PB: Naurun hyvinvointivaltiokokeilulle kävi huonosti

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa saarivaltio Nauru, jolle kävi huonosti hyvinvointivaltiokokeilussa.

Naurun onni ja epäonni on saarelta vuonna 1900 löytynyt fosfaattiesiintymä, jonka tuotoista naurulaiset pääsivät nauttimaan maansa itsenäistyttyä 1968. Kirjaimellisesti maata jalkojensa alta louhinut kääpiövaltio rikastui hetkeksi kuin Suomi Nokialla. Vuonna 1975 Naurun bruttokansantuote henkeä kohden oli jopa maailman toiseksi korkein.

Rikastuminen loi saarelaisille illuusion suuruudesta ja jakovarat vain vilisivät silmissä. Kun fosfaatista saatavat tulot olivat jopa nelinkertaiset valtion menoihin nähden, oli selvää, että valtion menoja tuli kasvattaa.

Aivan kuten Suomessa, poliitikkojen keskeisin tehtävä oli keksiä, mihin kaikkeen valtio voisi käyttää rahaa. Naurulaiset loivat hyvinvointivaltion, joka muun muassa tarjosi ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon ja jakoi kansalaisilleen mittavia tulonsiirtoja kuten työttömyyskorvauksia, kaivosrojalteja ja korvauksia kaivostoiminnan aiheuttamista ympäristöhaitoista. Tuloveroja valtiossa ei tunnettu ennen vuotta 2014.

Järjestelmä teki naurulaisista riippuvaisia valtiostaan, mutta tuo seikka vaivasi korkeintaan joitain taloustieteitä lukeneita, sillä kansa keskittyi nauttimaan luksuksen ja vapaa-ajan täyttämästä kulutusjuhlasta. Jopa perinteinen ruokavalio muuttui, ja kala korvaantui raskaammalla tuontiruoalla. Se näkyy tänäkin päivänä naurulaisten vyötäröllä, sillä saaren väestö on maailman lihavinta. Peräti 72 prosentilla naurulaisista on ylipainoa ja saaren keskimääräinen painoindeksi on vain hieman alle 35, eli aivan merkittävän ylipainon ja vaikean ylipainon rajalla.

Naurun valtio törsäsi rahaa myös Lontoossa esitettyyn floppimusikaaliin, järjestämällä kansalaisille ilmaisia golfmatkoja Bahamalle ja rakennuttamalla korallisaarelle oman golfkentän.

Fosfaattiesiintymän ehtyminen ja tulovirran katkeaminen ei ole hidastanut menoa. Kuten keynesiläisyydessä aina, kulujoustoa löytyy vain ylöspäin. Vaikka louhintatulot ovat romahtaneet, valtion kuluja ei suinkaan ole leikattu, vaan niitä on pidetty yllä aina tähän päivään asti, ensin vuosien varrella kertyneestä vararahastosta ja sen loputtua lainaa ottamalla.

Tietyn pisteen jälkeen hyvinvointivaltiosta on näet vaikea enää perääntyä demokraattisin päätöksin. Naurulaisten työttömyysaste on 90 prosenttia ja työssä olevistakin 95 prosenttia on valtion palveluksessa. Kuka sellaisessa maassa äänestäisi ainoan tulonlähteensä (valtionbudjetin) leikkaamisen puolesta? Muuta työtä naurulaiset eivät itselleen oikein keksi, sillä helppo elämä ei ole houkuttanut kouluttautumaan. Vain viidellä prosentilla naurulaisista on ylempi korkeakoulututkinto.

Nauru elää nykyään käytännössä Australian ja muun kansainvälisen tuen varassa, vaikka maa onkin kovasti koettanut löytää uusia tulolähteitä. Nauru esimerkiksi ryhtyi muutamaksi vuodeksi rahanpesuun erikoistuneeksi veroparatiisiksi, mutta havaitsi yllätyksekseen, että OECD ja G7-maat eivät moisesta pitäneet. Nauru muun muassa suljettiin kansainvälisen pankkijärjestelmän ulkopuolelle.

Nauru on pelannut myös YK:n äänestyksillä yli sadan miljoonan arvosta. Esimerkiksi Taiwanin ja Abhasian tunnustaminen tai tunnustamatta jättäminen on näyttänyt olevan erityisen tuottavaa. Naurun esimerkin innoittamana myös Päivän Byrokraatti on päättänyt hakea YK:n jäseneksi.

Naurun uusin bisnes on turvapaikkaturismissa. Tiukasta siirtolaispolitiikastaan tunnettu Australia kuljettaa laittomat maahantulijat maan ulkopuolelle odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä. Jos Australia myöntää turvapaikan, se saattaa löytyä esimerkiksi Papua-Uudesta-Guineasta, Kambodzasta tai Naurusta. Tiukka käytäntö huolehtii siitä, että pakolaislaivojen tulva ei suuntaa Australiaa kohti.

Australia maksaa Naurulle kustakin sen vastaanottamasta turvapaikanhakijasta n. 300 000 Australian dollaria vuodessa. Se on Naurulle tärkeä tulolähde ja kattaa yli neljänneksen valtionbudjetista. Toisen mokoman Australia maksaa Naurulle kehitysapuna. Jos pakolaisvirta ehtyy, Naurun pitää keksiä taas jotain uutta. Koska vaihtoehdot ovat vähissä, ehkä saarta aletaan vuokrata muiden maiden ongelmajätteiden loppusijoituspaikaksi.

Niin kuin suomalainen sananlasku toteaa: itku pitkästä ilosta, pieru paljosta Naurusta.

HS 12.6.2017