15
maalis
2019

PB: Vihreät ja Yle tuputtavat lapsille poliittisia kantoja

Päivän Byrokraatti -palkinnon saavat Vihreät ja Ylen Kioski-ohjelma, joilla molemmilla näyttää olevan tavoitteena syöttää lapsille ja nuorille valmiita poliittisia mielipiteitä. Sattumalta tuo syötettävä mielipide näyttää olevan molemmilla sama: maailma tuhoutuu, jollet äänestä vihreitä.

 

Vihreät toteuttavat tavoitettaan tänään järjestettävällä #ilmastolakko-tapahtumalla, johon lapsia nuoria houkutellaan mahdollisuudella lintsata koulusta.

 

Ylen Kioski taas on tehnyt Vaalibotti-nimisen vaalikoneen, joka ennen kysymyksiin vastaamista näyttää johdattelevan animaation tai videon, jossa kerrotaan miten asiasta tulee ajatella. On ihme, jollei nuori niiden jälkeen ymmärrä, kuinka kysymyksiin tulee vastata.

 

Toimintatapa on vastuuton. Oikeasti lapsille ja nuorille pitäisi opettaa itsenäistä mielipiteenmuodostusta ja tervettä lähdekritiikkiä – varsinkin niitä kohtaan, jotka ovat noin innokkaita tuputtamaan omaa kantaansa.

 

“Miksi siis käyttäisit aikasi opiskeluun, mikäli on lähes varmaa, että ilmastonmuutos tuhoaa maailman lähiaikoina?”

 

Näin sanotaan ilmastolakko-tapahtuman kutsussa, joka on laitettu nimettömänä kiertämään kouluissa. Viesti tulee vastaan jopa ala-asteikäisten oppilaiden kännyköissä. Lapset eivät osaa erottaa disinformaatiosta todellisista faktoista, vaan saattavat siitä jopa ahdistua, jolloin heidät on helppo aivopestä kannattamaan haluttua ideologiaa.

 

Lapset ovat punavihreille hyvä kohderyhmä, sillä vasemmistoaate elää ja hengittää hyödyllisistä hölmöistä. Jos aikuiset eivät enää tarinaa osta, uusia on kasvatettava lapsista.

 

Lapsiin ja nuorisoon kohdistuva mielipidemuokkaus ei ole vasemmistolla mikään hetken hairahdus, vaan aivan aatteen ytimessä oleva toimintatapa. DDR:ssä ja Neuvostoliitossa liki jokainen piltti opetettiin sosialistiseen aatteeseen pikkupioneereissa. Suomessakin on pyritty käyttämään valtiollistettua peruskoulua samaan tarkoitukseen. Pirkkalan moniste oli vain nolo tapa jäädä siitä kiinni.

 

Myöskään ilmastolakko-tapahtumassa ei ole todellisena motiivina vaikuttaa ilmastonmuutokseen, vaan sen avulla vain houkutellaan helposti vaikutettavassa iässä olevia lapsia ja nuoria kollektiivisen aatteen piiriin.

 

Tapahtuma ja sen hengenheimolaiset näyttävät modernisoidulta versiolta nykyään huonosti myyvästä rauhanliike-agendasta. Esimerkiksi samaa kokonaisuutta edustavan Nuorten Agenda 2030 -hankkeen suojelijana on Tarja Halonen ja hankkeen järjestämä paneeli imee ilmasto-aasinsillan kautta nopeasti takaisin vanhoihin tuttuihin teemoihin: “Rauha, konfliktit ja ilmastonmuutos”… Jos punavihreissä oltaisiin oikeasti kiinnostuneita ilmastonmuutoksesta, he varmaankin puoltaisivat käytännössä päästötöntä ydinvoimaa. Nyt siitä ei koskaan mainita sanaakaan.

 

Ilmastolakko-tapahtuma hyödyntää röyhkeästi ns. omaa valintaa tukevan kognitiivisen harhan ilmiötä. Kyseinen harha tunnetaan englanniksi nimellä choice-supportive bias, eikä sille ilmeisesti ole vielä vakiintunutta suomennosta, vaikka ilmiö onkin lähellä ns. vahvistusharhaa (engl. confirmation bias).

 

Ilmiössä on kyse siitä, että ihmismieli pyrkii jälkikäteen rationalisoimaan ja perustelemaan tekemäänsä päätöstä, ja näin tehdessään asettuu yhä vahvemmin sen kannalle. Ihminen myös alitajuisesti mieltää ja muistaa tekemänsä valinnat parempina kuin ne objektiivisesti arvioiden olisivat.

 

“Tein tämän päätöksen, joten sen täytyi olla vaihtoehdoista parempi.”

 

Vaikka vielä hetki sitten olisit tasavahvasti pohtinut, hankkisitko Fordin vai Toyotan, heti Fordiin kallistuneen valinnan jälkeen merkki alkaa vaikuttaa itsestäänselvästi paremmalta, ja olet valmis luettelemaan joukon syitä, miksi Ford on juurikin paras tarjolla oleva automerkki. Sinusta on tullut fordisti.

 

Vihreät pyrkivätkin tapahtumallaan siihen, että mukaan tulevat ja ensimmäistä kertaa julkisesti poliittista kantaa ottavat lapset ja nuoret leimaantuisivat vihervasemmistoon ja alkaisivat alitajuisesti puolustella ja rationalisoida valintaansa.

 

Jos päästit lapsesi mielenosoitukseen, onneksi olkoon. Hän otti askeleen polulle, jota pitkin voi päätyä Venezuela-vasemmistoon.

