PB: Tapaus Pink Room – feminismi ja sananvapaus
Tapaus on luultavasti ensimmäinen, jossa punavihreä feministi herää puolustamaan sananvapautta ja vastustamaan somejättien vihapuhekontrollia. Realistista on arvioida, että tähän on jossain määrin vaikuttanut se, että sananvastuu kohdistui tällä kertaa feministien omaan porukkaan.
Ryhmä sai lyhyessä ajassa satoja varoituksia siitä, että ryhmässä julkaistu sisältö rikkoo Facebookin yhteisönormeja. Valitukset koskivat erityisesti miehiin kohdistuvaa vihapuhetta. Lopulta Facebook sulki Pink Roomin.
Kokemus sai Kadheimin ilmaisemaan huolensa siitä, mitä ylenpalttinen kontrolli tekee sananvapaudelle:
”Naisten pitää voida ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan ilman, että meitä vaiennetaan. Facebook rakentuu demokratian perustalle, ja siihen kuuluu sananvapaus.”
Otamme vapauden olettaa, että jos virkkeeseen vaihtaisi naisten tilalle ruotsidemokraatit tai maahanmuuttokriittiset, samaa ajatusta ei enää kuulisi Kadheimin suusta. Tuskin myöskään, kun vaiennettavana on trumpilainen konservatiivi.
Vihafoorumin päivystävä intersektionalisti on myös huomannut, että keskustelun moderointi vaatii ihan oikeaa työtä:
”Pink Room avattiin uudelleen 13 vuorokauden sulun jälkeen, mutta nyt sen vapaaehtoiset moderaattorit ovat nääntyä työtaakan alle. Kadheimin mukaan ryhmän toiminnan jatkuminen edellyttää julkaisujen tiukkaa seulomista, mikä ei tee hyvää keskusteluilmapiirille.
Facebook linjasi, että ruotsinkielen miestä (ja ihmistä) tarkoittava man-sana ei saa enää esiintyä negatiivisessa yhteydessä. Ryhmään on lisätty avainsanavaroitus-toiminto, joka ilmoittaa ylläpidolle muun muassa sanojen mies tai viha käyttämisestä ja johtaa julkaisun tarkastamiseen.”
Normaalisti olettaisimme, että ainakin marxilaisen ideologian kannattajien mielestä tämä työllistävä vaikutus olisi positiivinen asia ja työnarvoteorian mukaisesti lisäisi keskustelufoorumin arvoa suoraan tehdyn työn määrän verran, mutta jostain syystä tässä tapauksessa näin ei kuitenkaan ole.
Sukupuolisyrjinnän ja vihapuheen hyväksynnän lisäksi tapauksessa on tunnistettu myös intersektionalisteille aiemmin täysin vieras ajatus, jonka mukaan keskusteluilmapiiri kärsii kyttäämisestä.
Aiemmin olemme tottuneet siihen, että vasemmiston pinkissä kulmassa vihapuheen vahtimista ja vihapuhetta sisältävien keskustelufoorumien sulkemista on pidetty sananvapautta lisäävänä ja keskusteluilmapiiriä parantavana asiana, jopa suorastaan niiden edellytyksenä. Tämäkin itsestäänselvyytenä pidetty opinkappale on nyt kyseenalaistettu, minkä täytynee avata ovet fasismiin.
Kaikkihan nimittäin kuitenkin tietävät, että sananvapauden lisääminen johtaa aina sananvapauden kaventumiseen, ja sananvapauden kaventuminen johtaa lopulliseen utopiaan. Tai jotain. Emme muista tarkalleen, miten nämä rennon feministiryhmän opit menevät, emmekä voi asiaa tarkastaakaan, kun ryhmä on ulkopuolisilta suljettu.
Sitä, että itselle suotaisiin enemmän vapauksia ja oikeuksia kuin muille, kutsuttaisiin tietenkin muuten kaksinaismoralistiseksi, mutta intersektionalisteille ajattelutapa on täysin johdonmukainen.
Erityisesti, kunhan sovellamme Popperia vasemmistoselektiivisesti ja unohdamme, että Popperin ajatuksena oli puuttua suvaitsemattomuuteen paremmilla argumenteilla, ei suinkaan sananvapauden rajoituksilla, ja tarttua toimeen vasta jos suvaitsemattomat puheet etenevät tekojen asteelle.
Intersektionalistien binäärisessä maailmassa kaikki viha, joka kohdistuu suvaitsemattomaksi nimettyyn, on siis sallittua.
Kukaan ei ole niin suvaitsematon, kuin suvaitsevainen ihminen.
Kovin väsynyttä jankutusta samasta asiasta, josta on jankutettu jo ihan liian kauan. Tottakai sananvapaus kuuluu kaikille, myös intersektionaalifemakoille. Koitetaan nyt saatana turvautua vähemmän kategorisointeihin, ja enemmän kirkkaaseen järkeen – ja uskoon, että paremmat tai älykkäämmät argumentit lopulta vievät voiton. Kyllä mölyä maailmaan mahtuu, mutta ei PB:n tarvitse sitä ehdoin tahdoin lisätä.
Ohmy.. Feminismi.. Sairaus.. Hoitokeino.. Lobotomia tai kuolema
GoogleMail oli laittanut tämän sähköpostiartikkelin roskapostiksi eli osui ja upposi taas. :D
Erinomaista analyysiä, varsin overtonin ikkuna ja popperin taulukko osui tosi hyvin.
Kovaa se kollektivismin aate nyt jyllää maailmalla. Harmillista on, että poliikan tekijät ovat niin radikalisoituneita tämän takia… Absolutismi on pahasta ja on merkki kehittämättömyydestä.