5
tammi
2018

PB: Kuluttajien toiveet ja virkamiehen suunnitelma eivät kohtaa Espoon suunnan liikenteessä

Tervetuloa takaisin Suur-Helsinki Areenalle, jossa kello kilahti juuri Päivän Byrokraatti -palkinto-ottelun kolmannen erän merkiksi.

 

Teille, jotka liityitte vasta seuraan tiedoksi, että sinisissä ottelee hallitseva mestari Markkinatalous ja punaisessa nurkkauksessa haastaja Suunnitelmatalous.

 

Ottelun yleisö näyttää villisti kannustavan altavastaajana matsiin lähtenyttä Suunnitelmataloutta, joka on kuitenkin kahdessa ensimmäisessä erässä käynyt köysissä jo useasti, ja tipahti kerran kanveesiin yksityishenkilö Elmo Allénin piirrettyä omin toimin uusiksi Länsimetron liittymäkartan. Virkamiestyönä tehtynä sama kartta muistutti Lentävää Spagettihirviötä. Jostain syystä byrokratia ei tällä kertaa auttanut kartan piirtämisessä, sillä käyttäjät kertovat saavansa selvän vain Allénin kartasta.

 

Suunnitelmatalous tulee kolmanteen erään virkamiesten suunnittelemalla metrolla, jonka junia on kuitenkin selittämättömästä syystä lyhennetty kolmanneksella. Suunnitelmatalous ei siksi näytä saavan täyttä kapasiteettia iskuihinsa. Pahinta on kuitenkin se, että Suunnitelmatalouden lyönnit vaikuttavat erityisen hitailta. Ehkä sen vuoksi liittymäliikenne ei näytä keräävän asiakkaita siten kuin vielä harjoitusohjelmassa arvioitiin.

 

Kuten aina, päivän ottelu käydään esitaistelijoin. Suunnitelmataloutta edustaa tänään HSL ja Markkinataloutta raaseporilainen linja-autoyhtiö Ampers Busstrafik, jonka toimitusjohtaja Johan Amper kertoo, että metrolinjan avauduttua HSL vaati, että kaikkien linja-autojen päätepysäkin tulisi olla Kampin sijaan Matinkylä. Näin metroon saadaan matkustajia. Toimitusjohtaja Amper kommentoi:

 

”En näe sitä loogisena, että tulemme pitkän matkan matkustajien kanssa maaseudulta, jonka jälkeen he joutuisivat ulos Matinkylässä ja matkustaisivat sitten metrolla Kamppiin.”

 

Muuten kuin kaupunginvirastosta tarkasteltuna Amperia on vaikea moittia logiikan puutteesta, sillä Matkahuollon rahtiliikenteen pakettipalvelut sijaitsevat Kampissa, ja bussi siis ilmeisesti jatkaa joka tapauksessa sinne viedäkseen tavaralähetykset perille.

 

Matka-ajat monella metroon vaihtavalla matkustajalla ovat pidenneet puolella, ja muutkin Markkinataloutta edustavat linja-autoyhtiöt haluavat siksi vastata kysyntään kehittämällä oman lipputyyppinsä, jotta liikennöintiä Etelä-Kirkkonummelta ja Espoosta Helsingin keskustaan voitaisiin jatkaa. HSL:n lipuilla matkanteko ei enää onnistu, sillä Suunnitelmatalous estää sen vasemmalla koukulla, ellei sen vaatimuksia päätepysäkistä noudateta.

 

Suunnittelulla lienee kova kiire, sillä Espoon seudun huonontuneet liikenneyhteydet näkyvät myös muuna kilpailevana reittisuunnitteluna, joka toteutuessaan saattaa viedä markkinat bussiliikenteeltä. Etelä-Espooseen on nimittäin tulossa muuhun kumipyöräliikenteeseen perustuvat linjat B, M ja W, kun taas Pohjois-Espoota saattavat jatkossa palvella linjat A, U, D ja I.

