22
loka
2018

PB: “Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon”

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Sdp:n varapuheenjohtaja Sanna Marin, joka Twitterissä hyvesignaloi punavihreän hallituksen ja ilmastotekojen puolesta.

 

Valitettavasti Sanna Marinin ja hänen punavihreiden kollegoidensa some-tileiltä löytyy enemmän sanoja kuin tekoja. Kokosimme Päivän Byrokraatin toimistotornin 12. kerroksen kahvihuoneen piristykseksi seinätaulun virtuaalikorteista, joita vihervasemmiston johto on viimeaikaisilta lomamatkoiltaan lähettänyt.

 

Maaseudun Tulevaisuuden uutisoiman tutkimuksen mukaan yksi lentomatka Bangkokiin kuormittaa ympäristöä yhtä paljon kuin kahdeksan vuotta Suomessa pysyvä naudanlihansyöjä. Yhden Phuketin lennon päästöillä taas perhe autoilee yli 10 vuotta.

 

Kun some-postikorteissa matkailevat kansanedustajat Sanna Marin, Li Andersson (vas), Ville Niinistö (vihr), Emma Kari (vihr), Olli-Poika Parviainen (vihr) ja Anni Sinnemäki (vihr) niin kovasti vaativat muilta ekotekoja, niin ehkäpä heidän pitäisi itse katsoa ensin peiliin ja miettiä, ovatko ne kaikki Balin rantojen ilmastokonferenssitkaan oikeasti tarpeen.

 

Punavihreä eliitti näyttää sosiaalisen median perusteella elävän toisin kuin opettaa. Kotimaa ei kelpaa, vaan johto viettää lomansa, viime kädessä veronmaksajien rahoilla, kaiken maailman luksuslomakohteissa ja aiheuttaa näin satakertaisen hiilijalanjäljen verrattuna vaikkapa perusintialaiseen kuluttajaan.

 

Ei PB lomailua paheksu, eikä ole sitä kieltämässä, mutta kun nämä samat sankarit vielä ovat tekemässä maailman suurinta ympäristövirhettä vastustamalla ydinvoimaa, turha on heidän kaksinaismoralistisesti osoitella sormella muiden tarveautoilua tai lihansyöntiä.

 

Niille, jotka potevat matkustamisestaan huonoa omaatuntoa, vinkiksi että esimerkiksi yksi Bangkokin lento aiheuttaa Finnairin laskurin mukaan 413 kg CO2-päästöjä. Sitä voi kompensoida samaan tapaan kuin palkintokomitea: hiilipörssistä ostamamme hehtaarin kokoinen ennallistettava suoalue sitoo vuodessa lähes kahdeksan kertaa lentoa enemmän hiilidioksidia (3259 kg).

 

Maaseudun Tulevaisuus 11.1.2018

 

Maaseudun Tulevaisuus 12.1.2018

 

 

Saatat tykätä myös

PB: Hutiloiko Suomi Uniper-neuvottelut?
Sanna Marinin #kesärata22 aikajana on huolestuttava Uniper-kriisin kannalta
PB: Sosialidemokraattien talouskuva hukassa
PB: Suomi lipsuu Itä-Euroopan varallisuusryhmään

13 vastausta

  1. RainerW.Bergman

    Ulkomailla on helpompi ottaa vastaan lahjoja, ei ole niin paljon Suomalaisia silmiä näkemässä millaista elämää siellä vietetään, kenen tarjoamana, tai mitä ruskeita kirjekuoria siellä ojennellaan… Ties vaikka ko. henkilöt eivät edes lennoistaan maksaisi, vaan ne maksaisi joku muu.

    Mutta Suomessa kun ei ole ongelmaan korruption kanssa joten ei tarvita tutkintaakaan…

    Ei ole edes syytä pitää seurantaa poliitikkojen omistuksista ulkomaisissa yrityksissä jotka sijoittavat Suomeen, esim. kauppakeskuksiin, vaikkapa Malmin Nova hassusti muuttui ent. Hgin kaupunginjohtajan omistamasta ‘ulkomaisten’ omistamaan kun korruptiojuoni paljastui ja torpattiin korkeimman oikeuden toimesta (omistusmuutos tapahtui Luxembourgissa jossa oli samaan aikaan Pankkikinginä eräs Kokoomusjohtaja, puoluetoverinsa, jolla siis hyvin yhteydet pankkimaailmaan). Vasemmistopuolueiden säätöiden firmat kuten Burger King ja Taco Bell porskuttavat ‘ulkomaisessa omistuksessa’ olevissa kauppakeskuksissa joille kaikki järjestyy kaavoituksessa aivan satumaisen hienosti!!

