15
helmi
2017

PB: Jos ei kilpailla verohelpotuksilla, niin yritetäänkö vaikka revontulilla?

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk), joka jyrähti Teslan jättimäisen akkutehtaan sijoittautumiskeskustelujen ohessa, että “Suomi ei kuitenkaan voi kilpailla muita Euroopan maita vastaan verohelpotuksilla.”

 

Millä sitten? Eksoottisilla revontulilla ja tuhansilla järvillä? Saunalla ja salmiakilla? Vuoden 1995 MM-lätkävoitolla?

 

Ei tietenkään. Yhdet aliarvostetuimmista kilpailutekijöistämme ovat työntekijöiden ylimitoitetut edut ja lakkoherkkä työmarkkinajärjestelmä, joka tuottaa sellaista vakautta ja ennustettavuutta, että sitä ei voi rahassa mitata. Tai ainakaan yksikään investoija ei mittaa. Ja lisäksi syntyy myös jotain solidaarisuutta, mutta sen toimintamekanismi jäi hieman epäselväksi.

 

“Luulen, että Wärtsilän pojat tykkäisivät matalaa, jos Teslalle tulisi alempi yhteisövero”, elinkeinoministeri jatkaa.

 

Eikö yhteisöveroa voi sitten laskea kaikilta? Vaikka viiteentoista tai kahteentoista pudotettu yhteisöveroprosentti veisi Suomen houkuttelevuuden investointikohteena kertaheitolla Euroopan kärkikastiin. Saattaisi houkutella muitakin isoja toimijoita sijoittamaan tänne. Mutta ei voi, koska suomalainen käsitys oikeudenmukaisuudesta tai jotain.

 

Eihän yritysten verotus ole mikään itseis-, vaan välinearvo. Yritys on vain idea, jonka ympärille on kokoontunut työskentelemään joukko ihmisiä. Viime kädessä kaikki verotus kohdistuu aina ihmisiin. Yrityksiä verotettaessa juuri niihin, jotka yrittävät luoda jotain uutta.

 

Sivumennen todeten, yhteisöveron laskun tiellä suurin este taitaa olla Perussuomalaiset. Esimerkiksi viime syksyn budjettikeskusteluissa Sampo Terho ja Toimi Kankaanniemi haukkuivat demareita yhteisöveron alentamisesta viime vaalikaudella ja luonnehtivat sitä mm. tulonsiirroksi suuryrityksille, pitäen tehtyä veronalennusta suurena virheenä.

 

Perussuomalaisten puheet saavat ihmettelemään, että elämmeköhän edes samassa todellisuudessa, kun kyse oli kuitenkin viime hallituksen ylivoimaisesti fiksuimmasta talouspäätöksestä.

 

IL 14.2.2017

Saatat tykätä myös

PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre
PB: Vasemmistopolitiikka häätää teollisuuden Suomesta
Intersektionaalinen feminismi
PB: Päivi Nergistä valtiovarainministeriön kansliapäällikkö? Mikä voisi mennä pieleen?