Energia-sarja, johdanto: Uusi energia-aiheinen kirjoitussarja
Uusi kirjoitussarja keskittyy erityisesti ydinvoimaan. Ei siksi, että ydinvoima olisi ainoa tarvittava energiaratkaisu, vaan siksi, että erityisesti juuri siihen liittyy eniten irrationaalisia pelkoja ja väärinkäsityksiä, joita on ydinvoiman vastaisissa kampanjoissa luotu jopa aivan tarkoituksella.
Tulevissa kirjoituksissamme käsittelemme aiheina ainakin:
– Mitä säteily on ja tarvitseeko sitä pelätä
– Mistä ihminen saa säteilyannoksensa
– Miten ydinreaktio tapahtuu ja kuinka ydinvoimala toimii
– Tshernobylin ja Fukushiman onnettomuudet
– Ydinjätteen loppusijoitus vs. hyötöreaktori
– Suomen ydinvoimalainsäädännön puutteet ja kehitystarpeet
Jutuista kaksi ensimmäistä julkaistaan tänään.
Uusi juttusarja on omistettu jo edesmenneelle fil.lis. Björn ”Nalle” Wahlströmille, joka toimi yli kaksi vuosikymmentä Imatran Voiman säteilysuojapäällikkönä, ja jonka kanssa tämän artikkelin kirjoittajalla oli ilo työskennellä ydinvoimaan liittyvän tiedon kansantajuistamisen parissa vuosituhannen alkupuolella, Nallen siirryttyä Teollisuuden Voiman palvelukseen Loviisan paikallistoimiston vetäjäksi.
Juttusarjassamme on käytetty lähteinä paitsi säteilyturvakeskuksen (STUK) julkaisuja, YK:n alaisen atomienergiajärjestö IAEA:n julkaisemia tietoja ja useita energia-alan teoksia, myös Wahlströmin kahta kansantajuisiksi kirjottamaa teosta: ”Säteileekö? Säteilytietoa arkikielellä” (1994) ja ”Ydin ja omenankuori – asiapitoisia ydinvoimapakinoita” (2001). Nallen näihin kansiin keräämät, monimutkaisia ilmiöitä arkipäiväistävät esimerkit ovat niin mainioita, että ne ansaitsevat tulla tätä kautta jaetuksi uudelle yleisölle.
Jutuissa käytettävät ajantasaiset luvut ovat pääosin STUK:n ja IAEA:n käyttämiä, ellei toisin mainita.
Artikkelin kirjoittaja jäi Nallen poismentyä hänelle ikuisesti pihviaterian velkaa Nallen voitettua leikkimielisen vedon eduskunnan ydinvoimaäänestyksen lopputuloksesta. Eva, olet koska tahansa tervetullut nostamaan upeana persoonana mieleen jääneen isäsi voiton. Tarvitset nyrkkeilytreeneihisi joka tapauksessa paljon pihvistä saatavia proteiineja.
Ensimmäisen kirjoitussarjan jutut löytyvät sivuiltamme hakusanalla ”kiertotalous” ja kaikki tulevat energia-alan jutut hakusanalla ”energia”. Olemme myös lisänneet kotisivuillemme uuden kategorian “ympäristö ja energia”.