25
helmi
2017

PAB: Harry Harkimon lakialoite tuo päivänvaloon ay-liikkeen miljardiomaisuuden

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa kansanedustaja Harry Harkimo (kok), joka näki vaivan kerätäkseen 105 kollegaltaan nimen lakialoitteeseen, jolla ay-liike pakotettaisiin julkistamaan tilinpäätöstietonsa.

 

Tiedot ovat takuulla mielenkiintoisia, sillä ay-liikkeen salatun omaisuuden täytyy varovaistenkin arvioiden mukaan olla jo useita miljardeja euroja. Harkimo itse käyttää esityksessään arviota, jonka mukaan tuo omaisuus on noin kahden miljardin euron suuruinen. Laskutikun pyörittelyllä voi päätyä siihen, että määrä voi olla suurempikin.

 

Verovähennyskelpoisen jäsenmaksun lisäksi ay-liikkeen pääansaintakeinoja ovat niin sanotut “sosiaaliset” vuokra-asunnot, jotka tuottavat puhdasta voittoa satoja miljoonia euroja vuodessa. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeiden täysin omistama VVO-konserni teki viime vuonna 266,8 miljoonan euron liikevaihdolla 154,4 miljoonaa euroa voittoa. (2015: lv 276,3 Meur, tulos 167,3 Meur.) Nettovuokratuotto on huikeat 61,7 % liikevaihdosta.

 

Kansanedustaja Sari Tanus (kd.) laskeskelikin täysin oikein vuosi sitten, että vaikka VVO alentaisi jokaisen asuntonsa vuokraa 500 eur/kk, saisi se kuitenkin voittoa vielä 30 miljoonaa euroa eli yli 8 % liikevaihdosta.

 

Kyse on tietenkin koneistosta, joka tehokkaasti pumppaa verovaroista maksetut asumistuet ensin ay-liikkeelle ja sitä kautta vasemmiston vaalikassaksi. Näin on vuosikymmeniä ylläpidetty vasemmistohegemoniaa, ja jostain syystä oikeisto ei ole koskaan Neuvostoliiton kaatumisen jälkeenkään uskaltanut thatcherilaisittain nousta vääryyttä vastaan.

 

Ennen kuin ehkä nyt. Harkimo täysin oikein haastaa ay-liikkeen verovapauden takana olevan yleishyödyllisen statuksen. Raha käytetään kuitenkin hyvin rajatun jäsenpiirin hyväksi työtaistelutoimiin ja erilaisiin jäsenetuihin, kuten lehtitilauksiin, lomamökkeihin ja mitä siellä nyt onkaan. Sattuneesta syystä emme kukaan palkintokomiteassa ole ammattijärjestöjen jäseniä.

 

Aloite pääsi ensimmäiseen täysistuntokäsittelyyn viime viikolla, ja Harry Harkimo aloitti puheensa seuraavasti:

 

“Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Osuvan sanonnan mukaan Helsingin Hakaniemessä on Suomen suurin veroparatiisi. Siellä majailee muun muassa ammattiliittojen keskusjärjestö SAK. Nykytilanteessa ammattiyhdistysliikkeen omaisuudesta ja rahankäytöstä ei ole mahdollista saada minkäännäköistä käsitystä.

 

Työmarkkinajärjestöille on jo 70-luvulta saakka annettu erityisasema verottomien jäsenmaksutulojen hankkimiseen. Näiden verovähennysoikeus on valtion antamaa tukea. Lisäksi järjestöjen ja liittojen sijoitusten tuottamat tulot ovat verovapaita, koska yhdistykset katsotaan yleishyödyllisiksi. Lakialoitteeni ajatus on yksinkertainen: samoin kuin yritysten, näiden yhdistysten tilinpäätösten tulisi olla kokonaan julkisia, jotta voitaisiin arvioida, täyttyvätkö niiden toiminnassa yleishyödylliset periaatteet.

