PB: Valtiontukea puisille dildoille ja anustapeille
Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Business Finland (ent. Tekes), joka myönsi 200 000 euron rahoituksen puudildoja ja anustappeja valmistavalle Teatiamo Industries Oy:lle.
Tunkekaa ne innovaatiot perseeseenne, vaati laitavasemmisto banderolleissaan, ja valtion yritystukilaitos totteli. Jääkööt vaikka mummot heitteille, mutta tässä yritystukien luvatussa maassa ei niin päätöntä yritysideaa olekaan, etteikö sille liikenisi veronmaksajien rahaa muutama sata kiloeuroa.
Yksille kuitenkin enemmän kuin toisille. Palkintokomitean tietojen mukaan esimerkiksi yksikään koulutusteknologian kasvuyritys ei ole koskaan saanut yhtä isoa tukea kuin dildotehdas nyt.
No, mistäpä Päivän Byrokraatti sen virkamiestä paremmin tietäisi, ehkäpä oksattomissa anustapeissa piileekin Suomen uusi Nokia. Kuka tietää vaikka potentiaalia olisi kuin kaarnalaivojen ulkomaankaupassa.
Se kuitenkin edellyttää, että osa tuesta maltetaan käyttää oikein hienoon hiomapaperiin. Markkinat eivät ehkä anna anteeksi, jos tuotteista jää tikkuja herkkiin paikkoihin.
Kauppalehti kirjoittaa että Business Finlandin apuraha käytetäään verkkoaupan ja nettikaupan uudistamiseen. EU säännöt ehdottomasti kieltävät myynnin tai sen oheistoimintojen, jotka tähtäävät tilausten saamiseen tukemisen,. Myynnin tukeminen näetsen vääristää kilpailua sanoo Brysselin byrokraatit. Tiedän tämän varmasti, koska yritykseni on ollut useissa neuvotteluissa Tekes / Business Finlandin kanssa., yli 10 vuden aikana. Ei edes myyntimateriaalin (esitteiden) painatuskuluja saa tukea.
Tehkää jotain! Nyt tapahtuu laittomuuksia
Jossain tää Tea fiilistelee että aikoo näillä rahoilla lähteä japaniin markkinoimaan tuotteitaan, kun on ne olympialaisetkin tulossa ja kaikkea..
Helppo homma. Rahat liiviin, dildot persiiseen.
Kauppalehden alkuperäisen artikkelin kommenttiosiossa Teatiamon edustaja tarkentaa, että kyseessä on LAINA, ei AVUSTUS. Lainan omarahoitusosuus on 150 000. Teette tällä hetkellä negatiivista mielikuvamarkkinointia ja brändiä loukkaavaa tiedottamista joka perustuu virheelliseen tietoon.
Eli Jos ja Kun laina maksetaan takaisin, valtion rahaa on tuhlattu nolla euroa. Ei siis mitään nähtävää, hajaantukaa.
Tietojanne myönnetyistä avustuksista voisi myös päivittää. Se onnistuu näppärästi selaamalla niitä alla olevan linkin kautta – toisaalta olen varma että löydätte sieltä muutakin josta pahastua.
https://tietopankki.tekes.fi/anonymous/extensions/MyonnettyRahoitus/MyonnettyRahoitus.html
Business Finlandin rahoituspäätökset vuodelta 2019 (tai edes vuodelta 2018) eivät ole vielä BF:n ylläpitämässä julkisessa tietokannassa, joten ainoa käytettävissä oleva tieto on Kauppalehden artikkelissa kerrottu. Jälkimmäisessä kirjoituksessa totesimmekin seuraavasti: “Uutinen ei yksilöi, millaisesta tuesta tarkemmin ottaen on kyse, mutta BF:n käytännön tuntien kyseessä on luultavasti edullinen t&k-laina.” Jos myös Teatiamon edustaja on näin itse kommentoinut, niin veikkauksemme taisi osua kohdalleen.
Tilanne päivitys:
Osakiitos nähtävästi kuuluu Päivän Byrokraatille.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dfef8b2d-0c64-4438-92b4-9ad6a31e09f5