 

Yle Kioski – Vaalibotti

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistohallituksen arvostelu on vihapuhetta?
PB: Inkluusio ei toimi
PB: Epäiltynä Anni Sinnemäki
Intersektionaalinen feminismi

43 vastausta

  1. Larppa

    Pb vetää taas (tapansa mukaan) vahvalla “musta tuntuu” pohjalla ilman faktoja. Kyseinen ilmastolakko-tapahtuma kun ei ole vihreiden tai minkään muun poliittisen puolueen masinoima tapahtuma.

    Toki kyllähän se turhauttaa kun jotkut asiat eivät mahdu omaan agendaan, jos tällä sivustolla edes on sellaista. Logiikka ainakin puuttuu

  2. Jooseppi Mäki-Kaartinen

    Aivopesua, viestejä alitajuntaan… Muistittehan katsoa sängyn alle? Vihollinen on kaikkialla!

    1. Mikael Lindström

      Ei tää mitään uutta ole, globaalinen eliitti toiminnassa ja on tehokasta.
      Sokeat aikuiset tämmösiin petoksiin ja valheisiin menee, sekä myövät lapsensa heille teurauksi. Hyi olkoon, hävetkää mitä teette lapsillenne ja annatte muitten tehdä. Ette rakasta lapsianne, vaan globaalia elittiä, olette heidän sätkynukkejanne.

  3. Jörgen Jörgensen

    Niin, ehkä eniten tympii se, että alarmistien öyhötyksissä kahta premissiä ei KOSKAAN aseteta kyseenalaiseksi. Ne tietysti ovat: 1) ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on se tärkein ongelma, jonka rinnalla mitkään muut ilmakehän lämpenemiseen vaikuttavat tekijät – kuten aurngon aktiivisuusjaksot tai ilmakehän omat luonnolliset kehityskulut – eivät merkitse yhtikäs mitään; ja 2) ihmisen toiminta on tärkein CO2 pitoisuuteen vaikuttava tekijä. Olisin tosi iloinen, jos edes kerran saisin kuulla *perustellun* näkemyksen siitä kuinka suuri osa lämpötilan muutoksesta on normaalia vaihtelua, ja kuinka suuri osa johtuu edes jollakin tapaa ihmisestä. Vaan ei, tälläkin alustalla saa silmät ja korvat täyteen pekkahaavistojen ja veronikahonkasalojen lähinnä totaaliseen uskoon ja asiantuntemattomuuteen perustuvia julistuksia.

    1. Nihilisti

      Kuule Jörge osuit asian ytimeen nimittäin se 95-99% tutkijoista on sitä mieltä että ilmaston muutos on totta mutta tämä
      vääristää kysymyksen, kukaan ei ole kertonut minulle mitä valtaosa on mieltä siitä mikä on ihmisen vaikutus kun YKn arviot
      ovat menneet plörinäksi tai niitä on jälkikäteen “muokattu”.

      Olen itse yrittänyt selvittää asiaa ja fakta on se, ettei kukaan varmasti tiedä, koska ilmasto on liian monimutkainen jopa nykyisille supertietokoneille, lähin mitä joskus löysin oli “kaikki vaikuttaa”. Henkilökohtaisesti olen itse huolissani enemmän merien saastumisesta ja liika kansoituksesta.

  4. Seppo

    Ei se ilmaston lämpeneminen on fakta ja se ei katso puoluetta, lisäksi kyseessä on globaali tapahtuma, eikä yhden puolueen järjestämä tapahtuma täällä Suomessa. Toki Vihreät ja Vasemmisto tätä tukevat, mutta se ei kuitenkaan tee heistä järjestäjiä.

    1. Seppo

      Korjataas heti. *Se ilmaston lämpeneminen on fakta ja se ei katso puoluetta, lisäksi kyseessä on globaali tapahtuma, eikä yhden puolueen järjestämä tapahtuma täällä Suomessa. Toki Vihreät ja Vasemmisto tätä tukevat, mutta se ei kuitenkaan tee heistä järjestäjiä.

    2. anne v

      no mutta. eikös se priimusmoottor tälle vouhutukselle ollut riksdag’in portailla istuen julistanut koululintsari Asperger – Grete.

    1. Maurizio

      Tätä menoa me olemme tiellä kohti fasismin uudelleensyntymää. Ja sitä on jokaisen oikeamielisen ja täysjärkisen ihmisen pakko vastustaa vaikka henkeen ja vereen jollei muu auta.

  5. Greenisg

    Tämä on niin säälittävää persupuolelta ja muilta maahanmuuttoöyhöttäjiltä, heitä ärsyttää kun nuoret ovat lähteneet mukaan johonkin, mitä Vihreät on ajaneet jo vuosia. Eikä se edes koska maahanmuuttajia.

    Pesut voivat järjestää nuorille matu-kursseja (eikös niitä jo ole) niin saavat hekin vähän kosketuspintaa nuoriin?

    Helsingin alakoululaiset eivät edes tiedä mikä on puolue ja mitä ne edustavat, mutta osaavat jo olla huolissaan tulevaisuudestaan. Pitäisikö se heiltä kieltää, koska “siitä ei ole mitään hyötyä?”. Poljetaan lapsetkin alas!

    1. Maurizio

      Lähinnä tässä ollaan tiellä kohden viherfasismia, skidejä ehdollistetaan ajattelemaan että lihansyönti pois, ulkomaanmatkat pois, autot pois ja niin edelleen. Ja kaikki tämä kurjuus ja nyky-yhteiskunnan romuttaminen pelkän moraaliposeerauksen ja hyvesignaloinnin takia, koska vaikka koko suomiporukka vetäisi itsensä jojoonkin, edes sillä ei olisi MITÄÄN mitattavaa vaikutusta mihinkään.

