Testissä Malmin sairaala

Päivän Byrokraatti testaa aika ajoin julkisia palveluja selvittääkseen, toimivatko ne hyvin ja saako verorahoille vastinetta. Tällä kertaa valitsimme testikohteeksi Malmin päivystyssairaalan.

Jos aivan tarkkoja ollaan, yhtä ”Malmin sairaalaa” ei edes ole, vaan alueella on sairaalakokonaisuus, jossa toimii sekä HUS:n että Helsingin sairaalan alaisia toimintoja. Asiakkaalle nämä hallinnolliset erot eivät juuri näyttäydy.

Testimme tavoitteena oli selvittää muun muassa, pitääkö paikkansa sanonta, jonka mukaan ”suomalainen hoito on maailman parasta, jos sen piiriin vain onnistuu jotenkin pääsemään”. Osoittautui, että irvileukainen hokema on yllättävän lähellä totuutta.

Testihenkilömme ongelmana oli, että hän oli liian kipeä lähteäkseen omilla jaloilla yksityiselle, mutta vielä liian terve päästäkseen akuuttihoitoon. Päivystyssairaaloilla on hoidon tarpeen arviointia varten puhelinpalvelu, jonka ilmeisenä tehtävänä on leikata asiakaspainetta vakuuttamalla mahdollisimman moni kyselijä siitä, että juuri ainakaan päivystyssairaalaan ei taudin kanssa kannattaisi saapua.

Testihenkilömme ongelma ratkesi, niin kuin moni muukin ongelma maailmassa, yksinkertaisesti odottamalla yön yli. Näin yksinkertaisella konstilla tila saatiin paitsi akuuttihoitoon oikeuttavaksi, myös liki hengenvaaralliseksi.

Erittäin näppärä konsti myös siltä kannalta, että Malmin sairaalaan on ylivoimaisesti mukavinta saapua ambulanssilla. Sairaalan resurssien kannalta negatiivista menettelytavassa on tietysti se, että hoitoon saapumisen viivästyminen on omiaan pidentämään hoitojaksoa, mutta julkisella sektorilla on perinteisesti totuttu säästökeinojen aiheuttamiin ylimääräisiin kustannuksiin.

Kun sairaalaan vihdoin pääsee, täytyy ihailla sen koneiston tehokkuutta. On todennäköistä, että aamukahdeksalta ensiapu oli tyhjimmillään ja sen toimintakyvystä syntyi turhankin positiivinen kuva, mutta tosiasia on se, että ensimmäisen tunnin aikana tehtyjen kokeiden lukumäärä veti varmasti vertoja edellisen kymmenen vuoden aikana tehdyille.

Prosessi oli erittäin rutinoitunut ja ammattimainen, ja sen toteutusnopeus oli huikaiseva. Taudin diagnoosi oli valmis 3-4 tunnin kuluttua saapumisesta. Potilas sai koko tämän ajan maata mukavasti sängyssä, ja sairaalalla oli erikseen kuljettajat, jotka tarvittaessa kuskasivat potilaan sängyssä röntgenkuvaan tai muualle.

Arvostelu voisi olla erilainen, mikäli testiin olisi saavuttu ruuhka-aikaan iltapäivällä. Hoitajien käyttämät sanamuodot kuten ”nyt kun sänkyjä on vapaana” tai ”hyvä ettet joudu odottamaan nyt tuolla käytävällä” viittaavat siihen, että ajankohdan suhteen kävi tuuri.

Markkinoita ihailevalle klassiselle liberaalille makuu sängyn pohjalla tarjoaa tietysti myös mahdollisuuden pohdiskella, onko prosessissa osaa, jonka vapaa markkina hoitaisi paremmin? Myönnettävä on, että tajunnan rajamailla roikkuva potilas on varsin kehnossa tilassa kilpailuttamaan palveluntarjoajia.

