31
heinä
2018

PB: Virittikö Yle ansan kansanedustaja Susanna Koskelle?

 

Päivän Byrokraatti kirjoitti taannoin kansanedustaja Susanna Kosken (kok) ja pitkäaikaistyötön Anna-Maija Tikkasen televisioidusta kohtaamisesta. Kohtaamisen jälkeen Päivän Byrokraatti kiinnitti huomiota muutamiin viimeaikaisiin tapauksiin, joissa YLE on jäänyt kiinni haastateltaviensa poliittisten taustojen ja sidonnaisuuksien salaamisesta.

 

Esimerkiksi Ylen A-studion aktiivimallikeskustelussa vieraana olleesta “työttömästä työnhakijasta” jätettiin kertomatta, että hän onkin Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) edustajiston jäsen, ja toisessa yhteydessä kadulla mukamas “satunnaisena ohikulkijana” maahanmuuttoasioista haastateltu olikin Hankenin apulaisprofessori, joka vetää pakolaisille ja muille maahanmuuttajille tarkoitettua Finnish Business Culture –kurssia.

 

Päivän Byrokraatti päätti tarkistaa, antoiko YLE todenmukaista kuvaa Tikkasen taustoista. Paljastui, että myös tässä tapauksessa haastateltavan taustat salattiin katsojilta. Pitkäaikaistyöttömäksi kuvattu Tikkanen oli myös poliittisesti hyvin aktiivinen toimija vasemmistolaisilla nettifoorumeilla.

 

Selvityksemme perusteella Anna-Maija Tikkanen esiintyy Facebookissa nimellä Anja Arvacka. Yksi foorumeista, joissa Tikkanen käy ahkeraa keskustelua on vasemmistosävyinen, tai toisinaan jopa äärivasemmistolaisia piirteitä omaava ryhmä nimeltä “Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan!”.

 

Sattumalta kyse on samasta forumista, jonka toimintaan myös yllä mainittu JHL:n edustajiston jäsen on osallistunut aktiivisesti.

 

Tuosta ryhmästä pomppaa yksinkertaisella haulla heti silmään ainakin Linnan juhlien jälkeiset kommentit, jossa Tikkanen kommentoi kitkerästi Susanna Koskea. Kirjoitukset kertovat, että Tikkasen etukäteinen asennoituminen keskustelukumppaniinsa ei ollut ainakaan positiivinen:

 

“Linnanjuhlien jälkimietteitä: Yhden kokoomuksen kansanedustajan KORUT maksoi enemmän kun 10 v työmarkkinatuki yhdelle työttömälle”

 

“Mitkään säännöt ja soveliaisuudet ei koske menestyjää. Hän ilmentää OMIA arvojaan, ei kumartele kellekään. Samaa tyyliä käyttäytymisessä ja asenteissa kun Bernerillä.”

 

Tikkanen on osallistunut ryhmässä myös keskusteluun hänen ja Susanna Kosken tv-esiintymisestä, ja ottanut varsin värikkäästi kantaa sekä Kosken persoonaan että tämän poliittisiin mielipiteisiin.

 

Jos Koskea syytettiin julkisuudessa empatiavajeesta yhden puolittaisen naurahduksen perusteella, kovin suuria pisteitä ei käymästään nettikeskustelusta voi saada myöskään Tikkanen. Kommenttiketjussa, jossa paitsi ilmeisesti fantasioidaan “ultraoikeistolaiseksi” tituleeratulle Koskelle tehtävästä väkivallasta, myös jaetaan hänen yhteystietonsa, haukutaan Kosken yritystoiminta ja yllytetään tukkimaan hänen sähköpostinsa, Tikkanen kommentoi muun muassa seuraavasti:

 

“Anja Arvacka: Ei oo. Tämähän on aika selvä osotus Kosken ja tovereittesa asennevammasta. Siitä että ei ees yritä asettua toisten asemaan – ei, siinä työssähän ei tarvii edes ruokakaupassa käyvä.. Mitähän se HÄNEN tuottamasa lisäarvo lienee? Yhteiskunnan tuilla opiskellu, verorahoilla saa järjenvastaset palkkiot ja kulukorvaukset… EIkö 3 lapsen äiti oo jo tuottanu huimasti enemmän lisäarvoo kun yks hyödytön talousvaliokunnan ja ties minkä jäsen?”
 