 

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2785

 

HS 4.1.2018

 

IL 3.1.2018

 

Saatat tykätä myös

PB: Malmin lentokentän hävittäminen on absurdin huono päätös
PB: Hernesaaren ruuhkasuma on Jätkäsaari 2
Testissä Malmin sairaala
PB: Helsinki haluaa kaventaa Lauttasaaren siltaa, jotta kalastajien perkuujätteille tulee tilaa

9 vastausta

  1. Maurizio

    Vihervasemmistolaista suunnitelmataloutta ja arkipäivän fasismiahan tämä on. Miten HELVETISSÄ ihmiset ovat täällä niin tyhmiä, että äänestävät piiperöitä ja/tai vassareita?

    Mutta virkamiehistöhän ei poliitikkojen vaihtuessa vaihdu. Ja siinä sontasakissa sitä vihernatsia piisaa, kuten myös HSL:n johdossa. No, huonostakin julkisesta liikenteestä saadaan tietenkin suosittua väkipakolla, ja juuri siksi HSL:n Rihtniemikin vaatimalla vaatii oman auton käyttökulujen nostamista taivaisiin. Vaan mitäpä tuo muutakaan tekee, koska tietää, ettei edustamansa putka omillaan pärjäisi!

    Mutta aika näyttää, ja Espoosta kuuluukin jo kummia. Aika monet ovat singahtaneet yllättäen autokaupoille. Eli mitenkähän mahtaa viherpolitrukit mennä noin niinkuin omasta mielestä :D

    1. Tuhlaajapoika

      No kenes luulet hakeutuvan Helsingin Yliopiston valtsikan vasuri kouluun? (Ei mikään vitsi, opettajakunta ja suurin osa oppilaista on juuri näitä vihervasemmistolaisia) Heillä on valtaa ja he ovat miehittäneet kaikki roolit, tämän takia tulee niitä ihme virkamies sekoiluja ja mikään ei muutu vaikka on vaalit.

    2. Cato

      Hyvää vainoharhailua Marjaniemen Mauriziolta jälleen kerran, mutta muistuttaisin, että suurin puolue sekä Espoossa että Helsingissä on kyllä Kokoomus. Ja Rihtniemikin sattuu olemaan kokoomuslainen. Eli kritiikkisi ampuu nyt vähän ohi.

      1. Maurizio

        Aika väsynyt henkilöönkäynti Catolta vainoharhailusta, mutta mikäs siinä, jos itse asiaan ei ole mitään sanottavaa. Tosiasioita kuitenkin ovat, että 1) Rihtniemi haluaa ruuhkamaksut ja mahdollisimman korkeina koska lafkansa palvelutaso on ilman pakottamista lievästi sanottuna kiikun kaakun, ja että 2) jo pelkästään uutta yleiskaavaa lukemalla näkee, missä virkaloisiston poliittiset ihanteet lepäävät, ja että 3) monet, monet espoolaiset harkitsevat nyt vakavasti omaan autoon siirtymistä joko uudelleen tai ekaa kertaa.

        Ja kaikki tämä ihan riippumatta sen varsinaisen henkilökohtaisen jäsenkirjan väristä, joka kuitenkin on sivuseikka harjoitettuun käytäntöön ja politiikkaan verrattuna. Mutta kukas se sanoikaan, ettei nykypolitiikassa ole kuin vihreitä erivärisillä jäsenkirjoilla?

  2. Velalla ostettu auto tuli halvemmaksi

    Matinkylästä eteenpäin asuville espoolaisille länsimetro on ollut veretseisauttava epäonnistuminen. Kun ennen pääsi alle vartissa länsiväylää pitkin keskustaan, menee nyt järjettömällä bussi-metro-kombolla lähes 40 minuuttia. Otsikot kertoivat “joidenkin matka-ajat pitenevät”. Matka ajat pitenevät kaikille muille paitsi helsinkiläisteekkareille jotka asuvat muualla kuin Kampissa tai Lauttasaaressa. Myös matinkyläläisille matka-ajat järjenvastaisesti pitenevät.