      Tiedän, mitä seuraava ilmastoöyhö sanoo. Ja se on, kuinka me nyt näytämme muulle maailmalle esimerkkiä. No 1) hypätkää vaikka kaivoon ja katsokaa, moniko seuraa perässä ja 2) jos tällainen haluamanne kurjuus- ja kieltoyhteiskunta kovin suosittu olisi, Pohjois-Koreaa olisi jo vapaaehtoisesti matkittu ympäri maailman vaikka kuinka kauan.

      V*u ett’ä ihmiset voivatkin olla sekaisin. 30-luvulla rotuoppi, 70-luvulla tieteellinen kommunismi, ja nyt sitten näköjään tämä. No, kun ei historiasta mitään opita, niin tällaista se sitten on.

  6. Torde

    Katselin järkyttyneenä YLEn suoraa lähetystä aamupäivällä. Toimittajat haastattelivat 13v lapsia:

    – “Jouduitko siis tulemaan tänne sen takia kun nykyinen hallitus ei tee mitään ilmastonmuutoksen eteen?”
    – “joo”
    – “Pelkäätkö nyt että tulevaisuutesi on pilattu vaikka et ole voinut itse vaikuttaa vanhempiesi tekoihin tai poliittisiin valintoihin?”
    – “ööö – juu”
    – “Tällaisissa tunnelmissa valveutuneet nykylapset siis osoittavat mieltään järkyttävää ilmastopolitiikkaa vastaan ja toivovat muutosta ensi vaaleissa. – Siirto Pasilaan.”

    Ohjalma avasi lopullisesti silmäni YLEn oksettavalle agendajournalismille. Mitään uutta ei edes keksitty, kunhan Reporadio herättelee henkiin Teiniliittoa ja pikku pioneereja. Voiko olla raukkamaisempaa kuin laittaa sanoja suuhun pienille lapsille omaa agendaansa pönkittämään.

    Ja Sinun verorahoillasi, tottakai.

    1. Maurizio

      Jep. Neukkulan kaaduttua tuntuikin jo hetken aikaa siltä että voi hengähtää helpotuksesta, mutta eihän sitä sitten kauaa kestänyt. Sama paska framilla taas, lippu vain on hämäyksen vuoksi värjätty vihreäksi.

    2. ksee

      Iltalehden mukaan joku piltti oli todennut Eduskuntatalon portailla seuraavaa:

      “– Jos loiseksi lasketaan eläin, joka tuhoaa isäntäeliötänsä antamatta mitään takaisin, niin ihmiset ovat maapallon loisia. En halua olla sellainen, Kirkkonummen Veikkolan koulun oppilas sanoi.”

      Mitä ihmettä näille lapsille on oikein tuputettu? Kun “vääräoppisilta” viedään ihmisarvo ja usutetaan fanaattisia nuoria ottamaan ohjat omiin käsiin, niin ollaan lähdetty aika vaaralliselle tielle.

      Mitä mielenosoitusten jälkeen? “Valveutuneen” nuorison viherkaartien järjestämiä arvosteluistuntoja, jossa loiset ja denialistit joutuvat aasinhattu päässään tunnustamaan syntinsä Äiti Gaiaa vastaan? Kirjarovioita?

  7. Pauli Vahtera

    En tee vaalikoneita. Mutta kävin läpi vaalibotin nähdäkseni mihin kaikkeen yleveroa tuhlataan. Vastasin joka kysymykseen ohita. Ja niin minulle tarjottiin kaikenlaista. 100 ensimmäisen joukossa oli 3 perussuomalaista, hekin jälkijoukoissa. Tilastollisesti ei noin olisi voinut käydä.

  8. Haerski

    Esim. ilmastonmuutoksesta ja lihansyönnin vähentämisestä olen samaa mieltä, mutta silti vaalikoneen tyyli ja johdattelu sai niskavillat nousemaan pystyyn. Aivan naurettava kapistus. Viimeistään siinä kohtaa kun ruudulle lävähti Perustulo ASMR -video, jossa nainen muun muassa rapsuttelee setelitukkoa mikrofonin edessä ja alla juoksee tekstinä jotain yleistietoa perustulosta, naamapalmu lävähti niin lujaa, että koko toimisto raikui. Miksi hitossa tämä on video, jos se varsinainen info pitää kuitenkin lukea tekstinä ja itse video ei liity millään tavalla perustuloon, vaan lähinnä häiritsee tekstin ymmärtämistä! Miksi tällaisten vakavien asioiden selittäminen nuorille on jäänyt tällaisten vatipäiden tehtäväksi?

    Tämä on taas tätä, että joku 40-vuotias toimittaja yrittää “puhua nuorten kieltä” ja kuvittelee, että sillä saadaan nämä kiinnostumaan vaaleista. Kyllä, joku ihan oikeasti luulee, että nuori saadaan äänestämään, kun vaalikone näyttää joltain WhatsApp-keskustelulta, muutaman rivin välein postataan hassu meemi ja käytetään välillä välimerkkien sijaan emojeita. Aliarvioivaa ja suorastaan loukkaavaa nuoria kohtaan.

