Overtonin ikkuna asettaa rajat hyväksyttäville poliittisille vaihtoehdoille
Päivän Byrokraatti paljastaa tässä kirjoituksessa salaisen opin, jonka avulla erilaista sääntelyä on aikojen saatossa vyörytetty pelkän mielikuvituksen tuotteesta reaalipolitiikaksi, rakenteelliseksi julkiseksi tehtäväksi ja virkamiesten työllistäjäksi. Tekstin sisältö on salassapitovelvoitteen alainen. Lukemalla tekstin hyväksyt ehdot.
Sata vuotta sitten sisällissotaa edeltäneinä aikoina moni nälkää kokenut vasemmistolainen olisi tuskin osannut kuvitella, että tulevaisuudessa ilmainen yliopistokoulutus ja sen päälle tuntuvat asumistuet olisivat niin itsestäänselvyyksiä, ettei edes keskustaoikeistolainen puolue kykenisi kyseenalaistamaan niitä. Tarjolla olevat poliittiset vaihtoehdot sijoittuvat raameihin, joista ei pääse pois. Raameja voi lähinnä yrittää siirtää suuntaan ja toiseen. Ilmiö tunnetaan nimellä Overtonin ikkuna.
Yhteiskunnalliset kysymykset voidaan karkeasti asemoida janalle, jonka päissä ovat minimaalinen ja maksimaalinen valtion rooli. Janalle voidaan sijoittaa muun muassa yövartijavaltio, hyvinvointivaltio ja totalitarismin eri muodot.
Käytännön politiikka sijoittuu kuitenkin hyvin pienelle alueelle janan varrelta. Siinä ovat ikkunan raamit. Kaikki varsinaiseen politiikkaan liittyvä keskustelu käydään niiden ehdoilla. Monesti ikkuna on niin pieni, ettei sen reunojen väliltä voi hahmottaa edes ideologisia eroja.
Ikkunan paikan perusteella voi myös aistia, miten vahvoilla mikäkin puolue ja aatesuunta on. Esimerkiksi Suomessa sekä ikkunan oikea että vasen reuna ovat molemmat tukevasti pohjoismaisen hyvinvointivaltioideologian, eli käytännössä sosialidemokratian alueella.
Overtonin ikkuna on oivallinen työkalu syvällisemmille äänestäjille ja politiikantoimittajille. Mikäli haluaa edesauttaa suurempaa ideologista muutosta, on kenen tahansa vaikuttajan kyettävä tunnistamaan narratiivit ja voimat Overtonin ikkunan ympärillä.
Pitämällä ääntä ikkunan ulkopuolelle jäävistä, hieman radikaaleina tai käsittämättöminä pidetyistä asioista (kuten vaikkapa klassinen liberalismi), niiden suosio kasvaa, ehkäpä jo olematonta suuremmaksi ja hyväksyttävän alueelle. Tutumpi nimitys tälle työlle on mielipidevaikuttaminen. Se ei tapahtu pelkkinä poliittisina mielipidekirjoituksina, vaan yhteiskunnan eri osa-alueilla tapahtuvana tarinankerrontana, sanavalintoina, mielleyhtyminä ja muuna näkyvänä kulttuurina.
Strategisesti taitavat puolueet ymmärtävät tämän mahdollisuuden siirtää ikkunaa hyödyntämällä päivänpolitiikan ulkopuolisia voimia. Taitaville puolueille olisikin ymmärrettävää kannustaa myös ajatushautomojaan ja erilaisia jäsenliittojaan olemaan rohkeampia sekä tarjoamaan visionäärisiä vaihtoehtoja.
Päivän Byrokraatin työllisyystilanteen kannalta on eduksi, ettei normien purkamiseen tähtäävillä voimilla ole Suomessa pelisilmää ja valmiuksia viedä Overtonin ikkunaa omaan suuntaansa. Heidän kaikki aikansa menee joko vastapuolen ideoiden torppaamiseen tai päivänpoliittisten pikku-uudistusten parissa näpräämiseen. Suurta kuvaa ja visiota ei tunnu omaavan juuri kukaan.
Siksi Päivän Byrokraatilla riittää jatkossakin kirjoitettavaa.
Idean ehkä ensimmäinen ja ainakin ehdottomasti paras muotoilija oli Ludwig Wittgenstein, joka ennen kuolemaansa kirjoitti kaiken ajattelun tarvitsemasta “varmuudesta”. “Vain varmuuden pohjalta voi kriittinen ajattelu olla mahdollista.”
Kielen, ajattelun ja totuuden suhteita selvittävä kielifilosofia on tainnut sitten saada poliittiseen pukamatautiin sovelletun versionsa tuossa “Overtonin ikkunassa”.