PB: Käsitteiden sota ja vankileirien saaristo

Edellinen intersektionaalista feminismiä koskeva artikkelimme herätti aiheellisen kysymyksen, jonka joku esitti myös ääneen. Miksi ihmeessä, kun halutaan tavoitella sukupuolten tasa-arvoa parantamalla naisten asemaa, sitä ei voisi kutsua feminismiksi? Jutussamme käytiin läpi useita syitä sille, miksi feminismi ja tasa-arvo todellisuudessa tavoittelevat eri asioita. Kysymys ansaitsee kuitenkin laajemman vastauksen. Vastaaviin kysymyksiin törmää nimittäin usein, kun uskaltautuu kritisoimaan radikaaleja aatteita, joiden näennäinen tavoite kuulostaa hyvältä.

 

Kuten tiedätte, Päivän Byrokraatti on mielenkiinnolla seurannut käynnissä olevaa BLM-kampanjaa ja keskustelua intersektionaalisuudesta. Tasa-arvon vaatimus ja yhtenä sen osana rasismin vastustaminen ovat perusoikeuksia ja siksi keskustelua seuratessa on usein saanut hämmästellä, kuinka hyvät ajatukset ja tavoitteet on käytännön tasolla onnistuttu pilaamaan näin pahasti. Onko todella niin, että Herra Heinämäen Lato-orkesterin intiaani aiheuttaa kohtuutonta vahinkoa? Tai sitten se riisipaketin kyljessä komeileva taitavan riisinviljelijän kuva? Miten asioista tuli tällaista pelleilyä, kun tarkoitus on kuitenkin ollut hyvä, lisätä ihmisten välistä tasa-arvoa? Tätäkö se muka on?

 

Juju piilee siinä, että kyse on tavasta, jolla erityisesti vasemmisto valjastaa hyviä asioita oman agendansa ajamiseen.

 

Malli ulottuu yli sadan vuoden taakse Venäjän vallankumoukseen ja tutkimalla sitä voi tunnistaa historiasta lukemattomia esimerkkejä aina ympäristönsuojelusta rauhanliikkeisiin. Valistuksen hengessä Päivän Byrokraatti kertoo, miten tämä malli toimii ja kuinka sen voi tunnistaa, jotta sen pauloihin ei harhaudu. Esimerkkinä käytetään Venäjän vallankumouksen jälkeistä kulak-käsitettä, jonka osalta nojaamme Aleksandr Solženitsynille Nobel-palkinnon tuoneeseen kirjaan Vankileirien saaristo (1973).

 

Kas näin käsitemanipulaatio käy.

 

1) On käsite, joka on paitsi kuvaava, myös tarpeellinen

 

Alun perin sana ”kulak” tarkoitti Venäjällä epärehellistä koronkiskojaa, aikansa pikavippifirmaa. Nämä henkilöt olivat halveksittuja ja vihattuja, koska he tienasivat elantonsa lainaamalla ihmisille, joille muut eivät suostuneet lainaamaan. Kun lainaa ei sitten kyetty maksamaan, paikallinen ulosotto saattoi viedä tuhkatkin pesästä. Kovalla työllä itsensä elättävistä tuntui, että kulakit eivät tehneet mitään työtä, vaan ryöväsivät muilta.

 

2) Laajennetaan käsitettä asioihin, jotka eivät liity sen alkuperäiseen merkitykseen

 

Kulakien määrä oli pieni, heitä ei ollut kuin yksittäisiä millä tahansa paikkakunnalla, mutta heihin liittyviä negatiivisia käsityksiä alettiin hyödyntää 1917 vallankumouksessa. Kulakista tehtiin yleiskäsite sille, että joku tienaa toisen tekemällä työllä. Sana ”työnantaja” ei herätä normaaleissa ihmisissä vihaa, mutta ”riistäjä” sen sijaan herättää. Tämä käsite on Suomen kielessä lähimpänä kulakia ja sen tarina on samantyyppinen. Sana on alkuaan tarkoittanut jonkin pois ottamista vastoin riistettävän tahtoa (esimerkiksi verotus), mutta ei suinkaan yhteisestä sopimuksesta tehtävää yhteistyötä, jota työsuhde luonteeltaan on. Ryhtymällä käyttämään luokkavihollisista termiä, joka jo valmiiksi herätti vihaa, kansan viha saatiin kohdistettua haluttuun ryhmään.