    Mielenkiintoista myös, että nuorille suunnatussa vaalibotissa läträtään tietyssä videossa avoimesti alkoholilla ja eri puolueet houkuttelee Suomi-neitoa kotiin jatkoille. Lopussa neito kyselee katsojalta, että sinä päätät kenen luota aamulla herään. Siinäpä Yle Kioskin toimittajien näkemys vaaleista, jota mietittiin palaverissa ehkä 5 minuuttia, kunnes valittiin idea, joka tuli ekana mieleen: Kännääminen ja yhden illan suhteet. Ne varmaan puhuttelee nuorisoa! Toivottavasti suomi-neito ei tule aamulla katumapäälle, ettei tarvitse tekaista vielä raiskaussyytettä kaiken päälle. Tällaisella kuvastolla nuorten äänestysinto nousuun?

    1. Maurizio

      ” ja lihansyönnin vähentämisestä”

      Jos Suomi lähtee lihansyöntiä, lentoturismia, autolla ajoa ja vaikkapa väljästi asumista kieltämään tai rankasti rajoittamaan, niin paatuneinkaan viherspede ei enää vakavalla naamalla voi väittää tämän olevan vapaa länsimainen yhteiskunta. Eli tässä pelleillään nyt potentiaalisesti hyvin, HYVIN vaarallisilla asioilla.

      1. Haerski

        Vapaa länsimainen yhteiskunta tarkoittaa demokratiaa, jossa on myös omat rajoitteensa vapauksien lisäksi. Jos kansa katsoo vihreän aatteen niin tärkeäksi, että nämä saavat voimaan autoilua rajoittavia lakeja, niin kaikki on silloin mennyt vapaan länsimaisen yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan. Demokratiassa yhteiskunta kokonaisuutena tulee aina ennen yksilöä.

        Ei kukaan kuitenkaan tietääkseni vielä kannata välitöntä kieltämistä tai rankkaa rajoittamista, vaan esimerkiksi veromuutoksia, jotka suosivat ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, sekä tiukempia vaatimuksia autojen ja esim. lihantuotantoketjun päästöjen osalta. Tällaista verotuksella ja lainsäädännöllä tapahtuvaa ohjausta on vapaa länsimainen yhteiskunta täynnä.

        Kannattaa myös huomata jo nyt vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassa sinulle asetetut rajoitteet: Kuten ihmisten _vapautta_ esim. räjähteiden hankinnassa on rajoitettu koko yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaamiseksi, samalla tavalla oikeuttasi yksityisautoilla polttomoottorikäyttöisellä ajoneuvolla voidaan rajoittaa, jos katsotaan, että yhteiskunnan hyvinvointi sitä vaatii. Jos hienovaraisemmat vaikutuskeinot eivät tuota tulosta, niin jossain vaiheessa täyskielto on ajankohtainen, koska myös ilmastonmuutoksen kanssa leikitään hyvin, HYVIN vaarallisella asialla.

        Se on myös selvä, että nykyinen keskimääräinen lihansyöntitahti ei ole enää tervettä ilmaston, eikä kenekään terveyden kannalta. Jo pelkästään suomalaisten punaisen lihan (sika ja nauta) kulutus ylittää WHO:n suositukset melkein kolminkertaisesti, eikä tähän vielä edes lasketa mukaan esim. kanaa, joka on kulutuksessa jo melkein edellisten vertainen. Muun muassa suolistosyöpien yleistyminen luetaan osaltaan liiallisesta lihansyönnistä johtuvaksi, eli siinä jo jokaiselle yksi hyvä syy vähentää omaa käyttöä.

        Eikä tehomaatalous ja sen mukanaantuomat eläinoikeudelliset ongelmat ole kovin helposti puolusteltavissa oleva asia. Tällaisissa tilanteissa on helppo ajatellä päässään jotain herttaisia pientiloja ja ravintolassa syömääsi erinomaista vastuullisesti tuotettua black angus -pihviä, mutta oikeasti pitäisi ajatella sitä hikistä eineslihapullaa kaupan kylmätiskissä ja niitä massiivisia monisatapäisiä sikaloita, joissa tuottaja ei tiedä mahdollisesti viikkokausiin, jos yksi sika siellä muiden joukossa mätänee pystyyn. En katso, että tämä osa ruokakulttuurissamme on ainakaan minulle niin rakas, etteikö siihen voitaisi puuttua vähän rankemmalla otteella.

        P.S. Ja siltä varalta, että argumentit yritetään sivuuttaa vetoamalla johonkin viheraivopesuun: En ole kasvissyöjä ja omistan auton, jolla myös ajan päivittäin esim. työmatkat. Tiedostan vaan itse hyvin ne ongelmat, joita omakin elämäntapani yhteiskunnassa edistää. Tutkitulta tiedolta en vaan voi ummistaa silmiäni, vaikka se ilman muuta olisikin omalta kannaltani mukavampaa.

        1. Maurizio

          “vielä kannata välitöntä kieltämistä”

          Joo, vielä. Demokraattisesti se Aatukin aluksi valittiin. Ja turhaan mulle mussutat; mä syön lähinnä kalaa itse, eikä teholihantuotanto mikään hyvä juttu munkaan mielestäni ole. Mutta kuitenkin: jos kaikki tämä eräiden tahojen mielestä epäeettinen ja/tai -ekologinen toiminta kielletään, niin lopputulos ei enää ole vapaa länsimainen yhteiskunta – tai ei ainakaan, jos äänestäjien enemmistö ei enää myöhemmin niin halutessaan voi valita itselleen sellaista edustajistoa, joka nuo kiellot kumoaa.

          Eli usko pois: ratkaisu tähän ongelmaan on joko teknologinen, tai paska lentää vielä kovaa ja korkealle jos tästä jotain viherderkku-ulkohuusia väkisin vääntämään ruvetaan. Ei mene läpi niin kauan kun henki pihisee, se on varma.

