23
tammi
2021

Kirja-arvostelu: Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin

Päivän Byrokraatti on satunnaisesti ottanut osaa ilmastonmuutoksen ympärillä käytävään keskusteluun. Palstamme voitaneen lukea jonkinlaisiin “varovaisiin skeptikoihin”. Ei siksi, että epäilisimme ilmastonmuutoksen olemassaoloa ilmiönä, tai edes sitä etteikö ihminen vaikuttaisi siihen.

 

Sen sijaan olemme pohtineet esimerkiksi onko parempi pyrkiä pysäyttämään muutos vai sopeutua siihen, kuinka paljon ilmiöstä on ihmisen aikaansaannosta ja paljonko johtuu muista syistä, tai vaikka miksi ilmasto ei 2000-luvun alussa lämmennyt 10 vuoteen.

 

Keskustelu asiasta on politisoitunut siten, että neutraalia ja arvovaikutteista vapaata informaatiota ei näytä juuri olevan tarjolla.

 

Väittämättä, että teoksen kirjoittaja, Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalaskaan olisi välttämättä kaikissa asioissa täydellisen neutraali, hän on kuitenkin kyennyt ottamaan roolin politikoinnin yläpuolelle asettuvana tieteenharjoittajana, joka on toppuutellut molempien kinastelevien leirien ylilyöntejä.

 

Niinpä Taalaksen tuore teos Ilmastonmuutos ilmatieteilijän silmin on äärimmäisen mielenkiintoisa tutustuttava. Se myös onnistuu vastaamaan paitsi yllä mainittuihin kysymyksiin, myös moniin muihin sellaisella varmuudella, ettei lukijalle jää epäilyksiä.

 

Kirja toimittaa sen mitä se nimessään lupaa. Taalas on tiedemies, joka kertoo vain mitä tiede asiasta sanoo. Lähes läpi koko kirjan hän pysyy jääkylmänä ja ampuu alas paitsi skeptikkojen, myös ilmastofanaatikkojen harhaluulot. Hänellä olisi paljon tilaisuuksia poiketa linjastaan, kuten vaikkapa korostaa erilaisia poliittisia valintoja, mutta Taalas antaa mieluummin lukijan itse tehdä johtopäätökset ja ymmärtää miten asiat ovat.

 

Kirjan annin voi tiivistää näin: lähes kaikki mitä ilmastonmuutokseen liittyen kuulet tavallisessa keskustelussa, poliitikkojen suusta tai isolta osin mediasta, on väärin. Joko tietoa puuttuu tai sitä vääristellään. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton kirja tulee saamaan, koska se antaa huutia kaikille paitsi tiedeyhteisölle.

 

Skeptikoista osa jakaa täysin väärää tietoa, osa taas sinällään oikeaa, mutta väärässä kontekstissa, heikolla otoksella tai muulla vajaalla tiedolla. Teoksesta on mielenkiintoista lukea, että 2000-luvun alussa havaittu ilmaston 10 vuoden stabiili tila oli ihan oikea tutkiskelun paikka ilmastotieteilijöillä. Päivän Byrokraatti odottaakin mielenkiinnolla, mitä skeptikkopuoli toteaa tämän kirjan luettuaan.

 

Ilmastofanaatikot (joita kirjassa verrataan myös uskonnolliseen yhteisöön) puolestaan ovat näennäisesti oikealla asialla, mutta vaativat kohtuuttomia ja toimimattomia keinoja. Kaikenlainen piiperrys ja ihmisten elämän hankaloittaminen ei auta mitään. Jopa demonisoitu lentoliikennekin aiheuttaa vain 2 % ilmastopäästöistä. Taalas kirjoittaa:

 

“Viime aikoina ilmatilaa ovat hallinneet ruokavalion muutokset, metsien taloudellisen hyödyntämisen vähentäminen ja lentomatkustamisen lopettaminen parhaina keinoina ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Joku puhuu jo ilmastofanaatikoista oikean opin lipunkantajina ja kanssaihmisten elämän ohjeistajina”

 

Hyvesignaloivan piiperryksen sijaan pitäisi keskittyä suuriin linjoihin, joilla saadaan isoja tuloksia ilman, että on tarve kiusata ihmisten elämänlaatua. On harmillista, että poliittisten päättäjien keinoissa juuri piiperrys ja kiusaaminen ovat pääosassa sen sijaan, että vaikkapa rakennettaisiin tuntuvasti lisää ydinvoimaa.

