25
joulu
2019

Kirja-arvostelu: Viro vuonna nolla

Päivän Byrokraatti sai käsiinsä uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisen vaaleilla valitun pääministerin Mart Laarin muistelmat, Viro vuonna nolla. Mart Laar ilmestyi Päivän Byrokraatin operatiiviseen tutkanäkymään 2018, kun Yle näytti dokumentin hänen ensimmäisen hallituksensa kahdesta toimivuodesta. Valitettavasti dokumentin katseluaika on jo umpeutunut, mutta oheisesta trailerista saa hyvän kuvan siitä, mitä tapahtui.

 

Viron tilanne ei ollut itsenäistymisen jälkeen kadehdittava. Vuonna 1991 vain 15 prosenttia Viron kansantuotteesta tuli yksityiseltä sektorilta. Neljä viidesosaa Viron aiemmasta viennistä ei kelvannut enää kenellekään, ei edes Venäjälle. Kaikesta oli niin kova pula, että talvella lämmintä vettä ei saanut koko Virossa juuri lainkaan, koska maalla ei ollut varaa ostaa öljyä.

 

Tuossa tilanteessa vastoin kaikkia odotuksia poliittisesti kokemattomat nuoret (Mart Laar oli vanhimmasta päästä, 32-vuotias) voittivat 1992 vaalit ja lähtivät sinnikkäästi ajamaan läpi uudistuksia, jotka olivat vielä Reaganin ja Thatcherin ohjelmia oikeistolaisempia. Tämä kausi määräsi Viron suunnan liberaalina markkinatalousmaana vuosikymmeniksi eteenpäin, sillä Viro rakennettiin uusiksi Milton Friedmanin Vapaus valita -kirjan opeilla. Laar muisteli kiinnostuneensa Friedmanista tätä mustamaalanneen neuvostopropagandan pohjalta. “Kun ensi kerran kuulin Milton Friedmanista neuvostolehdistä, häntä sanottiin niin pahaksi ja vaaralliseksi, että tiesin hänen olevan hyvä mies.”

 

Vaikka kirja on tositarina, se tuntuu välillä seikkailuromaanilta tai veijaritarinalta, sen verran merkillisiin tilanteisiin päähenkilö päätyy sekasortoisessa Virossa. Se antaa myös erinomaista perspektiiviä Suomessa usein käytäviin keskusteluihin julkisen sektorin koosta, tehtävistä ja leikkauksista. Ne, mitä Suomessa pidetään kipeinä ja mahdottomina päätöksinä, ovat pelkkää kutittelua verrattuna siihen, mitä Virossa piti tehdä. Ei päätöksenteko ollut silti helppoa Virossakaan. Laar oli varautunut siihen, että heillä olisi ehkä vain kolme kuukautta aikaa pistää asiat kuntoon ennen erottamistaan, joten kaikki tehtiin niin nopeasti kuin mahdollista.

 

Vuoden 1992 lopussa Viron valtio oli kaikilla mittareilla likipitäen konkurssissa, jolloin vaihtoehtoja oli jäljellä kolme: lainata, leikata tai korottaa veroja. Laarille lainaaminen oli mahdoton ajatus ja veroja pyrittiin pikemminkin laskemaan kuin korottamaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi leikata niin paljon, että budjetti olisi tasapainossa. Tämän seurauksena byrokraateista kolmannes sai kenkää. Jos Suomessa jo julkisen sektorin kasvattamatta jättäminen nähdään mahdottomana ajatuksena, Virossa kolmannes leikkauksista jouduttiin tekemään kipeimmiltä aloilta: sosiaaliturvasta ja koulutuksesta. Pääministeri näytti itse esimerkkiä ja myi virka-asuntonsa ja jatkoi asumista kerrostaloasunnossaan, jonka viemäriputket olivat rikki niin, että viemärin sisältö valui talon kellariin. Edes eduskuntataloa ei lämmitetty, joten ministerit tekivät töitä ulkovaatteet päällä.

