21
elo
2018

PB: Svinhufvud, striptease ja bensapumput

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Pirkanmaan ely-keskus, joka kielsi asentamasta maantieopastetta presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseoon, Kotkaniemeen.

 

Juttu on byrokratialle nolo, sillä ely-keskuksen omistava Suomen valtio korjasi juuri museota kahdella miljoonalla eurolla, ja siitä piti tulla yksi Luumäen vetoneuloista. Niistä monista.

 

Ely-keskuksen mukaan kohde ei ole kylttiä varten riittävän merkittävä. Jutusta ei käy ilmi, onko tarkemmin kyse siitä, että Svinhufvudin saavutukset presidenttinä eivät riitä, vai siitä, että hänen talonsa on kylttiä varten liian vaatimaton.

 

Ely-keskuksen satraapin päätös muistuttaa vanhan alkoholilainsäädännön aikaisesta säädöksestä, jonka mukaan ravintolan jatkoaikaluvan ehtona oli riittävän tasokas ohjelma. Tätä ohjelman tasokkuutta sitten virkaniilot puntaroivat miettiessään, kuka saa harjoittaa liiketoimintaa ja kuka ei.

 

Monta kertaa jatkoaikaravintolan striptease-esityskin täytyi tarkastaa useampaan kertaan, ennen kuin sen saattoi varmuudella todeta riittävän tasokkaaksi.

 

Kotkaniemen kanssa samankaltaisesta ongelmasta kärsii myös Ideapark, joka ei vuosien yrityksestä huolimatta ole saanut nimeään kantavaa opastetta moottoritien liittymään. Päätös voi tuntua eriarvoistavalta, sillä samalla kuitenkin jokainen huoltoasema saa kyltin, joka kertoo onko seuraavaksi tulossa Neste, Teboil vai ABC.

 

Jonkun tiedon mukaan tämä johtuisi siitä, että ihmisillä on taskuissaan paljon eri huoltoasemien bonus- ja luottokortteja, ja liikennettä ei haluta häiritä äkkijarrutuksilla, kun halutun ketjun huoltoasema tulee kohdalle pyytämättä ja yllättäen.

 

Kaiketi tässä piilee myös Kotkaniemen ongelman ratkaisu. Museon pihaan tarvitsee vain asentaa bensapumppu ja asiakkaille lanseerata museon oma luottokortti, niin opaskylttiä ei tarvinne enää kauan odotella.

 

Samalla myös työllistyisivät luumäkiläiset, ennen näkemättömällä tavalla.

 

Museo tarvitsisi vahtimestarin ja lipunmyyjän… sekä lisäksi vähintään kaksitoista henkeä talous- ja lakiasiainosastolle – huolehtimaan luottokortin liikkeeseen laskua varten tarvittavasta, EU:n maksupalveludirektiivin mukaisesta raportoinnista.

 

 

Yle 12.6.2018

 

Saatat tykätä myös

PB: Ely-keskus ei periaatteesta maksa laiturista vuokraa, maanomistaja ei periaatteesta vuokraa ilman
PB: Toinenkin tarina pienyrittäjän ahdingosta
PB: ELY-keskusten jätehuollon valvonta voi joskus olla hieman byrokraattista
PB: Kafkalainen taistelu ampumaradan ympäristöluvasta

7 vastausta

  1. Veijo Hoikka

    Ettei asialla vaan ole tekemistä kotoutumisen kanssa. Kylttihän tulisi olla myös mm. arabiaksi…

  2. Timo

    Svinhufvudin kotitalolle on kyllä opaste tien varressa, se näkyy ihan googlen streetviewissä. Opastekyltti asennettiin 6-tien varrelle, mutta pari vuotta sitten 6-tien linjaus siirtyi hieman etelämmäksi ja entinen 6-tie muuttui tuolta kohdin Lappeenrannantieksi, jonka varrella kyltti nyt siis on. Eli pari vuotta sitten Svinhufvudin kotitalon kyltti oli riittävän tärkeä ollakseen valtatien varrella, mutta ei enää nyt. Kai tässä joku logiikka on…

  3. Henri

    Heetkinen, miksi Pirkanmaan ely-keskus päättää Etelä-Karjalaan kuuluvan Luumäen tienviitoista?

    1. Kyltinpystyttäjä

      Uutisoinnin mukaan Pirkanmaan ELY-keskus vastaa kylteistä koko maan osalta.

      Tampereen virkamiehet nääs tietävät kaikki mainitsemisen arvoiset kohteet Hangosta Nuorgamiin asti!

  4. Strix senex

    Ja sitten mieleen nousee tietysti kysymys, että mikähän mahtaakaan olla tämä ely-keaskuksen satraapin poliittinen kanta. Ukko-Prkka kun ei oikein ole noiden vasemman laidan kulkijoiden mieleen ja, kuten Aku Korhonen sanoi äkkiväärällä nuotilla elokuvassa Lakeuksien lukko: “Kiusa se on pienikin kiusa”.