PB: Tänään juhlitaan Tammisunnuntaita
Päivän Byrokraatti ja muu sinivalkoinen Suomi juhlivat tänään Tammisunnuntaita. Päivän merkitys oli ehtinyt jo hieman unohtua, kunnes eräs wikipediahistorioitsija nosti sen esille, väittäen päivää äärioikeistolaisten juhlaksi.
Sitä Tammisunnuntai ei kuitenkaan ole, vaan päivää vietetään itsenäisen Suomen pelastuksen muistoksi joka tammikuun viimeisenä sunnuntaina.
Alunperin merkkipäivä on muistanut Vapaussodan alkua sunnuntaina 27.1.1918, mutta se on saanut myöhemmin saanut kauniin lisämerkityksen Suomen kahdesti kommunismilta pelastaneen, valkoisen armeijan ylipäällikkönä, Suomen marsalkkana ja tasavallan kuudentena presidenttinä tunnetun C.G.E. Mannerheimin kuoltua juuri Tammisunnuntaina 27.1.1951.
Päivän Byrokraatti ehdottaa, että sytytämme kaikki näiden urotekojen kunniaksi kynttilän ja muistelemme mennyttä toivoen, että kansallamme on ymmärrystä olla nousematta enää koskaan veli veljeä vastaan, ja että meillä olisi onnea välttää sellaiset koitokset, joista vain täpärästi selvisimme itsenäisenä valtiona.
Toivottavasti kaikki tolkun ihmiset seuraavat perässämme ja aloittavat yhdessä kauniin uuden tradition, jolla muistellaan näitä pienen isänmaamme pelastaneita tapahtumia.
Kirjoittaja
Kynttilä, Mannerhem ja vapaussota.
Hienon ja syväluotaavan jutun on PB tammisunnuntaista tehnyt.
Jättäisin kyllä itse tuon Vapaussota-nimityksen herran vuonna 2020 sinne valkoisten kirjoittamaan historiaan. Ymmärrän toki, että todennäköisesti parhaimmillaankin punaisten voitto olisi tehnyt Suomesta vähintäänkin riippuvaisen Neuvosto-Venäjästä, mutta silti nimitykseen liittyy lukuisia ongelmia:
Vapaussota ensinnäkin kuvaa aika huonosti sitä mitä vuonna 1918 todella tapahtui. Neuvosto-Venäjä oli jo tunnustanut Suomen itsenäisyyden, eikä se osallistunut sotaan erityisen ponnekkaasti. Saksa tarjosi valkoisille enemmän apua, kuin Venäjä punaisille. Käytännössä jo vallassa olleet valkoiset siis pieksivät sodassa kapinaan nousseita hieman alivoimaisia ja huonommin johdettuja ja varusteltuja oman maan kansalaisia. Mikä vapaussota se sellainen on, missä ei edes vapauduta mistään? Ellei sitten haluta heittää hommaa todella hirtehiseksi ja sanota, että Suomi “vapautui” siinä noin 26 000 kommunistista. Tuskin tämä kuitenkaan on se näkökulma, jota PB tässä haluaa tuoda esille?
Vapaussota-nimityksellä valkoiset halusivat ehkä jälkeenpäin paisuttaa Venäjän roolia konfliktissa, koska omalla kontolla painoi Suomen historian häpeällisin sodan jälkeinen episodi: Sodan jälkihoito ryssittiin valkoisten taholta oikein huolella ja porukkaa teloitettiin ja näännytettiin vankileireille enemmän, kuin varsinaisessa sodassa kaatui ihmisiä. Tätä taustaa vasten vapaussota näyttäytyy nimityksenä entistä irvokkaampana. En ihan vähässä tingassa suostu hyväksymään, että yli 20 000 ihmisen kuolema taisteluiden ulkopuolella oli millään tavalla tarpeen minkään “vapauden” saavuttamiseksi.
Kummankaan osapuolen toiminta ei enää modernin sivistyksen näkökulmasta kestä lähempää tarkastelua, joten historia kannattaa hyväksyä vain sellaisena kuin se on puoliaan valitsematta. Vapaussota nimityksenä suurentelee konfliktin luonnetta tarpeettomasti ja lisäksi maalaa yhden osapuolen itsenäisyyttä puolustaneina sankareina, vaikka nämä todennäköisesti syyllistyivät konfliktissa kymmeniä tuhansia henkiä maksaneeseen hätävarjelun liioitteluun.
