Päivän Byrokraatti

Please Wait...

Päivän Byrokraatti

PAB: Suurituloiset karkaavat elintasopakolaisiksi ulkomaille

By | elokuu 2, 2017
37 Comments
  • author avatar
    Pekkis 5 kuukautta ago Vastaa

    Annan PB:lle taas oman PB-palkintonsa Randimaisen ideologian myynnistä, sekä jään odottamaan innolla yhteiskuntaa, jonka toivon joskus perustettavan tälle ideologialle. Ottamalla objektiivisesti vain eräiden taloustieteilijöiden huomattavasti vanhentuneesta tutkimuksesta huomioon, vain tiettyä kansanosaa palvelevan talousmallin, uskon tämän yhteiskunnan olevan malliksi kaikille huonommille yhteiskunnille. Onnea!

    Ps. Haluan vielä muistuttaa, että Lähi-itäläisiä Aflechteja on huomattavasti enemmän siellä Välimerellä. Ja otan vielä pois onnentoivotukseni ja muutan sen jaxuhaliksi, koska onnella ei tutkitusti ole mitään vaikutusta menestymiseen.

    • author avatar
      Päivän Byrokraatti 5 kuukautta ago Vastaa

      Lopetapa niiden palkintojen jakaminen. Me hoidamme sen homman.

  • author avatar
    Jonne 5 kuukautta ago Vastaa

    Suurituloisten karkaamisella ei minun käsittääkseni ole sinänsä merkitystä Suomen taloudelle. Sillä sen sijaan on merkitystä karkaako teollisuus ja/tai muu taloudellinen toimeliaisuus.

    Tietysti silloin jos suurituloisen karkaamisella on merkitystä, jos hänen mukanaan lähtee myös teollisuutta tai toimeliaisuutta. Näin ei kuitenkaan automaattisesti ole.

    • author avatar
      ksee 5 kuukautta ago Vastaa

      Jos lahjakkain ja koulutetuin osa kansasta valuu pikkuu hiljaa ulkomaille, niin sillä ei ole väliä, koska aina voi keittää lisää sellua ja viljellä sokerijuurikasta, vai?

      • author avatar
        Pekkis 5 kuukautta ago Vastaa

        Sinulla on varmaan joku lääke tähän suomen epäonnekkaaseen sijaintiin maailmankartalla? Sillä verot eivät lähimainkaan ole suurin syy koulutettujen ja lahjakkaiden ihmisten lähtöön. Ja onhan se helppo huudella, mutta anna myös toki jokin konkreettinen ehdotus millä asioita oikeasti parannetaan?

        • author avatar
          ksee 5 kuukautta ago Vastaa

          No, joo – onhan lähtöhalukkuuteen toki vaikuttamassa myös palkkahaitarin kapeudesta seuraava olematon tulostaso, pöyristyttävä hintataso ja aivan silmitön viha ja kateus vähänkin paremmin menestynyttä kohtaan. Työntöä tulee myös kaiken jäykistävästä korporatismista ja voimavarojen hassaamisesta kuolinkoroinoissa olevien alueiden ja alojen tekohengittämiseen. Kyllähän se kunnianhimoista ihmistä korpeaa, että varmin tapa tässä maassa vaurastumiseen on ”sipilöinti” eli valtion ja valtionyhtiön rahojen kanavoiminen omiin ja uskonveljien taskuihin…

        • author avatar
          talvi on kiva 4 kuukautta ago Vastaa

          Melkoisessa itsepetoksessa elät jos luulet, että aivovuoto johtuu kylmästä säästä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joka on tarpeeksi laaja maa kattaakseen kaikki ilmastot ei ole minkäänlaista rikkaiden muuttoliikettä etelään, päinvastoin Suomen kaltaisissa pohjoisvaltioissa on keskimäärin korkein tulotaso.

          Korkeatuloiset eivät synny tyhjästä, vaikka olisivatkin tienanneet omaisuutensa palkkatyöllä yrittämisen sijaan. Mitä vähemmän suomesta löytyy korkeakoulutettua ja ennenkaikkea taitavaa työvoimaa sen vähemmän kansainväliset yritykset haluavat tänne investoida. Toki voimme palata takaisin 1800-luvulle raaka-aineiden tuottajamaaksi mutta ei sillä nykyistä Länsi-Euroopan tulo- taikka elintasoa ylläpidetä.