 

Uuden kulak-käsitteen kohteeksi joutuivat aluksi kaikki paljon työllistävät, kuten teollisuuden omistajat. Pikkuhiljaa vallankumouksen ja uuden järjestyksen edetessä sitä alettiin kuitenkin ulottaa pienempiin kohteisiin ja yhä vähemmän ja vähemmän työllistävät joutuivat tulilinjalle. Lopulta jopa kausityötä tarjoavat maanviljelijät katsottiin riistäjiksi. Tässä vaiheessa vankileirit olivat jo laajalti käytössä, joten työllistämisestä tuli vaarallista.

 

Tämä totta kai oli tarkoituskin, sillä yksityisen sektorin työllistäminen oli ideologisesti paha, kun taas valtion työllistämisen katsottiin tuottavan yhteistä hyvää. Hassua kyllä, sama pähkähullu käsitys näyttää elävän myös vuoden 2020 Suomessa.

 

Kulak-käsitteen laajentaminen oli toimiva strategia, sillä käsitteeseen sisältyi integroituna moraalinen oikeutus. On muistettava, että vallankumouksesta vankileireihin oli vain lyhyt aika, joten mielikuva riistävästä rahanlainaajasta oli vielä vahvempi kuin alkuperäisellä rasismin tai tasa-arvon käsitteellä nykypäivän Suomessa.

 

Tähän moraaliseen oikeuteen voidaan aina vedota, kun laajennusta aletaan kyseenalaistaa. ”Ai et hyväksy intersektionaalista feminismiä? Vastustat siis tasa-arvoa?” ”Ai sinusta saamelaishatun käyttö ei ole rasistista? Kannatat siis rasismia?”

 

3) Otetaan käsite oman politiikan välineeksi

 

Kollektivointi oli varhaisen Neuvostoliiton päätavoitteita. Ongelmana oli, kuinka saada se suoritettua, kun vapaita talonpoikia oli niin paljon. Talonpojat eivät kehotuksista huolimatta vapaaehtoisesti rientäneet kolhooseihin, joten Kulak-käsitettä oli syytä laajentaa käsittämään työllistämisen lisäksi myös menestyviä talonpoikia.

 

Kuten millä tahansa alalla, myös maanviljelyssä pätee Pareton laki: pieni joukko pätevimpiä tuottaa paljon enemmän kuin suuri massa vähemmän päteviä. Pätevien menestys herättää vähemmän pätevissä katkeruutta, sillä ihmiset näkevät vertaisensa pärjäävän paremmin kuin he itse. Tätä Stalin käytti hyväkseen julistaessaan menestyvät talonpojat köyhien talonpoikien luokkavihollisiksi, jotka aiheuttivat köyhien talonpoikien ongelmat.

 

Kun ihmiset, jotka ovat tehneet vuosia työtä ilman edistystä näkevät kylällä talon, joka pärjää erinomaisen hyvin, se herättää kateutta. Tätä tunnetta agitaattorit voivat käyttää hyväkseen: ”Näetkö tuon, joka pärjää? Hän pärjää riistämällä sinua. Sinun vaikeutesi johtuvat hänestä.”. Ihmisen ei enää tarvitse ottaa itse vastuuta tilanteestaan, vaan syypää onkin joku toinen. Hän uhriutuu. Tämä ilmenee mainiosti Täällä Pohjantähden Alla -kirjan Anttoo Laurilan tapauksessa. Haudottuaan vuosia vihaansa vallankumous tuo lopulta mahdollisuuden kostoon.