Nimityksenä sisällissota on sopivan neutraali ja siten antaa tilaa molempien osapuolien kärsimälle tuskalle. Vähän se allekirjoittaneen kulmakarvoja nostattaa, jos jonkun mielestä tämä termi ei ole riittävän kuvaava, vaan haluaa sen sijaan käyttää sodan voittajien jälkeenpäin keksimää Vapaussota-nimitystä.
Punakapina on tietysti myös perusteltu nimitys, mutta vapaussotaa puoltaa nimityksenä se, että Suomi oli sotatilassa (Neuvosto-)Venäjän kanssa aina 14.10.1920 allekirjoitettuun ja 31.12.1920 voimaan astuneeseen rauhansopimukseen asti. Sopimuksessa Petsamo liitettiin Suomeen, mutta Repolan ja Porajärven kunnat jäivät Venäjälle. Jos tulkintasi olisi oikea, rauhansopimukselle ei ikinä olisi ollut tarvetta.
Mainitsemasi sotatila oli hyvin kyseenalainen, eikä fakta kuten sen esität. Neuvosto-Venäjä ei itse esim. katsonut olevansa sotatilassa Suomen kanssa, koska se ei ollut heille erinäisistä syistä edullista. Suomi oli aloitteellinen osapuoli. Rauhansopimuksen kautta Suomi pyrki palauttamaan katkenneet diplomaattisuhteet ja vahvistamaan Suomen aseman ja rajat. Suomi sai sopimuksessa Petsamon, joka tarjosi pääsyn Jäämerelle, mutta joutui luovuttamaan tästä hintana Repolan ja Porajärven. Tietynlainen vaihtokauppa siis, joka hyödytti merkittävästi Suomen ulkomaankauppaa.
Sopimusintoa vauhditti myös se, että sisäisten kriisien kourissa heikentynyt Neuvosto-Venäjä oli 1920 pääsemässä viimein jaloilleen, jolloin useammille naapurimaille tuli kiire varmistaa asemansa heräilevän karhun kyljessä. Suomi ei todellakaan ollut ainut naapurimaa, joka tuolloin neuvotteli vastaavanlaisia sopimuksia Venäjän kanssa.
Minun käsitykseni on, että kovin vakavasti tätä “sotatilaa” ei ota juuri kukaan. Vaikka sotatila katsottaisiinkin todelliseksi, niin Suomen vapautta se ei enää sisällissodan jälkeen uhannut. Varsinaiseen sisällissotaan pätee taas se mitä ylempänä jo sanoin. Venäjän rooli jäi hyvin pieneksi. Lisäksi punaisilla ei lähtökohtaisesti ollut myöskään mikään halu takaisin Venäjän vallan alle, vaan rakentaa Suomi eri aatepohjalta. Totta kai Neuvosto-Venäjä nähtiin neuvostotasavaltojen emona, mutta tarkoitus tuskin oli antaa Suomen vapautta pois, vaikka valkoiset asian niin tykkäsi ilmaista. Uskokaa tai älkää, mutta nykyäänkin ihminen voi kannattaa kommunismia, mutta se ei tarkoita automaattisesti, että tämä haluaisi Suomen liittyvän Pohjois-Koreaan.
Vapaussota on mielestäni edelleen nimityksenä heikosti perusteltu ja asenteellinen. Kyse oli etupäässä Suomen sisäisestä konfliktista, johon ulkovallat osallistuivat lähinnä avunannon muodossa. Punakapina on toki perusteltu. Punaiset puhuivat konfliktista itsekin kapinana, koska laillista hallitustahan siinä lähdettiin laittomasti kaatamaan, eikä heillä asiasta ollut mitään epäselvyyttä.
Lisätään vielä kuitenkin sen verran, että kapinassakin on nimityksenä se ongelma, että Venäjä kuitenkin oli avoimesti sodassa mukana. Kapina olisi punaisille mieleinen termi, koska se vihjaa, että siinä _kansa_ olisi noussut väärämielisiä hallitsijoitaan vastaan, vaikka kapinallisilla oli jo sen verran virallinen asema, että Neuvosto-Venäjä oli jo tunnustanut heidän valitsemansa hallituksen Suomen viralliseksi hallitukseksi.
