20
kesä
2017

PAB: Parturissa voi nauttia tilkan viskiä. Yhdysvalloissa.

Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa tamperelaislähtöinen parturiketju M Room, jonka liikkeissä voi nauttia hiustenleikkuun lomassa myös tilkan viskiä. Valitettavasti kuitenkin vain Yhdysvalloissa.

 

Kansainvälisille markkinoille laajentunut ketju kertoo tarjoavansa Yhdysvalloissa eurooppalaista tyyliä ja muotia. Amerikasta he ovat napanneet kuitenkin reippaan kasvuhakuisuuden ja liberaalin alkoholilainsäädännön mahdollisuudet.

 

“Yhdysvalloissa voimme kaataa asiakkaalle tai jäsenelle bourbonin tai viskin, mutta Suomessa se ei onnistu alkoholilainsäädännön takia.”

 

Yhdysvalloissa olisikin kannattanut kuunnella Pekka Puskaa, sillä alkoholin tarjoilu partureissa ei ole jäänyt seuraamuksitta. Kouluampumiset, rotumellakat, New Orleansin tulva ja 9/11 ovat surullisia esimerkkejä hiljalleen sortuvasta yhteiskunnasta. Päivän Byrokraatti haastatteli yhtä nimetöntä asiakasta, joka oli erehtynyt kokeilemaan bourbonia hiustenleikkuun lomassa:

 

“Lasillisen tarjoaminen parturissa tuntui aluksi hienolta jutulta, kunnes en voinut lopettaa parturissa käymistä. Nyt olen kalju ja ajan liekehtivää autoa, jonka keulakoristeena on elävä ihminen.”

 

IS 20.6.2017

Saatat tykätä myös

PAB: “Vapaa ajattelu elää synkkää aikaa”
PAB: “Twitteristä on tullut New York Timesin päätoimittaja”
PB: Tutkimuksen mukaan merien muovijäte tulee kymmenestä suuresta joesta Aasiassa ja Afrikassa
PB: Asumisperusteinen sosiaaliturva lähettää väärän viestin