PAB: Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti osuvasti sananvapaudesta
Päivän Antibyrokraatti -palkinnon saa Antti Mäkinen sananvapautta käsittelevästä kolumnistaan “Suvaitsevaisuus syö omat lapsensa”. Mäkinen osuu napakymppiin pohtiessaan, että yksi suurimmista uhista sananvapaudelle on äärimmilleen viety – kuten hän sitä kutsuu – arvoliberaali korrektius.
Antti Mäkinen kirjoittaa:
“Suvaitsevaisto on ottanut asiakseen vahtia julkista kielenkäyttöä, jotta kukaan ei joutuisi syrjityksi ja loukatuksi. Seuraukset ovat heijastuneet kaikille elämänaloille, oli kyse työelämästä, viihteestä tai tavallisesta keskustelusta.
Oikeastaan suvaitsevaisuus on osittain menettänyt merkityksensä, sillä sitä käytetään turhan usein syynä puuttua toisten asioihin. Pahimmillaan mitään ei saa sanoa eikä tehdä, sillä se saattaa loukata jotain ryhmää.”
“Eriävät mielipiteet vaiennetaan tulkitsemalla ne tarkoituksellisesti väärin: maahanmuuttoa koskevan kritiikin esittäminen antaa aiheen leimata esittäjä rasistiksi.
Eri tahot kieltävät toistuvasti käsittelemästä asioita eri näkökulmista. Asioista ei saa keskustella kuin tietyllä, oikeaoppisella tavalla, josta poikkeaminen johtaa sosiaaliseen teloitukseen.
Kaiken lisäksi tämä suvaitsevainen kyttääminen on valikoivaa: jos olet feministi, vähemmistön edustaja tai luonnonsuojelija, olet koskematon. Muut opetelkoot avarakatseisuutta.”
Aivan vastaavasti tukimekanismien kritisoija leimataan helposti köyhien vihaajaksi ja sananvapauden puolustaja fasistiksi. Ilkeämielinen leimakirves löytyy vähän joka tarpeeseen.
Mäkisen kolumnin arvoa nostaa erityisesti se, että se on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa. Jos sananvapauden arvoa saa teroitettua keskustalaisille, se on hatunnoston arvoinen suoritus. Suomi kun on pelottavalla tavalla lipsunut pois länsimaisesta sananvapauskulttuurista kohti vanhasta Neuvostoliitosta peräisin olevaa suhteellista sananvapautta.
Historiallisesti ero kiteytyy YK:n ihmisoikeuksien julistukseen 1948 ja sen artiklasta 19 käytyyn vääntöön Neuvostoliiton ja länsimaiden välillä. Kyseisen artiklan lopullisen version mukaan “jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.
Artikla edustaa toteutuneessa muodossaan 1700-luvun valistusajalta periytyvää klassista liberalismia ja sen mukaista ns. absoluuttista sananvapautta. Se puolustaa kansalaisten oikeutta mielipiteiden ilmaisemiseen riippumatta siitä, mitä mieltä valtio on näiden edustamasta ideologiasta.
Neuvostoliitto ei olisi halunnut hyväksyä tekstiä tässä muodossa, vaan esitti siihen lukuisia muutosehdotuksia, joiden tarkoitus oli kieltää “suvaitsemattomuuden” ilmaisut.
Neuvostoliitto perusteli ehdotustaan tarpeella kieltää “fasismi”, jota heidän mukaansa löytyi kaikista Euroopan maista, paitsi tietysti kansandemokratioista. Luonnollisesti ehdotuksen todellinen tarkoitus oli käyttää rajoituksia myös kapitalismin ja liberaalin demokratian edistämistä vastaan.
YK:n yleiskokous kuitenkin onneksi hylkäsi itäblokin edustajien ehdotukset, eikä ihmisoikeusjulistukseen otettu sananvapauden merkitystä heikentäviä kompromisseja. Kotokutoisesti me olemme niitä kuitenkin Suomessa myöhemmin omaksuneet, etupäässä politiikoistamme löytyvien Neuvostoliiton aatteellisten seuraajien ajamina.
Maaseudun Tulevaisuus 14.7.2017
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
Mielipiteiden tukahduttaminen sosiaalisen teloituksen pelossa johtaa myös herskyvän huumorin kuolemaan. Vuosia yhdessä Suomen rajanaapurivaltiossa asuessani (arvatkaapa minkä naapurin) huomasin että ihmiset ovat kertakaikkisen kykenemättömiä herskyvään tilannehuumoriin ja makeaan sarkasmiin, epäilemättä juuri siitä syystä että pelko väärin tulkitsemisesta on niin suuri. Kyseisessä maassa leimakirveen heilutuksella ja muiden puolesta mielensäpahoittamisella on niin monien vuosien historia että se on juurtunut jo syvälle ihmisiin ja kulttuuriin. Ero tässä suhteessa on suuri, kun huulen heittoon yhtyy tanskalainen, englantilainen tai vaikkapa irlantilainen. Menon ollessa makeimmillaan rajanaapurivaltion edustajat yleensä katselevat vaivaantuneina kengänkärkiään ja varovat osallistumasta keskusteluun millään tavalla. Surullista. Mukavia kun ovat muuten.
Tämä johtaa myös poliisin arvostuksen laskuun. Nyt vain kantasuomalaisten vihapuhetta kytätään kymmenien poliisien toimesta. Ulkomaalaisten vihapuhe saa rehottaa vapaasti. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että poliisi on eliitin puolella. Eliittihän tänne niitä elintasopakolaisia haluaa.
Tämä eriarvoistus johtaa myös siihen, että Suomi isänmaana menettää merkityksensä. Miksi puolustaa tai välittää maasta joka leimaa vain rasistiksi ja pakottaa maksamaa elintasopakolaisten rajattoman laskun. Jos joskus joudumme sotaan, valtio saa soittaa niille ulkomaalaisille “sotaa” pakoon lähteneille – he tosin taitavat paeta heti eliitin mukana ulkomaille toisen elättäjän piiriin.
Verojen maksaminen tuntuu nykyään kidutukselta. Onneksi paikalliset ulkomaalaiset kauppiaat toimivat käteisellä ja mm. Suomalaiset parturit ovat sulkeneet liikkeitään.
Suomen konkurssia odotellessa.