 

Aloitteeni on allekirjoittanut 106 kansanedustajaa, mutta joukossa ei ole yhtään sosiaalidemokraattia eikä vasemmistolaista. [Olavi Ala-Nissilä: Mikäs siinä on?] Tätä ihmettelen suuresti, sillä oppositiopuolueet ovat kilvan peräänkuuluttaneet avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa yritystoiminnassa. Niin demarit kuin vihreät puhuvat varjobudjeteissaan harmaan talouden kitkemisestä. Luulisi, että keskustelemme vihdoin asiasta, johon yhdelläkään kansanedustajalla ei ole poikkipuolista sanottavaa. Kysynkin puheenjohtaja Rinteeltä: eikö läpinäkyvyys nyt omissa asioissa kiinnostakaan?”

 

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vasemmisto jätti käydyssä keskustelussa Harkimon aloitteen vastustamisen yksin Li Anderssonin (vas) kapeille harteille. Antti Rinne tai kukaan muukaan sosialidemokraatti ei kehdannut edes tulla saliin, saati sitten käyttää asiassa puheenvuoroa. Hyvät argumentit taitavat olla vähissä.

 

Harkimon aloitteen käsittely eduskunnan täysistunnon ptk:ssa 15.2.2017

 

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Sosialidemokraattien talouskuva hukassa
PB: SDP ja Marinin-Mazzucaton linja
PB: Tutkimuksen mukaan vasemmiston kannatus olisi pienempi, elleivät ihmiset aliarvioisi omaa suhteellista tulotasoaan
PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre

18 vastausta

  1. Seppo Makkonen

    No vihdoinkin asiasta edes keskustellaan eduskunnsassa. Pahaa pelkään että eivät jäsenmaksut ja muut tulo kuitenkaan mene verolle pantavaksi. Herra Harkimo voisi jatkaa samalla linjalla ja vaatia laittomien lakkojen aiheuttamine vahinkojen täysimääräistä korvausvelvollisuutta, joka ulottuisi kyseessä olevan ammattiliiton jäsenkuntaan. Saman tien voisi poistaa ammattiliittojen jäsenmaksujen ja kaikkien kassojen jäsenmaksujen verovähennysoikeudet.

    1. Päivän Byrokraatti

      Hei, koetettu on muuttaa, mutta sivupohjan kanssa on teknisiä ongelmia. Myönnän heti ensimmäisenä, että lahjamme ovat enemmän kirjoittamisen kuin tietotekniikan puolella.

  2. Marko

    Tekstissä ISO virhe ja tuollaiset virheet tuntuvat tarkoituksellisilta. Hyvä, että avoimmuus lisääntyy, mutta VVO:n omistajia on mm. eläkevakuutusyhtiöt 35% ja jonkin verran omistusta on kaupungeilla ja säätiöillä siis ay-liikkeen lisäksi.

  3. Aku Ankka

    Onnittelut niille vihreille, jotka ovat uskaltautuneet mukaan. Poliitikolla pitää olla periaatteitakin, eikä vain lobattavia ryhmiä.

  4. Aku

    Katos. Päivän byrokraatti on mielipidekirjoituksineen jälleen pielessä. Harkimon aloite on täysin turha ja puhdas halu heikentää suomalaisen palkansaajan turvaa. Ammattiyhdistysliikkeen järjestöjen tilinpäätökset ovat jo nyt julkisia. Tälläiset anarkistilibertaarit eivät vain omalta onanoinniltaan jaksa käydä katsomassa niitä.

    1. Jepjep

      Ovat nimellisesti julkisia, ja jos kerran ovat jo julkisia, niin mitä haittaa tästä voisi olla. Tuota kalteva pinta argumentointia on edes turha kommentoida.

  5. S Poykko

    Suomeen pitaisi siis perustaa uusi ammattiyhdistysliike joka perisi 25% palkasta ammattiyhdistysmaksuna ja palauttaa siita 95% yhdistyksen jasenistolleen avustuksina esim lomailuun, ulkoiluun, kulttuuriin yms. Talloin saataisiin pienennettya verotettavaa tuloa 25%. Samalla ammattiyhdistys voisi toimia sijoitusyhdistyksena. Onkohan ammattihydisrykselle maaritelty minimi jasenmaara? Voisiko esim pariskunta perustaa oman ammattiyhdistyksen vai onko ammartiyhdisrystoiminta suojeltu kilpailulta? Lomien sijasta tai lisaksi pari lakkoa per vuosi etta voi maksaa myos lakkoavustuksia.

