13
elo
2016

PB: Helsingin kaupunki ei irtisano, eikä säästä

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Helsingin kaupunki, joka ei irtisano.

 

Periaate koskee kaikkia kaupungin palveluksessa olevia, mutta erityisesti niitä viittä kaupunginjohtajaa, joiden virat lakkaavat olemasta ensi vuoden toukokuussa, kun Helsinki siirtyy pormestarimalliin. Kaupunginjohtajalle ja neljälle apulaiskaupunginjohtajalle ei ole sen jälkeen enää tarvetta, mutta heidän muhkea palkkansa juoksee silti hamaan tulevaisuuteen.

 

Kun vielä pari vuotta sitten naureskelimme Kreikan korruptiolle ja tuhansille valtion palkkalistoilla oleville, joilla ei todellisuudessa ollut mitään työtehtävää, saamme nykyään vain toivoa, että asiamme olisivat edes yhtä hyvällä mallilla.

 

“Jokin tehtävä osoitetaan kaikille, jotka muutoksessa menettävät asemansa”, eli suomeksi sanottuna kaupunginjohtajille keksitään tarpeetonta pikkupuuhastelua isolla palkalla. Tietysti samaan aikaan tulee maksettavaksi palkka myös uudelle pormestarille ja apulaispormestareille, mutta olisi ilkeämielistä väittää, että kustannus tuplaantuisi, sillä kysehän on eri tehtävistä.

 

Helsingin kaupungin irtisanomattomuusperiaate johtaa tietysti siihen, että mitään kustannuksia ei koskaan voida leikata, koska mikä tahansa lakkautettu tehtävä johtaa vain uuden keksimiseen. Pahimmillaan leikkausten myötä kustannukset siksi vain lisääntyvät. Samaan aikaan jossain muualla käyttökelpoiset henkilöresurssit hukataan seisottamalla heitä tyhjän panttina.

 

Tämä saattaisi äkkiseltään kuulostaa veronmaksajien rahojen törkeältä tuhlaamiselta, vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi kuntaliitosten yhteydessä saatava irtisanomissuoja, mutta tosiasiassa kyse on kuitenkin vain siitä, että julkisella sektorilla säästöt toteutetaan eri tavalla kuin yksityisellä sektorilla.

 

Yksityisellä sektorilla säästöt nimittäin tarkoittavat sitä, että yrityksen menoja pienennetään, mutta julkisella sektorilla säästöt sen sijaan toteutetaan tekemällä excel-laskelma, joka osoittaa, että menojen kasvuvauhti hidastuu. Se johtaa siihen, että joskus  alkava talouskasvu tulee myöhemmin takuuvarmasti supistamaan menojen suhteellista osuutta.

 

Ja jos tämä ei vielä yksin riitä, niin onhan julkisella sektorilla aina käytössään myös toinen vaihtoehtoinen säästötapa: verojen korotus.

 

HS 9.8.2016

HS 9.8.2016

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Malmin lentokentän hävittäminen on absurdin huono päätös
PB: Hernesaaren ruuhkasuma on Jätkäsaari 2
Testissä Malmin sairaala
PB: Helsinki haluaa kaventaa Lauttasaaren siltaa, jotta kalastajien perkuujätteille tulee tilaa

3 vastausta

  1. Turkulainen

    No eihän Hyviä Veljiä voi tuosta vain irtisanoa. Niinhän voi tehdä vain tavallisille duunareille.

    1. Päivän Byrokraatti

      Helsinki ei irtisano niitäkään. Ei vaikka työn tarve olisi kuinka loppunut. Kaikille palkka vaan juoksee, vaikka maailman tappiin asti.

      1. Turkulainen

        Vahva verkosto sielläpäin. Hyvää onnea, eivät meillä Kehä III:n ulkopuolella asiat ole paljonkaan paremmin. Omat päättäjät ovat meilläkin pahimpia varkaita.