          • author avatar
            Pekkis 4 kuukautta ago

            Säällä ei ole niin merkitystä, ehkä jonkin verran mutta en usko suuremmin haittaavan itsekään. Toki vertaamalla Suomea Yhdysvaltojen pohjoisiin osiin, suosittelen että vilkaiset karttapalloa uudestaan. Se on se pimeys, ei kylmyys. Mitä enemmänkin tarkoitan on Venäjä, joka on valitettavan arvaamaton, voisi olla ihan mahtava naapuri, vaan kun ei ole. Sitten vielä Itämeri. Väittäisin, että Suomi on hieman epäonnisesti sijoittunut verrattuna jo ihan pelkästään ruotsiin, puhumattakaan tanskasta, saksasta jne. Meillä on aika pienet markkinat tässä verrattuna noihin muihin. Ja kyllä se etäisyys vaikuttaa.

            Ja mitä tuohon sipilöintiin tulee, suomi on maailman vähiten korruptoitunut valtio, sekä sen julkinen sektori on yksi tehokkaimmista. Toki itsekin luopuisin kepusta ja siitä vähästäkin sipilöinnistä mielelläni.

  • author avatar
    FutuDrama 5 kuukautta ago Vastaa

    PB on varmaan tutustunut AI:n vaikutukseen ja siihen ettei tulevaisuudessa töitä riitä kaikille. Jääkö töitä vaille jäävän kansanosan tehtäväksi siirtyä omavaraistalouteen tai rikollisuuteen, jos toimeentuloa ei varmisteta yhteiskunnan taholta?

    • author avatar
      Päivän Byrokraatti 5 kuukautta ago Vastaa

      Edustamaasi kantaa tavataan kutsua luddismiksi. Silti koskaan teknologinen kehitys ei ole vähentänyt tarjolla olevan työn määrää, vaan lisännyt sitä. Älä polta kehruukoneita.

      • author avatar
        Pekkis 5 kuukautta ago Vastaa

        Tuo ei ole Luddismia, vaan pelkoa. Kehruujennyjen tuhoaminen taas on Luddismia. Pelko on toisaalta ihan perusteltua, kannattaa lukea vaikka maailman pankin digital dividends tai Martin Fordin uusin kirja.

        Palkinnon saatte jakaa jatkossa itse, jos lupaatte sivistyä.

        • author avatar
          Päivän Byrokraatti 5 kuukautta ago Vastaa

          Luddismi on pelkoa ja pelko on luddismia. Mitä palkinnon jakamiseen tulee, kyseessä ei ollut pyyntö.

          • author avatar
            Pekkis 4 kuukautta ago

            Have it your way.

            Luddismia tuo ei kyllä ole. Ei täällä kukaan ole teknologiaa vastustanut.

            Voin antaa hyvän esimerkin tahattomasta (tyhmyydestä) ludistelusta: Yhdysvalloissa mäkkärin työntekijä tienaa vähimmäispalkan, joka on jokseenkin laissa määritelty(?). Jos palkkaa nostettaisiin siedettävämmälle tasolle, voitot pienenevät ehkä, mutta mäkkäri investoi silloin esim. automaatioon ja parempiin työmetodeihin ja näin saavuttaa taas haluamansa liikevoiton. Näin siis työntekijöiden määrä vähenee ja tuottavuus nousee niiden keskuudessa jotka jäävät, eli heidän palkkojaan voidaan korottaa.

            Näin sen pitäisi mennä. Kun asian näin kääntää, vaikuttaa siltä, että oikeistolaiset ovat niitä luddareita.

      • author avatar
        FutuDrama 5 kuukautta ago Vastaa

        PB:n kannattaisi ehkä lopettaa kommentoijien leimaaminen, sillä tämä(kin?) luoti meni pahasti harhaan. Teknofiilinä myin ”kehruukoneeni” ennen takaisin suomeen muuttamista.