  6. Laitinen P

    Kuinkas minä saan ja mistä H. Harkimon yritysten tilitiedot, Sipoonrannasta ym muista liiketoimista, jossa Harkimolla on osuuksia. Myös ne mahdolliset veroparatiisiyhtiöt??????

    1. Päivän Byrokraatti

      Suomalaisten yhtiöiden tilinpäätökset löytyvät Patentti- ja rekisterihallituksesta, josta ne saa pientä korvausta vastaan.

    2. Markus-setä

      Laetinen on hyvä ja surffaa osoitteeseen finder.fi ja naputtelee kätösillään hakukenttään Harry (Hjalliksen oikea etunimi) Harkimo (jätä siis toi suluissa oleva ja sulut pois) ja kuinka ollakaan, sieltä ne yhtiöt putkahtavat näkyviin! Sipoonranta teki viime tilikaudella liikevaihtoa 1,4 milliä ja tappiota melkein saman verran, noin esimerkin vuoksi.

  7. Sami

    Se, mikä suomalaisessa yrityskulttuurissa sen sijaan ei ole avointa, on pörssiin listautumattomien yritysten osakkeenomistajat. Siinä, missä Harkimo ajaa AY-liikkeiden tilinpäätöstietojen julkisuutta, tulisi myös ko. yritysten osakasluettelot julkistaa.

    1. Päivän Byrokraatti

      Ne ovat jo julkisia osakeyhtiölain pakottavalla määräyksellä. Osakasluettelon saa selattavakseen yhtiön pääkonttorissa.

    2. Sami

      Missä ihmeen pääkonttorissa? Ei pienyrityksillä ole pääkonttoria. Kerropa, miten saan selville yrityksen osakasluettelon, joka on esimerkiksi pienyritys? Vastaus: en mitenkään.

      1. Markus-setä

        Höpistä. Jokaisella yrityksellä on osoite. Ja mitä tulee osakasluetteloon, ks. osakeyhtiölain 17. Pykälä.

  8. Markku

    Perusrehellinen byrokraatti voisi kyllä esittää asian vähän reilummin ja katsastella sijoitettua pääomaa sen sijaan että vertaa tulosta liikevaihtoon. Kiinteistöt tuppaavat maksamaan etukenoon aika paljon suhteessa ylläpitokuluihin.

    Voit miettiä asiaa niin että jos ostat kämpän ja laitat sen vuokralle niin vuokratulothan on aika mukavat suhteessa omiin tuloihin ja menoihin, mutta jos vertaa kämpän hintaan niin ei se vuosituotto mitään erikoista ole.

  9. Jere Markus

    Avoimuus ja tiedon jakaminen on tervetullutta. Etenkin jos nama toimijat hyotyvat etuoikeuksista kuten verovapaus. Mista ihmiset muuten tietavat, etta varat oikeasti kaytetaan yleishyodyllisesti ja verovapaus perustuu yleishyodylliseen toimintaan?

    Suomelaiset yhtiot eivat saa erivapauksia veroista, ja tosi harvoin porssiyhtiot. Jalkimmaisia suuri julkisuusvelvoite jo koskeekin. Syystakin fokus on nyt verovapaissa toimijoissa, eika valttamatta veroja maksavissa suomalaisissa yrityksissa.

  10. Tuhlaajapoika

    AY-liikkeistä on vaikea päästä eroon kun koulussa aivopestään “demareita” jatkuvalla syötöllä ja tämä jatkuu Yliopistoissa, jokainen voi varmistaa miten liberaali valtsikka on.
    Voin vielä paljastaa pikku jutun näistä “kansan”liikkeistä eli he kilpailuttavat joka vuosi varainhoidon ja miljoonat saa hoidettavaksi se joka huorittaa ja juotattaa parhaiten, ei niitä kiinnosta kustannukset, tuotto-odotteet tai vastuullinen sijoittaminen.

    AY-liikkeet ovat kuin syöpä joka pelasti tuhkarokolta aikoja sitten ja on nyt tappamassa potilaan.