PB: LEI-tunnuksesta huomaamatta lisää kuluja ja byrokratiaa

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Euroopan Unioni, joka ampuu tykillä kärpäsiä määrätessään kaikki arvopaperikauppaa harjoittavat yritykset hankkimaan kalliin LEI-tunnuksen.

Etkö ole kuullutkaan LEI-tunnuksesta? Ei se mitään, järkevästi toimivassa maailmassa ei sinun olisi tullut kuulla siitä vieläkään.

LEI-tunnus (Legal Entity Identifier) on ollut johdannaismarkkinoilla käytössä jo useamman vuoden, ja sen avulla markkinoilla voidaan maailmanlaajuisesti tunnistaa johdannaisia ostavat ja myyvät markkinaosapuolet. Kyse on systeemiriskin hallinnasta ja finanssikriisin opetuksesta – globaalien rahoitusmarkkinapelurien transaktioiden on syytä olla selvillä niin korko- kuin osakemarkkinajohdannaistenkin osalta.

Ja kun puhumme globaaleista pelureista, me myös tarkoitamme sitä. Markkinoita heiluttelevia toimijoita, joille miljardi on vaihtoraha.

Mutta kun EU puhuu systeemiriskistä, he tarttuvat lillukanvarsiin. Unioni on päättänyt nähdä systeemiriskin aiheuttajina myös EU-alueen sadat tuhannet pienyritykset, säätiöt ja rekisteröidyt yhdistykset. EU vaatii myös näiltä LEI-tunnuksen käyttöönottoa.

Kertoo enemmän EU:sta ja sen virkamiehistä kuin rahoitusmarkkinoiden riskeistä, että uudistuksen perusteena on ajatus, jonka mukaan tällaiset mikrotoimijat voisivat aiheuttaa rahoitusmarkkinavakauden järkkymistä muutamien satojen eurojen osakekaupoilla. Mitään alarajaa kaupankäyntivolyymille kun ei uudessa säädöksessä ole.

On itsestään selvää, että LEI-vaatimuksen alarajana olisi pitänyt olla esimerkiksi vähintään miljardin euron suuruinen arvopaperien kaupankäyntivolyymi. Vaikka eipä edes sillä summalla saisi markkinoilla aikaiseksi mitään hyttysen ininää suurempaa värähdystä, puhumattakaan ”systeemiriskistä”.

Mutta kun järkeä ei käytetä, aiheutetaan uudistuksella taas aivan turhaa lisäbyrokratiaa ja kustannuksia yrityksille. Eikä PRH:kaan pärjänne ilman muutamaa kymmentä LEI-hakemusten käsittelijää ja järjestelmän ylläpitäjää.

On nimittäin niin, että LEI-tunnusta tarvitsevat jatkossa aivan kaikki yhteisöt, jotka antavat pankeille ja muille sijoituspalvelujen tarjoajille toimeksiantoja, jotka koskevat johdannaisia tai julkisen kaupankäynnin kohteina olevia rahoitusvälineitä. Toimeksiannot voivat koskea esimerkiksi ostoa tai myyntiä. LEI-tunnusta edellyttäviä rahoitusvälineitä ovat esimerkiksi osakkeet, joukkovelkakirjalainat ja ETF-rahastojen rahasto-osuudet.

Suomeksi sanottuna siis aivan kaikki yritykset ja yhteisöt, jotka käyvät kalenterivuoden aikana arvopaperikauppaa, tarvitsevat LEI-tunnuksen.

Oletetaanpa vaikka, että nakkien myynnillä elävä kioski sijoittaa kassavarojaan ostamalla Nokian osakkeita 1 000 euron arvosta. Jatkossa tällaisella nakkikiskalla tulee kaupankäyntiä varten olla LEI-tunnus, jonka avaamisesta PRH veloittaa 110 euroa (+ alv). Lisäksi LEI-tunnuksesta peritään vuosimaksua 70 euroa (+alv).

LEI-tunnus rekisteröidään vuodeksi kerrallaan, ja jos tunnusta ei enää tarvita, voi tunnuksen haltija hakea LEI-tunnuksen passivointia. (Oi kiitos tästä armeliaisuudesta!) LEI-tunnuksen tarvitsee tietysti kuitenkin taas, kun myy ne osakkeet.

Oletetaan edelleen, että nakkikiska sijaitsee hyvällä paikalla ja se on ehtinyt vuosien mittaan kerätä mukavan 100 000 euron salkun. Tuo salkku tuottaa esimerkissämme 5 % p.a., jolloin sijoitusten bruttotulos on 5 000 euroa per vuosi. Jos muut kulut ovat vaikkapa 1 000 euroa, niin salkun verotettava tulos on 4 000 euroa, ja verojen jälkeen viimeiselle riville jää 3 200 euroa. LEI-tunnuksen hankkimisen kulu siis vastaa siis sitä, että veron määrä nousisi +17,5 %… Thank you very many!

Ei päivää ilman salaliittoteoriaa. Uudistuksessa tuoksahtaa kansainvälisten sijoitusrahastoyhtiöiden lobbaus. Jostain ihmeellisestä syystä nimittäin juuri sijoitusrahasto-osuudet, puhumattakaan erikoissijoitusrahastojen osuuksista, eivät vaadi yrityksiltä LEI-tunnuksen käyttöönottoa. Niistä tulee varmuudella vakuutuskuorien kaltainen suosittu keino kiertää ylimääräinen kustannus. Että eipä pidä ihmetellä, miksi erilaiset keinotekoiselta kuulostavat sijoitusinstrumentit kasvattavat suosiotaan suoran kansankapitalismin sijaan.

Palkintokomitea toteaa lopuksi, että Euroopan rahoitusjärjestelmän vakauden suurin uhka on Euroopan Unioni ja siihen liitännäiset instituutiot itse.

Konkurssikypsien valtioiden jatkuva rahoittaminen yhteisillä mekanismeilla pitää vastuuttoman julkisen talouden ylläpitämisen ja velkaantumisen kierteen pystyssä vuodesta toiseen. Kunnes joku päivä musiikki loppuu, tuoleja on vähemmän kuin istujia ja oman vastuun ottaminen alkaa.

Sitä odotellessa ruokkikaamme byrokratian kitaa uusilla innovatiivisilla maksuilla.