11
joulu
2016

Päivän Byrokraatin uusi päätoimittaja

Viime päivien aikana leimakirves on viuhunut ahkerasti. Startup Refugees -hankkeensa arvostelusta loukkaantunut Riku Rantala julisti maan johtavan sanomalehden palstoilla Päivän Byrokraatin vihapuheeksi ja valeuutissivustoksi. Rantalan paikkansapitämättömään väitteeseen tarttuivat hanakasti ja sitä lähtivät levittämään eteenpäin varsin yllättävätkin tahot, jotka eivät olleet asiaan edes perehtyneet.

 

Vaikuttaa siltä, että nykypäivänä mikä tahansa ei-mieluisa mielipide voidaan leimata vihapuheeksi sen kummemmitta perusteluitta, ja myötäilevä media ostaa tuon mielipiteen sellaisenaan. Sallittujen mielipiteiden lokero on kuroutumassa pienemmäksi ja pienemmäksi.

 

Päivän Byrokraatissa kyse on yhteiskunnallisesta ja poliittisesta ajankohtaissatiirista. Päivän Byrokraatti edustaa aatesuuntana klassista liberalismia ja rakentaa juttunsa yksilönvapauksien, sananvapauden, tasa-arvon ja vapaan markkinatalousyhteiskunnan puolustamiselle.

 

Kohun sivutuotteena on noussut keskusteluun myös hyvä kysymys siitä, pitäisikö Päivän Byrokraatilla olla nimetty päätoimittaja. Päivän Byrokraatti on toistaiseksi ollut vain harvakseltaan kirjoiteltu blogi, joka ei ole sellaista tarvinnut, mutta kommentoijat lienevät kuitenkin oikeassa siinä, että kasvava lukijamäärä lisää myös toimituksellista vastuuta.

 

Emme myöskään halua rikkoa minkään maan lakia tai olla sen suhteen edes epäselvällä harmaalla alueella.

 

Tämän vuoksi Päivän Byrokraatti -palkintokomitea on tänään valinnut keskuudestaan sivuston päätoimittajaksi yrittäjä Juha Ketolan. Vaikka Juha on monen muun palkintokomitealaisen tapaan jo saanut tarpeeksi suomalaisesta byrokratiasta ja asuu Virossa, hän uskoo, että Suomi voidaan vielä pelastaa.

 

Päivän Byrokraatti ymmärtää tulleensa merkittäväksi osaksi Suomessa käytävää poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua, ja vastaa valtavaan suosioonsa pyrkimällä jatkossa entistäkin korkeampaan juttujen laatuun.

 

 

29 vastausta

  1. T.L

    Hesarinkin olisi nyt syytä kysyä itseltään kuinka se journalismin määrittää, ja ihan samaa voi kysyä suurin osa koko valtamediasta itseltään. Valtamedian tarkoitushakuinen uutisointi ja välillä jopa suoranainen valehteleminen sekä uutisten vääristäminen ovat luoneet tilanteen jossa esim. MV-lehti on saanut suuren suosion, vaikka senkään journalismi ei aina niin kovin korkeatasoista ole.
    PB on saanut mukavasti julkisuutta tämän kaarnavenegaten ansiosta, mikä on erittäin hyvä asia. PB:n tyylisiä sivustoja Suomeen kaivataan lisää, niin valtamedia saa oikeasti laadukkaampia haastajia, ja lukijat alkavat äänestämään vähitellen lompakoillaan vääristeltyjä uutisia tarjoavaa valtamediaa vastaan.

    1. Нет, спасибо, Хельсинская Правда

      Ehdottomasti näin. HS:n ja muiden suurten mediatahojen (joista poikkeuksena mainittakoon ainakin sitten viime lukeman “vanhanaikaisella” linjalla pysynyt Turun Sanomat ja jotkut muut pienemmät lehdet) pitäisi mennä itseensä: tarve vaihtoehtoisille tiedonlähteille on syntynyt heidän uutisointinsa poliittisen sävyttyneisyyden vuoksi.
      Itsekin olen päätynyt lukemaan lähinnä Turun Sanomia ja Kokoomuksen puoluelehti Nykypäivän Verkkouutisia, koska olen huomannut tulevani vihaiseksi HS:n uutisoinnista, koska se mielestäni hyökkää poliittisia näkemyksiäni vastaan. Ei ole mukava lukea juttuja, kun juttujen perusolettamus hyökkää lukijan omia näkemyksiä vastaan.

