28
huhti
2018

Terestroika: Rasistiset lastenohjelmat ja Heinämäkigate

-15% alennus kaikista BBQ -grilleistä

 

Päivän Byrokraatti ei voinut vain seurailla sivusta, kun Yleisradio hyppii yhden kiukuttelevan saamelaisen pillin tahtiin. Me päästimme irti oman oululaisvähemmistömme. Tere, puskii!*

 

– – –

 

Yle on päättänyt lopettaa suositun Herra Heinämäki-lastenohjelman esittämisen Yle Areenassa ja arkistoida kaikki jaksot, koska Twitterissä joku väitti ohjelman olevan rasistinen Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjä kohtaan. Näin, verorahoin kustannettu Suomen suurin mediakolossi taipuu parin some-kiukuttelijan edessä, joiden tärkein argumentti on se, että jonkun sukulaiset olivat asiasta jotain mieltä!

 

Kritiikin kirjoitti saamelaisnuorten puheenjohtaja Petra Laiti, joka on tullut tunnetuksi siitä, että hän löytää syyn loukkaantua asiasta kuin asiasta, ja saa journalistien lempisaamelaisena pähkähulluimmatkin ajatuksensa jakeluun valtavirtamedian kautta. Laiti puhuu natiiviamerikkalaisten äänellä, vaikka yhdeltäkään niin sanotulta intiaanilta asiaa ei ole kysytty. Mutta sillähän ei jo totutun kaavan mukaisesti ole mitään merkitystä, vaan tärkeintä on päästä luomaan draaman kaarta.

 

Ehkäpä eniten minua huolestuttava asia tässä koko tapauksessa on se, että tiedonvälityksen avoimuutta ja kansalaiskeskustelua edistävä Yle teki hätiköidyt johtopäätökset ilman syvempää kriittistä analyysiä saati minkäänlaista kansalaiskeskustelua. Avoimuuden nimissä poliittisesti aktiivinen ja selkeästi ääriajattelua edustava Laiti on itse muuttanut Twitter-profiilinsa yksityiseksi niin, ettei kukaan pääse seuraamaan hänen twiittailujaan ilman hänen erillistä hyväksyntäänsä. Laiti siis käsin valitsee samanmielisiä vahvistamaan kuplaansa ja sulkee kategorisesti kaikki muut, erityisesti erimieliset, ulos keskustelusta.

 

Päätöksellään siirtää kyseinen lastenohjelma pois Areenasta yhden ihmisen valituksen seurauksena, Yle antoi vahvan symbolisen signaalin siitä, että Suomen suurin mediatalo on valmis sensuuriin vain siksi, että joku on päättänyt loukkaantua. En minä sitä sano, että jokaista palautetta tai päätöstä pitäisi julkisesti puida, mutta nyt kyseessä on vakiintuneiden journalististen käytäntöjen, sekä koko kulttuurimme, alistamisesta hyvin perustavanlaatuiselle muutokselle, jonka ajava voima on äärimmäisen kiistanalaista aatetta kannattava, pieni radikalistien, vähemmistö.

 

Minä en verorahoitteisen ja valtiollisessa ohjauksessa olevan median tarpeellisuutta ymmärrä muutenkaan. Mutta jos verorahoitteisesta, Suomen suurimmasta mediakolossista, tehdään tällaisen kulttuuritotalitarismin työkalu, niin Ylen lakkauttamisella on paljon isompi kiire kuin aikaisemmin on ymmärretty.

 

Ylen vastaus päätöstä seuranneeseen kritiikkiin on vähintään yhtä typerryttävä kuin itse päätöskin. Aivoon sattuu aivan erityisellä tavalla, kun julkisrahoitteisen ja Suomen suurimman mediatalon johtaja tiedotteessaan selkeästi tiedostaa rasismin olevan väärin, mutta heti seuraavassa lauseessa kertoo, ettei suurimmalla osalla suomalaisista tule olla ääntä vähemmistöjä koskevassa yhteiskunnallisessa keskustelussa ETNISYYTEMME TAKIA.