        Sanoisin että olisi aika rohkeaa väittää että PB:n tulevaisuuden visio päihittää maailmanlaajuisesti tunnettujen älyköiden ennusteet. Vai voitteko kenties paljastaa tämän artikkelin kirjoittajan, niin lukijat voivat verrata hänen meriittejään näihin?

        Itse sijoittajana pelkään että AI ja robotisaatio yhdessä teidän visioiman tuettoman yhteiskunnan kanssa aiheuttaisi Suomelle pitkän laman (PB:lle on varmasti laman syntymekanismi ja heijastusvaikutukset tuttuja), ja epävakauttaisi yhteiskuntaa. Maailmalla on jo tarpeeksi epävakaita maita, ja yhdestä niistä muutin lasteni takia takaisin sohjolaan.

        • author avatar
          Varmaan sitten randilainen 5 kuukautta ago Vastaa

          Ja sekö ei tuota epävakaata maata että samalla kun töiden vaativuustaso kasvaa ja koulutusvaatimukset lisääntyvät koneiden viedessä helpommat työpaikat, me tuetaan lisääntymään sitä väestönosaa joka ei kykene tähän yhteiskuntaan sopeutumaan ja kouluttautumaan niihin jäljelle jääviin akateemisiin ammatteihin? Kaikissa hyvinvointivaltioissa väestön älykkyysosamäärä putoaa uhkaavasti (mm. Dutton et al. julkaissut useita papereita aiheesta) ja joidenkin tutkimusten (esim. Woodley, Nijenhuis & Murphy) mukaan länsimaissa älykkyys on pudonnut jo 1850-luvulta lähtien kun tulojen ja lapsiluvun välinen korrelaatio alkoi kadota. Kun me annetaan tukia elämiseen ja lisääntymiseen vähiten älykkäille, ja rankaisemme älykkäimpiä ja parhaiten pärjääviä vähentäen samalla niiden lisääntymistä, me tuemme väestön ohjautumista tyhmempään suuntaan ja pahennamme ongelmaa tulevaisuuden AI-yhteiskunnassa.

          Tänäkin vuonna Suomessa syntyy alle 50 000 ihmistä. Sopia pohtii, ovatko niiden vanhemmat todennäköisemmin insinöörejä ja maistereita vai kolmannen sukupolven työttömiä ilman koulutusta ja miettiä mitä tällainen väestörakenne tulevaisuudessa helppojen työpaikkojen kadotessa tarkoittaa tarkoittaa. Tähän kun lisätään vielä maahanmuutto kolmannen maailman maista joissa väestön keskimääräinen älykkyys on keskihajonnan verran meidän alapuolellamme ja yhteiskunta sen mukainen niin PISA-tuloksien ei kannata ainakaan olettaa paranevat jatkossa.

          Parhaimmillaankin tämä vasemmiston visio yhdistelmästä hyvinvointivaltiomalli + AI tuottaa massatyöttömyyden ja massasyrjäytymisen yhteiskunnassa ja levottomuuksia varmasti tulee vaikka verotusta ja kansalaispalkkoja nostettaisiin totaalikommunismiin asti. Ja ei, tämä ei ole mikään oodi eugeniikalle, vaan ongelma joka meillä on edessä. Se että koneet vapauttavat ihmiset tärkeämpiin tehtäviin kuten tieteen pariin ei ole huono asia vaan aivan loistavaa ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta, sen sijaan se että nykytulevaisuus on muuttaa työjuhta syöttöporsaaksi on aika karsea visio.

          • author avatar
            MrRobot 5 kuukautta ago

            Hauskaa, koska republikaanien sekä persujen kannattajat ovat sitä väestönosaa joiden et halua lisääntyvän. Ilman heitä tämä oikeisto johon tämäkin blogi on kallellaan, ei olisi näin vahva. Mutta niinhän se on, ei niitä republikaaneja ne äänestäjät ole koskaan kiinnostanut, vain se oma päämäärä. Tälläkin hetkellä republikaanien äänestäjät nauttivat yhdysvalloissa vapautta (opioideja ja huumeita) täysin rinnoin.