 

Menestyvien talonpoikien tilojen kimppuun hyökättiin ja parhaassakin tapauksessa heidät karkotettiin, pahimmassa tapauksessa ammuttiin 2,5 miljoonan kaltaisensa kanssa. Tavallisesti tuollaiseen kansamurhaan ei saisi ihmisiä mukaan, mutta koska kyseessä oli kulakit, eli riistäjät, moraalinen oikeutus antoi luvan. Kyseessähän olivat ihmiset, jotka tuottivat pahaa muille, joten kaikki keinot olivat sallittuja.

 

Uhriposition omaksuneen on helppo ajatella, että tuo joku toinen (onpa kyse uusliberaalista, kapitalistista, yrittäjästä, valkoisesta miehestä) on aiheuttanut kaikki tuskani. Kostamalla kiusaajalle ja painamalla hänet vielä alemmas minusta tulee onnellinen. Näin vihalle ja kaunalle löytyy ukkosenjohdatin, joka purkautuu mellakoina ja mielenosoituksina, tai Neuvostoliiton tapauksessa kansanmurhana.

 

Vastuun ulkoistaminen ei ole ainoastaan perinteisen vasemmiston monopoli, vaan samaa käyttivät myös kansallismieliset sosialistit juutalaisia kohtaan. Monet mieltävät jopa, että ex-työnantaja tai ex-kumppani aiheuttavat ongelmat sen sijaan että jatkaisivat elämää parantaakseen itse tilannettaan. Tosiasiassa menneisyydessä koettu epäoikeudenmukaisuus on upotettu kustannus, se ei vaikuta enää nykypäivänä. Ainoastaan jatkuva epäoikeudenmukaisuus (kuten liian raskas verotus) aiheuttaa jatkuvaa haittaa.

 

Malli nykypäivänä

 

Vastaavia ajankohtaisia käsitteitä ovat vapaus, tasa-arvo ja rasismi. Kun ihminen on identifioitunut hyväksi, joka vastustaa keksittyä pahuutta, tasa-arvo ei ole enää tärkeää. Tasa-arvoksi muodostuu tilanne, jossa ”hyvillä” on laajemmat oikeudet kuin ”pahoilla”. Tai kuten Sanna Marin taannoin asian muotoili, ”Se on täysin eri asia!”.

 

Tällä hetkellä Black Lives Matter ja intersektionaalinen feminismi ovat samanlaisia moraalisia oikeutuksia, joiden varjolla saa tehdä asioita, joita tavallisesti ei kanssaihmisille tehtäisi. Yhdysvalloissa tyytymättömät mustat, mutta myös suuri joukko kohdetta hakevia loukkaantujia on saatu valjastettua toimimaan niitä vastaan, joiden väitetään aiheuttavan ongelmat. Tällä on enää hyvin vähän tekemistä rasismin tai tasa-arvon alkuperäisen merkityksen kanssa.

 

Vapauden kohtalo on ehkä surullisin. 1900-luvun alussa vasemmiston tavoittelema vapaus tarkoitti maaseudulla torppareille oikeutta ryhtyä yrittäjäksi, tehdä työtä itselleen ja päästä eroon suurten verojen maksamisesta isännille. Nykyisin vapaus aletaan mieltää mahdollisuudeksi elättää itsensä ilman työtä käyttämällä rahaa, joka otetaan niiltä, jotka tekevät työtä. Osat ovat totisesti vaihtuneet, eikä vapaus ole enää kaikille tasa-arvoinen.

 

Käsitteiden tarkkuudella on väliä. Jos asioista käytetään vääriä käsitteitä, ymmärrys todellisuudesta vääristyy. Silloin keskustelu ei pyöri enää sen ympärillä, mikä oikeasti on ongelma, vaan sen ympärillä, mitä luullaan tai halutaan luulla ongelmaksi. Aletaan ratkaista vääriä asioita, jolloin ongelmat eivät tule ratkaistuksi, vaan jatkuvat tästä ikuisuuteen. Tästä syystä Suomessa ei ole vuosikymmeniin saatu tärkeitä päätöksiä tehtyä, kun taas Virossa suuntaa voidaan muuttaa tarvittaessa nopeastikin. Populismilla on lyhyet jäljet.