Päivän Byrokraatti

Please Wait...

Päivän Byrokraatti

PB: #metoo-kampanjan ensimmäinen kuolinuhri

By | marraskuu 7, 2017
2 Comments
  • author avatar
    Yön Psykopaatti 2 viikkoa ago Vastaa

    Onneksi oikealle taipuvat tyypit eivät ole koskaan lynkanneet esimerkiksi a) työttömiä, b) maahanmuuttajia ja c) näköjään koko vihervasemmistoa. Lynkkausmieliala näyttäisi olevan ihan ihmisluonnon perusosasia ja sitä on ollut aina, ja se alkaa melko nuorena. Miettikääpä esimerkiksi kiusaamista, sehän saattaa alkaa pelkästä huhusta tai väärinymmärryksestä ja yhtälailla siinä menee elämiä pilalle, ja joskus tehdään myös itsemurhia, eikä niissä taida yleensä olla mitään selkeää oikeisto-vasemmisto -jakoa.

    Ja kun joukkoviestimet juoksevat rahan perässä tehtaillessaan skandaalinkäryisiä uutisia, niin tuskin siinäkään poliittista taustaa hirveästi jaksetaan katsella. Jutun lukevat ihmiset sitten toki tulkitsevat, että ”pitihän se arvata, perus[insert vihaamasi poliittinen puolue tähän]”, sillä näin tämä homma yleensä toimii. Kun olet vasemmalla, kaikki on oikeiston vika ja kun olet oikealla, kaikki on vasemmiston vika. Paitsi että pakonomainen rahan perässä juokseminen vaikuttaa kyllä enemmän oikeistolaiselta hommalta. Ei niin että vika olisi välttämättä aina itsessään siinä, joka rahan perässä juoksee, vaan ehkä siinä, että sellaista on ylipäänsä pakko harrastaa tullakseen toimeen. (Ja tässä vaiheessa jonkun niskakarvat nousivat pystyyn, sillä heidän uskontonsa, kapitalismi, asetettiin kyseenalaiseksi.)

    Ihan hyvistäkin aikeista lähteneet somekampanjat menevät lopulta aina johonkin tällaiseen, kun homma kasvaa isoksi ja tässä vaiheessa joukkoviestimet tietenkin haistavat sen rahan, ja jotkut ihmiset ovat toki niin surullisia tapauksia, että keksivät (tai vähintäänkin värittävät) tapauksia vain ollakseen mukana, että ”huomatkaa minutkin”. Tai jos ei itse ollutkaan joutunut uhriksi, niin saattoi päästä muistuttamalla, että ”kyllähän miehiäkin”. Epäilemättä jotkut seksuaalisen väkivallan uhrit ovat ajautuneet myös itsemurhaan, koska mieli ei vain ole kestänyt. (Ja kyllä, siinä porukassa on varmasti miehiäkin/poikiakin.) Ja sitten on tietenkin ne maat, joissa raiskauksen uhri pääsee uhriutumaan vähän lisää kuolemalla, koska on tuottanut suvulleen häpeää. Niissä maissa on varmasti ihan helvetin kova punavihermeininki, kun päivänselvästi syytön saa syyllisen leiman.

    Eli mitä tämä tahtoo tässä nyt vähän niin kuin sanoa: ihminen tykkää syyllistää toisia hatarilla perusteilla (myös) poliittisesta taustastaan huolimatta. On tykännyt jo pitkään, esimerkkejä löytyy ihan ajanlaskun alusta ja epäilemättä paaaaaaljon kauempaakin historiasta. Niitä voi lukea esimerkiksi Raamatusta. (Ja taas jonkun niskakarvat nousivat pystyyn, kun luuli minua kristityksi.) Sosiaalinen media tekee tästä vain erityisen näkyvää ja nopeasti leviävää. Oikein kivaa ja helppoa syyllistäminen on silloin, kun henkilö(t) sattuu kuulumaan jollain tavalla siihen ryhmään, jonka nimi on ”muut” eikä ”me”. Ja näitä ryhmiähän riittää, ulkomainen/kotimainen, tyhmät/fiksut, miehet/naiset, uskovaiset/ateistit, pitkät/lyhyet jne., tai kuten tämän jutun kirjoittajan tapauksessa ne ”muut” ovat punavihreät ja syyttömyysolettaman murentuminen olisi jotenkin vain heidän aikaansannoksensa. Ja minä taas lokeroin kyseisen kirjoittajan oikeistoon, ja koska olen eri mieltä kirjoittajan tekemästä johtopäätöksestä ja sen perusteista, niin vähän menee myös yhteen toiseen lokeroon, vaikka monilla tavoilla ihan fiksu kaveri varmaan onkin.

