28
huhti
2018

PB: Sakot kasvaa, Yle hurraa

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Yleisradio, joka ilahtuneeseen sävyyn uutisoi valtion sittenkin tienanneen rikesakoilla yli sen, mitä rikesakkojen korotuksella tavoiteltiin. Kameratolpat ovat olleet ahkerina.

 

Yleltä unohtuu ilakoinnissa vain se, keneltä valtio nuo rahat vie. Kansalaisiltaan, eli meiltä.

 

Yhteiskunnan menestystä ei suinkaan mitata sillä, kuinka paljon valtiolla on rahaa, vaan sillä, kuinka paljon kansalaisilla on varallisuutta ja sillä hankittua hyvinvointia. Valtio ei ole itseisarvo, vaan välinearvo. Se on ainoastaan yksi keino muiden joukossa kansalaisten tarvitsemien palvelujen tuottamiseen. Välineenä se on kuitenkin yksityiseen sektoriin verrattuna kovin tehoton, ja kansalainen saa siksi hyvinvointia huomattavasti enemmän itsensä käytössä olevalla eurolla kuin valtiolle annetulla.

 

Koska jokainen valtiolle annettu euro lähtökohtaisesti vähentää kokonaishyvinvointia hieman, valtiota ei kannata käyttää välineenä kuin sellaisiin välttämättömiin tehtäviin, jotka siltä sujuvat yksityistä sektoria paremmin. Maanpuolustus on hyvä esimerkki tällaisesta luontaisesta valtion ydintehtävästä. Mitään toissijaisia toimintoja ei veronluonteisilla maksuilla kannata missään nimessä rahoittaa – esimerkiksi valtion käsissä olevasta mediasta tuskin voisi seurata mitään hyvää.

 

Siksipä Ylen artikkeli ymmärtämättömyyttään itse asiassa juhlii sitä, että kasvaneen sakkokertymän myötä suomalaisten hyvinvointi väheni enemmän kuin odotettiin. Rangaistusjärjestelmän käyttö valtion varainkeruuseen on kaikkea muuta kuin juhlimisen arvoinen asia.

 

Aihetta tämän sortin ilakointiin riittää silti joka tapauksessa jatkossakin. Rikesakkokertymä on nimittäin todella ripeässä kasvussa. Päivän Byrokraatti laski lukijoiden iloksi ennusteen vuosille 2018-2021, mikäli samaa kasvutahtia jatketaan muuta vuosi eteenpäin. Lisäksi kirjoitimme Ylelle valmiin otsikon jatkojuttua varten: “Me tienataan tällä!”.

 

Päivän Byrokraatti näytti laatimaansa rikesakkokertymän ennustetta myös liikenneturvallisuuskeskuksen hankkimille uusille, supermoderneille kameratolpille, ja kysyi, mitä nämä ovat mieltä laskelmasta. Jokaiselta tuli sama vastaus: ”Doesn’t look like anything to me.”

 

Artikkelin kirjoittaneen toimittajan sokeus asialle on sitä luokkaa, että sitä lähes hävettää kommentoida. Yle näyttää jopa harmittelevan, että liikenne- ja viestintäministeriölle sattui totuudenpuuska, jonka myötä kansalaisilta ei voitu viedä vielä enemmän (lue Päivän Byrokraatin aiempi juttu aiheesta):

 

”Aukko johtuu pitkälti hallituksen mönkään menneestä sakkohankkeesta. Lakiesityksen mukaan päiväsakkojen piti kaksinkertaistua 2016, mutta esitys törmäsi perustuslakiin. Korotusta ei voinut perustella pelkällä valtion rahapulalla, vaan siihen olisi pitänyt saada liitettyä esimerkiksi liikenneturvallisuutta.”

 

Ilmeisesti Yle on tyytyväinen, kunhan hallituksen seuraavassa ehdotuksessa kansaa juksataan onnistuneemmin ja siihen saadaan liitettyä ”esimerkiksi liikenneturvallisuutta”.

 

– – –

 

Lisälukemistoksi Päivän Byrokraatin aiemmat kirjoitukset kameravalvonnasta: https://paivanbyrokraatti.com/tag/automaattinen-liikenteenvalvonta/

 

 

Yle 27.4.2018

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Hernesaaren ruuhkasuma on Jätkäsaari 2
PB: Helsinki haluaa kaventaa Lauttasaaren siltaa, jotta kalastajien perkuujätteille tulee tilaa
PB: Helsingin liikennefarssi saa yritykset pakenemaan
PAB: Poliisi valvoo tehostetusti koulujen lähellä

1 vastaus

  1. ksee

    Päivän Byrokraatti on tällä kertaa aivan väärässä – Suomessahan kansa on vain ja ainoastaan virkakoneistoa, poliittista eliittiä ja korporaatioita varten.