    Eikä mitään väliä vaikka Googlessa löytyy sivukaupalla ensin osumia virkamiehen yritykseen ennen ensimmäistä mainintaa hänen korkea-arvoisesta virastaan Helsingin kaavoituksessa/tonttien hallinnassa. Firmakin erityisen sopiva jolla laskuttaa rakennusliikkeita ‘konsultoinnista’.

  2. Nihilisti

    Näinhän se menee ei muuten ole PB mikään täysi läppä koska tulevaisuudessa aivan varmasti tulee henkilökohtainen “hiili-pisteytys” tietenkin tuloihin suhteutettuna, periaatteessa varakkaammille uusi vero.

    Kyllä se kovasti hävettää, että omiakin ystäviä oli marssimassa tuolla ja puhuvat “think of the children” roskaa kun yrittää tuoda edes perus faktoja Suomen päästöistä tai yrittää rauhoitella muovista vauhkoavista ihmisistä.
    Se maa joka panostaa ilmastonmuutoksen SOPEUTUMISEEN eikä panikoi turhien promillien kanssa tulee voittamaan.

    Ps. Onko porukka miettinyt mitä tapahtuu 2030 kun ollaan niin neutraalia ja kaikki ihme haittaverot pitää korvata mutta ei voida käyttää enää “hiili-paha” argumenttia?

  3. Tohtori

    Eihän se ole mikään binäärinen tapahtuma. Ajattele jokainen eri kokoisina plussina ja miinuksina.

    Ilmastonmuutosaktiiville tulee valtavasti plussaa tehdystä aktivismista. Se, että lentää muualle, on pieni miinus eikä negatoi plussaa mihinkään.

    Vastakkainasettelu ja yksinkertaistaminen ei vaan toimi. Tämmöset kokoomusnuorten mustamaalauskampanjat on surullista luettavaa.

    1. Maurizio

      Niinpä niin. Kuten aina vihervasemmiston keskuudessa, jotkut ovat taaskin tasa-arvoisempia kuin toiset. Paremmat ihmiset eli vallankumouksen etujoukko saa tietekin pieniä etuisuuksia raskaasta vastuustaan ja historiallisesta työstään ihmiskunnan hyväksi ja pääsee näin edelleen nauttimaan mm. matkustamisesta, kun taas me tavalliset pesemättömät saamme pysyä läävissämme betoniin sidottuna kuten maaorjat aikoinaan.

      Eli niin tässä kuin aiemmissakin “vallankumouksissa” nähdään taas se, että on nomenklatura ja sitten me hallintoalamaiset. Etkö ymmärrä, kuinka moraalisesti mätä tämä lähtökohta on? Ja kuvitteletko, että tavan ihmiset suostuvat noin vain luopumaan vapauksistaan ja oikeuksistaan, ja samaan aikaan sietämään jonkun Emma Karin twiittauksia Balilta?

    2. Päivän Byrokraatti

      Noh noh. Ei kirjoitus ole mikään “mustamaalauskampanja”, vaan sillä pyrittiin (toivottavasti etupäässä onnistuneesti) osoittamaan ristiriita tiettyjen ympäristöasioilla ratsastavien poliitikkojen puheissa (mm. autoilun ja lihansyönnin vastustaminen) ja teoissa (lomalennot, joista oli helpoin löytää esimerkki). Pointti siis siinä, että on kiva kieltää muilta sellaisia asioita, jotka eivät ole itselle tärkeitä, mutta ummistaa samalla silmänsä niiltä omilta (ehkä ympäristövaikutuksiltaan kertaluokkaa suuremmilta) valinnoiltaan, jotka tuottavat itselle mielihyvää.

