PB: Helsingin Sanomat osti vanhan kliseen suomalaisesta viinapäästä

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa palstallamme aiemmin tänään käydyn journalismikeskustelun innoittamana Helsingin Sanomat, joka ilmeisesti lainasi aamuisen pääkirjoituksensa Pekka Puskalta, Ranuan Raittiusseuralta tai lestadiolaisten herätysjuhlien aamunavauksesta.

“Väkivaltarikos- ja alkoholitilastot osoittavat selvästi, että Suomessa väkivaltarikosten määrä kulkee käsi kädessä suhteessa alkoholin kulutukseen. Vaikka alkoholin kulutus on vähentynyt, juomatavat muuttuvat hitaasti. Suomalaiset juovat yhä humalahakuisesti. Siksi viime vuosien hyvä kehitys on vaarassa, kun vahvojen oluiden myynti sallitaan ruokakaupoissa vuoden 2017 alusta. Pelkona on, että alkoholin kulutus ja väkivaltarikosten määrä kasvavat.”

Kirjoituksessa on kunnioitettava määrä kliseitä, mutta kovin vähän tarkkanäköisiä havaintoja ympärillä vallitsevasta todellisuudesta. Suomalaiset juomatavat muuttuvat hitaasti? No, ehkä vielä jossain suurissa ikäluokissa löytyy sotien jälkeisessä köyhyydessä syntynyttä tapaa ryypätä rankasti ja ehkä jotain kieltolain ajalta periytyneitä epäterveitä asenteitakin, mutta kaikissa nuoremmissa ikäluokissa suhtautuminen alkoholiin on kyllä jo aika päivät ollut aivan samanlaista kuin missä tahansa muuallakin Länsi-Euroopassa.

Aivan kaikkialla alkoholia käytetään myös humaltumiseen, eikä siinä ole mitään ihmeteltävää, mutta alkoholia käytetään myös osana tavallista ruokavaliota ja sivistyneenä seurustelujuomana. Niin myös Suomessa, toki sillä erotuksella, että meillä viinipullon hankkiminen päivällispöytään vaatii erillisoperaation, eikä ruokajuomiaan voi hankkia ruokakaupasta kuten useimmissa muissa maissa.

Edes tilastoista ilmenevä megatrendi ei vakuuta Helsingin Sanomia. Pääkirjoituksenkin on pakko myöntää, että sekä alkoholin kulutus että väkivalta ovat jatkuvassa laskussa, mutta kirjoitusta ei suinkaan perusteta näille faktoille vaan spekulatiiviselle väitteelle, jonka tueksi kirjoittaja ei ole löytänyt yhtään faktaa:

“Osa henkirikosten määrän vähenemisestä voi selittyä terveydenhoidon paranemisella. Vaikka väkivaltaa on, uhreista jää henkiin suurempi osa kuin menneinä vuosikymmeninä.”

Toki toki. Kuolleena syntynyt ajatus riittää kuitenkin Helsingin Sanomille johtopäätökseen, jonka mukaan helvetti on irti heti, mikäli kauppojen hyllyiltä saa 0,8 prosenttiyksikköä vahvempaa olutta.

Näin voi näköjään kirjoittaa vielä vuonna 2016 Suomen ykköslehden arvokkaimmalla palstalla ilman, että toimituksen tarvitsee hävetä sanomisiaan. Väitteen ilmeinen paikkansapitämättömyyskään ei muodosta mitään estettä sen esittämiselle. Eihän ongelmia näet esiinny missään muissakaan maassa, joiden ruokakaupoissa myydään väkeviä oluita – saati sitten vielä vahvempia juomia aina väkeviin viinoihin asti. Päinvastoin. Väittämähän kuuluu, että meillä ongelmat olisivat suurempia, vaikka meillä alkoholipolitiikka on ollut kaikkein tiukinta.

Jos väittämä ongelmiemme suuremmuudesta pitää paikkansa, niin silloin kai tulisi loogisesti myös todeta, että meidän alkoholipolitiikkamme on ollut epäonnistuneempaa kuin muiden, ja ratkaisu ei tällöin suinkaan voi olla alkoholipolitiikan tiukentaminen entisestään, vaan päinvastoin sen normalisointi muiden maiden tasolle?

No, tätä logiikkaa ette tule Helsingin Sanomista lukemaan.

Pääkirjoitus kielii ikävällä tavalla siitä, että Helsingin Sanomat on nielaissut myytin suomalaisten geeniperimään kuuluvasta huonosta viinapäästä ja poikkeuksellisesta väkivaltaisuudesta. Se ei ole lehdelle erityiseksi kunniaksi. Esitä vastaava yleistys jostain muusta etnisestä ryhmästä ja kutsu näitä vaikka geneettisesti taipuvaisiksi taskuvarkauksiin, niin raastupa kutsuu alta aikayksikön. Sananvapauden käyttämisestä tämä palsta ei toki moiti, mutta kun tuo sama myytti sattuu olemaan myös alkiolaisen alkoholipolitiikkamme perustana. Voi Luoja varjele.

Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään,
jossa jo esi-isät juovuksissa tottakai
hakkasivat vaimot lapset jos ne kiinni sai.

Muuten olen sitä mieltä, että vahvempi olut tuntui aluksi hienolta jutulta, kunnes en voinut lopettaa sen litkimistä. Nyt olen kalju ja ajan liekehtivää autoa, jonka keulakoristeena on elävä ihminen.

HS pääkirjoitus 28.6.2016