31
maalis
2017

PB: Vihreiden viha autoilua kohtaan menee jo hulluuden puolelle

Päivän Byrokraatti -palkinnon saavat Helsingin Vihreät, joilla autoilunvastainen fanatismi on edennyt sellaisiin ideologisiin sfääreihin, ettei vastaavaa ole nähty vuosikymmeniin. Vihreät tosin ovatkin onnistuneet keräämään riveihinsä häiriintyneimmän kollektivismin edustavimmat voimat vanhoista taistolaisista aiemmin natsijohtajanakin tunnettuun Henrik Holappaan.

 

Päivän Byrokraatti kävi kuuntelemassa vihreiden kaupunkipoliittista iltaa selvittääkseen, mitä vihreät puhelevat omiensa keskuudessa, kun sanomaa ei tarvitse pehmentää keskivertoäänestäjän korville sopivaksi. Se tuli ainakin selväksi, että puheaikaa ei sovi käyttää minuuttiakaan sylkäisemättä autoilijoiden suuntaan. Keskustelemassa olivat vihreiden ex-puheenjohtaja ja pormestariehdokas Anni Sinnemäki, pitkän linjan julkisen sektorin työntekijä Ville Ylikahri ja kaupunginvaltuutettu Elina Moisio.

 

Kaikki jo tietävätkin vihreiden kaupunkibulevardit, eli hankkeen Helsingin sisääntuloväylien tuhoamiseksi, mutta tiesittekö, että vihreät suunnittelevat myös Helsingin keskustan läpiajon kieltämistä? Mahtava tulevaisuudenkuva, kun Katajanokalta pitää kiertää Lauttasaareen kehä I:n kautta.

 

Vihreät julistivat myös vastustavansa liityntäpysäköintiä. Ville Ylikahri ihmetteli, miksi ihmeessä esimerkiksi kirkkonummelaiset tarvitsevat autoa, eivätkä kulje lähimmälle juna-asemalle kävellen tai polkupyörällä. Niinhän hänkin tekee, kun sipsuttaa varvastossuissa naapurikahvilaan Punavuoressa.

 

Ylikahrin mukaan pysäköintitalot rautatieasemien läheisyydessä ovat ylipäätään aivan liian kallista maata pelkkään autojen säilyttämiseen. Kommentti herätti Päivän Byrokraatissa kysymyksen, mahtaako Ylikahri olla edes käynyt Kirkkonummella.

 

Joku yleisön jäsen huomasi kuitenkin udella, mitä niille pysäköintitaloille sitten pitäisi tehdä. Ei pidä luulla, etteikö vihreillä olisi tähänkin vastaus valmiina. Ylikahrin mukaan niihin voisi tehdä kivoja lähiviljelypuutarhoja.

 

Siis autojen sijasta kikherneitä, tietysti yhteiskunnan rahoilla. Kyllä, kuulostaa kyllä ehdalta vihreältä politiikalta. Sääli, sillä esimerkiksi kaupunkiluonnon säilyttämisen tärkeyden osalta Päivän Byrokraatti olisi vihreiden kanssa erittäin samaa mieltä.

 

Saatat tykätä myös

PB: Epäiltynä Anni Sinnemäki
PB:n suositusehdokkaat kuntavaaleissa 2021
Intersektionaalinen feminismi
All Lives Matter

12 vastausta

  1. Karl kauste

    Kyllä tämä Vihreiden autoviha on ollut tiedossa. Ongelma vain on että.media iloisesti myötäilee näitä turmion tuojia. Esim. Nyt kuntavaalien alla Yle julisti kuinka Vihreät asettaa aina luontoarvot etusijalle, jos työllistävä hanke niitä uhkaa. Kaunis ja ylevä (lue äänestäjiin vetoava) ajatus. Niinkuin asia olisi näin mustavalkoinen. Siis Vihreät ei sallisi yhtään tuuli tai autinkovoimalaa, mistää muusta hankkeesta puhumattakaan. Kaikki hankkeet, joissa kaatuu yksikin puu, rikkoo jotain luontoarvoa. Luontoarvot on sanana niin ympäripyöreä että jokainen ymmärtää sen omalla tavalla. Jokaisen äänestäjän äänestäjän mieleen nousee se oma ihana luontopalsta, jota nyt Vihreät ehdoitta suojelee.
    Tällaisella asioiden asettelulla Vihreiden kannatus vain nousee. Samaa tematiikkaa on nähtävissä autovihassa.