Toinen keskustelija: Mua oksettaa. Mä olen sanavalmis ihminen, mutta en silti keksi mitään järkevää sanottavaa tähän. Mitä pitää tapahtua että ihmisestä kasvaa noin empatiakyvytön?
 
Anja Arvacka: Liittyä kokoomukseen ja suorittaa kauppakorkee?”

 

Televisioidussa keskustelussa Tikkanen kertoi pulmista, jotka hänen mukaansa olivat työllistymisen esteenä. Kansanedustaja Koski yritti keskustelussa tarjota ehdotuksia Tikkasen kertomien ongelmien ratkaisemiseksi. Yksi pulmista oli puuttuva tietokone ja nettiliittymä (joita ilman Tikkanen kuitenkin sujuvasti käyttää sosiaalista mediaa). Tikkasen suhtautuminen Kosken tarjoamaan apuun ei nettikeskustelussa ole kovin lämmin:

 

“Anja Arvacka: Eli se on Vaasassa päättämässä että täydentävästä toimeentulotuesta maksetaan tietokoneita ym mitä vaan kukin keksii pyytää. Nyt Vaasalaiset köyhät kaikki älykännyköitä ja koneita vaatimaan! Minä en uskalla liikkuvilla laitteilla viranomaisasiointia hoitaa joten mulle sais maksaa myös pöytäkoneen ja nettiliittymän. Helsingissä, Lahdessa ja monessa muussa kaupungissa tietokoneita EI myönnetä täydentävästä eikä harkinnanvarasesta toimeentulotuesta, tiedoks vaan..”

 

Televisiokeskustelussa Tikkanen kertoi olevansa myös terveydentilansa vuoksi työkyvytön. Tämän suhteen joitain kysymyksiä herättää se, että hän kertoo nettikeskustelussa tekevänsä vastikkeetonta vapaaehtoistyötä ja olevansa valmis ottamaan sitä vastaan enemmänkin.

 

Lisäksi löysimme EAPN-Fin -järjestön toimintakertomuksesta tiedon, jonka mukaan Anna-Maija Tikkanen osallistui osana Suomen nelihenkistä delegaatiota “Köyhyyttä kokeneiden eurooppalaisten” tapaamiseen Brysselissä vuoden 2016 lopulla ja työskenteli vuoden mittaan aktiivisesti kyseisen työryhmän ehdotusten valmistelutoiminnassa.

 

Tikkanen löytyy myös Kaapatut Lapset ry:n vuodelta 2015 annetusta vuosikertomuksesta, ja hänellä näyttää olleen tuossa yhdistyksessä paljon tehtäviä.

 

Mikä ikinä Tikkasen työkyvyttömyyden tarkempi syy sitten onkin, se lienee joko kehittynyt vasta hiljattain tai on tyypiltään sellainen, ettei se estä vapaaehtoistyötä ja poliittiseen harrastustoimintaan liittyvää työskentelyä ja työmatkoja.

 

Vastoin Ylen ohjelmassa annettua kuvaa, ilmeni myös, että Tikkasen varattomuuden syy ei suinkaan ole tukijärjestelmän puutteissa, vaan hänen aiemmin yrittäjänä tekemänsä konkurssi ja siitä jääneet velat. Sattumalta tähän ongelmaan ratkaisua ovat tarjonneet nimenomaan useat yrittäjähenkiset oikeistopoliitikot ehdottamalla mahdollisuutta henkilökohtaiseen konkurssiin.

 

No, oli miten oli, Tikkasella on toki oikeus poliittisiin mielipiteisiinsä, eikä hänen toiminnassaan ole sinänsä mitään moitittavaa. Kansanedustajan pitää myös sietää ankaraakin kritiikkiä.

 

Sen sijaan Ylen toimintaa Tikkasen ja Kosken välillä järjestetyssä keskustelussa voi perustellusti arvostella.

 

Olennainen kysymys kuuluu: tiesikö Yle Tikkasen poliittisesta aktiivisuudesta ja hänen voimakkaista Susanna Kosken ja kokoomuksen vastaisista mielipiteistään? Jos ei tiennyt, ammattitoimittaja on laiminlyönyt tehdä tarvittavat taustaselvitykset. Hankkimamme tiedot ovat helposti löydettävissä. Ja jos taas tiesi, olisi varmasti ollut kohtuullista ja journalistisen etiikan mukaista kertoa niistä myös katsojille, jotta nämä voivat laittaa ohjelmassa esitetyt mielipiteet oikeaan kontekstiinsa.