      Nyt näissä ideologisesti sävyttyneissä medioissa on alkanut vaihtoehtoisten mediatahojen syyttäminen “valemediaksi”. Tämä taktiikka on tuttu natsipuolueelta: heidän narratiiviaan vastaan olevat mediatahot julistettiin Lügenpresseksi (‘valelehdistö’).
      Tätä toki tekevät myös huonot propagandajulkaisut kuten MV, mutta niiden uskottavuus on kuitenkin aika heikko. Mielestäni on kuitenkin hyvin huolestuttava, että ns. valtamediassa on ruvettu ajattelemaan, että PB:n kaltaiset asiallisella linjalla pysyvät ja muita julkaisuja haukkumattomat tahot ovat “valemediaa”.

  2. Pravdaan kyllästynyt

    Luotettavaksi uutismediaksi itsensä nimittänyt Hesari huutaa vastapainoksi PB:n kaltaista laadukasta sananvapautta puolustavaa verkkojulkaisua. Menestystä ja voimia uudelle päätoimittajalle!

    1. Vasemmistolainen Sormi

      Onkohan tuo jännä sormimerkki joku vasemmistolaisten salainen tervehtimistapa?

      Tai kenties sillä osoitetaan kiitollisuutta ja kunnioitusta veronmaksajaa kohtaan?

  3. lukija

    HS, teette aivan loistavaa työtä vapaan uutisvälityksen edistämiseksi!

    Uutispäällikkönne ja STT:n kolleegan kanssa suorittama vedätys oli ennennäkemättömän härskiä toimintaa.

    Hienoa PB ja onnea päätoimittajalle!

  4. hum

    Kukaan ei ole enää turvassa jos piikittelevä satiiri mallia “150k€ kaarnalaiva” on vihapuhetta ja valemediaa.

  5. Bogreol

    Riku Rantala teki hyvää työtä esitellessään tämän uutissivuston, minkä minäkin löysin hänen ansiokkaan opastuksensa turvin. Uskottavampiahan täällä puhutaan kuin Pravdassa, joten saitte minusta uuden seuraajan. Valtalehdistö jaksaa jauhaa sananvapaudesta, mutta soisi sen vain itselleen. Vihapuhe merkitsee sille vain sen oman ideologian vastaisia mielipiteitä. Koko mediakentän läpi vallitsee yksimielisyys monikulttuurisuuden, maahanmuuton, islamin ja muiden vähemmistöidentiteettien arvosta ja totuudellisuudesta. Kiva huomata, että jossain sentään yksilönvapaudet ja tasa-arvo kulkevat ryhmäprioriteettien edellä ja tavallisen kansalaisen sananvapautta vaalitaan siinä missä poliitikon ja journalistinkin.

  6. Rainer Bergman

    Maili lähtenyt Jussi Salokankaalle (journalistiliiton lakimies jonka mielestä nimetön bloggaaminen ei laillista), Hesarille sekä Asianajajaliitolle (joka kuulemma ‘tutkii’ asiaa, ilmeisesti lähinnä Päivän Byrokraatin rankaisu lähtökohtana):

    “Hei Jussi Salokangas,

    En saanut sinulta kysyttyä/vastausta kun blokkasit Twitterissä joten kysyn tätä kautta.

    Riku Rantalan Helsingin Sanomissa julkaistuja Päivän Byrokraattia käsitteleviä artikkeleita koskien:

    Ihmettelin sitä että katsot anonyymin bloggaamisen olevan suorastaan kiellettyä sillä perusteella ettei vastuullista saa toimittajat selville. Logiikkani olisi että ei muussakaan elämässä ole ihmisten henkilö- ja osoitetiedot näkyvillä vaan jos rikosta epäillään niin voitte olla poliisiin tai muihin viranomaisiin yhteydessä. He voivat sitten tutkia asiaa, ja selvittää henkilöllisyydet tarvittaessa. Toimittaja ei tietääkseni ole poliisi eikä varsinkaan tuomari, joten syytä heidän julkisten oikeudenkäyntien läpikäymiseen ei tietääkseni ole. Varsinkaan kun esim. Helsingin Sanomien oikeudenkäynneissä ei näköjään vastapuolella ole edes sananvaltaa millään tavalla.

