12
marras
2017

PB: Alkon monopolia suojellaan lähes mafian ottein

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Alko, jonka verkkokauppa on valittu Suomen parhaaksi. Poikkeuksellisesti tämänkertainen palkinto toimitetaan erikoisversiona, jonka kyljessä on nappi. Sitä painamalla palkinnosta alkaa kuulua huutonaurua. Varoitus: naurua ei saa millään loppumaan.

 

Jokainen ulkomaisia alkoholiverkkokauppoja käyttänyt tietää, miten suuri vitsi palkinto on. Alkon verkkokauppa jää kilpailijoidensa jalkoihin sekä käytettävyydeltään, valikoimaltaan, hinnoiltaan että toimitusnopeudeltaan.

 

Lisäksi toimituksissa on ollut toivomisen varaa, sekä huonosti pakattujen lähetysten että toimintalogiikan suhteen. Jos yksikin tilattu tuote puuttuu varastosta, tilaus ei lähde mihinkään, mutta tilanteesta ei myöskään tule asiakkaalle tietoa, vaan Alkon verkkokauppa odottaa vaikka hamaan iäisyyteen kykenemättä ratkaisemaan ongelmaa mitenkään. Humalablogi.info on kirjoittanut näistä ongelmista seikkaperäisemmin.

 

Olut- tai viiniharrastajat joka tapauksessa rakastavat sivistyneen Euroopan tarjoamaa valikoimaa ja ulkomaisten kauppojen sulavaa toimitusprosessia.

 

Esimerkin luonteisesti, Päivän Byrokraatin vertaillessa taannoin asiaa, Alko tarjosi Köstritzer Schwarzbier -olutta kahdeksan viikon toimitusajalla hintaan 8 euroa/pullo. Samaan aikaan saksalaisesta verkkokaupasta sai samaa olutta samaan hintaan viisi pulloa, toimitettuna suoraan kotiovelle alle viikossa. Kumpi tarjous tuntui teistä houkuttelevammalta?

 

Tämän tietävät kieltolakijesuiitatkin, jotka ovat ryhtyneet kulisseissa valtavaan kampanjaan ulkomaisen kilpailun estääkseen. Alkon monopolin suojaamistoimenpiteitä puuhaavat ainakin tulli, Pekka Puskan kapinaryhmä ja STM:n alkoholivastaiset virkamiehet, kuten hallitusneuvos Ismo Tuominen.

 

Mainittu Ismo Tuominen on toinen valmistelijoista STM:n alkoholilain uudistusta koskevassa lakiluonnoksessa, johon on vastoin hallitusohjelmaa ja valmisteleville virkamiehille annettua poliittista ohjeistusta ujutettu lisäys, jolla kiellettäisiin alkoholin etämyynti Suomeen Alkon monopolin suojelemiseksi.

 

Tuominen on ilmeisesti tämän lisäyksen takana. Hänen itsevaltaisesta asenteestaan kertoo hauska anekdootti, jonka Viinilehden kustantaja Juha Berglund kertoi erään artikkelin yhteydessä:

 

“Mieleeni muistuu Viiniexpon alkoholipoliittinen paneelikeskustelu vajaa kolme vuotta sitten, jossa toimin juontajana. Aiheena oli matkustajatuonti Virosta, josta virisi erilaisia muutosehdotuksia. Tuolloin STM:n hallitusneuvos Ismo Tuominen (joka on Paason ohella toinen nykyisen lakiluonnoksen allekirjoittajista) totesi, että ”jos eduskunta ehdottaa, niin kyllä minä voisin tuollaista muutosta kannattaa”. Onneksi kuulijakunnassa Arto Koskelo totesi saman tien, että ”eikö sinun lain kirjoittajana pitäisi olla se ehdottaja ja eduskunnan puolestaan se kannattaja – eikä päinvastoin?””

 

Ismo Tuominen tunnetaan lempinimellä “ministeri”, eikä hän ole vaikuttanut olevan nimityksestä mitenkään harmissaan.