          1. Haerski

            “tai ei ainakaan, jos äänestäjien enemmistö ei enää myöhemmin niin halutessaan voi valita itselleen sellaista edustajistoa, joka nuo kiellot kumoaa.”

            Niin, no tässähän sananmukaisesti kuvailet tilannetta, jossa länsimaista vapaata yhteiskuntaa ei ole, mutta enemmän kiinnostaisi tietää miten mahdollisista lihansyönnin tai yksityisautoilun rajoituksista päädyttäisiin tällaiseen skenaarion?

          2. Maurizio

            Parikin mahdollisuutta. Ensinnäkin massahysteria, jota tämäkin alkaa päivä päivältä yhä enemmän muistuttamaan, saa pahimmillaan aikaan vaikka mitä, vrt. 30-luvun Saksa, Reichstagin poltto ja silloin hyväksytyt nk. valtalait; ja toisekseen kansainväliset sopimukset, jotka joko velvoittavat tai saatetaan tietyillä tahoilla haluta tulkita velvoittavan.

            Mutta oli niin tai näin, niin massaliikkeet ja hysteria yhdistettynä pakkojen ja totalitärismin ihannointiin eivät ole koskaan aiheuttaneet mitään muuta kuin tragedioita, ja niihin se johtaa tätä menoa varmuudella tämäkin. Ja mikä vielä irvokkaampaa tämä kaikki tilanteessa, jossa esim. Kiina avaa joka viikko uusia hiilivoimaloita ja Intia tiedotusvälineiden mukaan tänäkin vuonna yli 50 uutta hiilikaivosta, eli kysymys on pelkästään hyödyttömästä ja järjettömästä moraaliposeerauksesta ja hyvesignaloinnista.

            Puhutaan myös esimerkin näyttämisestä muulle maailmalle. Mikään ei ole typerämpää. Kaikkien mahdollisten ennusteiden mukaan mm. Aasian keskiluokka aikoo tulevaisuudessa autoilla enemmän, lentää enemmän ja syödä enemmän lihaa, koska heillä alkaa olla siihen varaa. Ja täällä komukkajengi sössöttää jostain lentoveroista, eli aikomuksena lienee ajaa suomalaiset tilanteeseen, jossa matkailemaan pääsee vain rikas nomenklatura ja aasialaiset koneenvaihtajat; ja meistä omissa liemissämme vegaaneiksi käkkimään pakotetuista tavan talliaisista pieni vähemmistö sitten palvelee tätä uutta herraluokkaa lentokentällä hammasta purren. Ja loput? Loput matkaavat sinne, minne Jopolla tai kiskoa pitkin pääsee (jos nimittäin sattuu pääsemään, junaliikenteen jatkuva kuseminen huomioiden).

            Eli pitäkää viheronnelanne, koska muahan ette mukaan saa. Niin ja muuten vielä, missä hyvänsä _järkiperäisessä_ keskustelussa tämän kieltohumpan oheisvaikutuksiakin mietittäisiin ihan toiseen malliin, esim. EU-kannatuksen tuleva kehitys jos lentomatkailua joskus rajoitetaan, tai esim. mahdollinen lihatuotteiden pimeä tuonti ja mustan pörssin kauppa jos niiden saantia joskus rajoitetaan. Mutta kun ei, koska ilmastohysteria ja pakkofetisismi; eli Heil Hitler-Jugend, meil ilmastokakarat tosiaankin!

            PS. Saksassa ympäristöministerikin sanoi taannoin, että kyllähän ihmisen lihaakin syödä pitää. Järkimiehiä, toisin kuin nämä meidän nilkit.

            PPS. Mutta siintääpä se järjen valokin sentään jossain: https://wattsupwiththat.com/2019/03/25/in-a-victory-for-energy-reality-eu-dumps-2050-climate-alarmist-targets-and-commitments/

            PPPS. Suomalaisilla on perustuslain suoma oikeus asua missä huvittaa ja liikkua maassa minne haluttaa. Rajoitetaanpa nyt sitä autoilua sitten rankalla kädellä ja todetaan sitten saman tien, että mokoma perustuslain päälle kuseminen riittää jo _yksin_ tekemään tästä de facto jotain ihan muuta kuin vapaan länsimaan.

          3. Haerski

            Eli jos naapuri kusee ja paskoo oman pihansa mustaksi, niin meiltä on täysin turhaa “hyvesignalointia ja moraaliposeerausta” pitää oma piha puhtaana? Voi olla, että Suomen toimilla ei ole loppupeleissä suuressa mittakaavassa mitään merkitystä ja ilmastonmuutos jää pysäyttämättä, mutta mieluummin mennään alas ainakin jotain yrittäneenä, kuin samalla viivalla jonkun Intian ja Kiinan tapaisten “malliyhteiskuntien” kanssa.

            En myöskään ymmärrä miten EU-kannatus tai mikään muukaan matalaotsainen poliittinen pelleily liittyy tähän millään tavalla. Ilmastonmuutoksella on potentiaalia kaataa koko vapaa länsimainen yhteiskunta sellaisena kuin sen tunnemme, koska kun tästä lähdetään päiväntasaajaa kohti menemään, niin ilmasto muuttuu siellä muutoksen myötä aika äkkiä elinkelvottomaksi ja jos joku luulee, että ihmiset jää vain lepäämään siellä laakereillaan ja odottamaan väistämätöntä, niin väärässä olette. 2015 muuttovirrat on pientä siihen verrattuna, kun ihmiset joutuu joku päivä pakenemaan kasvavaa kuumuutta, kuivuutta ja nälänhätää oikeasti henkensä edestä. Saattaa jäädä perhelomat ulkomailla tekemättä silloin oli meillä lentoveroa tai ei, kun ensimmäinen näistä muuttoaalloista iskee Suomeen.

