21
joulu
2017

PB: VR saa bonuksia täsmällisyydestä

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa VR, joka kaikkien yllätykseksi on saamassa bonuksia pääkaupunkiseudun lähiliikenteen täsmällisyydestä.

 

Heti uutisen tultua julki on eri puolilta pääkaupunkiseudun terveysasemia tulvinut raportteja huutonaurukohtauksista, joita potilaat eivät saa loppumaan. Yhdistävä tekijä tapauksille on potilaiden taskusta löytyvä HSL:n kausikortti. Tartuntatautikeskus tutkii vielä asiaa.

 

VR:n ja HSL:n välisessä sopimuksessa on sovittu tietyistä vähimmäisedellytyksistä VR:n palvelun laadulle, ja VR on nämä odotukset bonuksiin oikeuttavalla tavalla ylittämässä. Seikka, joka osoittaa todeksi väittämän, jonka mukaan mikä tahansa rima on ylitettävissä, kunhan se vain asetetaan riittävän matalalle.

 

Vastaavalla tavalla esimerkiksi Kreikan valtio on Päivän Byrokraatin tietojen mukaan saamassa bonuksia odotukset ylittäneestä täsmällisyydestä lainojen takaisinmaksussa.

 

Aavistuksen maanpetoksellisten Helsingin Sanomien mukaan lähijunaliikenne ei ole tänä vuonna yltänyt tavoiteltuun 97 prosentin täsmällisyyteen kuin aivan keskellä lomakautta heinäkuussa – siitäkin huolimatta, että alle 2,5 minuuttia aikataulustaan jäljessä olevia junia ei edes tilastoida myöhästyneiksi. Muutoin joulukuun alkuun mennessä on tänä vuonna peräti 7 100 junavuoroa ajanut myöhässä ja 2 600 vuoroa on peruttu.

 

Toisaalta, joukkoon mahtuu selkeitä onnistumisiakin. Toisin kuin Japanissa, yksikään VR:n junista ei ole lähtenyt 20 sekuntia etuajassa.

 

“Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että junamme eivät koskaan kulje edellä aikatauluaan”, olisi asiaa kommentoinut VR:n edustaja, jota Päivän Byrokraatti ei asiassa haastatellut.

 

 

HS 17.12.2017

 

Saatat tykätä myös

PB: Hernesaaren ruuhkasuma on Jätkäsaari 2
PB: Helsinki haluaa kaventaa Lauttasaaren siltaa, jotta kalastajien perkuujätteille tulee tilaa
PB: Helsingin liikennefarssi saa yritykset pakenemaan
PAB: Poliisi valvoo tehostetusti koulujen lähellä