14
elo
2016

PAB: VarmaVärin nuoret miehet maalasivat sotaveteraanin rintamamiestalon ilmaiseksi

 

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa ulkomaalauksiin erikoistunut yhtiö VarmaVäri ja sen kaksi nuorta yrittäjämiestä, Aappo Räihä ja Arttu Hartikka, jotka päättivät auttaa 98-vuotiasta rovaniemeläistä sotaveteraania maalaamalla ilmaiseksi tämän rintamamiestalon.

 

Iltalehti kertoo, kuinka Aappo Räihä oli Rovaniemellä myymässä yhtiönsä palveluja, kun hän sattui kolkuttamaan sotaveteraani Veikko Tapion ovelle.

 

Tapio innostui kertomaan Räihälle sota-ajan tarinoita, mikä sai Räihän kunniakkaasti miettimään, että vanha sotaveteraani ansaitsisi saada talonsa kuntoon. Ulkomaali oli ehtinyt jo rapistua ja oli selkeästi uusimisen tarpeessa.

 

– Aappo soitti minulle, että maalattaisiinko sotaveteraanin talo talkoilla eikä otettaisi häneltä maksua, kertoo VarmaVärin toinen yrittäjä Arttu Hartikka.

 

Pojat saivat apua tavaratalo J. Kärkkäinen Oy:ltä ja maalivalmistaja Eskaro Oy:ltä, jotka lahjoittivat hankkeessa tarvittavat maalit. Heinä-elokuun aikana VarmaVäri sitten urakoi talon kuntoon ja kieltämättä tyylillä. Veteraanin kaunispiirteinen rintamamiestalo sai poikien käsittelyssä arvoisensa pinnan. Kuvia valmiista talosta löytyy muun muassa VarmaVärin facebook-sivuilta.

 

Jatkosodassa vetäytyvien saksalaisten polttamaksi tullut Rovaniemi on tunnettu erittäin kauniista rintamamiestaloalueistaan. Esimerkiksi Korkalovaaran vanhat rinteet ovat säilyneet tyyliltään erittäin yhtenäisenä kokonaisuutena, josta löytyvät kymmenet eri variaatiot rintamamiestalosta ja niiden isot puistomaiset pihat ovat useammankin iltakävelyihmettelyn väärti.

 

Vaikka pojilla olisikin käynyt mielessä hankkeesta saatava markkinointihyöty, teko on silti hatun noston arvoinen. Tosin vastikkeeton se ei suinkaan ole. Sotaveteraani Veikko Tapio antoi mittaamattoman arvokkaan vastalahjansa meille kaikille jo yli 70 vuotta sitten.

 

IL 12.8.2016

IL 12.8.2016

 

>>> VarmaVärin facebook-sivuille

 

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Rovaniemi maksaa mieluummin lonkkaleikkaukset kuin suojaa lattiat liukuestekengiltä

2 vastausta

  1. Karl kauste

    Minua on erityisesti masentanut näiden rintaamiesalueiden systemaattinen tuhoaminen. Tähän suorastaan pakotetaan kaavoituksen tiivistämisellä sekä kiinteistöveron korotuksilla. Kuten kirjoittajakin näkee, on nämä puistomaiset alueet isoilla tonteilla kaunita ja viihtyisiä. Nyt niitä raiskataan lohkomalla tontteja ja rakentamalla moderneja taloja eheän kokonaisuuden sekaan. Ilmeisesti näitä alueita ei nähdä säilyttämisen arvoisena, kun ne on tavisten raketamia.

    1. Päivän Byrokraatti

      Ainakin Helsinki on toiminut juuri kuvaamallasi tavalla, ja esimerkiksi Länsi-Pakilan rintamamiestaloalue on täysin tuhottu. Yksityisellä omistuksella ei ole ollut mitään suojaa, kun virkamies on riehunut kaavoitusvisionsa kanssa.