            PPPS:ssä esittämäsi kommentti on myös erikoinen: Eikö Suomessa siis ollut liikkumisevapautta ennen kuin yksityisautot yleistyivät? Jos ihmisellä ei siis ole ajokorttia tai ei ole varaa autoon, niin hänen liikkumisevapauttaan on rajoitettu? Pitäisikö valtion siis maksaa hänelle autokoulu ja oma auto? Tähänhän tämä logiikka johtaa. Liikkumisenvapaus ei ole yhtä kuin yksityisautoilun vapaus. En tosin tiedä miksi me tästä väittelemme, kun ei meistä kumpikaan kannata mitään täyskieltoa. Totean vain, että joskus polttomoottorien kieltäminen saattaa olla ajakohtaista, jos ympäristöystävällisemmät teknologiat ei ala muuten yleistyä autokannassa. Todennäköisesti silloin myös robotiikka on autoilussa niin pitkällä, että yksityisautoilukin voidaan suurelta osin kieltää tai rajoittaa pakottaviin tilanteisiin, kuten haja-asutusalueille. Edellytys on siis se, että varteenotettavia vaihtoehtoja on tarjolla.

            Minulle vain henkilökohtaisesti kuulostaa hyvin takapajuiselta, että nykyisellä kehitystahdilla vielä kymmenien vuosien päästä auto tarvitsisi kuljettajan ja liikkuisi fossiilisten polttoaineiden avulla. Emme edes tiedä täysin varmaksi kuinka pitkäksi aikaa öljy riittää tämän lystin kohtuulliseen ylläpitämiseen. Öljyn loppumista edeltää sen vähyydestä johtuva merkittävä hintojen nousu, joka tappaa ensimmäisenä nimenomaan yksityisautoilun, jos muita vaihtoehtoja ei saada ajoissa markkinoille.

            Että toki saat olla niin paljon vastaan ilmastotalkoita kuin huvittaa, mutta nykytiedon valossa on silti selvä, että moni asia tulee tulevina vuosikymmeninä muuttumaan, halusit tai et.

          4. Maurizio

            Sanoin jo aiemmin, että 30-luvulla rotuoppi, 70-luvulla tieteellinen kommunismi, ja nyt sitten tämä. Kahta edellämainittua pidettiin aikanaan validina tieteenä, ja niiden pohjalta romutettiin kansalaisvapaudet ja tehtiin kauheuksia. Miten käy nyt?

            Suomi on valinnut olla kansainvälinen ja avoin yhteiskunta, ja valtioliiton jäsen, jolle vapaa liikkuvuus muualle unioniin on välttämättömyys jos tuon valtioliiton jäseninä aiotaan pysyä. Jos pidät sitä matalaotsaisena poliittisena pelleilynä, niin siitä sitten vaan kieltoyhteiskuntaa rakentamaan ja autollapäristely ja lentely bänniin. Mutta älä sitten tule itkemään, jollei meno maistukaan; vai oletko kenties Impivaaralaisia ja itse asiassa _haluatkin_ meidän mätänevän tänne viheronnelaamme sukurutsaamaan ihan keskenämme?

            PS. Niin ja sanoin muuten DE FACTO liikkumisen vapauden romutus, jos autoilua rajoitetaan. Jollet ymmärrä, mitä se tarkoittaa, niin vilkaise Suomen karttaa, tai vaihtoehtoisesti lainaa ulkomailta silmät ja korvat täyteen rahaa ja vedä sporakiskot joka paikkaan.

            PPS. Lienee parempi lopettaa tähän, koska kumpikaan ei kuitenkaan tule kantojaan muuttamaan, eikä juupas-eipäs ole kovinkaan järkevää ajankäyttöä kenellekään.

          5. Haerski

            Ei tietenkään ole hyödyllistä, jos samat pointit toistuu vain uudestaan ja uudestaan, mutta ei tässä mielestäni ole vielä taannuttu sille asteelle.

            Sen verran ainakin vielä sanon, että rotuoppi ja tieteellinen kommunismi eivät olleet aikanaankaan validia tiedettä, koska niillä ei ollut kansainvälisen tiedeyhteisön hyväksyntää. Vertaisarviointi vasta tekee tieteestä validia. Rotuoppia harjoitettiin lähinnä Saksassa ja tieteellistä kommunismia Neuvostoliitossa ja nimenomaan niin päin, että tiedettä sorvattiin sopimaan poliittisen eliitin agendaan. Toki aatteet ja pseudotiede sieltä kotimaistaan levisi satunnaisesti myös muualle maailmaan, mutta ei se itse tieteestä tehnyt sen validimpaa.

            Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on taas tieteellisen yhteisön yleisesti hyväksymä teoria, jota vastustaa aktiivisesti etupäässä epätieteelliset tahot. Ilmastonmuutos muutenkin lupaa lähinnä uhrauksia meille kaikille, joten ei se mikään erityisen mediaseksikäs vaaliteema kenellekään ole. Lähinnä näyttäisi, että puoluejohtajat kiemurtelee aina vähän tuskissaan, kun pitää esittää keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan, koska yleensä niitä esittäessään aina tulee pyllistäneeksi johonkin suuntaan.