  2. Pekka laaksonen

    Käpylä ka Kumpula onrakennettu täysin vihreiden tiiviin kaupunkirakentamis kulttuurin vastaisesti. Aivan liian kalliita rakennuspaikkoja huonossa käytössä. Tehokasta ja korkeaa rakentamista tilalle

  3. Hannu Haili

    Vihreiden esimerkillisessä ilmastonmuutoskaupungissa Kehä 3:n pohjoispuolella on valtava rekkaparkki. Joka aamu iloinen vihreä kauppias hakee rekoista tavarat polkupyöränsä peräkärryyn ja polkee vihellen auringon paistaessa myötätuulessa 20 km liikkeeseensä kiitollisenä Vihreälle Isä Aurinkoiselle, joka joka hetki ajattelee hänen puolestaan.

  4. kaupunkilainen

    Päiväys on 31. maaliskuuta. Tämä ei siis ole aprillipila? Sen verran uskomatonta tekstiä, että voisi hyvin olla. Olisi kiva saada vahvistus tähän asiaan.

    1. Päivän Byrokraatti

      Oli jopa kiire julkaista kirjoitus 31.3., jotta sitä ei luultaisi pilaksi. Valitettavasti tarina on täyttä totta.

  5. Älytöntä

    Oisko aika herätä todellisuuten? Sähkö tulee töpselistä ja raha seinästä- on perus vihreä ajatusmaailma, jonkun on silti se sinne tehtävä

  6. Markus-setä

    Kyllä nyt Markus-setä lähtee sinne minne kaimanikin taannoin meni radiossa siitä ilmoitettuaan. Toivon, että henkinen vihreä jäte kulkeutuu samalla kertaa. Onko joku tehnyt tutkimusta, miksi nämä luontoihmiset eivät halua asua ja elää luonnossa/maaseudulla, vaan parkkeeraavat pääkaupunkiseudulle ja alkavat vandalisoida muiden elämää? Entisessä kotikunnassani kaukana maalla riittäisi alikahriloille karhittavaa maataloustuettua kesantopeltoa viljeltäväksi ja hylättyjä torppia asuttavaksi. Ruuhkat eivät ahdistaisi ja luontoa riittäisi silmänkantamattomiin luonnon oman aarreaitan ruokkiessa pienellä vaivalla koko pesueen, kun se luomukauppa ei vielä ole kivijalassa.

  7. fdsjkarrekj

    Vihreiden autokritiikki ainakin kaupunkien osalta on perusteltua, vaikka heidän ratkaisunsa autoilun vähentämiseksi pääosin ovatkin täysin vääriä. Autoilun vaatiman maan vuokra on varsinkin keskustassa sen verran korkea ja autojen päästöistä kärsii paikallisesti sen verran porukkaa, että autoilun verotus tuskin kattaa ne. Libertarismin oppi-isä Murray Rothbard kirjoitti tästä manifestissaan sivuilla 258–263. Kirja on ilmaiseksi ladattavissa Mises-instituutista.

    Ja Rothbardin ratkaisu ei ole suunnitelmatalous vaan markkinatalouden ulottaminen myös liikenteeseen: tiet ja parkkipaikat on yksityistettävä ja annettava tienomistajien päättää, miten he tien kustannukset kattavat sekä saasteet on korvattava uhreilleen.

    En kuitenkaan suosittele moralisoimaan autoilijoita, sillä eihän tyhmä ole se, joka ottaa, vaan se, joka antaa.

    1. Luonto Kuvaaja

      Juu, mutta ainakin haluavat kuvatekstin perusteella suojella Helsingin kallioista luontoa, tosin tuo luonto näyttää sijaitsevan naapurikaupungeissa Espoossa ja Kirkkonummella, eipä kaupunkien rajat varmaan niin tarkkaa ole Vihreille autopaikkojenkaan suhteen.

  8. Tuhlaajapoika

    Yritän jakaa mahdollisimman monelle “älykkö” kaverilla, jotka on näitä “Vihreet on ihkuja ku on niin liberaaleja” ihmisiä, mutta pelkästään jo tämä uutinen saisi monet kääntymään “mitä vittua ne ajattelee” linjalle.