17
heinä
2017

PB: Ylen nettiuutisilla on aihealue “työläisten riisto”

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa valtiollinen Yleisradio. Olisitteko nimittäin ikinä uskonut, että Ylen nettiuutisissa on aihealue nimeltä ”työläisten riisto”?

 

Työläisten riistolle ei valitettavasti ole löydetty täysin yhtenäistä määritelmää edes bolševikkien ja menševikkien kesken. Suhteellisen usein jaettu näkemys on Marxin Pääomassa esittämä, jonka mukaan työläisten riistona pidettäisiin aina työn teettämistä yrityksen palveluksessa, sillä kapitalistin maksama palkka on pienempi kuin työläisen tekemän työn arvo. Tehdyn työn ja työläisen palkan arvojen välinen erotus on teorian mukaan kapitalistin saamaa lisäarvoa, jonka kapitalisti pitää itsellään.

 

Toisaalta työläisten riistona pidetään kuitenkin myös työläisen irtisanomista yrityksen palveluksesta. Suo siellä, vetelä täällä.

 

Ylen nettisivuilta ei runsaista etsinnöistä huolimatta ole löytynyt kategorioita ”yrittäjien kyykyttäminen”, ”Byroslavia” tai ”himoverotus”, mutta ”yksityistämisvimman” ja ”hallitsemattoman markkinallistamisen” kohdalla kone sentään surisee lupaavasti. ”Kansallissosialismi” löytyy nettisivujen taksonomiasta ilman pidempää miettimistä.

 

Päivän Byrokraatti ei ole saanut selvitettyä, missä laajuudessa Ylen nettisivujen luokittelu perustuu automaatioon ja missä määrin kyse on käsityöstä. Kyse ei kuitenkaan voi olla työläisten riistosta, sillä Yleisradio on hyvä esimerkki siitä, että työtä voi tehdä myös tuottamatta yhtään lisäarvoa, kun tuotantoväline ei ole yksityisessä omistuksessa.

 

Koska verorahoitteisen Ylen käyttämä aihealuejako on selkeästi aatteellisesti värittynyt, Päivän Byrokraatti tarjoaa Ylelle ilmaiseksi oman versionsa. Sekään ei ole ”julkeine sektoreineen” ja ”vihreine valheineen” täydellinen, mutta kuitenkin huomattavasti Yleä neutraalimpi.

 

 

Yle nettiuutiset

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistohallituksen arvostelu on vihapuhetta?
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
PB: Viranomaiset unohtivat tasapuolisuuden somessa
PB: Vihreät ja Yle tuputtavat lapsille poliittisia kantoja

2 vastausta

  1. Veijo Hoikka

    Yle osoittaa tuolla aihealueella poliittisen (kommunistisen) kantansa, aivan kuten heiliä hitlerille huutavat kansallissosialistit osoittavat toiminnallaan omansa.

  2. Tuhlaajapoika

    YLE on ollut aina tämmöinen eikä sitä tule kukaan muuttamaan ennen kuin puristetaan se minimiin.

    Perusihmiset alkavat vasta nyt heretä siihen, miten meidän journalistit on aivopesty ja jos opetussuunnitelmia ja nuorten “omaa” ajattelua kuuntelee alkaa hyvin sekin aivopesu olla valmis.
    YLE ollut mestari tässä myös “limuviinat” “työläistenriisto” “äärioikeisto”, sitten nauretaan jenkeille kuin heitä pelotellaan “terrorismilla”. Annan nyt esimerkin mitä MTV3 uutissa ei näkynyt, yksi pääuutinen oli koululaisten robottikisasta jenkeissä, mutta uutinen ei ollutkaan siitä vaan 3-4 minuuttia käytetiin puhumassa miten afgaani tytöt saivat sittenkin viisumit tulla jenkkeihin.
    Kyllä valtakunnallinen ykkösmedia puhui yhtenä pääuutisena miten afgaani tytöt saivat viisumit tulla käymään jenkeissä… minä kun mietin että kuka sen perhanan robottikisan voitti tai edes kuka oli suosikki? Oliko Suomi mukana?