    Kysyisin ennenkaikkea että mikä on journalistiliiton lakimiehen kanta Riku Rantalan sekä HS:n toimien lainmukaisuuteen, eli onko laillista saati hyvien tapojen mukaista kostaa kriitikoille ja blogin pitäjille jotka eivät ole samaa mieltä? Kun tämä tapahtuu ei ainoastaan uhkailemalla vaan myös suoraan painostamalla ja jopa häiriköimällä työnantajan kautta niin mikä on kantasi? Selvästi tässä uhataan työpaikan menettämisellä sitä kautta että työnantajalle vihjataan voimakkaasti että heidät julkaistaan työntekijän mielipiteiden kanssa linkitetyksi valtalehdessä.

    Miten laillista saati eettistä on ‘hakkeroida’ tai muutoin selvittää anonyyminä pysymistä haluavan henkilöllisyys niillä menetelmillä mitä Riku Rantala sitten käyttikään? Entä uhkaaminen sen julkistamisella? Onko sallittua uhata ja jopa toimia masinoiden hyökkäystä bloggaajaa kohti ensin selvittämällä anonyyminä pysymistä haluavan henkilöllisyys ja sitten niin julkisesti kuin voi eli suuressa mediassa selvästikin uhata paljastaa paitsi henkilöllisyys sekä samassa yhteydessä poliittiseen keskusteluun vielä työnantaja? Tuo työnantajan julkisen paljastamisen uhkaus on jo aika uskomaton juttu jonka en uskoisi olevan laillista saati hyvien tapojen mukaista. Mutta sitten vielä jo konkreettisesti tehty työnantajalle anonyymin kirjoittajan henkilöllisyyden paljastaminenhan on nimenomaan vahingoittamistarkoituksessa tehty! Eli toimittaja kosti kritiikin paljastamalla henkilöllisyyden työnantajalle ja yrittämällä saada tällä toimella vahinkoa.

    En ole ennen kuullut siitä että on hyväksyttävää yksityishenkilöiden laittaminen ‘häpeäpaaluun’ valtamedian toimesta vielä työnantajaa kuuluttamalla jotta olisi työnantajalle mahdollisimman vahingollista.

    Onko esim. kaikilla HS:n sivustolle anonyymisti kommentoivilla riski tulla Hesarin ‘outtaamaksi’/’doxxaamaksi’ eli haukutuksi nimellä sekä työnantajakin selvitettynä sekä julkaistuna jos joku Hesarin toimittaja niin päättää? Entä muualla blogeissa tai missä tahansa netissä kirjoittavilla?

    Kopiot tästä tiedoksi Helsingin Sanomille jotta hekin voisivat kommentoida näitä kysymyksiä, samoin Asianajajaliitolle kun kerran asia taitaa olla heillä tutkinnassa.

    -RB”

    1. ceteum censeo

      Tämähän alkaa näyttää siltä, että olemme menneet ajassa 100-vuotta taaksepäin, tosin sillä erotuksella, että painokanne-Kannisen tehtävän on ottanut journalistiliiton oma lakimies. Journalistiliitto siis on tehnyt 180-asteen käännöksen suhteessa sananvapauteen.

      Tuo mainittu painokanne-Kanninen oli vuosina 1905–1917 Painoasiain ylihallituksen puheenjohtajana toiminut pilkuntarkasti virkaansa hoitava Volmar Kanninen. Silloin Kannisen johtamaa virastoa arvosteltiin ja pilkattiin läpi sanomalehdistön, mutta nyt lehdistö on halukas ottamaan tuon roolin itselleen. Niin muuttuu maailma Eskoseni, eikä aina parempaan suuntaan.

  7. Rainer Bergman

    Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeita ei ainakaan ole noudatettu, joten kantelun voi asianosaiset tehdä sinne.

  8. Poljakof

    Loistavaa PB! En tiennyt koko sivuston olemassaolosta ennen kaarnalaivakapteeni Riku Rantalan HS:n älähdystä. Nyt käyn säännöllisesti lukemassa jutut.

  9. Bronson

    Valeoppositio on ottanut viime aikoina kovia iskuja. Ensin oli se Palefacen vihapuhetta vastaan suunnattu Emme suostu pelkäämään video, jossa valtaeliitin harmiksi esiintyi myös tuleva puukottajamurhaaja. Silloin oli ihan aiheellista kysyä, ketä tässä oikein pitäisi pelätä?
    Ja nyt sitten oli tämä Kaarnavene juttu, jossa valtamedian edustaja alkoi tonkimaan varsin maltillisen PB nettisivuston henkilötietoja ym. ja yritti sitä kautta tehdä hallaa lakisääteiselle sananvapaudelle ja nettisivuston ylläpitäjälle.
    Nyt on ihan aiheellista kysyä kuinka yhteisiä verorahojamme jaetaan, ja mikä on näiden start-up yritysten taso noin yleisesti?
    Itse luovutan tämän syystalven Bronson-palkinnon Palefacen puukkokuorolle sekä Kaarnavene Rantalalle yhteisesti.
    Bronson-palkinto on tunnustus hyökkäyksestä tavallisia veronmaksajia vastaan valtamediaa hyväksi käyttäen.
    Onnea voittajille!

