22
elo
2018

PAB: Tositarina NASA:n avaruuskynästä

Päivän Byrokraatti luki kahvitauolla netissä kiertäviä vitsejä ja yksi kiinnitti erityisesti huomiota. Tässä se on.

 

1960-luvulla NASA tarvitsi kynän, joka toimisi avaruudessa, jossa tavallinen kuulakärkikynä on hyödytön. Useiden vuosien tutkimisen ja kokeilujen, sekä miljardien dollareiden kustannusten jälkeen se lopulta sai sellaisen aikaiseksi. Sillä aikaa neuvostoliittolaiset kosmonautit käyttivät lyijykyniä. Mietipä sitä, kun seuraavan kerran maksat veroja.

 

Vaikka tarina on opettavainen, se ei pidä paikkaansa. Totuus on vielä opettavaisempi.

 

Myös NASA:n astronautit käyttivät 60-luvun alussa lyijykyniä, kunnes niiden haittapuolia alettiin ymmärtää. Lyijykynistä irtosi grafiittia sekä pölynä että murusina, ja painottomuudessa ne saattoivat mennä silmään tai aiheuttaa oikosulkuja. Lyijykynät olivat myös vaarallisia, sillä 100% hapessa ne olivat tulenarkoja.

 

Yhdysvaltalainen liikemies Paul C. Fisher ymmärsi, että astronautit tarvitsisivat toimivan kynän. Niinpä hän ryhtyi oma-aloitteisesti ja omilla rahoillaan kehittämään sellaista. Kehittäminen maksoi lopulta miljoona dollaria, mutta kynä läpäisi kaikki NASA:n testit. Niinpä Fisher onnistui myymään NASA:lle 400 kynää, joiden hinta oli 6 dollaria kappale, nykyrahassa noin 40 dollaria. NASA sai maailman parhaat kynät naurettavan halvalla.

 

Miksi Fisher teki niin? Koska hän ymmärsi, että markkinoidessaan kynänsä olevan astronauttien vakiokalustoa, muutkin kiinnostuisivat niistä. Niinpä niitä on tähän mennessä myyty jo 50 miljoonaa kappaletta. Hinta Amazonissa on tällä hetkellä $42, joten jos oletetaan hinnan olleen vertailukelpoisessa valuutassa suunnilleen samaa luokkaa koko ajan, kyniä on myyty nykyrahassa jo kahdella miljardilla dollarilla.

 

Sen sijaan, että julkinen sektori olisi tuhlannut miljardeja tai ainakin miljoonia, se sai toimivan ratkaisun muutamalla tuhannella. Riskin ottanut liikemies puolestaan rikastui ja miljoonat ihmiset saivat maailman parhaan kynän. Kaikki voittivat, kun työ annettiin yksityiselle sektorille.

 

Markkinatalous

 

 

Saatat tykätä myös

Covid-19: Aika palata normaaliin
PB: Suomi lipsuu Itä-Euroopan varallisuusryhmään
PB: Suomi tarvitsee tulevaisuusstrategian
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten

2 vastausta

  1. Veijo Hoikka

    No vaarallisia ovat siis lyijykynätkin, olispa ton taannoin koulussa tienny! 100% hapessa silmään tunkeutuneet grafiittihiukkaset aiheuttavat näössä oikosulkuja ja lyijy-ytimen kuori vielä palaa tuhoten avaruuslaivan vermeet.
    Kirjassa Too Far From Home, A story of Life and Death in Space Chris Jones kuvailee lyijykynääkin pahempia vaaroja avaruusmatkailussa. Vaikka amerikkalaiset miljardiprojektit ovat tuottaneet paljon hyvää projektien vetäjille, neuvostoliittolaisilla keksintösovelluksilla on myös hyvää saatu aikaan. Kosmonauteilla oli bägisssään katkaistu 2-piippuinen haulikko (koska aina ei maahan kopsahtava kotelo osu susivapaalle alueelle), kunnon työkalut (astronauteilla kellosepän vehkeet äijien hommiin, eipä aukea isommat esteet, joita varten venakoilla oli 8 paunan vasara), jne. Kansainväliseen avaruusasemaan juuttuivat jenkkien astronautit, koska Columbia-sukkula tuhoutui miehistöineen, RIP, mutta kosmonautti Budarin otti pojat kyytiin, koska jenkkien taxipalvelu oli ohi. Soyuziin mahtui epämukavasti 3 miestä. Ilmakehää lähestyessä Budarin sanoi: “Now we’re going to have some fun”. Kuuden geen kohdalla ainakin toinen jenkki otti lukua, Budarin ajeli vielä 8 geetä kupeissaan. Hieman meni sekin laskeutuminen osumatarkkuudessa vituralleen. Mutta sen jälkeen jenkit ovat avaruustaksimatkailussa luottaneet venäläisiin avaruuslaivatelakoiden tuotteisiin.
    Että sen minkä kynähommissa häviää, sen saattaa voittaa antamalla oikeille äijille äijien vehkeet.