2
elo
2016

PB: Gary Johnson (lib.) on ainakin parempi kuin The Trump ja Hillary!

Olisiko tässä Yhdysvaltain liberaalin* liikkeen mahdollisuus saada edes vähän ääntään kuuluviin? Jos kaksipuoluejärjestelmä tarjoaa The Trumpin ja Hillaryn, kolmas vaihtoehto alkaa kuulostaa vähintään houkuttelevalta.

 

Yhdysvalloissa Libertaaripuolue on nimennyt presidentinvaaleissa ehdokkaakseen Gary Johnsonin, joka toimi New Mexicon kuvernöörinä vuosina 1995-2003. Kuvernööriksi hän tuli valittua republikaanien ehdokkaana.

 

Liikemiestaustainen Johnson on jäänyt melko tuntemattomaksi, vaikka hän oli ehdokkaana myös 2012 vaaleissa. Menestys jäi sangen vaatimattomaksi, sillä Johnson sai 1 275 971 ääntä, edustaen 0,99 %:a koko annetusta äänimäärästä.

 

Emme tunne Johnsonia juuri lainkaan, mutta hän on kertonut pitävänsä itseään klassisena liberaalina, ja ajavansa hallinnon ja julkisten kulujen leikkauksia, matalampaa verotusta ja valtion velkaannuttamiskierteen lopettamista. Hän on myös kertonut kannattavansa vapaakauppaa ja suhtautuvansa hyvin pidättyväisesti Yhdysvaltain sotilaallisiin operaatioihin ulkomailla. Johnson on nimennyt itsensä myös arvoliberaaliksi ja kertonut kannattavansa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta, kirkon ja valtion erottamista ja marihuanan laillistamista. Hän myös kannattaa vapaata aseenkanto-oikeutta.

 

Ei se ainakaan huonompi voi olla kuin ne kaksi!

 

– – –

 

* Yhdysvalloissa ei aina oikein osata lukea ja kirjoittaa, ja sanalla liberaali viitataan siksi siellä vasemmistoon. Ottaen huomioon, että vasemmistolainen yhteiskuntajärjestelmä ei ole mitään muuta kuin asteittain lisättävää kontrollia ja pakkovaltaa, ja valtion keskitettyä päätöksentekoa yksilön omien valintojen sijasta, huonompaa nimeä ei puolueelle olisi juuri voinut keksiä. Kyse onkin todennäköisesti hienostuneesta orwellilaisesta vitsistä. Joka tapauksessa tämän nimisekaannuksen vuoksi liberaalit piirit keksivät itselleen nimihirviön “libertaarit”. Suomessa libertaareiksi itseään tituleeraavat menevät aatteessaan yleensä klassisista liberaaleista pidemmälle, jopa siten että välillä joidenkin aate lipsahtaa jo anti-valtio anarkian puolelle.

 

 

Saatat tykätä myös

PAB: “Vapaa ajattelu elää synkkää aikaa”
PAB: “Twitteristä on tullut New York Timesin päätoimittaja”
PB: Tutkimuksen mukaan merien muovijäte tulee kymmenestä suuresta joesta Aasiassa ja Afrikassa
PB: Asumisperusteinen sosiaaliturva lähettää väärän viestin

3 vastausta

  1. Libertaari

    Onhan se nimihirviö, mutta mitä muutakaan olisi voinut tehdä kun vastapuoli omi alkuperäisen nimen itselleen? Nimitys “Klassinen liberaali”on ihan yhtä vakuuttava kuin keskustelupalstoilla nähtävä “se alkuperäinen [nimimerkki]”. Ja kun Suomessakin liberaaleiksi ovat julistautuneet mm. Vihreät, RKP ja Stubb, niin ei se täälläkään enää alkuperäistä merkitystään muistuta.

    Libertaari -nimitys on taas vain yhdenmukainen jenkkiversion kanssa, jonka teki muodikkaaksi Ron Paul:n presidenttikampanja vuonna 2008. Jotkut libertaarit kannattavat minarkismia, jotkut anarkismia, jotkut puolisosialismia, mutta niin se on jenkkilässäkin. Eipä taida olla ainuttakaan poliittista aatetta jonka joukossa ei olisi myös epärealistisia äärihörhöjä. Outoa olisi jos libertarismi olisi poikkeus.

    Ero suomalaisten klassisten liberaalien ja libertaarien välillä on vain nimessä. Senkin tulee siitä missä kyseisen henkilön poliittisen aatteen juuret ovat. Ovatko ne pitkässä kansainvälisessä liberalismin perinteessä? Jos, niin silloin henkilö nimittää itseään mielellään klassiseksi liberaaliksi. Jos juuret ovat Ron Paulin nostattamassa amerikkalaisessa täsmälleen samaan ideologiaan perustuvassa kansanliikkeessä, silloin henkilö kutsuu itseään libertaariksi.

    Minä olen libertaari. Minarkisti. Markkinaliberaali. Sananvapauden kannattaja, sosialismin vastustaja. En Ron Paulin herättämä, mutta ehdottomasti Ron Paul:n kannattaja.

  2. Libertaari

    Ja muuten olen sitä mieltä että Trump on saatava presidentiksi. Muutoin nykyisin patoutunut paine tulee puhkeamaan jonkinlaiseksi sisällissodaksi lähivuosina. Trumpin valinta päästelisi isompia paineita ja kumoaisi vasemmiston suurimpia ylilyöntejä. Sen jälkeen Usan oikeisto ja libertaarit tyytyisivät taas pitkään puimaan nyrkkiään kaikessa hiljaisuudessa.

  3. fdsjkarrekj

    Jos vuoden 2018 presidentinvaaleissa ei ole yhtään edes jokseenkin liberaalia (sanan alkuperäisessä merkityksessä) ehdokasta, taidan kirjoittaa lappuun Gary Johnson. Tiedä vaikka se julkaistaisiin jossain iltapäivälehdessä. Ainakaan 2012 sopivaa ehdokasta ei ollut.