    ps.Bronson palkintokomitea antaa myös erikoismaininnan Jussi “TTIP” Halla-aholle joka on yrittänyt esiintyä mediassa kansan miehenä, mutta äänestänyt Brysselissä kuitenkin sujuvasti mm. TTIP:n ja GMO:n puolesta sekä sananvapautta vastaan.

    1. rehellistä journalismia vielä Suomessakin!

      Helsingin Uutisilta löytyy tosiaan muutama toimittaja, joka ei ole hankkinut kannuksiaan Tampereen laitoksella. Tuossa lehdessä on ennenkin ollut ihan kelvollisia juttuja. Sensuuriakaan ei esiinny, vaikka siitä nykyään onkin muualla tullut enemmän sääntö kuin poikkeus.

      Vahva suositus Helsingin Uutisille ja kiitokset tälläkin kertaa toimittajalle asiallisesta jutusta!

  10. Rainer Bergman

    Jussi Salokangas hyökkää nyt siihen malliin ja julkaisee nimiä twitterissä (sekä halveksuu poliisia sanoen ettei kannata laillisia teitä pitkin asioita hoitaa heidän resurssipulan takia, joten näköjään vigilante-meininkiä kannattaa), selkeästi pyrkii vahingoittamaan/kostamaan. Että sellaista toimintaa Journalistiliiton lakimieheltä.

    Mukana nimien julkistamisessa ollut Jyrki Kataisen avustaja (asiakirjaväärennyksistä tunnettu) Juho Romakkaniemi sekä Tekniikan Maailman (tunnettu mm. vilpillisistä rengastesteistä) päätoimittaja Reijo Ruokanen.

    1. Rainer Bergman

      Tarkoitin siis että halveksuu Suomen oikeusjärjestelmää, ei ainoastaan poliisia…

  11. K.K

    Kovasti media on hehkuttanut viime vuosina Rikua ja Tunnaa sekä antanut heille palstatilaa, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin mitä konkreettista tämä kaksikko on tehnyt tavallisen suomalaisen elämää ja elintasoa parantaakseen. Tämän kaarnavene keissin perusteella tuntuu, että Rantala on jopa laatimiaan käskyjään vastaan rikkonut. Muutenkin tuntuu, että kristillisiä arvoja halutaan koko ajan kyseenalaistaa vihervasemmiston toimesta, ja samalla islamin epäkohtiin ei haluta ottaa kantaa.
    Minäkään en toki ole täydellistä lähelläkään, mutta silti toivoisin uutisointiin rehellisyyttä ja tasapuolisuutta.

    http://www.voice.fi/viihde/herattajat/rakasta-kunnioita-ja-laiskottele-sopivasti-madventures-kaksikko-laittoi-10-kaskya-uusiksi-74066

    “Rikun ja Tunnan uudet 10 käskyä:

    1. Usko johonkin.
    2. Älä luule, että jumalasi olisi parempi kuin jonkun toisen.
    3. Laiskottele sopivasti.
    4. Kunnioita kaikkia.
    5. Suojele kaikkea elävää.
    6. Rakasta.
    7. Anna tarvitsevalle.
    8. Puhu totta.
    9. Iloitse siitä, mitä sinulla on.
    10. Tarpeeksi on riittävästi.

    Miesten arvomaailma on kohdillaan ja siitä sopii ottaa mallia. On päivän selvää, että maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi, jos jokainen yrittäisi elää tämän seikkailijakaksikon ohjeiden mukaisesti.”

    1. Rainer Bergman

      Rantala ja Tunna ovat nyt Vasurimafiassa mukana: nyt heille tarjotaan Slush-juontokeikkoja ja ties mitä täyttämään kaikki tarpeet erittäin hyvät kuukausitienestit täyttääkseen.

      Ja viekä kuten tässäkin tapauksessa oleellisena oli: saavat arvokkaat ja suuret kanavat joita käyttää imagorakentamiseensa ja brändäykseen.