 

Laitin ja muiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturien vakiovastaus tässä kohtaa on, ettei valkoisia kohtaan voi olla rasisti, mikä ei väitteenä kestä loogista tarkastelua. Rasismin määritelmä ei sulje ulos ainuttakaan etnistä ryhmää missään sopimuksessa, laissa tai sanakirjamääritelmässä. Sen sanominen, ettei johonkin etniseen ryhmään voi kohdistua rasismia, on kuitenkin itsessään rasistinen lausunto, koska sillä yritetään riisua toisilta ihmisoikeuksia nimenomaan etnisyyteen perustuen.

 

Toisekseen, Ylen Areenassa ohjelman kotisivuilla lukee nyt, että ohjelma on poistettu, koska “ohjelman alkuperäiskansaa edustavan sivuroolin hahmoa voidaan pitää loukkaavana”. Voidaan pitää loukkaavana! Mitä tahansa voidaan pitää loukkaavana, kun tahtotila on olemassa!

 

Esimerkiksi CNN:n toimittaja otti pari kuukautta sitten väitti Ryhmä Haun ja Tuomas Veturin olevan fasistisia lastenohjelmia. Toimittaja summasi Tuomas Veturin yhteiskunnan olevan seksistinen luokkayhteiskunta ja korporatistis-totalitaristinen dystopia. Ryhmä Hau on kuulemma myös seksistinen siinä, missä sarjan ihmishahmoa, Rikua, toimittaja piti jumaluuskompleksisena hahmona, jolta lapset oppivat valkoista ylivaltaa hänen delegoidessaan tehtäviä muka alempiarvoisilleen.

 

Nyt sitten kaikki kuulolla olevat aikuisen, kättä ylös, jos tällainen kritiikki tuntuu kohtuulliselta eikä pikemminkin täysin harhaiselta ylianalysoinnilta? Sattumoisin Ryhmä Hau löytyy Yle Areenasta edelleen, ja fasistinen Tuomas Veturi ainakin Ruudun ja Katsomon nettipalveluista, vaikka niiden muka ongelmallisesta luonteesta on huomautettu jo kuukausia sitten. Eikö suomalaisella mediakentällä ajatella yhtään, mitä lapset näistä sarjoista oppivat?

 

Jos lastenohjelmien hahmojen pitää todellakin olla irrallaan kaikista mahdollisista pahantahtoisista tulkinnoista, niin vaihtoehto loogisesti on olla brutaalin todenmukainen. Tässä tapauksessa Herra Heinämäen orkesterin intiaanista olisi kenties pitänyt tuoda ilmi, että hän on työtön ja sosiaalisten ongelmien riskiryhmässä, ovathan jenkkilän natiivit kaikista vähemmistöryhmistä huonoiten työllistyneitä, mikä tietysti altistaa heidät myös muille sosiaalisille ongelmilla. Tai ehkäpä intiaanihahmo oltaisiin voitu esittää rikkaana kasinon omistajana, onhan natiivi-amerikkalaisille myönnetty erivapauksia uhkapelien pyörittämisen suhteen. Tai sitten voisimme, kypsien ja henkisesti vakaiden aikuisten tavoin todeta, että kyseessä on lastenohjelma, joka ei oikeasti loukannut yhtään ketään.

 

Minuun on näiden sulkapäähine- ja muiden kohujen tiimoilta ottanut useampikin saamelainen yhteyttä ja selittänyt, kuinka heitä ärsyttää, että käytännössä kaksi stadilaistunutta saamelaista ovat saaneet jo vuosia puhua mediassa kaikkien, myös edelleen pohjoisessa asuvien sekä erimielisten, saamelaisten äänellä. Saamani palautteen ja julkisesta keskustelusta muodostamani empirian perusteella uskallan sanoa, että suurinta osaa saamelaisista ei kiinnosta pätkän vertaa jotkut pilailupuoti-rääsyt, sulkapäähineet lastenohjelmissa tai 80-luvun sketsiohjelmat. Jossain Pulttiboisissa esitetyt saamelaiskarikatyyrit eivät näiden kuluneiden vuosikymmenien aikana ole luoneet lähellekään niin haitallisia stereotypioita saamelaisista kuin nämä pari helsinkiläistynyttä saamelaista ovat parin viime vuoden aikana onnistuneet räyhäämisellään rakentamaan.