            En silti toki sano, etteikö ilmastohysterian ruokkimista voitaisi käyttää myös hyväksi kannatuksen hankkimiseksi, mutta siksi onkin tärkeää, että jokainen vastuullinen puolue ottaa ongelman tosissaan, eikä aihetta jätetä vain yhden puolueen (Vihreän Liiton) sloganiksi. Hyvä siis, että tälläkin hetkellä taitaa ainakin 8/10 eduskuntapuolueesta allekirjoittaa teorian ja vaatia konkreettisia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ilmastonmuutoksesta huolehtiakseen ei siis tarvitse edes äänestää Vihreitä.

            Sen verran tässä kuitenkin tulee nyt toistoa, että olen kyllä koko ajan sanonut, että kieltojen ja rajoitteiden ehtona on se, että realistinen vaihtoehtoinen liikkumismuoto on olemassa, tapahtuipa se sitten julkista liikennettä tai päästöttömiä autoja kehittämällä. Ensimmäinen hyvä keino kohti tavoitetta olisi kuitenkin autoveron huomattava alentaminen päästöprogression mukaan ja verotuksen kohdistaminen enemmän auton käyttöön esimerkiksi polttoaineen verotuksen muodossa. Kannustaa ihan suoraan ostamaan vähäpäästöisen auton ja sitten jättämään turhat ajot vähemmälle.

            PS. Olen kotoisin haja-asutusalueelta ja vieläpä maatilalta, joten tiedä kyllä varsin hyvin miltä se Suomen kartta näyttää siellä Jumalan selän takana. Ei muuta kantaani yhtään miksikään.

          6. Maurizio

            “…turhat ajot…” “…eikö Suomessa ollut liikkumisen vapautta ennen autoja…”

            Joopa joo.

            1) Sinä et ole kukaan etkä mikään määrittämään, mitkä ajot ovat turhia, eikä ole kukaan muukaan. Autolomalle Eurooppaan? Turhaa ajoa? Kuski giljotiiniin ja auto paaliin?

            2) Älä viitsi leikkiä tyhmää. Suomessa on ollut liikkumisenvapaus aina, mutta DE FACTO liikkumisen vapaus ennen autoja oli käytännössä vain rikkailla, kun taas köyhälistö kuoli kurjuuteen turpeeseen tai kehruumyllyyn sidottuna, eikä yleensä koko elämänsä aikana päässyt pariakymmentä kilsaa kauemmas kotoaan. Ja nykyisestä varsin egalitäärisestä yhteiskunnasta pitäisi sitten palata tällaiseen sadan vuoden takaiseen sääty- ja luokkajärjestelmään? Ja paskat!

            3) Sitä tiedettä sorvataan poliittisen eliitin tarkoitusperiin edelleen, vertaisarvioitua eli ei. Ottmar Endenhofer, IPCC: “we redistribute de facto the world’s wealth by climate policy… ” “One has to free oneself from the illusion that international climate policy is environmental policy… This has almost nothing to do with environmental policy anymore…” ja niin edelleen. Pyyteetöntä, vilpitöntä ja vertaisarvioitua ilmastotieteen soveltamista tosimaailmaan meidän kaikkien parhaaksi?

            4) Al Gorehan on näitä miehiä, jotka lentelevät yksityisjetillään ympäri maailmaa messuamassa ilmaston putoamisesta niskaamme. Ja siitä huolimatta ukko omistaa muutamankin rantahuvilan, joten ilmeisesti se ilmasto ei sitten ainakaan Al-sedän rannikolle putoa, koska merenpinnan nousu ei tässä kohtaa enää pelotakaan. Ja tällaisten pellejen kauhumaalailun takiako tässä nyt pitäisi sitten ottaa hepulit, myydä auto, myydä omis, lopettaa ulkomaanmatkailu ja muuttaa kusenpolttamaan pikkukoppiin betonihelvettiin? No kuule ei.

            Joten ole sinä huolestunut, minä en. Paitsi siis tästä uhatusta vapaudestamme.

          7. Haerski

            “1) Sinä et ole kukaan etkä mikään määrittämään, mitkä ajot ovat turhia, eikä ole kukaan muukaan. Autolomalle Eurooppaan? Turhaa ajoa? Kuski giljotiiniin ja auto paaliin?”

            Tämä tällainen vääristely kertoo, että et joko ymmärrä tai et halua ymmärtää mitä sanon. Kun ohjataan verotuksella, niin silloin nimenomaan ajaja itse saa miettiä mikä on turha ajo josta voi hyvin luopua.

            2) Ja kuka tässä on ketään liikuntarajoitteiseksi köyhälistöksi ajamassa? Niin kuin jo kertaalleen viime kommentissa toistin, tilalle pitää saada korvaavia tapoja liikkua ennen kuin kielletään tai rajoitetaan mitään.

            3) Vai tähän lainaukseen hyppäsit. Lisätäänpä siihen takaisin kätevästi sensuroimasi osat:

            “But one must say clearly that we redistribute de facto the world’s wealth by climate policy. Obviously, the owners of coal and oil will not be enthusiastic about this. One has to free oneself from the illusion that international climate policy is environmental policy. This has almost nothing to do with environmental policy anymore, with problems such as deforestation or the ozone hole.”

            Oliko joku syykin jättää nämä Endenhoferin viestin kannalta suhteellisen olennaiset osat pois?

            Endenhofer siis puhuu siitä, että luonnollisesti kun öljyn ja hiilen käytöstä pyritään eroon niin näitä luonnonvaroja hallinnoivat tahot eivät tule olemaan tyytyväisiä. Kyseessä on siis de facto varallisuuden uudelleenjako, koska tämä luonnollisesti muuttaa energiamuotojen voimasuhteita. Siksi ilmastopolitiikka ei ole enää vain ilmastopolitiikkaa, vaan kysymys on myös korkean tason taloudellisista kysymyksistä. Vautsi vau minkä salaliiton oikein kaivoitkaan esille!