      Juuri tekivät jonkin yhteisbiisin tunnettujen julkkarituettujen Asan ja äärikommari, Yle-biotch Karri Miettisen kanssa. Karrille Yle järjestää mielettömän kalliita tapahtumia joihin saa esiintymisaikaa, TV-aikaa, auttaa järjestämään bookkauksia muillekin keikoille, eli YLE tarjoaa Karrille täyspaketin PR-Markkinointi-Media-alalle ja jopa keikkojakin!

      Katso Yle Areenan kun näpytät ‘Paleface’ tai ‘Karri Miettinen’: löytyy sellainen lista puuhaa mitä Yle on veronmaksajien rahoilla järjestänyt! Ei ihme että julkisuus pysyy ok tasolla ja kun välillä tekee jonkn levyn niin kiitos Ylen jopa noin ruman miehen kamppeet myy ihan ok.

      Ihan samaa ollaan nyt petaamassa Rikulle. Täysuraa Ylen tarjoamana. Vielä HS:kin osallistuu!

  12. T.T

    Kiitos rehellisestä ja tutkivasta blogaamisesta/journalismista.

    Terveisin huolestunut Suomalainen

  13. SETÄ

    Minä valitsen vihapuheen paskapuheen sijasta. Vihapuheessa on sentään substanssia, saatana. Rantala on kovimman luokan hämääjä, oman kaarnaveneensä kapteeni. Humanitäärisyyden varjolla pintaliiteilevä omaan pussiinsa pelaava paskakärpänen.

  14. huldous axley

    Kaarnavenegate oli koomista luettavaa, kiitos siitä, saitte vielä Riku Rantalan tulemaan kunnolla kaapista ulos ja näyttämään miten vasemmistolainen vastaa kritiikkiin, totalitaristisen sensuurin vaatimisella, mustamaalaamisella valemediaksi ja sumeilematta omaa näkyvämpää ison mediatalon toimittajanpaikkaa hyväsikäyttämällä henkilökohtaisella sonnan viskomis kostoretkellänsä. Mutta kun sekään ei riittänyt niin vielä lähdetään anonymiteettiyttä murtamaan ja hakemaan nimeä ja sitä kautta kostamaan että uskalletaan olla eri mieltä kuin punavihrekuplalaiset tai tehdä satiiria niiden absurdeista askartelufantasioista. Päräyttävämpää kun apinoiden aivojen syöminen.

    Turha vissiin sanoa että jos viime aikoina arvostus kyseistä jamppaa kohtaan laskenut lähelle nollaa niin nyt mentiin pakkasen puolelle jo. Sääli sinänsä kun Madventures oli kuitenkin aina viihdyttävää seurattavaa, en vain sillon tajunnut että ne kaikki Babylon-evil-white-man-jah saarnat oli vissiin oikeasti tosissaan heitettyjä, sen sijaan että haluttiin sellasta boheemia pilvipääklisee juttua vaan jaella mausteeksi ohjelmaan sekaan viihdearvon ja katu-uskottavuuden lisäämiseksi.

  15. Pelle Tawast

    Minäkin seurasin alussa madventuresia ja docventuresia kieli poskessa ja luulin jätkien heittävän hyvää läppää kunnes tajusin, että pojat todella uskoo omaan shittiinsä. Kulttuurimarxisteja ja neostallareita molemmat. Ei omena kauas puusta putoa, totesi Pekka Pjotor Milonoff, kom-teatterin perustaja, Tunnan Isäpappa?.

  16. J. B

    Toisessa maailmansodassa talvisodan katastrofi osoitti Stalinille, kuinka paha idea on hyökätä yksimielistä ja motivoitunutta kansaa vastaan

    Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov kirjoitti seikkaperäisesti KGB:n taktiikasta ja siitä, kuinka kansakunta tuhotaan. Kansakunnan voima ei ole sen aseissa eikä sen vauraudessa; sen voima on sen henkisessä selkärangassa.

    Mitä atomisoituneemmaksi yhteiskunta saadaan, mitä hedonistisemmiksi ja individualistisemmiksi yksilöt saadaan, sitä helpompaa kansakunta on tuhota. Demoralisaatio on kaiken A ja O – ihmiset tulee saada pettymään arvoihinsa ja halveksimaan ja inhoamaan niitä.

    Kaarnalaiva ja sen miehistön puuhastelu on juuri tätä yhteiskunnan moraalisen selkärangan nakertamista, osa hajoita ja hallitse politiikkaa.

    Mitä on helpompaa johtaa kuin keskenään tappelevaa, toistensa kurkuissa roikkuvaa riitaisaa kansaa