5
joulu
2018

PB: Lumi katosi, brittituristien kone kääntyi takaisin ja Enontekiölle annettiin yleisvaroitus

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa isobritannialainen matkanjärjestäjä, jonka kone kääntyi kesken matkan takaisin Lontooseen, koska Suomen Lapissa (englanniksi Crapland) havaittiin lumipula.

 

“Matkanjärjestäjälle selvisi aamupäivän mittaan, että keliolot olivat suorastaan vaarallisia. Maa oli jäinen. [Matkanjärjestäjä Canterbury Travelin toimitusjohtaja Jacqui E.] Banhamin mukaan olisi ollut vaarallista jopa kävellä.”

 

Koska Suomessa on nykyisin pulaa jopa lumesta, valtionvarainministeriö on Päivän Byrokraatin saamien tietojen mukaan perustamassa virkamiestyöryhmän pohtimaan lumen tuonnin lisäämistä.

 

Iltasanomien artikkelissa kerrotaan matkanjärjestäjän havaitsemista ääriolosuhteista laajalti. “Lauantaina varhaisina tunteina satoi kovasti räntää, sitten lämpötila laski ja koko alue jäätyi.” Liikenneviraston tiekamerat seuraavat hetki hetkeltä tilanteen kehittymistä, jotta tilanne ei pääse eskaloitumaan. Kansalaisia pyydetään kuuntelemaan hätätiedotteita YLE:n taajuuksilta 94.00 sekä 87.90.

 

Päivän Byrokraatti antaa vaarallisten keliolosuhteiden johdosta yleisvaroituksen Enontekiön suuntaan ja jakaa paikallisille asukkaille toimintaohjeita poikkeusolosuhteiden varalle.

 

Koska Enontekiöllä on nyt vaarallista kävellä, ulkotiloissa liikkuessa ei pidä ottaa yhtään ylimääräistä riskiä. On suositeltavaa ottaa esimerkiksi puista tukea kävellessään, ja mahdollisuuksien mukaan kengänpohjista on hyvä lyödä läpi nauloja pidon parantamiseksi.

 

Ennen olosuhteiden normalisoitumista tulee välttää kävelyä puurajan yläpuolella, mutta jos kuitenkin joutuu pakottavista syistä kulkemaan paikassa, jossa tukea ei ole saatavilla, on syytä harkita etenemistä nelinkontin tai ryömimällä.

 

Matkanjärjestäjän mukaan “jääpeite yksinkertaisesti hävitti ohjelmamme”. Onkin syytä huomioida, että mikäli myös muilla on ohjelma hukassa, se saattaa edelleen löytyä jääpeitteen alta.

 

Jääpeitettä kannattaa valaista kirkkailla led-valaisimilla ja tutkia mikäli ohjelma siintää jään alta. Tarvittaessa viranomaiset voi kutsua rikkomaan jään. Työhön ei pidä ryhtyä itse ilman asianmukaisia suojavarusteita ja turvallisuuskoulutusta.

 

Vastaisen varalle ohjelmat on hyvä laminoida. Jääpeitteen sulaessa ohjelma voi ilman laminointia kastua ja vaurioitua.

 

IS 5.12.2018

 

2 vastausta

  1. Namaste

    Tämä on jo jotenkin parodista, arvon PB.

    Tapauksen aikana Lapissa ei ollut yhtään lunta ja matkustajat maksoivat useita tuhansia yhdestä yöstä Lapissa, johon sisältyisi kaikennäköistä toimintaa joka edellyttäisi lunta. Ehkä Päivän Byrokraatille tämä tulee vähän yllätyksenä, mutta kelkkailu esimerkiksi vaatii lunta.

    Matkatoimisto tarjosi kaikille asiakkailleen vaihtoehtoisen päivän tulevaisuudessa (kun siellä Lapissa on lunta) matkallensa tai sitten täysimääräisen korvauksen.

    Nyt, jos ymmärrän oikein, Päivän Byrokraatin mielestä yksityisen yrityksen kannalta oikea ratkaisu olisi ollut se, että lentokone olisi jatkanut vain kohteeseensa matkaa ja matkustajat olisi jätetty lumettomaan Lappiin nauttimaan lumettomasta lomastansa. Tämä olisi luonut varmasti todella hyvää PR:ää matkatoimistolle eikä olisi ollut lainkaan kuluttajasuojalakeja vastaan Briteissä. Asiakkaat olisi olleet tyytyväisiä kaikin puolin ja niin edelleen.

    Täytyy sanoa, että julkisen sektorin kannalta ilmeisesti toiminta on aika tehokasta jos Päivän Byrokraatti ei enää kykene kuin antamaan palkintonsa yksityiselle taholle jonka toiminta oli vielä kaikkien muiden (paitsi Päivän Byrokraatin) kannalta täysin loogista. Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi täältä: https://metro.co.uk/2018/11/22/winter-holidays-to-lapland-cancelled-because-theres-hardly-any-snow-8165406/

  2. Anna

    Sitä lumen määräähän ei mitenkään voinut tarkistaa ennen ku lähtee lentelemään, vaan oli pakko sekoittaa muu lentoliikenne ja lennonjohto tekemällä uukkari vähän ennen kohdetta. Tässä tuhlattiin lentäjän, lennonojohdon ja matkustajien aikaa aivan turhaan. Äly hoi älä jätä.