24
joulu
2016

PB: Verohallinto vaatii eläkevakuutusta joulupukille

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa verohallinto, jonka mukaan joulupukille on otettava eläkevakuutus.

 

Eläkevakuutuksen ottamisen voi verohallinnon mukaan välttää, jos pukki on alle 18- tai yli 68-vuotias. Palkintokomitea ei ymmärrä, miten verohallinto ei ole ohjeistuksessaan ottanut huomioon aivan yleisesti tiedossa olevaa tosiasiaa, että valkopartainen joulupukki ei ole mikään pojankloppi, vaan hän on muorinsa kanssa ollut eläkeiässä jo satoja vuosia.

 

Eläkevakuutuksen sijasta relevantimmat säännökset liittyvät ilmeisesti laiminlyötyihin lahjaveroihin ja lapsityövoiman käyttöön Korvatunturilla. Täysin selvää ei ole sekään, onko valtava tonttulauma syntynyt joulumuorin täydestä vapaaehtoisuudesta, vai onko kyseessä ihmiskauppaan rinnastettava satuhahmon käyttö synnytyskoneena.

 

Entä mitenkä on tonttujen työsopimusten ja työolosuhteiden laita? Ettei joulupukki vain ketjuttaisi pätkätöitä vuodesta toiseen sesonkiaikana huonoin ehdoin, ja laiminlöisi järjestää lepotauot ja lainmukaisen työajan seurannan?

 

Huolta aiheuttaa myös joulupukin kyky jakaa lahjat vuorokauden puitteissa lähes koko maailmaan. Joulupukin reki ei millään voi liikkua sallittujen nopeusrajoitusten puitteissa, ja mitä ilmeisimmin Suomen budjettivaje olisikin tilkittävissä lähelle Korvatunturia sijoitettavilla kameratolpilla.

 

Onko pukilla ylipäätään voimassa olevaa ajokorttia ja lentolupakirjaa? Hänen iässään lääkärintarkastus tulisi ajo-oikeuden tarkastamiseksi suorittaa viiden vuoden välein ja lentolupakirjaa varten joka toinen vuosi. Ja vaikka luvat olisivatkin muuten kunnossa, niin rahdin kiinnittämisessä on joka tapauksessa puutteita. Päivän Byrokraatin näkemissä kuvissa lahjapaketit on sullottu rekeen hujan hajan ja niiden kiinnityksessä on vakavia puutteita. Jos näin jatketaan, vakava onnettomuus on vain ajan kysymys.

 

Päivän Byrokraatti toivottaa kaikille ja muillekin oikein hyvää ja rauhallista joulua!

 




 

IS 23.12.2016

 

7 vastausta

  1. Kypsä

    Nopeusrajoitusten noudatttaminen (missä ovat kameratolpat?) on joulupukin reestä puhuttaessa pikkujuttu. Paljon vakavampi asia lienee, että en usko rekeä saati poroja olevan Ilma-alusrekisterissä. Mahtaako olla tyyppihyväksyttykään ilmailulaitteeksi, edes experimental -luokkaan kuuluvaksi sellaiseksi? Uskon vakaasti useita muitakin Tärkeitä Säädöksiä rikotun julkeasti
    http://www.trafi.fi/ilmailu/lentokelpoisuus/lentokelpoisuusmaaraykset

    Taannoinhan DIY -mies Pohjois-Suomessa väsäsi itselleen lentokoneen (siipikangas mm. apulantasäkeistä) ja lenteli sillä matalalla vesialueen päällä. Julkea touhu ei loppunut ennen kuin poliisi tuli ja vei koneesta potkurin.

    Kantelin juuri asiasta Trafille. Kyseenalaistan myös voimakkaasti itse Joulupukin kelpoisuuden kuljettaa luvatonta ilma-alustaan:
    http://www.trafi.fi/ilmailu/henkiloluvat

    1. Jussi

      Kyseinen kaverihan oli nimeltään Päätalon Raimo ja on rakentanut vissiin ainakin kolme Tiira-merkkistä konetta. Todellinen yhteiskunnan vihollinen siis.

  2. Ja missä ihmeessä viipyy joululahjavero?!

    Joku voi saada enemmän lahjoja kuin joku toinen! Pakkohan tähän on saada joku Solidaarisuus!

    Jos joku saa kolme lahjapakettia, ja toinen saa vain yhden, voisi SDP lähettää punakaartit kiertelemään ihmisten oville ja keräämään liikaa saadut lahjat pois, kunnes lahjaerot on saatu tasoitettua.

    Pitäähän tässä nyt edes Tasa-arvoa kunnioittaa!

  3. Absurdialandia

    Ehdotus seuraavaksi päivän byrokraatiksi

    Sakottava viranomainen tai tyytymättömyytensä ilmoittanut syyttäjä

    Absurdia

    … Helsingin käräjäoikeus antoi joulukuussa poikkeuksellisen tuomion sakkorangaistuksen täytäntöön panosta. Kyseessä oli lievä valtionrajarikos: sakon saanut henkilö oli tuomion mukaan matkustanut Suomesta huviveneellä Viroon ja takaisin ylittäen rajan ilman matkustusoikeutta osoittavaa asiakirjaa.