 

Jos mediakenttämme polvistuu parin rasistileimaa heiluttavan häirikön edessä, niin kohta meillä ei ole sitä vapaata mediaa, jota vielä toistaiseksi Suomessa on pidetty yhtenä ylpeyden aiheena ja yhteiskunnan tukipilarina. Jos parin kiukuttelijan tarkkaan valituilla avainsanoilla höystetty, perusteeton ja loogisen tarkastelun edessä murentuva, kritiikki saa suomalaiset journalistit peloteltua näin hätiköityyn sensuuriin, niin on turha ihmetellä, miksi osa suomalaisista etsii vaihtoehtoa valemedioista. Jos edes Ylen kaltaisen instituution ei voida luottaa tekevän loogisesti perusteltuja ja hätiköimättömiä päätöksiä, niin mikä sen arvo meille enää on?

 

Jos kaikki, mitä voidaan pitää loukkaavana, kielletään, niin lopputulos on, että kaikki kielletään. Koska pakonomaisesti elämäänsä draamaa etsivät ihmiset kyllä pystyvät loukkaantumaan aivan mistä tahansa, kuten nämäkin esimerkit osoittavat. Minusta meidän ei tule alistua tällaiseen taantumuksellisuuteen, vaan meidän tulee päättäväisesti pysäyttää Suomen luisuminen kohti kulttuuritotalitarismia ja tehdä Suomesta jälleen kypsien aikuisten hallitsema yhteiskunta.

 

– – –

 

*) Koirakomentojen antaminen oululaisille voidaan kokea syrjivänä ja pohjoispohjalaisia loukkaavana ilmiönä. Se pitää vain kestää kuin mies.**

 

**) Käytetty ilmaisu ylläpitää patriarkaalisia rakenteita ja antaa ymmärtää, että naiset*** eivät olisi yhtä vahvoja kuin miehet.

 

***) Kyseinen sana on heteronormativiinen ja sisältää olettaman sukupuolesta. Oikea ilmaisu olisi ollut sukupuolisesti neutraali ja ottanut huomioon myös 36**** muuta sukupuolta.

 

****) Maininta 36 sukupuolesta on vähättelevää vihapuhetta. Sukupuolia***** on ainakin 20 000 erilaista.

 

*****) Ei ole olemassa sukupuolia.******

 

******) Miksi tämän artikkelin alussa ei ollut TW – Trigger Warning?

 

– – –

 

-15% alennus kaikista kaasugrilleistä

 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005660030.html

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/28/yle-vastaa-miksi-herra-heinamaen-lato-orkesteri-siirtyy-ylen-elavaan-arkistoon

https://en.oxforddictionaries.com/definition/racism

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700037

https://www.eirasismille.fi/mita-on-rasismi

https://areena.yle.fi/1-3823283

https://edition.cnn.com/2017/12/22/health/thomas-tank-engine-paw-patrol-fascist-cartoon-strauss/index.html

https://areena.yle.fi/1-2213829

https://www.usnews.com/news/articles/2014/11/27/native-americans-left-behind-in-the-economic-recovery

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistohallituksen arvostelu on vihapuhetta?
PB: Tapaus Pink Room – feminismi ja sananvapaus
PB: Päivä jona Twitteristä tuli mahtavampi kuin Yhdysvaltain presidentti
PAB: “Vapaa ajattelu elää synkkää aikaa”

13 vastausta

  1. PH

    Hyvä kirjoitus. Alkaa olla todella epätervettä meininkiä.

    “Ehkäpä eniten minua huolestuttava asia tässä koko tapauksessa on se, että tiedonvälityksen avoimuutta ja kansalaiskeskustelua edistävä Yle teki hätiköidyt johtopäätökset ilman syvempää kriittistä analyysiä saati minkäänlaista kansalaiskeskustelua.” Tässä tiivistyy se suurin ongelma. Kuka tahansa saa toki loukkaantua mistä haluaa, mutta että Yle menee HETI mukaan moiseen touhuun. Olisi jo aika ajaa kyseinen laitos alas, ja käyttää verorahat johonkin muuhun. On jo lähtökohtaisesti muutenkin käsittämätöntä että pakollisella verolla voidaan rahoittaa esim. viihdeohjelmia.