      Missään nimessä PB ei ole sitä mieltä, että punavihreät eivät saisi nauttia lomailusta siinä missä muutkin. Kyllä saavat. Mutta sen muiden moralisoinnin näiden elämäntapavalinnoista saisi samalla jättää pois.

      Ja sitten pari sanaa oikeista ilmastoteoista. Kaksi vihreiden kaupunginvaltuutettua, Joel Linnainmäki (Vantaa) ja Atte Harjanne (Helsinki) ilmoittautuivat juuri ydinvoiman kannattajiksi. Heidän puolueessaan näin itsenäinen ajattelu vaatii rohkeutta (vaikka Ode jo raivasikin tietä), ja Joelille ja Attelle siitä isot propsit hatunnostoin:
      https://twitter.com/Linnainmaki/status/1054692802871918592?fbclid=IwAR2QcVEQN4zdjkNtOxQPgwLZw_MQS7_BrCVff4zWO1bCSXkc9HxL72Ny-Sc

    3. katevaa

      Ilmastoaktiivin lomalento on lomalento siinä missä tavallisenkin ihmisen lomalento on lomalento.

      Väitteeseen, että aktivismi jota lennoilla harjoitetaan (mitä ei tosiaan edes harjoiteta), on kyseisiltä ihmisiltä suunnattoman haitallista. Lennetään ympäri maailmaa korvaamaan ydinvoimaa hiilivoimalla.

      Laske siitä sitä nettovaikutusta.

      Ajatus on täsmälleen yhtä pähkähullu kuin se, että väittää Soinin abortinvastaiseen mielenosoitukseen osallistumisen olevan nettovaikutukseltaan naisten oikeuksien edistämistä.

      Lisäksi: Logiikkasi mukaan kuka hyvänsä voi perustella hiilijalanjälkensä suuruutta jollakin määrittelemättömällä positiivisella nettovaikutuksella. Minun lihansyönnistä ja autolla ajamisesta tulee minulle niin hyvä mieli, että inspiroin muitakin tekemään jotain mikä pienentää hiilijalanjälkeä.

      Miksi siis nuo ökylomailijat haluavat estää autolla ajoani ja lihansyöntiä?

      1. Maurizio

        “Miksi siis nuo ökylomailijat haluavat estää autolla ajoani ja lihansyöntiä?”

        No koska he jopoilevat töihin. Ja koska ovat muutenkin aina oikeassa kaikessa ja kaikkialla. Eli tietenkin myös lomareissuillaan.

  4. Lha

    Arvoisa tohtori, analogiana tuosta on siis ookoo läpsiä lapsia vähän pyllylle, josta miinus, kun käy heiluttamassa lippua perheväkivallanvastaisessa mielenilmauksessa, josta iso plussa. Tällainen omien toimien oikeuttaminen omalla koetulla ja samanmielisten vahvistamalla pyhyydellä on säälittävää.

  5. Pechi

    Taitaa kepulaiset (Maaseudun tulevaisuus) jauhaa paskaa.. “Nelihenkisen perheen lentomatka Thaimaahan tuottaa kohteesta ja jatkolennoista riippuen 15 000-20 000 kiloa hiilidioksidipäästöjä.”
    Finnairin nettisivun mukaan Helsinki-Phuket -lento tuottaa 496 kg/hlö päästöjä ja takaisin päin 571 kg/hlö (yllättävän suuri ero muuten samalla reitillä eri suuntiin) eli neljän hengen perhe tuottaisi 4268 kg edestakaisella lennolla. Ollaan siis aika kaukana 15000-20000 kilosta.
    Jos auto tuottaa 120 g/km saan vastaavan päästömäärän aikaiseksi 35 567 km:llä (4268kg jaettuna 0,12kg/km eli aika kaukana jutussa mainitusta 170 000 km:stä.

    1. Päivän Byrokraatti

      Facebookin puolella käydyssä keskustelussa lukijat kaivoivat esiin ainakin kolme eri CO2-laskuria, jotka kaikki antoivat eri tuloksen. Yksi päätyi lähelle Maatalouden Tulevaisuuden jutussa siteerattua. Sen mitä keskustelua seurasin, ilmeisesti osin kyse on ainakin teoria-erosta: vastaako yläilmakehään laskettu CO2 vaikutukseltaan maanpinnan tasolla ilmaan laskettua hiilidioksidia, vai pitääkö vaikutusta modifioida jollain kertoimella. Mitään lopullista totuutta siitä ei syntynyt, eli kysymys on avoin jatkotutkimuksille.