    Käräjäoikeuden tuomiossa kerrotaan, että henkilöllä oli mukanaan ajokortti, jonka hän esitti rajavalvojille. Ajokortti ei kuitenkaan ole matkustusoikeuden osoittava asiakirja: Suomesta Viroon matkustaessa henkilöllä on oltava mukanaan passi tai poliisin myöntämä henkilökortti.

    Koska henkilöllä ei ollut tarvittavaa asiakirjaa mukanaan, rajavalvonta kirjoitti hänelle rangaistusvaatimuksen 15 päiväsakosta. Kyseisellä veneilijällä oli voimassaoleva passi ja rajavartijat olivat tarkastaneet sen tiedot tietokoneelta.

    Päiväsakon rahamäärä määräytyy vähentämällä nettokuukausituloista peruskulutusvähennys 255 euroa ja jakamalla saatu erotus luvulla 60. Päiväsakon alin euromäärä on vähintään 6 euroa eli henkilö, jolla ei ole ollenkaan tuloja tai varoja olisi saanut tässä tilanteessa sakkoja 90 euroa.

    Kyseisessä tapauksessa veneilijän viimeksi toimitetun verotuksen mukaisesti päiväsakon rahamääräksi muodostui 6 350 euroa eli yhteensä 92 250 euroa. Myöhemmin paljastui, että vastaajan tulot olivat tuosta vielä nousseet, joten todellinen euromäärä olisi ollut vielä korkeampi. Sakkoa ei kuitenkaan koroteta vastaajan tappioksi valitusprosessissa, jos ne ovat kasvaneet.

    Sakon saaja kertoi käräjäoikeudelle, että hän oli siinä uskossa, että ajokortti on riittävä henkilöllisyystodistus Viroon matkustettaessa. Hän kertoi myös, että passi oli ehkä koko ajan mukana kassissa, mutta hän ei erityisesti etsinyt sitä, koska piti sakon myöntämisen perusteita virheellisenä ja järkyttyi sakon suuruudesta.

    Vastaaja arvioi, että harhaluulo ajokortin riittävyydestä Viroon matkustettaessa on yleinen. Passivapaus koskee kuitenkin vain Pohjoismaita, joissa henkilöllisyys on yleensä todistettavissa myös ajokortilla.

    Viroa koskevat muissakin Schengen-maissa voimassa olevat säännöt eli matkustusasiakirjat on voitava esittää, vaikka niitä ei rajalla enää systemaattisesti tarkasteta. Rajavalvojat puolestaan korostivat, että asiasta tiedottavia kylttejä on esimerkiksi Katajanokassa, joka oli veneen kotisatama.

    Käräjäoikeus katsoi, että vastaajan olisi pitänyt tietää, että hänellä on oltava mukanaan matkustusasiakirja. Vastaajan katsottiin siis syyllistyneen valtionrajarikokseen. Myös rajavalvojaviranomaisen kirjoittama päiväsakkojen lukumäärä on käräjäoikeuden mukaan vastannut rangaistuskäytäntöä.

    Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että kyseessä oli varsin vähäinen rikkomus, josta ei aiheutunut vaaraa, vahinkoa ja eikä vastaaja saanut siitä hyötyä. Tapaukseen olisi sopinut paremmin kiinteämääräinen rikesakko, mutta sitä ei voida lievän valtionrajarikoksen tapauksessa käyttää. Lähes 100 000 euron sakko oli päätöksen mukaan yleisen oikeustajun vastainen, vaikka tekijä olisi tekoon syyllinen ja sakotettavalla olisi myös maksukykyä.

    Lopputuloksena oli, että käräjäoikeus jätti vastaajan kokonaan tuomitsematta rangaistukseen.

    “Samaa lopputulosta voitaisiin perustellusti käyttää teon laadun perusteella myös sellaisten vastaajien kohdalla, joilla päiväsakkojen rahamäärä jää pieneksi”, päätöksessä kerrotaan.

    Syyttäjä aikoo valittaa tuomiosta, joten se ei vielä ole lainvoimainen.

  4. Absurdialandia

    Missä on yhdenvertaisuus lain edessä

    Tai dublinin sopimuksen ensimmäisen maan sääntö, silloin kun täysin passiton syyrialainen sotapakolainen tulee ilman papereita koko eun läpi tänne absurdialandiaan

    Ei ole hulluudella perälautaa

    Sama ku yllä

    Hyvää loppuvuotta kaikille omilla aivoillaan ajattelijoille

  5. Jaakko

    Mitäs tälle sivustolle on tapahtunut, kun ei ole enää uusia postauksia? Juuri kun kävijämäärät olisivat lähteneet huimaan kasvuun. Onko taustalla jotain painostusta, oikeustoimia tai lahjontaa?

    1. Päivän Byrokraatti

      Heh, ei. Me vaan olemme bisneksessä ja työssä kiinni olevia ihmisiä, joilla on välillä todella kiire. Eiköhän tässä kohta taas kirjoitella.