            Totta joka sana sinäänsä, ei me heitä tarvita, koska ei he mitään tuota. Samalla varmistetaan, että ei tule enää koskaan ketään Trumpin kaltaista presidentiksi.

            Kaikessa sairaudessaan tätä voisin unissani kannattaa.

          • author avatar
            FutuDrama 5 kuukautta ago

            Erittäin mielenkiintoinen viesti!

            Jos vaativia töitä tekevät joutuisivat elättämään loput yhteiskunnasta, se varmasti aiheuttaisi levottomuutta ja tietopakoa. Levottoman väkimassan koko olisi ehkä pienempi ja käytös ehkä astetta sivistyneempi. Joka tapauksessa järjestelmä tulisi suunnitella siten, ettei se sortaisi ”älykköjä”. Miten se onnistuisi, en tiedä. Paljon minua viisaammat henkilöt pohtivat jo sitä.

            Kertoiko Duttonin tai Woodleyn tutkimus miksi suuremman älykkyysosamäärän omaavat lisääntyvät vähemmän kuin alemman älykkyysosamäärän omaavat? Jos logiikka on että tuet (=varallisuuden kasvu) kasvattaa lisääntyvyyttä, niin eikö tällä logiikalla rikkaiden ja täten älykkäiden pitäisi lisääntyä vähintään yhtä paljon?

            Vai tahdotaanko tällä sanoa että varallisuuden kasvu lisää vain alemman älykkyysosamäärän omaavien lisääntyvyyttä? Ja että alemman älykkyysosamäärän omaavien lisääntymistä pitäisi rajoittaa? Enpä haluaisi kenenkään asuvan ”The Thinning” elokuvan kaltaisissa oloissa.

            Jos hyvinvointivaltiomalli ei ole mahdollinen, niin mitkä vaihtoehdot, jotka tarjoavat ihmisarvoisen elämän, on jäljellä? Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Afrikasta löytyy paljon esimerkkimaita, joissa ei ole sosiaaliturvaa tai edes valtion tarjoamaa koulutusta. Näissä maissa perheen/suvun, johon syntyy, varallisuus määrittelee mm. sen voiko jälkikasvu kouluttautua vai ei. Älykkyysosamäärällä ei ole merkitystä, joten tämäkään ei estä kansan tyhmentymistä.

        • author avatar
          Päivän Byrokraatti 5 kuukautta ago Vastaa

          Ei tämä blogi visioi tuetonta yhteiskuntaa. Olemme kirjoittaneet ties kuinka monta kertaa siitä, että tukia suunniteltaessa on otettava huomioon kannustimet ja ihmisten käyttäytyminen tosielämässä, ei juhlapuheissa. Kannatamme negatiivisen tuloveron tai esimerkiksi Lepomäen esittämän perustilin tapaisia malleja, jotka tukevat työntekoa sivusta ja mahdollistavat pienen tuottavuuden töihinkin työllistymisen. Siinä voittavat kaikki. Tuettava, joka kerää kuitenkin samalla työkokemusta ja sitä myöten mahdollisuuden edetä parempiin töihin, sekä yhteiskunta, jonka kantama kustannusrasite tuettavan sosiaaliturvasta pienenee huomattavasti, kun tämä kattaa osan toimeentulostaan omalla työllään.

          • author avatar
            FutuDrama 4 kuukautta ago

            Seison korjattuna kantanne suhteen.

            Olen samaa mieltä, nykymalli rankaisee töiden vastaanottajaa, ellei kyseessä ole kohtuupalkkainen kokoaikatyö.

  • author avatar
    Älynpuute 5 kuukautta ago Vastaa

    Jännästi tuntuu puuttuvan fiksu argumentointi aina näistä PB:n jutuista, vaikea ottaa silloin tosissaan :( (vai onko edes tarkoitus?)