 

Ennen kaikkea, olisi varmasti ollut syytä kertoa asiasta myös Susanna Koskelle, jotta hän olisi tiennyt, millaiseen ohjelmaan on osallistumassa.

 

Ylen omien, ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisten ohjeiden mukaan:

 

“Emme käytä Ylen ohjelmia ja sisältöjä omien etujemme tai maailmankatsomuksemme ajamiseen emmekä asetu osapuoliksi kiistakysymyksissä.”

 

Tätä sopisi harjoittaa myös käytännössä.

 

Nyt niin ei tapahdu, vaan Ylen etiikka pettää paitsi haastateltavien taustojen paljastamisessa, myös asiantuntijakommentaattorien valinnassa. Ylellä on vakiintunut tapa pyytää asiantuntijakommentteja politisoituneilta ja puolueellisilta tahoilta, jättäen kertomatta näiden poliittisista taustoista.

 

Yle haastattelee usein esimerkiksi Vesa Puurosta, jota kuvataan ”rasismitutkijaksi” tai sosiologian professoriksi. Puuronen on kuitenkin myös vasemmistoliittoa edustava poliitikko, joka on ollut myös useaan otteeseen vasemmistoliiton vaaliehdokkaana.

 

Vastaavasti esimerkiksi perustuslakiasioissa Yle kuulee asiantuntijana säännönmukaisesti Martin Scheininia, joka esitellään kansainvälisen oikeuden professorina. Katsojille jää kertomatta, että Scheinin on pitkään toiminut SKDL:ssä ja Suomen Kommunistisessa Puolueessa, joista jälkimmäisessä jopa keskuskomitean jäsenenä.

 

Me suomalaiset joudumme maksamaan Yleisradiolle puoli miljardia euroa vuodessa riippumatta siitä, haluammeko seurata Ylen ohjelmia. Olisi kohtuullista, että tuota summaa ei ainakaan käytettäisi poliittiseen propagointiin.

 

 

Anna-Maija Tikkanen osallistui Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan! -ryhmässä käytyyn keskusteluun nimellä Anja Arvacka. Kyseiseltä tililtä löytyy runsaasti kuvia, joista käyttäjä on tunnistettavissa Anna-Maija Tikkaseksi. Hän myös kommentoi omaa televisiokeskusteluaan ensimmäisessä persoonassa.

 

Käydyssä keskustelussa jaetaan Susanna Kosken yhteystiedot ja yllytetään tukkimaan hänen sähköpostinsa roskapostilla. Yksi keskustelijoista haluaa myös viedä Susanna Kosken “kauas metsään”, viitaten ilmeisesti jonkinlaiseen väkivallantekoon. Päivän Byrokraatti on poistanut kuvakaappauksista keskustelijoiden nimet.

 

Tikkasen nurja ennakkoasenne Koskeen ja kokoomukseen olisi ollut helposti selvitettävissä

 

Ylen ohjelmassa annetusta kuvasta poiketen, Tikkasen varattomuuden syy näyttääkin olevan aiemmin yrittäjänä tehty konkurssi ja siitä jääneet velat

 

Kertomastaan työkyvyttömyydestä huolimatta Tikkanen kertoo tekevänsä vastikkeetonta vapaaehtoistyötä

 

EAPN-Fin toimintakertomus 2016

 

Kaapatut Lapset ry:n 2015 vuosikertomus

 

Verkkouutiset 29.3.2018

 

 

Suomen Uutiset 9.2.2018

 

Saatat tykätä myös

PB: Vasemmistohallituksen arvostelu on vihapuhetta?
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
PB: Suurituloisten veroale lisäisi Suomen verokertymää
PB: Naiskansanedustajat pätevöityvät ministereiksi 13 vuotta nuorempina kuin miehet?

15 vastausta

  1. Eerikki

    Mainio, asiallinen ja tutkiva kirjoitus, kiitos PB.

    Valitettavasti ei voi Yleen luottaa, vaan kannattaa lukea myös muita lähteitä.