  2. aavee

    Viisaammat ovat puhuneet ja hyllyttäneet.Valtaväestö sai ansionsa mukaan. Todisteita rasistisuudesta ei tarvitse esittää. Tämä päivä oli hyvä päivä kuolla. Ugh.

  3. herkkäkorva

    …antoivat asiasta palautetta? kuuntelemme heitä? .ja ylessä ollaan niin n#####riä. että,,,,,
    milloin tavis-suomalainen saa äänensä kuuluviin ? milloin yle on huomaavainen ja siirtää kaikki kellarista nostetut ja sataan kertaan näytetyt natsi-ohjelmat kaatopaikalle?

  4. Heino Naumanen

    YLE on korostanut olevansa eduskunnan media. Ja toimii verovaroin TV-lupamaksun poistuttua. Siis toiminta pitäisi olla demokraattista. Nyt yksi tapakiukuttelija määrää mitä tehdään.
    Luodun käytännön mukaan YLE:n pitää poistaa ohjelmistostaan kaikki ohjelmat missä näyttelijä esittää hahmoa mitä ei todellisuudessa ole. Jokin näyttelijän esittämän hahmon edustaja saattaa pahoittaa mielensä ja pillahtaa itkuun.
    Herra Heinämäki olisi kohta poistettu muutenkin. Maanviljelijät loukkaantuvat esitetystä hahmostaan.

  5. Sakke

    Kun nyt kulttuurisesta omimisesta puhutaan.
    Eikö kaapuihin pukeutuneet, kristittyyn perheeseen syntyneet ja muslimiksi ”palanneet” keski-ikäiset naiset ole nimenomaan niitä kulttuurin omijoita?

    1. Dennis P Trump

      Ei kato kun se on juhlittava asia, että siirtyy vauvakoneeksi keskiaikaiseen kulttiin jossa ei ole reformia näkyvissä, mutta mietis jos vaikka sanotaan Saudeista pelastettaisiin muutama nainen suomi-ukkolle ja kaavut pois ja tasa-arvo voimaan, siitähän se poru nousisi “länsimainen indokrinointi”.

  6. LF

    . . . kuuntein radiosta (4.5. YLE) aihetta käsittelevää ohjelmaa ja kiitän luojaoletettuani, etten ole saamelainen enkä intiaani, jonka oikeuksia kokisin tarpeelliseksi ohjelmassa esiintynyneen naisenkaltaisen puolustavan. Sitäpaitsi lähes kaikki USA:n reservaateissa tapaavani intiaanit olivat enemmän tai vähemmän kännissä ja pahoin pelkään, että ihan syystäkin. Lappalaisista en tiedä mitään muuta kuin, että ne vihaavat susia ja ahmoja ja taitavat myös tykätä viinasta.

  7. Petri Timperi

    Aivan mahtava analyysi kohusta, kiitos Tere. 95 % suomalaisista on asiasta samaa mieltä mutta onhan ennenkin nähty että tuo pieni vähemmistö pyörittää yhteiskuntaa juuri mainitsemiesi mekanismien kautta.

  8. Intiaanikansaa olemme

    Suomalaisten alenpirotuisuuden osoittaminen valkoiseen germaaniseen rotuun nähden (pseudo) tieteellisesti oli 1800-luvulla Ruotsissa kehitettyjen rotuoppien kivijalka case. Suomalaiset, oiekastaan usein vain suomenkieliset, olivat liian samannäköisiä, joten tarvittiin kehittyneempää teoriaa ja tutkimusta. Myöhemmin saksalaiset sitten adoptoivat nämä teoriat ja sovelsivat laajemmin yhteiskuntapolitiikkaan tunnetuin seurauksin.

    Mm. Yhdysvalloissa nämä opit omaksuttiin siten, että suomalaisia ei pidetty alunperin valkoisina.

