PB: Valtion tehtävä ei ole spekuloida osakekursseilla

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Suomen valtio, joka ryhtyi osakespekulantiksi ostamalla melkein miljardilla eurolla Nokiaa.

 

Palkintokomitea kysyy, onko todella julkisen vallan tehtävä veikkailla, mikä yhtiö tuottaa laajaa osakeindeksiä paremmin? Maksammeko me todella veroja siksi, että virkamiehet pääsisivät leikkimään pörssissä?

 

Nokia-ostoksilla käyneen Solidiumin toiminta alkoi 11.12.2008, kun valtio siirsi sen haltuun ei-strategiset pörssiomistuksensa. Poliitikkovetoinen sijoitusrahasto on toki tehnyt tuottoa. Solidiumiin siirrettyjen omistusten arvo oli alkujaan n. 5,6 miljardia euroa, ja 16.3.2018 mennessä tuon osakesalkun arvo on noussut 8,4 miljardiin euroon. Arvonnousun lisäksi Solidium on tulouttanut valtiolle vuosina 2009-2018 osinkoina yhteensä n. 4,2 miljardia euroa. Hyvä suoritus? Väärin.

 

Samassa ajassa veronmaksajien omaisuus olisi tuottanut valtavasti enemmän pelkällä osta ja unohda -tyyppisellä indeksisijoittamisella. Esimerkiksi sijoitus suosittuun S&P500 Total Return indeksiin olisi tuottanut omistuksen, jonka arvo olisi tänä päivänä 21,5 miljardia euroa. Kyseistä indeksiä ei ole valittu mitenkään tarkoitushakuisesti, vaan kyse on 500 suuren yhdysvaltalaisen pörssiyhtiön tuottoa seuraavasta indeksistä. Siihen ja vastaaviin indekseihin sijoitetaan, kun halutaan seurata pörssin yleistä kehitystä.

 

Teoriassa Suomen kansa on saanut maksaa Solidiumin sijoitusnäkemyksistä ja poliitikkojen omistusohjaukseen liittyvästä eduskuntateatterista yhteensä n. 8,9 miljardia euroa (21,5 – (8,4 + 4,2) mrd eur).

 

Päivän Byrokraatti kysyy seuraavat viisi kysymystä, ja toivoo, että pääministeri Juha Sipilä niihin vastaisi:

 

1. Onko julkisen sektorin osakesijoitusten tehtävänä saavuttaa julkisille varoille lisätuottoa, vai onko niillä jokin muu tavoite?

 

2. Mikäli sijoitukset tavoittelevat tuottoa, niin millä perusteella uskomme, että poliitikot/virkamiehet voisivat valinnoillaan saavuttaa paremman tuoton kuin laajan osakeindeksin tarjoama tuotto? Tai paremman tuoton, kuin mitä kansalainen itse saavuttaisi sijoituksillaan, jos valtion sijoittamaa määrää ei pakkokerättäisi häneltä veroina?

 

3. Mikäli valtio haluaa jatkaa tätä Hedge Fund -toimintaansa (ts. valtio ottaa velkaa markkinoilta matalalla korolla ja sijoittaa varoja arvionsa mukaan korkeampituottoisiin/riskisiin kohteisiin), niin missä menee valtion ottamien vivutettujen osakepositioiden määrän raja?

 

4. Kun valtiolla omistajana ilmeisesti on erilaiset intressit kuin muilla osakkeenomistajilla, jotka tavoittelevat sijoitukselleen vain korkeinta saatavilla olevaa tuottoa, pienentää tämä yrityksen arvoa jo teoriankin mukaisesti. Mikä takaa sen, etteivät Suomen tulevat hallitukset voi käyttää suuromistustaan yhtiön osakkeenomistajien kokonaisedun vastaisesti?

 

5. Pitääkö suomalaisilla aina olla pakkomielteisesti jonkinlainen näkemys Nokian osakkeen oikeasta kurssitasosta? Tämä on riivannut meitä suomalaisia jo ainakin 20 vuotta, eikä loppua ole näkyvissä. Ja pahinta kyllä, nyt tuota näkemystä otetaan veronmaksajien riskillä ja rahoilla.

 

Oikeastaan, kaikki nämä viisi kysymystä tiivistyvät yhdeksi, joka lukee jo Helsingin Sanomien otsikossa: Valtio osti ison potin Nokiaa, mutta miksi?

 

Kysymys on erityisen hyvä juuri nyt, kun takana on Suomen pörssihistorian satumaisin ja pisin tuottojakso. Käynnissä oleva ”härkämarkkina” eli pörssikurssien yhtäjaksoinen nousu täytti viime viikolla tasan yhdeksän vuotta. Myös S&P 500 -indeksi on lähes tarkalleen nelinkertaistunut tänä aikana. Onko todella juuri nyt oikea aika leikkiä spekulanttia veronmaksajien rahoilla?

 

HS 18.3.2018