    Tässä eräs tapaus:
    http://www.ansa.it/english/news/2018/07/30/osakue-attacked-racism-was-the-motive-says-athlete_54a6ae07-bdc0-4920-b162-6f2e1bf42314.html
    Ja Ylellä urheilijan silmä jo leikattiin:
    https://yle.fi/urheilu/3-10329770

    Muutama mätä peruna pilaa koko sadon ja niin on valitettavasti myös Ylellä käynyt. On turha kuvitella, että vastuullinen journalismi -logo pelastaa enää, koska internetin aikakaudella tiedon saa helposti muualta ja valheista jää kiinni.

  2. Tyrmistynyt

    Tämä on mielestäni erittäin merkittävä paljastus, ja siksi haluan esittää kolme huomiota:

    1) Tällaisissa asioissa on aina hyvä miettiä asiaa päinvastoin: Yle käyttäisi maahanmuuton asiantuntijoina persuaktiiveja ja ns satunnaiset kadunkulkijat olisivatkin hommaforumin väkeä, miltä kuulostaisi?

    2) Suurella kunnioituksella blogistia kohtaan, mutta kertoo mielestäni jotain suomalaisista ammattijournalisteista, että tällainen paljastus tulee nimimerkillä tehtävässä blogissa eikä ns varsinaisessa mediassa, vaikka tapaus herätti aikanaan melkoisen valtakunnallisen haloon. En vain vielä ole varma, kertooko tämä enemmän toimittajien ammattitaidosta vai tahtotilasta. Vanha sanonta ei korppi korpin silmää noki muistuu myös mieleen.

    3) Paljastus tulee kiusalliseen aikaan, kun rapakon takana kina valeuutisista on taas pinnalla ja meilläkin tiedotusvälineet ovat leimanneet puheet median puolueellisuudesta harhaisiksi puheiksi. Minkälainen mahtaa olla tässä tilanteessa toimittajien motivaatio ryhtyä tekemään näistä esimerkeistä uutista, se kun tekisi kaikille selväksi, että Suomen mediakin on vähintäänkin selvästi puolueellinen, ellei suorastaan harhaanjohtava.

  3. Joopajoo

    Hyvä kirjoitus. Senverran härskiä toimintaa verovaroin kustannetulta mediatalolta (joka vielä lätkii niitä “vastuullista propagandajournalismia”-leimojaan joka paikkaan kuin DDR:ssä konsanaan) että kannattaa laittaa juttuvinkkinä ainakin kilpaileviin (MTV, Iltalehti, Iltasanomat yms) toimjoihin.

    Sinänsä ei olisi mikään yllätys vaikka eivät vaivautuisi nolaamaan ammatti- ja aatetovereitaan, mutta yrittää pitää kuitenkin.

  4. joonas

    Tyrmistyneelle vastaheitto:
    …”paljastus tulee nimimerkillä tehtävässä blogissa eikä ns varsinaisessa mediassa,”

    En pidättäisi henkeäni että kirjoituksessa olleita paljastuksia (tai ehkä vain pitäisi sanoa tosiasioita) tuotaisiin julki ns. vastuullisessa mediassa (vai millä nimellä yle, hs etc. itseään nyt nimittivätkään ). Joten ainoaksi julkaisukanavaksi jää vaihtoehtoinen media. Sitä paitsi tuota samaa on yritetty jo aiemmin, jonka seurauksena sivustolla on nyt virallinen, sisällöstä vastaava päätoimittaja. Ei tämä mikään täysin anonyymi paikka ole.

  5. Väärä Tili

    Eikös tuon Anja Arvackan facebook-tili kannattaisi ilmiantaa, koska on todistetusti keksitty nimi.

  6. Journalistisen objektiivisuuden puolesta

    Huoh. Olipa nillitystä tämä artikkeli. Pata kattilaa soimaa jne. Pb:n artikkelin asiasisältö olisi mahtunut kahteen lauseeseen: “Pimittääkö / ylenkatsooko Yle haastateltavien taustoja? Ylen käytäntöjä tulee parantaa”. Loppu 99% Pb:n artikkelista oli niin tolkuttoman tylsää poliittisideologisesti värittynyttä mässäilyä ja noitavainoparanoian lietsontaa, että Pb ampui itseään jälleen jalkaan sillä, että vei artikkelin journalistiselta objektiivisuudelta kokonaan uskottavuuden. Ts. vähän sellainen pata kattilaa soimaa meno, jossa Pb ei ainakaan omalla esimerkillään kajasta Ylelle toivoa paremmasta. Mikä on aidosti harmi sillä artikkelin ydinpointti (Ylen journalistinen objektiivisuus) on puoluepoliittisesti neutraalistikin tarkasteltuna varsin tärkeä esiin nosto.