            Ilmastoskeptikot tietysti revittelee lainauksella, koska valikoivasti lainatenhan tuosta saa oikein kivoja klikkiotsikoita aikaan.

            4) En tiedä miksi Al Goren yksityisjettien ja rantahuviloiden pitäisi tehdä mitään vaikutusta, kun asiaa voi mennä kysymään keneltä vain tiedemieheltä asemasta riippumatta ja vastaus on 97% aina sama: Ilmastonmuutos on totta ja se on ihmisen toiminnan tulosta. En tunne Al Goren työtä lainkaan, tiedän vain että teki joskus kauan sitten aiheesta dokumentin.

          8. Maurizio

            “Niin kuin jo kertaalleen viime kommentissa toistin, tilalle pitää saada korvaavia tapoja liikkua ennen kuin kielletään tai rajoitetaan mitään.”

            No mutta _siitä_ me nyt sentään ollaan näemmä samaa mieltä, että sen ratkaisun on oltava teknologinen tai sitä ei olekaan, koska vapaan yhteiskunnan alasajo ei käy. Ja mukaan on täältä pohjan perukoilta laskettava myös lentäminen, koska muuta aikatehokasta vaihtoehtoa etelän suuntaan ei ole.

            Ja nyt riitti mulle, turhaa vääntöä ja parempaakin tekemistä on.

      2. Maurizio

        No älä nyt hermostu. Ja kyllä, oma päähuoleni on edelleen tiettyjen poliittisten tahojen hinku käyttää tätä omien päämääriensä ajamiseen ja mahdollisesti seurauksena tulevat massiiviset vapaudenrajoitukset. Mutta enkö minä jo sanonut, että tästä on turha enää täällä vääntää , koska sinä et päätäni käännä kuitenkaan enkä minäkään sinun?

        1. Haerski

          Kyllä tässä varmaan päästiin jonkinlaiseen lopputulokseen, mistä asioista ollaan ehdottomasti eri mieltä ja mistä samaa mieltä. Ei tällainen vääntö minusta ole koskaan turhaa, vaikka kenenkään mieli ei muuttuisikaan. Parhaimmillaan omista mielipiteistä sorvautuu siinä matkalla aina vaan parempia, kun joku eri mieltä oleva niitä välillä haastaa ajattelemaan uusista näkökulmista.

          1. Maurizio

            No sopikaamme sitten olevamme monista asioista eri mieltä, mutta sentään joistain samaakin. Hyvät jatkot sinnepäin.

  9. Epsome

    On itsestään selvää että vaalikoneet ovat tehty painottamaan julkaisijansa arvoja.
    Haluaisin kuulla jonkin YLE:n johtajan sanovan että vaalikone toimii täysin neutraalisti, painottamatta mitää ryhmää tai aatesuuntaa.

    1. Maurizio

      Saavathan he niin sanoa. Mutta se ei sitä tosiasiaa poista, että koko YLE on läpimätä viherpropagandan äänitorvi.

  10. Trust No More

    Suomi on Ruotsin tiellä. Kansa on naiivia ja erittäin helposti manipuloitavissa olevaa lammaslaumaa, johtuu yksinkertaisesti siitä että kulttuuri ei ole tarpeeksi kehittynyt siinä mielessä, että olisi nähnyt negatiivisia ilmiöitä siinä määrin mitä eteläisimmissä maissa on nähty. Sokea auktoriteettiusko vie tuhoon, ihmisten usko vallanpitäjien jalouteen on pohjoisessa koodattu geeneihin.

    Nyt on jo herättävä! Herätyyyyys!!! Päättäjämme ovat tämän etelän pirullisen hengen riivaamia ja pahuuden tiellä. HERÄTYYYYYS!!

  11. Kerppo

    Kaikessa vouhotuksessa on mm. vihreiltä unohtunut, miten hyvin Saksalla nyt menee, kun ydinvoimalat on pistetty säppiin. Ruskohiiltä kaivetaan urakalla, jonka vuoksi satoja vuosia suvuilla olleet maatilat vedetään matalaksi ja kuoppa tilalle. Juhlippa siinä sitten kuopan reunalla ihanaa vihreyttä, kun horisontissa savupiippu puskee myrkkyä taivaalle. Kivihiili palaa ennätystahtiin ja sitten pitäisi vielä kivihiili-sähköautoilla ajella Rinteen “pekoni” Antin kanssa, kaikki muu on suoraan saatanasta. Hienoa sakkia, ei voi muuta sanoa. Oksettaa.

  12. Ykä

    Ei varsinaisesti tämän jutun kommentti, mutta Yleen liittyvä PB-henkinen lisähuomio: Yle käyttää verorahoja muunmuassa sisällön markkinointiin Facebookissa, enkä muista PB:n käyttäneen ammuksia tähän faktaan. Tällä viikolla siis omaan feediini tuli mainos ruotsalaisesta sisällöstä Areenassa (Dokkarifestivaali: Mating).

    Tämä tarkoittaa hyvään neuvostoabsurdiuden tyyliin sitä, että Yle-veroa maksavina kansalaisina maksamme pakotettuina ensin sisällöstä ja sitten lisäksi maksamme pakotettuina tämän sisällön markkinoimisesta itsellemme. Kirsikkana kakussa markkinointialusta on ulkomainen kaupallinen toimija ja se sisältökin oli ulkomainen, eli upotettu raha ei edes jää kiertämään talouteemme.

    1. Päivän Byrokraatti

      Hauska huomio. Ehkäpä tämä päätyy mukaan johonkin juttuumme.