  • author avatar
    Bogreol 5 kuukautta ago Vastaa

    Näitä Lähi-idän aflechteja kannustaa myös elintaso, mutta ei välttämättä työtä tekemällä, vaan elämällä omassa maassaan jonkin pohjoismaan myöntämän sosiaaliturvan varassa, onhan sen ostovoima huomattavasti suurempi siellä kuin täällä. Tanskan lehdet faktantarkastuksessaan paljastavat näitä oleskeluluvan ja sosiaaliturvan saaneita mukavista kotioloista Irakissa tai jossain muussa Lähi-idän tai Afrikan maassa, missä tosin jotkut saattavat tehdä työtäkin, ovat vain unohtaneet kertoa Tanskassa, että ovat muuttaneet takaisin kotimaahan. Tanskalaisten veronmaksajien maksettavaksi on saatettu jättää kunnan asunto, mikä on pimeästi vuokrattu eteenpäin, ja siitäkin vuokra kulkeutuu lisäansiona Tanskan jättäneelle.

    Maksajan rooli taitaa ikävä kyllä aina jäädä tavallisille suomalaisille veronmaksajille, joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia paeta ulkomaille kuin rikkailla eikä myöskään juuri mahdollisuuksia käyttää tulonsiirtoja elintasonsa kohentamiseen. Omaa etuaan on toki oikeus ajaa kunhan ei aja sitä muiden kustannuksella. Isänmaanrakkaus ei ole pakollista, ei varsinkaan, jos kokee itsensä pelkäksi lypsylehmäksi.

    • author avatar
      BiolaninPsk 5 kuukautta ago Vastaa

      Mitenniin tavallisilla ei ole mahdollisuutta paeta?
      Muistaakseni ei vielä kertaakaan oo lentolippuja varatessa kysytty yhteiskuntaluokannumeroa.
      Ite läksin aikonaan perhepäivähoitajan ammatilla ”pakoon”, ja minusta ainakaan vielä ei perhepäivähoitajana tienaa millejä…

  • author avatar
    Joku Toinen 5 kuukautta ago Vastaa

    Kommenteista päätellen pieni sarkasmivaroitus olisi voinut sopia tämän blogikirjoituksen yhteyteen.

    • author avatar
      Kuulesheipoika 5 kuukautta ago Vastaa

      Kyllä näissä PBn jutuis aika usein on vahvaa oikeisto-ideologiaa läsnä, vaikka sarkasmia varmasti löytyykin.

  • author avatar
    BiolaninPsk 5 kuukautta ago Vastaa

    Pistoksena rintaan, voisin sen verran huikata, että ei tarvi olla miljonääri ollakseen järkeä paeta Suomesta. Kyllä ”köyhänäkin’maksaisin mieluummin jokaikisen veropennini melkeen minne vaan muualle ku tänne hangettomaan sääntösuomeen.
    Terveisin:
    Kerran jo täältä karannut, toista tilaisuutta odottaen.

  • author avatar
    Rainer Bergman 4 kuukautta ago Vastaa

    Uskomatonta miten äärivasemmistolaisuus on tälläkin kommenttipalstalla about valtavirtaa. Suomi on hullu maa. Kirjoitetaan jonkun kypsyneen täysin ilmiselvään yliverotettujen varojen väärinkäyttöön niin joku DDR-koulujärjestelmän kasvatti on heti inisemässä jotain täysin aivotonta päähänsä taottua propaganda’faktaa’ siitä että ilman äärisosialismia, kleptokratiaa ja korruptiota Suomi muuttuisi helvetiksi heti (vähintään vallankumous, joka nyt sitten onkin paha vaikka yleensä vassarit pitää sitä hyvänä??). Pakkohan se on kaikilta kaikki rahat pois ottaa ja jakaa neuvostoeliitin (eli yksipuoluemafian, joka on vain jaettu näennäisesti usean puolueen nimisiksi) jäsenille, eihän muuten hyvä tule?

    • author avatar
      FutuDrama 4 kuukautta ago Vastaa

      Jos sinua Rainer yliverotetaan, niin estääkö mikään sinua optimoimasta verotustasi?

      Suomen 20% yhteisövero on melko alhainen, ja listaamattomasta yhtiöstä voi nostaa 150 KEUR asti osinkoja 7,5% verolla. Jos otat 149 KEUR osinkoja jää käteen 137 825 EUR, eli 11 485 EUR/kk. Verotusta voi optimoida laillisesti vielä enemmänkin jos on tarvista.