Siksi onkin vähän kummallista, että “punakapinaa” kuulee nykyään käytettävän lähinnä oikealta jonkinlaisena halventavana ilmaisuna. En tiedä oliko tämä myös PB:n tarkoitus? Jos katsoo mitä vain onnistuneita kommunistivallankaappauksia maailmalla, niin sitä kapinallisen manttelia kannetaan päin vastoin suurella ylpeydellä.
Totuus kuitenkin löytynee tässäkin tylsästi sieltä vaahtoavien ääripäiden välistä. Punaiset ehkä haluaisi vähätellä Venäjän roolia ja valkoiset todennäköisesti toivoivat, että Venäjä nähtäisiin heidän päävihollisenaan sodassa. Siksi suosittelen lämpimästi sitä lähes kaikkien muiden parhaana pitämää neutraalia sisällissota-nimitystä.
Kuinka merkittävää lopulta oli, että vapaussodassa Suomi “vapautui 26000 kommunistista”? Radikaali vasemmisto joutui pitkäksi aikaa todelliseen yhteiskunnalliseen marginaaliin eikä sillä ollut osaa eikä arpaa yhteiskunnassa. Eikö kommunismi ollut jonkin aikaa suorastaan laitontakin mm. Lapuan liikkeen ansiosta? Sen sijaan maltillinen vasemmisto pääsi Suomessa merkittävään asemaan.
Jos kommunistit olisivat olleet kaiken aikaa tekemässä tihutöitään – naapurissa voimistuvan Neuvostoliiton tuella – Suomen kehitys 20-30-luvuilla olisi voinut olla perin erinäköistä.
Vapautta on monenlaista. Ainakin minun kirjoissani vankileirillä nälkään kuoleminen ei ole kummoista vapautta.
Osut kuitenkin siinä naulankantaan, että maltillisen vasemmiston rooli sodan jälkeen oli ensiarvoisen tärkeä. Maltillinen vasemmisto pisti “valkoiselle Suomelle” suitset suuhun kun 1919 päätettiin uuden valtion valtiojärjestyksestä. Demokratiaa ja parlamentarismia vahvistavaa esitystä oli valtionhoitajan ominaisuudessa vastustamassa kukas muu kuin Carl Gustaf Mannerheim, jolle on toki annettava pisteet siitä, että suostui vahvistamaan itselleen epämieluisan esityksen tasavaltaisuuden hengessä.
Sitä ennen Suomeen oli porvarien johdolla kuitenkin jo puuhattu monarkiaa ja sen kariuduttua Saksan vallakumoukseen ja tappioon suursodassa, pyrittiin presidentille järjestämään maksimaalinen valta demokratian ja parlamentarismin kustannuksella. Siinä ohessa Mannerheimilla oli kova kiire jakamaan vapautta myös Suomen rajojen ulkopuolelle suunnittelemalla hyökkäystä Pietariin brittien avustuksella. Suunnitelmalle antaa uskottavuutta se, että valtiohoitajan valtaoikeudet olisivat mahdollistaneet sodan julistamisen hoitajan yksipuolisella päätöksellä ja tämän oikeuden poistamista Mannerheim vastusti.
Oikeus kuitenkin poistettiin ja viimeinen naula porvariston arkkuun oli se, kun Mannerheim hävisi ensimmäiset uuden valtiojärjestyksen mukaiset presidentinvaalit K. J. Ståhlbergille, joka oli alusta asti ollut kova tasavallan kannattaja ja monarkia vastustaja. “Valkoinen kenraali” ei kelvannut enää itsenäisen valtion johtoon ja joutui pitkäksi aikaa sivuun valtakunnanpolitiikasta… ehkä alkuun ihan hyvistä syistä. Voisiko siis sanoa, että loppujen lopuksi kaikilla oli oma roolinsa näyteltävänä näissä tapahtumissa, mutta lopulta molempien laitojen moderaatit oli ne, jotka löi leiman Suomen demokratialle kaikkien äärilaitojen tappioksi?
