3
helmi
2019

Teatiamo Industries avaa puudildojen rahoituspäätöksen taustoja

Päivän Byrokraatin eiliset jutut Business Finlandin myöntämästä rahoituksesta puisia seksivälineitä valmistavalle Teatiamo Industries Oy:lle herättivät paljon keskustelua. Juttujen kärki oli tietysti valtion varainkäytön ja yritystukijärjestelmän arvostelussa, mutta paljolle huomiolle joutui myös tukea saanut yritys ja erityisesti ihmetys Kauppalehden artikkelin väitteestä, jonka mukaan 200 000 euron rahoitus käytettäisiin uudistamaan yhtiön verkkokauppa ja nettisivut.

 

Ilahduttavasti Teatiamo Industries Oy:n omistajayrittäjä Tea Latvala osallistui käytyyn keskusteluun ja valotti asian taustoja. Osoittautui, että Kauppalehti oli hieman oikonut mutkia ja jättänyt kertomatta olennaisia yksityiskohtia.

 

PB:n veikkailemalla tavalla Business Finlandin tarjoama rahoitus on lainamuotoinen, josta yrittäjän omavastuuosuus on Latvalan kertoman mukaan 150 000 euroa.

 

Toisin kuin Kauppalehden artikkelista saa käsityksen, koko summaa ei suinkaan käytetä verkkokaupan ja nettisivujen uusimiseen. (Jopa ne olisivatkin olleet kalliit!)

 

Koska Business Finlandin rahoituspäätöksen tiedot eivät ole vielä saatavissa julkisen nettiportaalin kautta, Latvala lähetti PB:lle yhteenvedon hankkeen rahankäytöstä. Tässä se lyhentämättömänä:

 

– – –

 

TEATIAMO:n alihankintaostot pk-yrityksiltä kattaa yhteensä 150 000€, jotka jakautuvat seuraavasti. Tämän lisäksi palkkaan kaksi henkilöä. Minä pieni ja vaarallinen puukikkeliyrittäjä siis synnytän alihankintaa ja mahdollistan vielä kaksi työpaikkaa.

 

TYÖPAKETTI 1: Tuoteportfolion kasvattaminen ja pilotointi kv-markkinoilla
Alihankintaostot:

Tuoteprotoilun kumppaniyritykset 70 000€ jakautuu seuraavasti:

20 000€ Yritys X ja Y: Uusien tuotteiden 3D mallinnus ja tuotekehitys. Uusien työprosessien tutkimus- ja kehitystyö vastaamaan tuotannon kasvua. Materiaalinen soveltuvuus ja tutkiminen.
30 000€ Yritys X ja Y: Teknologian implementoiminen tuotteisiin, vibraattorin suunnittelu- ja kehitystyö
20 000€ Yritys X ja Y: Uusien tuotteiden viimeistely sekä tuotekehitysraportointi. Biohajoavien materiaalien tutkimus.

 

TYÖPAKETTI 2: Jakelijakartoitus ja -suunnitelma UK & SAKSA
Alihankintaostot:
Yritys X ja Y: 30 000€
Konsultointipalveluita, joiden avulla kartoitetaan potentiaalisia jakelijoita UK ja Saksa. Lopputulos: 10 potentiaalisinta jakelukanavaa verkkokaupat sekä kivijalka Saksassa ja UK:ssa.

 

TYÖPAKETTI 3 – Brändin kehittäminen
Alihankintaostot:
Yritys X: 20 000€
Yritys Y: 5 000€

 

TYÖPAKETTI 4 – Verkkokaupan uudistaminen
Alihankintaostot:
Yritys X: 10000€
Yritys Y: 5 000€
Uuden verkkokaupan tekninen suunnittelu.

 

TYÖPAKETTI 5 – Tuotannon kehittäminen ja logistiikan prosessien kehittäminen

Alihankintaostot:
Yritys X: 10 000€

 

– – –

 

Loppusanoiksi sopinee varmasti todeta, että yrittäjyys ja yrittäjät ovat suurin piirtein hienointa, mitä tästä maasta löytyy. Se, että meillä on järjestelmä, joka tarjoaa (ainakin PB:n mielestä) vähän liian löperösti julkista veronmaksajien rahaa ei tietenkään ole niiden vika, jotka rahoitusta sääntöjen mukaan hakevat. Teatiamolla on siihen täysi oikeus siinä missä millä tahansa muullakin suomalaisella firmalla.

 

Ja itsestään selvää on myös, että ihan samalla tavalla kuin kaikille muillekin suomalaisille yrittäjille ja yrityksille, PB toivoo menestystä myös Teatiamon bisnekselle. Myös veronmaksajan roolissa – täytyyhän puudildoista saada menestystarina, jotta me veronmaksajat saamme antamamme lainan vielä takaisin. ;)

 

Jos ja kun haluatte yllättää vaimonne, tyttöystävänne, poikaystävänne, itsenne tai vaikka kaikki neljä pikkutuhmalla design-lahjalla, niin täältä ne tilaukset sitten onnistuvat:

 

www.teatiamo.com

 

Saatat tykätä myös

PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
PB: Yhteisöveron voisi poistaa, jos yritystuista luovuttaisiin
PB: Yritystuet – hetkessä jaettu, mitä pitkään kerätty
PB: Valtiontukea puisille dildoille ja anustapeille

11 vastausta

  1. Juha

    ^
    No joo, olisi pitänyt tutkia taustat paremmin ennen ensimmäistä julkaisua. Hyvää on, että korjausliike saatiin tehtyä.