 

Taalaksen ratkaisu on yksinkertaisesti fossiilisten käytön minimointi, mikä maailmalla aiheuttaa 90 % ja Suomessakin 75 % kasvihuonepäästöistä. Suurimmat päästöjen aiheuttajat ovat energiantuotanto, liikenne, teollisuus ja asuminen. Käytännössä Suomessa ainut realistinen toteutustapa on ydinvoima – myös sähköistyvän liikenteen energiantuottajana. Niin kauan kuin Teslan käyttämä sähkö tuotetaan fossiilisilla, pelkästä sähkömoottorista ei ole ympäristöhyötyä. Suomessa millään muulla, edes hiilinielujen lisäämisellä, ei ole merkittävää vaikutusta. Moneen otteeseen voi rivien välistä itse asiassa lukea, että suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko, samaten kuin suomalainen metsänhakkuu.

 

Tässä muutama kirjasta poimittu fakta:

 

  • Paljon pelättyä Siperian ikiroudan sulamista ja metaanin vapauttamista on turha huolehtia. Metaanin elinkaari on 11 vuotta, joten se poistuu nopeasti.

 

  • Suomi voi vaikuttaa vain omaan energiantuotantoonsa, teollisuuteensa ja metsänhoitoonsa. Jos Suomi ei tuota paperia ja kartonkia paperitehtaissa mahdollisimman puhtaasti, joku muu maa tekee sen, eikä Suomi voi vaikuttaa siihen. Lopputulos on globaalisti silloin huonompi.

 

  • Suomessa vuosittaiset sään vaihtelut ovat suurimpia maailmassa. Ei siis ole yhtään erikoista, jos yhtenä talvena tulee paljon lunta ja seuraavana ei yhtään, se ei johdu ilmastonmuutoksesta. Ratkaisevaa on lämpötila- ja sademäärien pitkän aikavälin vaihtelut.

 

  • Energian säästäminen ei ratkaise mitään, vaan energian tuotanto on saatava päästöttömäksi.

 

Päivän Byrokraatti suosittelee tätä kirjaa ehdottomasti kaikille, joita ilmastonmuutos kiinnostaa. Erityisesti tämä pitäisi saada niiden ihmisten luettavaksi, jotka poliittisia päätöksiä tekevät. Ei olisi pahitteeksi myöskään koulujen lukemistossa. Arvosana 5/5.

Saatat tykätä myös

PB: “Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon”
Energia-sarja, osa 2: Saamasi säteily on lähes kokonaan peräisin luonnosta
Energia-sarja, osa 1: Mitä säteily on ja tarvitseeko sitä pelätä?
Energia-sarja, johdanto: Uusi energia-aiheinen kirjoitussarja

4 vastausta

  1. Tuomas Huovinen

    Hyvin motivoituneena ydinvoiman kannattajana pysähtyy monesti pohtimaan, että onko ajamani asia mennyt överiksi. Sanovat, että “Jos ainoa työkalu on vasara, niin kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta”.

    Onneksi myös muut oikeat ammattilaiset ja ilmastoasiantuntijat, kuten Petteri Taalas, vahvistavat omaa näkemystäni. Ydinvoima ei ole vasara, vaan erittäin monipuolinen “Leatherman”-tyylinen energiatuotanto-työkalu. Se on päästöttömän ja hiilinegatiivisen tulevaisuuden kulmakivi, ellei jopa peruskallio, jolle kaikki tullaan jatkossa rakentamaan.

    Jos siis jossakin poltetaan jotain muuta kuin jätteitä, niin ne paikat ovat juurikin niitä, joissa palamisreaktio pitää korvata joko suoraan ydinreaktioilla tai edellämainitulla tuotetulla sähköllä. Ehkä jopa lämmöllä, jos sijainti on sopiva. Näin toimien saamme ainakin sielunrauhan siitä, että oma vaikutuksemme, oli se sitten merkittävä tai ei, poistuu ilmastoyhtälön kaasuosuudesta.

    Kokonaan toinen asia on se, että miten ihmisen muokkaama luonto ja metsien hävitys, pellot ja eläintuotanto, sekä kivikaupunkien ja asfalttipintojen leviäminen vaikuttaa ilmastoon. Veikkaan, että CO2 ongelman kadottua joudumme pohtimaan vakavasti koko elämäntyyliämme tällä planeetalla.

  2. Ossi Tiihonen

    “Taalasen ratkaisu on yksinkertaisesti fossiilisten käytön minimointi, mikä maailmalla aiheuttaa 90 % ja Suomessakin 75 % kasvihuonepäästöistä.”

    Yhdessä lauseessa kolme (3) virhettä:
    1. Taalanen, p.o. Taalaksen.
    2. Nuo luvut ovat ihmiskunnan osuudesta, joka on vain noin 4% kokonaisuudesta, luonnon tuottaessa 96% hiilidioksidista.
    3. Ilmaan ei päästellä kasvihuoneita… =)

Kommentoi