Päivystyssairaaloihin ja akuuttihoitoon onkin terveellistä suhtautua kuin paloasemaan: osa välttämätöntä turvaverkkoa, jonka palveluita ei toivottavasti koskaan tarvitse, mutta joiden vain on oltava saatavilla, kun hätä on käsillä. Tämä määritelmä mahtuu kyllä heittämällä julkisen sektorin ydintehtävien piiriin.

Eihän se pois suljettua ole, etteikö päivystyssairaala voisi olla yksityisen operoima siinä missä julkisenkin, ja varmaankin jossain päin näin toimitaankin. Tällöin kunta tai muu julkinen toimija ostaisi sairaalan yksityiseltä toimittajalta palveluna. Asiakkaan näkökulmasta ero jäänee kuitenkin pieneksi.

Sen sijaan vapaalle kilpailulle on paljon tarvetta ns. perusterveydenhuollon piirissä, jossa asiakkaan olisi hyvä saada itse valita mieluinen palveluntarjoaja, sekä erityissairaanhoidon puolella esimerkiksi leikkaus- ym. hoidoissa, joissa on mahdollista tehdä paitsi hinta-, myös tilastoihin pohjautuvaa laatuvertailua.

Hyvä vaikutelma Malmin sairaalan toiminnasta jatkui vuodeosastolla. Henkilökunnan osaamiselle ja välittämiselle on pakko antaa korkein mahdollinen arvosana. Testihenkilömme sijoitettiin suoraan huoneeseen ja paikasta syntyi suorastaan rauhallinen ja seesteinen vaikutelma.

Vasta kun olo koheni ja oli mahdollista tehdä havaintoja kävelemällä käytävillä, ilmeni, että kyse oli vain mukavien ja ammattitaitoisten hoitajien luomasta illuusiosta. Näiltä asiakkaan jututtamiseen liienneet ylimääräiset sekunnit olivat osaava tapa luoda viihtyisä ilmapiiri, vaikka todellisuudessa koko henkilökunta juoksi tukka putkella ilman hetken lepoa.

Se, että vuodepaikka sattui olemaan välittömästi tarjolla, näytti onnekkaalta sattumalta, sillä joka päivä käytäville kertyi vaihteleva määrä potilaita odottamaan kotiutuvilta periytyvää paikkaa. Vuoteita tippatelineineen kärrättiin seinänvierille sinne tänne, mistä vaan tilaa löytyi. Hallittua kaaosta näytti pitävän hyppysissään joukko kokeneita hoitajia, joiden ylivoimaisilla organisaatiokyvyillä olisi Hitlerkin todennäköisesti voittanut sodan.

Johtopäätös on joka tapauksessa selvä: sairaalan resurssit eivät ole riittävät. Kuntonsa puolesta vuonna 2014 rakennetuissa tiloissa ei ole moittimista, ja mahtava henkilökunta tekee parhaansa, mutta sairaala ei kykene ottamaan vastaan kaikkia sinne pyrkiviä sairaita, eikä sairaalalla ole riittävästi tilaa nykyisenkään potilaskunnan hoitamiseen kuin juuri ja juuri. Yhdelle uudelle päivystyssairaalalle on ilmeinen tarve.

Yksi Päivän Byrokraatin kantavista teemoista on se, että julkisen sektorin ydintehtävien pitää olla hyvin resursoituja ja hyvin hoidettuja. Nyt kuitenkin juuri ydintehtävät näivettyvät, kun julkinen sektori käyttää resurssinsa epäolennaisuuksiin.

Tehtävä poliitikoille: etsikää budjeteista riittävä määrä toisarvoisia menoeriä, kitkekää ne ja käyttäkää säästyvä raha päivystyssairaaloiden riittävään rahoittamiseen.

Iso kiitos Päivän Byrokraatilta Malmin sairaalan henkilökunnalle ja lämpimät terveiset erityisesti osastolle 5. Teette maailman ykkösarvokkainta työtä.

Oletus on, että joku hoitajista piti Päivän Byrokraatista!