 

Lakiluonnoksessa on etämyyntikiellon perusteluissa uskomaton väite, jonka mukaan etämyynti olisi lainvastaista jo nyt. Ei ole. Paitsi että etämyyntiä on harjoitettu koko Suomen 20 vuotta jatkuneen EU-jäsenyyden ajan, Suomi myös vastasi jäsenneuvottelujen yhteydessä 1996 komission nimenomaiseen kysymykseen Suomen alkoholilain suhtautumisesta EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteeseen seuraavasti:

 

”[Suomen alkoholilaissa] ei säädetä mitään alkoholijuomien lähettämisestä toisesta jäsenmaasta. Alkoholilaissa ei siten ole rajoitettu kuluttajien mahdollisuuksia tilata alkoholijuomia toisista jäsenmaista. – Tilatuista juomista verovelvollinen on joko yksityishenkilö itse tai mikäli kaukomyynnin (nyk. etämyynti) edellytykset täyttyvät, myyjän vero-edustaja.”

 

Kornia kyllä, kirjeen Euroopan Unionin komissiolle on kirjoittanut tuolloinen neuvotteleva virkamies Kari Paaso, joka on nyt Ismo Tuomisen ohella toinen lakiluonnoksen valmistelijoista! Hän ei voi ainakaan tehokkaasti väittää, ettei tuntisi nykyisen lain todellista sisältöä. Vaikutti se sitten hänen laintulkintoihinsa tai ei, lienee syytä mainita, että Paaso toimi ennen virkamiesuraansa pitkään Alkon lakimiehenä.

 

Voimassaolevan lain sisällöstä ei ole todellisuudessa ole mitään epäselvyyttä. Etämyyntiä ei ole nykyisessä laissa kielletty, vaan tuonti omaan käyttöön on päinvastoin täysin sallittua. Tulkinta, jonka mukaan etämyynti olisikin kiellettyä, perustuu yksinomaan STM:n kapinoivien virkamiesten vuosia jatkuneeseen vedätykseen. Saa nähdä, miten sellaisesta voi selvitä seuraamuksitta.

 

Myös EU-oikeuden kanta asiaan on selvä. EU-tuomioistuin on todennut etämyynnin kiellon yksiselitteisesti EU:n perussopimuksen 34. artiklan vastaiseksi tuonnin määrälliseksi rajoitukseksi tai sitä vaikutukseltaan vastaavaksi toimenpiteeksi, josta poikkeus olisi (Alkon vähittäismyyntimonopolin lailla) voitu myöntää jäsenneuvotteluiden yhteydessä ainoastaan, mikäli Suomella olisi ollut esittää pitävät perustelut, joilla osoitetaan alkoholin kulutuksen ja haittojen kasvu etämyynnin seurauksena. Tällaisia ei tietenkään ollut.

 

Suomi on ainoa EU-maa, joka yrittää kieltää etämyynnin. Jäsenyyden aikana ei tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteiden lisäämistä kuitenkaan enää sallita, joten raittiusliikkeen kapinaryhmän yritys on turha. Lakiluonnoksen edetessä seurauksena olisi Suomen päätyminen EU:n tuomioistuimeen Luxemburgiin ja äärimmillään Suomen eroaminen Euroopan Unionista. Siis siksi, jotta suomalaiset eivät muiden eurooppalaisten tavoin saisi tilata viinejään tai oluitaan haluamistaan verkkokaupoista.

 

Alko, tulli ja STM käyttävät lakiluonnosta häikäilemättömästi hyväkseen. Päivän Byrokraatti on tullut tietoiseksi Suomen viranomaisten yhteydenotoista tunnetuille eurooppalaisille alkoholin verkkokaupoille, mikä on saanut monen tunnetun toimijan lopettamaan etämyynnin kokonaan Suomeen, sillä yhteydenotot on koettu uhkaaviksi.

 

Esimerkiksi valikoimaltaan huikea Saveur Biere -verkkokauppa, joka on erikoistunut huippulaadukkaisiin artesaanioluihin, on ilmoittanut lopettaneensa myynnin Suomeen kokonaan, koska on kokenut saamansa yhteydenotot Suomen viranomaisilta sellaisena, että myynnin jatkaminen suomalaisille asiakkaille muodostaisi heille selkeän riskin.

