12
heinä
2017

PB unohti, että Pekka Puska on suljettu kilpailusta

Päivän Byrokraatti havaitsi, että tuli jo 2012 julistaneeksi Pekka Puskan kisan voittajaksi! Hänen sulkemisensa kilpailusta unohtui sittemmin, ja Pekka Puska sai vielä rutkasti lisää palkintoja.

 

Tuolloin vielä THL:n pääjohtajana toiminut Puska iloitsi II-oluen tulosta kauppoihin ja Päivän Byrokraatti kirjoitti 12.7.2012 näin:

 

“Pekka Puska suljetaan Päivän Byrokraatti -kilpailusta ylivoimaisena. Pekka Puska julistetaan Pysyväksi Byrokraatiksi ja hänelle luovutetaan palkintona saavutuksestaan propellihattu. Pekka Puska voi noutaa voittamansa propellihatun byrokratiaviraston osastolta 3 täytettyään asianmukaisen kaavakkeen B14.”

 

Taloussanomat 12.7.2012

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Valamon luostari saa avata itse valmistamansa viinipullon vasta kun se on kiertänyt Alkon keskusvaraston kautta
PAB: EU-komissio puolustamassa suomalaisten kansalaisvapauksia
PB: STM syöttää pajunköyttä. Alkoholin etämyynti on todellisuudessa laillista.
PAB: Mustan Virran Panimo ja maailman pienin olutmyymälä

1 vastaus