      Kyllä Suomen verot voi tuntua kovalle, jos ei osaa, eikä ole tottunut käsittelemään isoja summia. ;)

      • author avatar
        Rainer Bergman 4 kuukautta ago Vastaa

        Eli sinusta oikeasti ainoa Suomen verotus, se millä verot Suomalaisilta kerätään, on nimenomaan nuo alhaiset verot? Ei mitään muita veroja ole?

        Paljonko asiakkaiden pitää tienata ennen veroja jotta firma saa toimintansa kannattavaksi ja pääsee edes kerryttämään osinkoa? Miksi luulet että Suomessa (julkkarin kovatuloisia kroisoksia lukuunottamatta) puuttuu ostovoima, asiakaskunta?

        • author avatar
          FutuDrama 4 kuukautta ago Vastaa

          Kaikissa sivistysvaltioissa verotetaan, ja se on pääsääntöisesti välttämätöntä. Mutta voisitko ystävällisesti kertoa mitkä verot suomessa ovat hirveita muihin saman elintason tarjoaviin valtioihin verrattuna, ja joiden takia ostovoima on täällä huono?

          Tuloveroa ei tarvitse käsitellä, sillä kuka tahansa voi elää kapitalistin unelmaa perustamalla yhden hengen osakeyhtiön ja myymällä osaamistaan vaikka nykyiselle työnantajalleen työsuhteen sijaan. :)

          • author avatar
            Rainer Bergman 4 kuukautta ago

            Yllätys yllätys, punikki on niin kiero ettei kykene edes rehelliseen keskusteluun.

          • author avatar
            FutuDrama 4 kuukautta ago

            Tällaisten kommenttien takia oikeiston edustajia pidetään hieman yksinkertaisina. Jos älykkyys ei riitä kuin henkilökohtaisuuksiin menemiseen, pitäisi sentään ymmärtää olemaan kommentoimatta.

            Suosittelen että näytät kaikille esimerkkiä ja rekisteröit, jos sitä et vielä ole tehnyt, haluamanlaisesi yhtiön ja otat vastuun itsesi elättämisestä sen sijaan että me veronmaksajat joudumme kustantamaan kotona lojumisesi. Äläkä turhaan väitä ettei asiakkaita tai rahaa ole, sillä siinä olet erittäin väärässä.

            Jos kykysi ei riitä elättämään itseäsi, niin kieltäydythän punikkivaltion tarjoamasta sosiaaliturvasta ja ylpeänä oikeistolaisena mieluummin syöt kaarnaa kuin vajoat kommarien katalaan juoneen, sosiaaliturvaan.

  • author avatar
    Rainer Bergman 4 kuukautta ago Vastaa

    Sinun kierous estää älyllisen keskustelun. Leiki vaan uhria jos se tuntuu paremmalta, tiedät itse että yrität väistää ikäviä totuuksia valehtelemalla.

    Voi sitä ironiaa kun punikki yrittää selittää vastuun ottamisesta itsensä elättämisestä!! Tiedän kyllä että verottajan ansiosta julkkarin punikeilla on (toistaiseksi vielä) ’asiakkaita’joilta varastaa rahaa hyvin paljon ja elämä tuntuu yltäkylläiseltä…kun on niin paljon saalista.

    Jos selkärankaa ei ole edes sen verran että voi perusasioita verotuksesta puhua rehellisesti niin jää vaan yksin selittelemään ihan mitä haluat tänne. Kun kerran olet niin totaalivalehtelija että väität Suomen verotaakan olevan pieni, ja vielä niin typerä että luulet Suomen valtion oikeasti tarjoavan muuta kuin lume’palveluja’ niin olet niin alhainen ettei sinuun kannata tuhlata aikaa.

  • author avatar
    Pikkuporvari 4 kuukautta ago Vastaa

    Niin, siis kyllähän Suomessa on kaikkien tilastojenkin mukaan yksi maailman kovimmista kokonaisveroasteista.