    2. Onni Siemen

      Fiinnairin laskurin antamat tulokset perustuvat luovaan kikkailuun. Tosin kikat on Finnairin sivuilla tavallaan kerrottu, mutta 99,8 % ihmisistä ei jaksa tarkistaa, mihin laskelmat perustuvat.
      Airbus 350-900 on Finnairin koneista energiatehokkain. Sillä lennetään talvella kerran viikossa suora lento Phuketiin ja Finnairin luvut ovat tuolta lennolta. Kuitenkin niin, että polttoaineen kulutuksesta on laskettu pois rahdin kuljettamiseen tarvittava polttoaine. Näin Finnair pystyy käyttämään lukua 1,89 kg/sata matkustajakilometriä, kun muut yhtiöt kertovat saman koneen kulutukseksi pitkillä matkoilla noin 2,5 kg/sata matkustajakilometriä. “Hauskasti” Finnair vielä ilmoittaa tuon 1,89 kg pyöristettynä muodossa 1,00 kg…

      Laskutapa antaa jokaiselle mahdollisuuden pienentää autonsa polttoaineenkulutusta kuljetettua matkustajaa kohti: pitää vain ladata takakontiin 100 kg kiviä ja auto on heti Finnair-logiikalla huomattavasti ympäristöystävällisempi.

      Ja todellisuudessahan useimmilla lennoilla Phuketiin tehdään välilasku, mikä vielä lisää kulutusta. Siksi normilaskurien käyttämät arviot polttoaineen kulutuksesta (3-4 kg/100 matkustajakm) ovat reaalisia.

  6. Huonompi ihminen

    Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo on kunnostautunut lentomatkailussa aivan tosissaan. Matkoja on ainakin Japaniin, Kuubaan, Costa Ricaan ja Ranskaan. Siinä on hiilidioksidia tuprutettu ilmaan aivan tosissaan. Ilmastomarssilla toki oltiin ja se kai nämäkin synnit kuittasi.

    1. Maurizio

      Tietenkin se kuittasi. Kas kun kaaderit ovat etujoukkona erikseen, koska toiset nyt vain ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

      Voisi kuvitella, että tämä mentaliteetti olisi heivattu historian roskatunkiolle jo viimeistään Neukkulan kaaduttua, koska Aatulakaan ei näköjään opettanut tarpeeksi. Vaan kun ei. Sama paska, jonka perusteella edistyneistö tehdessään omasta mielestään ainutlaatuista ja ihmiskunnan pelastavaa pyyteetöntä työtä meidän pesemättöneistön hyväksi ja täten uskoo ansaitsevansa historiallisesti raskaan taakkansa takia hieman bulkkiporukkaa paremmat etuudet, jatkuu edelleen. Mutta kuka tuota paremmistoa sitten äänestää, paitsi nk. hyödylliset idiootit ja naiiviuden läpitunkemat? Kas SIINÄPÄ se kysymys.

      No vastauksena voitaneen kuvitella, että PK-seudun pääasiallisesti hyvin toimeentulevat ns. älymystöä edustavat ainakin. Kas kun heidän Balin meditointimatkojaan eivät pienet lentoverot haittaa, ja kun ne työmatkatkin tulee sotkettua sillä Jopolla ja niin edelleen. Hassua tosin, ettei tämä jengi näköjään ollenkaan tajua sitä(kään), mitä tapahtuu esim. EU:n kannatukselle, jos lentäminen ainoana aika- ja kustannustehokkaana matkustusmuotona täältä muualle Eurooppaan estetään tavan köyhälistöltä ympäristöveroilla. Vai haluavatko he(kin) alitajuisesti Impivaaraan takaisin?

      Eli kahjoa on, ja aina vaan kahjommaksi näemmä muuttuu. Mutta milloin tämän porukaan kaalia se järki muka _muutenkaan_ on rasittanut, kysynpä vaan???