    1. MAGA

      Vähän pointti missattu… PB on lähinnä harastus pohjalta oleva ns. Klassisten liberaalien satiiri sivusto joka ei saa senttiäkäään valtiolta…
      Parempaa journalismia täällä on kuin 90% Suomen mediassa, jopa YLEllä saa nykyään lukea 2/3 jonkun blogia ennen uutista.

  7. Kyllästynyt

    Twitterissä: Yle teki sen taas. Eilistä lentokonespedeilyä kommentoimaan otettiin studioon “tutkijana” Erna Bodström, joka on tunnetusti Right to live/Stop deportations -piireissä pyörivä “ihmisoikeusaktivisti”. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta.

  8. Todellisia paljastuksia teillä!

    JHL-aktiivi oli tv:ssä JHL:n paidassa ja Susanna Kosken kanssa ollut pukeutui Ylelle “kuka kuuntelee köyhää” -paitaan.

    YLE:n salailu ja ansojen teko vaikuttaa melkoisen amatöörimäiseltä, tuon näyttävämmin on vaikea kertoa mihin sijoittuu. Taitaa sittenkin olla niin, että teidän äärioikeistolainen sivustonne on lopullisesti vajonnut MV-lehden ja Suomen Uutisten tasolle.

    1. Päivän Byrokraatti

      Parahin Vantaan kaupunginvaltuutettu Jussi Saramo (vas.), ikävää että mediaa ei saisi sinun mielestäsi kritisoida. Mieleeni tulee montakin aatesuuntaasi edustavaa maata, joissa on ajateltu samoin.

      Me Päivän Byrokraatissa arvostamme kuitenkin enemmän vapaata mielipiteen muodostusta ja sen ilmaisua. Vaikka juuri kommunistina/sosialistina (mitä ilmaisua itse mieluiten käytät?) todistit mukavasti oikeaksi tämänpäiväisen, niin ikään Yleisradiota koskevan kirjoituksemme aksiooman vasemmiston rakastamien leimakirveiden käytöstä, vastaanpa kuitenkin kohteliaasti tuohon väittämääsi. Ei, Päivän Byrokraatti ei ole ääri- yhtään mitään, vaan edustaa aatesuuntana klassista liberalismia, ja rakennamme juttumme yksilönvapauksien, sananvapauden, tasa-arvon ja vapaan markkinatalousyhteiskunnan puolustamiselle. Jos nyt kuitenkin ääriliikkeistä puhutaan, niin se Vasemmistoliitto…

      No, eipä mennä siihen nyt, palataan aiheeseen vaikka joskus myöhemmin. Mukavaa hellepäivää, muista hakeutua varjoon – olet ehkä sen tarpeessa!

  9. Hoki

    Tämäkin juontaa hyvin juurensa, toimittaja koulutuksesta, nähtävästi sinne hakeutuu suuri osa vasemman puolen kulkijoita kuten myös opetussektorille onneksi niin sanottu 5th estate eli UUSmedia kuten PB tunkee läpi, koska ihmiset tunnistavat että hetkinen eihän nämä jutut nyt näin voi olla.

  10. Miina Harava

    Anja Arvacka on näköjään muuttanut profiilinsa nimeksi Kata Kovacs.
    Kata on kova tyttö jakamaan julkaisuja, viimeisen vuorokauden aikana yli 40 kpl. Kova homma ilman tietokonettakin.

    1. Kari Vatanen

      Onko ay-aktiivi jotenkin vääränlainen työtön? Minulle ei ole selvinnyt syytä, miksi en mielestänne olisi voinut osallistua A-studiossa keskusteluun, joka koski minua, työtöntä miestä. Verkkouutisten kanta oli myös yhtä erikoinen kuin teidänkin.