 

Koska talous samaan aikaan sukelsi, työttömyyden pelättiin nousevan peräti 30 prosenttiin. Virolla ei ollut varaa pohjoismaiseen sosiaaliturvaan, joten Laar tuli johtopäätökseen, että hallitus voisi auttaa vain niitä, jotka haluavat auttaa itseään. Niinpä rahoitusta annettiin yrittäjäksi ryhtymiseen ja uusille aloille kouluttautumiseen, mutta vain minimaalisesti kaikkeen muuhun. Vastoin pelkoja työttömyys pysyi 4-6 prosentissa ja ihmiset löysivät kuin löysivätkin itselleen tekemistä.

 

Sääntelyn vähentäminen oli Virolle alun perin keino vähentää korruptiota. Ensimmäinen keino oli irtisanoa ylimääräiset, sillä Laarin sanoin ”pienellä byrokratiakoneistolla ei ole aikaa keksiä itselleen uusia työvelvoitteita ja kulkea pitkin pientuottajien keittiöitä mittaamassa pesualtaiden tilavuuksia ja parran pituuksia.” Viron sähköinen malli puolestaan lähti oivalluksesta, että mitä enemmän asioita voi hoitaa sähköisesti, sitä vähemmän syntyy korruption mahdollistavia tilanteita.

 

Kokonaisuutena Mart Laar tarjoaa suomalaisille poliitikoille erinomaisen esimerkin siitä, mitä on olla valtiomies ja johtaja, joka tekee tarvittavia päätöksiä kansan parhaaksi, vaikka nuo päätökset olisivat tekohetkellään kipeitä ja epäsuosittuja.

 

Vaikka leikkaukset olivat rajuja, Viron talousongelma laitettiin niillä kerralla kuntoon ja elpyminen alkoi välittömästi. Ihmisten elintaso nousi ja yritystoiminta vahvistui, minkä seurauksena myös verotulot kasvoivat. Tasaveron käyttöönotto ja samalla verokantojen laskeminen vuonna 1994 perustui Lafferin käyrän ymmärtämiseen. Silti uudistus meni paremmin kuin edes Laar itse odotti: verotulot kasvoivat jopa 30 %:a odotettua enemmän. Kasvavat verotulot puolestaan mahdollistivat pian paremman huolehtimisen heikoimmassa asemassa olevista.

 

Viro teki verotuksen halpuuttamisesta pitkäaikaisen ohjelman, jonka kehitys oli ennustettavaa: suuntaviivat kerrottiin vuosiksi eteenpäin. Vuonna 1994 ansiotuloveron tasaprosentti oli 26, nykyään niinkin alhainen kuin 20.

 

Päivän Byrokraatti suosittelee kirjaa lämpimästi kaikille oikeistolaisuudesta ja johtajuudesta kiinnostuneille, sekä erityisesti kansanedustajille.

Saatat tykätä myös

PB: Suomen velkaantuminen jatkuu kuin alkoholistin ryyppykierre
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten
PB: “Suomi voisi kasvattaa verotuloja 2649 miljoonalla eurolla korottamatta veroja lainkaan”
PB: Suurituloisten veroale lisäisi Suomen verokertymää

5 vastausta

  1. Janne

    Joskin dokkaria ei enää näytetä maksutta, niin onko se mahdollista ostaa jostakin? Mieluusti suomeksi tai englanniksi tekstitettynä.

  2. Joku

    Hei byrokraatit! Löytyisikö teiltä joku anonyymi palautelomake, jonka kautta voisi lähettää vinkkejä aiheista. Omalla nimellä ei nyt onnistu.

    1. Juha

      Eestin puolella on myös osattu kopioida kaikki loistavat suomalaiset ideat, jotka täällä on jätetty liian radikaaleina toteuttamatta, mutta Eestissä viety loistavasti maaliin. Kudos!

Kommentoi