    Suomalainen tai suomen kielinen ei oikein pysty uskottavasti esiintymään muuna kuin vähemmistökansallisuutena, alkuperäiskansana. Meitä pitäisi verrata esimerkiksi Etelä Amerikan intiaaneihin Boliviassa. Enemmistökansaa määrällisesti, mutta vähemmistön ja alkuperäiskansan asemaa ei kukaan kiistä.

  9. Mika Vähäkangas

    Ruotsissa asuvana törmään lähes päivittäin humoristisiin puukko- ja viinajuttuihin. En loukkaannu niistä, mutta kieltämättä esim. Bastuklubben-ohjelman stereotyyppiset Suomi-hahmot särähtivät korvaani vaikken niistä loukkaantunutkaan. Yksikään ohjelman tekijöistä ei muuten ole tietääkseni suomalaistaustainen. Voin ymmärtää, että moni ruotsinsuomalainen saattaa (!!!) loukkaantua ohjelmasta enkä ihmettele vaikka puukko- ja viinajutut loukkaisivat. Näin on varsinkin silloin jos arjessa kokee tai on kokenut rasismia ruotsalaisten taholta. Tässä on taustalla pitkä rasismin (mm. y.m. rotuluokituksia tehdessä muutamien ruotsalaisten “tiedemiesten” tavoite oli todistaa, että suomalaiset ja saamelaiset eivät ole valkoisia) ja siirtomaavaltasuhteiden historia. Suomalaisten ja saamelaisten välillä on samankaltainen riiston, sorron ja rasismin historia, jossa suomalaiset ovat olleet sortavana osapuolena. Vastaavalla tavalla Pohjois-Amerikassa alkuperäisväestö on kärsinyt kolonialistisesta väkivallasta, maiden ryöstämisestä ja elinmahdollisuuksien viemisestä. Siinä määrin kun suomalaiset osaavat ammentaa historiallisista ja nykyhetken (esim. Ruotsi) kokemuksistaan syrjinnästä voisi kuvitella, että pystyisimme eläytymään muiden rasismin ja kolonialismin kohteeksi joutuneiden asemaan. Jos emme siihen pysty, meidän on parasta jättää kommentoiminen niille jotka siihen pystyvät. Se johtaa siihen, että meiltä keski-ikäisiltä heteromiehiltä kielletään monia asioita: emme enää saa hakata vaimoa, antaa remmiä lapsillemme, heittää lyhytkasvuisia ihmisiä pubissa emmekä edes parjata homoja.
    Micke

    1. Jalle

      Mika. Lainaus tekstistäsi: “Taustalla on pitkä rasismin, kolonialismin ja “tiedemiesten” …historia”.

      Kun taas ideologia vähemmistöjen ja sitä sortavan valkoisen enemmistön, ja tästä konfliktista synnytettävän luokkataistelun taustalla on marxismi. tarkemmin uusmarxilaisuus. Uusmaxilaisen ajattelun keskiössä on juuri tämän asetelman kärjistäminen., jossa ei lupaa vähemmistöiltä tarvitse juuri kysyä, eikä siinä mitään logiikkaakaan tarvitse olla. Uusvasemmiston agressiivinen vähemmistöjen puolustamisen perimmäiset tavoitteet löytyvät itse aatteesta, jonka tuottamat inhimilliset kärsimykset lähihistoriassa ovat valtavat.

      Sananvapauteen, demokratiaan ja länsimaisiin arvoihin kuuluu se, että keski-ikäisellä heteromiehellä on oikeus heitellä kääpiöitä pubiissa, jos siihen on kääpiöltä saatu lupa. Hyviin tapoihin se ei tietenkään kuulu. Nuo muut, “keski-ikäisen heteromiehen oikeudet”, mitä luettelit, vaimon hakkaminen ja lapsen väkivaltainen kohtelu on (kaikissa länsimaissa) laissa kiellettyä. Ollut jo pitkään.

      1. Tom

        Tässä intiaani-vähemmistön ja valtaväestön välisessä konfliktissa erä-voitto meni vasemmistolle, uusmarxilaiset -demokraatit 100-0. Olisi hyvä, jos demokraattien joukkueeseen saataisiin lisää väkeä, koska parhaat pelaajat ovat vielä vaihtopenkillä ihan hiljaa.