Minä luotan kenraali Aksel Fredrik Airon käyttämään nimikkeeseen Vapaussota Vapaussodan kuvaajana. Hänellä on varmasti syvällisemmät tiedot sekä Vapaussodasta että Talvisodasta ja Jatkodosdasta kuin mielipidekommentaattori haerskilla.
No, joidenkin mukaan Talvisodan aloitti Suomi härskisti Mainilan laukauksilla.
https://www.youtube.com/watch?v=U4Q5r429Uq8
Juuri kuten Airo tuossa linkittämässäsi videossa sanoi, niin sisällissotaa ja kansalaissotaa käytiin myös, mutta tämä Tartoon päättynyt sotatila Neuvosto-Venäjän kanssa oli se hänen tarkoittamansa Vapaussota. Kirjaimellisesti toteaa nimityskeskustelun lopuksi seuraavasti: “…vedän sen johtopäätöksen, että sota oli jotain muutakin kuin sisällissotaa. Olkoon, kyllä se sitä oli ja kansalaissotaa myös.” Olihan se jotain muutakin; paljonkin muuta, mutta jättikö tämä muu muka sen varsinaisen sisällissodan varjoonsa? Ei minusta millään mittapuulla.
Se mikä Airolta tästä kokonaiskuvasta puuttuu tai jää mainitsematta on se, ettei venäläisiä osallistunut aktiivisesti sotaan kuin vajaat 10 000. Ei tuolla määrällä olisi Suomen vapautta uhattu, ellei suojeluskuntien ja työväenkaartien väliset skismat olisi kärjistyneet sisällissodaksi ja sitä kautta tarjonneet Neuvosto-Venäjälle mahdollisuutta yrittää tunkea vähän näppejään Suomen sisäpolitiikkaan.
Venäjä ei siis ollut selvästi kovin innokas sotimaan tätä “omaa sotaansa” vaan odotti, että punaisten voitto sisällissodassa olisi tuonut Suomen lähemmäksi heitä. Kun sota päättyi punaisten tappioon, Venäjänkin sotatoimet päättyivät siihen ja maiden suhteet jäivät selvittämättömään tilaan, jota sitten lähdettiin ratkomaan rauhanneuvotteluilla.
On siis minusta naurettava ajatus, että sotaa olisi käyty pääasiassa Venäjää vastaan, mikä olisi minusta ainut tapa, jolla vapaussota-nimitys kantaisi oman painonsa. Kaikella kunnioituksella Airoa ja hänen ansioitaan kohtaan: olen eri mieltä.
Suomen vapaus-, sisällissota tai punakapina oli tosiasiassa rikollisten ulkomaisten voimien masinoima vallankaappaus, joka epäonnistui. Bolsevikkikumous oli taas onnistunut kaappaus. Euroopan historia tuntee useita punakaappausyritteitä. Esim. Baijerin Neuvosto-Tasavalta oli lyhytaikainen menestys.
Kaappauksen kovana ytimenä Venäjällä toimi ulkomaisten palkkasoturien joukko. Sen joukon vahvuus oli myös korkeintaan muutaman kymmenen tuhannen luokkaa. Sama anatomia oli Ranskan vallankumouksessa. Tämän kovan ytimen tehtävänä on heti vanhan vallan kaaduttua likvidoida vallankaappauksen kansalliset johtajat. ’Petturin palkka on kuolema’ kuuluu sanonta. Jüri Bezmenovin mukaan tätä viimeistä vaihetta sanotaan ’normalisaatioksi’.
Täytyy nyt tulla vielä kertomaan, kun tämän innoittamana tuli katsottua mm. Teemu Keskisarjan erinomainen sisällissodan aikaista Viipuria käsittelevä luento, niin siinä tämä toi tuohon vapaussota-nimitykseen näkökulman, jonka kyllä voin allekirjoittaa. Samalla tavallahan punaiset olivat sodassa puolustamassa omia vapauksiaan ja nimeä myös jotkut käytti silläkin puolen rintamaa.
Tietyllä tavalla tuo nimitys saa runolliset mittasuhteet, kun ajattelee, että sodassa kaksi erilaista käsitystä vapaudesta taistelee, mutta vain toinen voi voittaa ja elää uuteen huomiseen.
Pistää miettimään. Ei muuta tällä kertaa.
Härskistä riippumatta Vapaussota oli vapaussota!