    Tapiolassa on metrolle liityntäpysäköintimahdollisuudet. Lisämaksua vastaan toki. Käsittämätöntä. Luulisi, että ihmiset siirtyisivät käyttämään metroa jos liityntäpysäköinnillä saisi jotain etua. Sen sijaan metroon siirtyminen tuhlaa rahaa ja aikaa mikäli liityntäpysäköintiä haluaa käyttää. Eikö pitäisi saada metrolippu halvemmalla jos siirtyy autosta metroon?

    Metroon siirtyminen ei ole mitenkään tehty houkuttelevaksi tai kannustavaksi.

    Espoon sisäinen poikittaisliikennekin on teurastettu. Haastan kenet vain yrittämään liikkua Espoon sisällä metroaluetta, eli neljän pysäkin tuollapuolen ilman, että matka-aika olisi kaksinkertaistunut entisestä.

    Suomi on aiemmin pröystäillyt julkisella liikenteellään, mutta nyt ollaan onnistuttu tekemään matka-aikojen tuplaamisesta myös rahaa maksavaa.

    Bussiliikenteen vapauduttua kilpailulle toivon että joku havaitsee markkinaraon ja kilpailee HSL:n kanssa. Metron arvo kansalaiselle mitataan sen käytöllä, ja bussiliikenteen kieltäminen muiltakin toimijoilta kuin HSL:ltä poliitikkojen toimesta on osoitus poliitikkojen surkeasta epäonnistumisesta.

    Toki helsinkiläiset vihreät espoolaisvihassaan naureskelevat kun ihmisiä saadaan taas kiusata. “Mitäs et asu kantakaupungissa isän ostamassa kämpässä ilmaiseksi?”

    -Koska asun halvassa luukussa ja käyn töissä.

    1. Maurizio

      Näinpä. PK-seutu on (ehkä Vantaata lukuunottamatta) päättänyt näköjään tehdä logistis-kansantaloudellisen harakirin, josta tämä metroperseily on vasta esimakua ja paljon pahempaa on vielä tulossa: moottoriteiden teurastus, suorien keskustaan menevien bussilinjojen muuttaminen raideliikenteen syöttöaparaatiksi, joustamattomia ja skaalautumattomia ratikkalinjoja kaupunki täyteen sähköisten kumipyöräbussien sijaan yms. jne. Tätä kaikkea tulevat jälkipolvet vielä kyllä kauhunsekaisin tuntein ihmettelemään!

  3. Irvokasta

    Matinkylässä pyörii HSL:n opastajia, tarkoituksenaan ilmeisesti kertoa ihmisille miten metroa käytetään.

    Tilanteen irvokkuutta kuvaa hyvin se, että viime viikolla nuo opastajat ajoivat HSL:n auton terminaaliin, josta sitten jalkautuivat opastamaan ihmisiä. Ei kauheasti vakuuta tuo metro kun HSL:n opastajatkin kulkevat mielummin autolla metronvartta pitkin kuin käyttäisivät tuota julkisen liikenteen multihuipentumaa.

    Jos HSL:n oma usko metron toimivuuteen on sitä luokkaa etteivät itse viitsi sillä kulkea edes metropysäkeille, on vaikea uskoa että itsekään vaihtaisin autoilua metroon. Minä sentään jätän autoni jopa parkkiin, HSL:n tyypit ajavat autonsa terminaaliin sisään kun muuten pitäisi kävellä metrolaiturilta terminaaliin.

    Harmi ettei muistunut mieleen ottaa valokuvaa, mutta eiköhän ne autot ole siellä vielä ensi viikollakin. Ei metro ole ensi viikolla yhtään sen toimivampi kuin nytkään.

    1. Päivän Byrokraatti

      Aivan huikeaa. Jos tulevat uudelleen autolla, ota kuva ja lähetä meille!