    Yrityksessä asia varmasti vituttaa, mutta pieni ilmainen mainos lievittänee kirvelyä.

    Summa summarum: PB:n pitää skarpata.

    1. Päivän Byrokraatti

      Asia on itse asiassa niin päin, että nimenomaan PB toimi oikein. Virheelliset tiedot ovat Kauppalehden tekosia, mutta korjaus ja lisätiedot löytyvät siitä huolimatta vain Päivän Byrokraatin sivuilta, eivätkä edelleenkään virheen tehneestä Kauppalehdestä. Kukas olikaan se vastuullisesti toimiva taho?

      1. juha

        Eli loppujen lopuksi PB ei tehnyt virhettä ja pahoittelee kauppalehden virhettä? Vastuullisuuttahan on nimenomaan tarttua mahdollisuuteen painaa yritys alas ilman minkään asteista taustojen tutkimista. Taustojen tutkimiseen kuuluu muuten muutakin, kuin kauppalehden lukeminen.

      2. Juha

        Luen näitä juttuja aina kun tänne tulee. Nyt kuitenkin lapa pystyyn virheen merkiksi. Aivan sama, vaikka lähde olisi ollut itse Paavi. Muut aviisit tehkööt taustatyönsä päin persettä. Teillä on toivottavasti aikaa hieman perehtyä, kun ei näissä teidän jutuissa mitään deadlinea taida olla. Ei tässä sen ihmeellisempää.

        Jatkakaa hyvien juttujen kirjoittelua. Teidän juttuja tarvitaan.

        1. Mika

          Artikkelin voi näköjään lukea monella tavalla. Itse en kiinnittänyt mitään huomiota viitattuun yritykseen, vaan tähän tukihumppaan, jota mielestäni artikkelissa kritisoitiin. Lapa pystyyn Juha mielensäpahoittajamoodiin ajautumisesta!

          1. Juha

            Pääasiallisesti näin. Tukihumppa kritiikin kohteena, eikä sen kritiikin tarve muutu, oli tikkudildotukien taustalla mitä kuvioita tahansa. Vyyhtihän alkoi sivuhuomautuksesta koskien yhtiön liikevaihtoa ja aioitun sivuston silloin kuviteltua hintaa. Ei se sitten ihan mennytkään niin.

            En ole pahoittanut mieltäni, joten pidät kädet housun saumoilla.

  2. Nihilisti

    Jos tämmöiseen höpö marginaalii hommaan löytyy valtiolta rahaa niin sitten on liikaa kierrätetty, voin ilman mitään markkina tutkimusta vetää päästä, että 250e puudildojen markkinat eivät ole kovat.
    En tiedä monta dildoa pitää Tean myydä että saa leivän pöytään mutta olisi ehkä tämäkin raha voitu heittää vaikkapa jollekin
    appi firmalle, koska se onhan tämä nyt oikeasti aika vitsi.

    Kauppalehti pitäisi olla sen verran luotettava lähde ettei sen uutisia pitäisi lähemmini tarkastella, tosin olihan se CNN joskus aito uutiskanavakin.

    Ps. Tea ei määritellyt käytetiinkö 150k alihankintaa kotimaassa? Parempi olis.

  3. Veijo Hoikka

    “20 000€ Yritys X ja Y: Uusien tuotteiden viimeistely sekä tuotekehitysraportointi. Biohajoavien materiaalien tutkimus.”

    Siis mitä veetä! Kuka nyt haluaisi sulavan vehkeen sisäänsä? Siitähän on jo vuosia pyritty irti monenmoisilla lääkkeillä.

    Jaa maahanmuuttajathan ovat jo vallanneet nämä seksilelumarkkinat. Konkkaa kohti käy dildofirman tie.

  4. Laine Timo

    Hinant ovat edelleen paitsi käsittämättömiä myös perukseettomia, markkinat pienet ja ala voimakkaasti kilpailtu. Vaikka Vesterbacka tunkisi koko omaisuutensa tähän, niin se ei silti tuota veronmaksajille edes annettuja rahoja takaisin, ei edes sitä 50.k:ta. Vaikka pumppaisimme tuota yritystä yötä päivää eetteriin ilmaiseksi, kuten tässä on mentelty, emme saa siitä taloudellista hyötyä siinä määrin kuin se on maksanut.

    Suomessa on aina tälalsiessa hypessa mahdotonta sanoa tosiasioita, kuten kovaa kilpaliaua ääneen, tai sitä kuylmää tosiasiaa ettei tuotsa nyt tullut uutta Nokiaa. On ok lekkiä yrittäjää, mutta ihmisten harrastuksia ja yrittäjä larppia ei saisi rahoittaa verorahoista. Tämä ei koske vain ykstttäistä yrittäjää vaan koko konseptia, sillä hyvä yritys tuottaa mutta huono ei tuota muuta kuin sinne lapioitua verorahaa.

    30.k vibraattorin tutkimiseen ja kehittelyyn? Vibraattori on jo keksitty, eli tuonkin rahan voi laittaa suoraan baarin artesaani kaljoihin.

  5. koskiniva

    Niin, eli yhteiskunta on rahoittanut toimintakelvotonta yritystä, jonka tukien saaja myy eteenpäin.

    Eivätkö tuet siis pitäisi palauttaa yhteiskunnalle? Sillähän on ollut vääristävä vaikutus yrityksen hintaan.

    Ihmettelen.