    Mulla/meillä on kakkoskämppä Saksassa, josta tätäkin nyt kirjoitan. Saksan veroastekin on korkea, mutta verotuksen rakenne kuitenkin sellainen, että esim. elintarvikkeet ja asunnot (ja viina) ovat suomalaisia vastineitaan edullisempia, jonka seurauksena sakemannien suhteellinen ostovoima on suomalaista selvästi parempi. Joten voidaan se kokonaisverotus tavan talliaisen lompakkoa sataprosenttisesti persraiskaamattakin hoitaa, jos vain tahtoa on!

    • author avatar
      Päivän Byrokraatti 4 kuukautta ago Vastaa

      Istuin jo aika monta vuotta sitten oluella samanikäisen saksalaisen kollegani kanssa. Olimme molemmat vajaan 10 vuoden kokemuksella varustettuja saman alan asiantuntijoita ja hyvin samantyyppisissä tehtävissä. Teimme huviksemme ns. tupakankansilaskelman elintasostamme. Nimellispalkoissamme oli eroa saksalaisen hyväksi 10-15 prosenttia, mikä ei erona kuulosta vielä kovin kummoiselta. Ansiotuloverotus jäi heillä tuolloisessa tuloluokassamme (reippaasti yli 100 keur) armollisemmaksi, mikä tietenkin venytti kaulaa pidemmäksi. Lisää eroa syntyi mainitsemistasi peruselinkustannuksista, ja erityisesti asunto oli Saksassa olennaisesti halvempi. Helsingin ja Düsseldorfin talousalueet ovat kuitenkin kooltaan samaa luokkaa ja siksi tässä hyvinkin vertailukelpoisia. Auto on sitten se hyödyke, joka murskasi pelin lopullisesti. Totesin kollegalleni, että paras ajaa tuota autoa siististi, koska se päätyy kuitenkin käytettynä meille Suomeen. Epätieteellisen tutkimuksemme lopputulos oli arvio, jonka mukaan Saksassa samaa työtä tekevä korkeastikoulutettu ansaitsi työllänsä reaalisesti suunnilleen tuplat siitä elintasosta, mitä Suomessa on tarjolla. Ei pidä ihmetellä, että fiksut ja osaavat nuoret lähtevät tekemään uraansa muualle.

    • author avatar
      FutuDrama 4 kuukautta ago Vastaa

      Ruoan verotus ei valitettavasti selitä miksi Saksan PPP on korkeampi kuin Suomen koska
      – Suomalainen tienaa keskimäärin 3095/v eli 258€/kk enemmän kuin Saksalainen
      – Ruoan verotus rokottaa suomalaista 42€/kk enemmän jos hän ostaa kuukaudessa nettona 600€ edestä ruokaa. Vastaavasti 56€/kk enemmän jos ruokaa ostetaan 800€/kk netto.

      Suomalaiselle pitäisi siis jäädä 202-216€/kk enemmän rahaa käyttöön kuin saksalaisella, kun ruokamenot ja ruoan verotus on huomioitu.

      Voisiko hintoihin kenties vaikuttaa se, että Saksassa on yli viisitoista kertaa enemmän ihmisiä, ja siten volyymit ovat hieman erilaisia?

  • author avatar
    Pikkuporvari 4 kuukautta ago Vastaa

    Niin, siis yleinen ALV-prosentti on Saksassa 19 ja alennettu (esim. elintarvikkeet) 7, kun taas vastaavat Suomessa ovat 24 & 14/10 (elintarvikkeet Suomessa 14). Eli Saksassa on paitsi isommat elintarvikemarkkinat ja -volyymit, niin myös pienempi arvonlisävero, joka sekin tietty vaikuttaa osaltaan alhaisempaan hintatasoon.

    Eli juuri kuten tuossa yllä jo sanoinkin, kun verotuksen rakenteesta puhuin.

Leave a Comment

Päivän Byrokraatti on yhteiskunnallinen ajakohtaissatiiri, joka kannattaa tervettä järkeä, yksilönvapauksia, sanan- ja mielipiteenvapautta, tasa-arvoa ja markkinataloutta.