 

Miettikää itse. Jos olisitte keskikokoinen yrittäjä myymässä mainioita tuotteitanne ympäri Eurooppaa, haluaisitteko tuhota toimintarauhanne ajautumalla oikeudelliseen riitaan miljardiluokan valtiollisen monopolin kanssa? Vaikka kuinka tietäisitte olevanne oikeassa ja kanteen olevan lain vastainen, olisitte silti sidottuja oikeudenkäyntiin vuosikymmeneksi eteenpäin ja käyttäisitte kaiken liikenevän rahanne ikuisuuden kestävään oikeustaisteluun.

 

Siksi mafiatyylinen öykkäröinti toimii. Kun lakia ei saada muutettua Suomessa, päästään ulkomaisia myyjiä pelottelemalla lähes samaan lopputulokseen.

 

Tärkeintähän on lopulta vain se, että suomalainen ei saisi samoja oikeuksia kuin muut eurooppalaiset, vaan turvallinen holhous ja virkamiesvalta voisi edelleen jatkua. Paino sanalla valta.

 




 

HS 17.10.2017

 

Verkkouutiset 26.10.2017

 

Viini 12/2016

 

Yle 6.1.2017

 




 

Saatat tykätä myös

PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre
PB: Vasemmistopolitiikka häätää teollisuuden Suomesta
Intersektionaalinen feminismi
PB: Päivi Nergistä valtiovarainministeriön kansliapäällikkö? Mikä voisi mennä pieleen?

8 vastausta

  1. ksee

    “Saa nähdä, miten sellaisesta voi selvitä seuraamuksitta.”

    No, hei – me ollaan Suomessa. Ainoat mahdolliset “seuraamukset” kansan oikeuksien polkemisesta ovat neuvoksen arvonimi, 1. lk kunniamerkki ja joka vuotinen kutsu linnanjuhliin…

  2. Mika

    Virkavirhe, tahallinen kansalaisten harhaanjohtaminen, eu-säännösten vastainen toiminta…..kaikki nämä johtaisivat välittömiin potkuihin missä eu-maassa tahansa, mutta Suomessa nämä ovat virkamiehelle täysin sallittuja keinoja kahdessa tapauksessa eli alkoholimonopolin puolustamisessa ja ajoneuvoihin liittyvän vapaan kaupankäynnin estämisessä.

  3. Eikös tämä ja edellinen blogi pitäisi yhdistää?
    Ainakin kommenttiosuus Paavon, Paavon, Paavon ja Eeron ja Pekan kommentit voisi liittää tähän kommenttiosuuteen.

  4. FutuDrama

    Joko Saveur Biere ei ole päivittänyt tätä sivua, tai sitten PB on lipsahtanut taas pykälän kohti propagandajulkaisua, sillä tämän tiedon mukaan SB toimittaa myös Suomeen.
    https://www.saveur-biere.com/fr/content/284-finland-beer-delivery-finnish-online-beer-store

    Viittaako tämä artikkeli siihen, että viranomaiset vaativat ulkomaalaisia verkkokauppoja maksamaan valmisteverot suomeen niistä lähetyksistä, joille he järjestivät kuljetuksen? Jos, niin voisitte tehdä artikkelin siitä, miten on mahdollista, että suomen viranomaiset voivat vaatia yrityksiä, jotka ovat toisen valtion lainsäädännön alaisia, ja joilla ei ole verotuksellista kiinteää toimipaikkaa Suomessa, maksamaan veroja tänne. Ja miten he voivat uhata kys. yrityksiä haasteella.

    1. Päivän Byrokraatti

      Mikäpä sen mukavampaa, jos he taas alkaisivat toimittaa Suomeen, mutta viimeksi saamamme vastauksen perusteella he kertoivat lopettaneensa saatuaan yhteydenoton Suomen viranomaisilta. Tilaa kokeeksi ja kerro, jos sait tuotteesi.

      1. FutuDrama

        Siinä tapauksessa uskon teidän tietoonne, koska olette ilmeisti olleet heihin yhteydessä.