa EU, jonka säännökset iljettävien keuhkosyöpä- ja muiden kuvien painamisesta tupakka-askien kanteen tulevat voimaan 15.8.2016.

 

Samalla tulee voimaan myös joukko muita terveysnatsistisia sääntöjä, jotka mm. kieltävät tupakkatuotteista makuaineet ja tuovat sivullisia häiritsemättömät sähkötupakat perusteettomasti tupakkasääntelyn piiriin. Kun kyse on vihreän tai raittiin elämäntapavallankumouksen edistämisestä, EU rajoittaa innokkaasti kenen tahansa oikeutta päättää omasta elämästään. EU:n peruspilareista, vapaasta kaupasta ja liikkumisesta pitävät kaikki, mutta mukana tuleva kontrolli- ja holhousideologia saa karkumatkalle. Kunpa EU:n saisikin ilman niitä.

 

Mutta kun ei saa, elleivät keskeiset poliitikot ala työskennellä EU:n mielivaltaisten rönsyjen karsimiseksi. Toimet ovat kuitenkin juuri päinvastaisia. Oma pääministerimme painottaa, että EU:n huonoista puolista pitäisi vaieta ja kaikkien pitäisi keksiä siitä vain hyvää sanottavaa:

 

“Tämä on juuri sitä puhetta jota meidän pitää välttää”, Juha Sipilä totesi eilen Brysselissä toimittajille, vastauksena Timo Soinin toistamaan “missä EU, siellä ongelma” -tokaisuun, ja jatkoi: “Meiltä löytyy argumentteja EU:n puolesta. Meidän pitää vain korostaa niitä.”

 

Pääministeri Sipilä: ellet ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa.

 

Uusi Suomi 29.6.2016

Uusi Suomi 29.6.2016

 

Yle 29.6.2016

Yle 29.6.2016

 

Saatat tykätä myös

PB: Suomalainen maksaa metsien ennallistamisesta 84 kertaa enemmän kuin saksalainen
PB: Helsingin Sanomien käyttämä terminologia pyrkii muokkaamaan ajatteluanne
Elpymisrahasto ja moraalikato
PB: Elpymisrahasto