  • author avatar
    O Tempora, O Mores 2 viikkoa ago Vastaa

    Ylläoleva (tulkitsemani) nihilisti on osoittaa hyvin kaksinaisasettelun tulevan läpi tekstissä, mutta asettaa olettamuksellaan blogin pitäjälle turhan ison objektiivisen vastuun. Blogipostauksen kirjoittajaa selkeästi turhauttaa, ja se on ok. Kukaan niin sanotun julkisen keskustelun taho tuskin tulee näitä tekstejä lukemaan. Vaikka esimerkiksi mainitsemasi rahanhankinnan kiireellisyyden takia.

    Objektiivisuus on kuollut, ja me tapoimme sen. Jokaisella on oma lehmä ainakin osittain ojassa, mutta sen tunnistaminen auttaa meitä ymmärtämään toisiamme. Tai ainakin sopii näin toivoa.

    Alati viljeltävän nollatoleranssi-termin käyttö on huolestuttavaa. Se osoittaa ideaalin, mutta piilottaa kokonaan sen, miten sitä tavoitellaan. Jos joku puhuisi nollatoleranssista suhteessa kommunismiin tai juutalaisiin, termi antaisi selkeitä ajatuksia historiantuntemuksen kautta, miten tämä määränpää voitaisiin saavuttaa.

    Elämme byrokratian ja vallan hallinnan kannalta uusien mahdollisuuksien kynnyksellä. Teknologia ja ihmisten asenteet ovat ottaneet uuden harppauksen (omasta mielestäni lähemmäksi mob mindset -moraalia), ja sitä kautta moraalinen arvoasteikkomme muuttuu. Sosiaalista mediaa ylläpitävät yksityisyritykset, ja heille on edullista sekä se, että he saavat huomiota näiden ’myrskyjen’ kautta, mutta myös se, että he aiheuttavat lisää informaatiota jaettavaksi. Vielä sellaista informaatiota, jolla on niin sanotun todellisen maailman kanssa oikeita vaikutuksia. Nämä yksityisyritykset kasvattavat vaikutusvaltaansa, ja heidän tarjoamista palveluista tulee legitiimejä julkisen keskustelun piirejä.

    Nollatoleranssi edustaa myös byrokratian kehittämisen tarvetta. Ajatellaan olettamusta että poliisia tarvitaan, koska rikoksia tapahtuu. Tätä samaa periaatetta voidaan käyttää eteenpäin ’julkisvallan toimijaa eli byrokraattia tarvitaan, koska ongelma x tapahtuu’. Jos vallan toimijat ovat tehokkaita, ja saavat ongelmaa pienenettyä tai jopa ratkaistua, kumpi on todennäköisempää: Vallan toimija luopuu paikastaan (ja elinkeinostaan), koska ongelmiin on vaikutettu vallan mielestä positiivisellä tavalla, ja vallan toimijaa ei näin enää tarvita. Vai pyrkii kehittämään ja löytämään uusia ongelmia ja vahvistamaan uudelleen merkityksensä vallan toimijana. Nollatoleranssi on hyvä tapa vahvistaa vallan toimijan relevanssia. Toimija kun ilmaisee että hän aikoo tehdä täydellistä työtä poistaakseen ongelman kokonaan. Mutta mitä tämän jälkeen? Esimerkkini kaksi vaihtoehtoa häämöttävät.

    Nidon nollatoleranssi-termin tätä kautta täydelliseksi aseeksi julkisvallan virallistamisessa. Nollatoleranssi on ideaali tila moraalisen ihmisen toiminnalle, ja kuvastaa täydellisesti toimivaa moraalista yksilöä. Mutta ovatko ihmiset kykeneväisiä puhtaasti vain tällaisiin hyveisiin on kyseenalaista.

    Tästä voitaisiin siirtyä eteenpäin identiteettipolitiikkaan, ja väittää että nollatoleranssikäytäntö rakentaa myös ihmisolemuksen muottia, joka rajoittaa ihmisten toimimista. Mutta haluan lopettaa puheenvuoroni lyhyeen. Eikä identiteettipolitiikka ole minulle erityisalani.

Leave a Comment

Päivän Byrokraatti on yhteiskunnallinen ajakohtaissatiiri, joka kannattaa tervettä järkeä, yksilönvapauksia, sanan- ja mielipiteenvapautta, tasa-arvoa ja markkinataloutta.