27
maalis
2019

PB: Hernesaaren ruuhkasuma on Jätkäsaari 2

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa Helsingin kaupunkiympäristölautakunta, joka osaltaan hyväksyi yksimielisesti Hernesaaren asemakaavan. Asiaa ymmärtävät arkkitehdit ovat varoittaneet, että Hernesaareen syntyy nykyisellä, autoilua huomioimattomalla suunnitelmalla toivoton ruuhkasumppu.

 

Kaupunkiympäristön apulaispormestari ja kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Anni Sinnemäki (vihr) ei ole samaa mieltä:

 

”Ei synny ruuhkasumppua. Hernesaaren ja kantakaupungin liikennejärjestelyt nojaavat vahvasti joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.”

 

Näin kaupunkiympäristön viisaat kertoivat aiemmin myös Jätkäsaaresta. Nyt, vaikka saaresta ei ole rakennettu vasta kuin reilu kolmannes, suunnitellaan jo epätoivoisesti rumaa betoniramppia, jota pitkin liikenne pääsisi pois saarelta. Tiet kun jäivät tekemättä.

 

Virkamiesten yllätykseksi, ihmiset eivät siirtyneetkään pyöräilijöiksi pelkästään siksi, että piirustuspöydällä päätettiin se suunnittelun ideologiseksi perusteeksi.

 

Muuan patenttitoimistossa työskennelleen Albert Einsteinin väitetään todenneen tällaisesta toimintatavasta aikanaan, että “hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”

 

Hernesaaressa on näet liikennettä luomassa täsmälleen samat elementit kuin Jätkäsaaressakin: alueella on risteilyalusterminaali ja merenrantatalojen hinnat takaavat, että niihin on varaa vain vaurailla perheillä, joilla on pari-kolme autoa ja isän kesä-Porsche.

 

Vihreiden politiikka voisi onnistua ainoastaan, mikäli ihmiset muuttuisivat. Tarvittaisiin vanhan helsinkiläisen tilalle uusi helsinkiläinen, jolla ei olisi vihreiden inhoamia paheita. Uusi helsinkiläinen ei autoilisi, ei söisi lihaa, ei puhuisi tuhmia sosiaalisessa mediassa eikä levittäisi huumorintajuisia meemejä.

 

(Uusi helsinkiläinen saisi toki edelleen matkustaa lämpimiin rantakohteisiin, syödä mielin määrin lentorahtina tuotua kikhernettä, nimitellä kollektivismin vastustajia väkivaltaisiksi trolleiksi ja levittää henkilörekisterilain vastaisia poliittisia bannilistoja, mutta se on eri asia.)

 

Valitettavasti uuden helsinkiläisen kehittämisen tiellä on samoja esteitä kuin aiemmin Uutta Neuvostoihmistä luodessa. Uudella Neuvostoihmisellä ei pitänyt olla paheita, vaan hän olisi altruistisesti työskennellyt kollektiivin eteen, vaikka ahkera ei olisi saanut työstään sen enempää palkkiota kuin laiskotteleva vapaamatkustaja.

 

Järjestelmä joutui tyytymään Vanhaan Neuvostoihmiseen ja se kaatui.

 

Eilisessä Kauppalehden kolumnissa Suomen Pankin eläköitynyt ekonomisti Pentti Forsman arveli osuvasti, että vihreät yrittävät jäljellä olevalla valtakaudellaan aiheuttaa autoilulle niin paljon tuhoa kuin ehtivät:

 

“Suunnittelijoilla on kiire väylien tukkimisessa, sillä ehkä jo 10-15 vuoden kuluttua kuljettajattomat sähköautot vievät osansa liikkumisesta. Ne ovat saasteettomia, ja niiden kuluttaman sähkön kustannukset ovat vain murto-osa metrilipun hinnasta. Yhteiskäytössä niiden pääomakulutkaan eivät rasita kukkaroa. Sähköautosta on Helsingissä vähän hyötyä ilman tehokasta tieverkkoa, joten autojen vastustajien on rakennettava niille esteitä.”

 

Individualistisia liikkumisratkaisuja vierastavien vihreiden aika on nimittäin pian lopussa. Helsingin seuraavassa kaupunginvaltuustossa ei ole enää punavihreä enemmistö.

 

Siksi Sinnemäki ja hänen hengenheimolaisensa yrittävät nyt tehdä muutoksista niin peruuttamattomia kuin vain suinkin jäljellä olevan ajan puitteissa ehtivät.

 

HS 26.3.2019

 

HS 20.3.2019

 

Saatat tykätä myös

PB: Epäiltynä Anni Sinnemäki
Intersektionaalinen feminismi
All Lives Matter
PB: Hallitus sählää, mutta yritykset on pelastettava tulevaisuutta varten

4 vastausta

  1. Nihilisti

    Ensin tehdään autoilu hankalaksi (ruuhkat ovat tarkoituksen mukaisia), sitten tehdään siitä niin kallista (sähköautot latausverkkoineen ja uusine veroineen) tämän jälkeen kielletään osa alueesta autoilta.

    Operaation aivopesu vaiheeseen kuuluvat tietysti opet uusine “ilmasto opetussuunnitelmineen” jolloin jo lapsille kerrotaan,
    että jos ajat autolla ihmiskunta kuolee sukupolvessa.

  2. Tuisku

    Oletko harkinnut blogin nimen muuttamista? Ehdotan otsikoksi “Päivän vihreä”.

    Kun eihän tämäkään kirjoitus käsitellyt Hernesaaren kaavaa muilta osin kuin “Hernesaaressa on näet liikennettä luomassa täsmälleen samat elementit kuin Jätkäsaaressakin: alueella on risteilyalusterminaali ja merenrantatalojen hinnat takaavat, että niihin on varaa vain vaurailla perheillä, joilla on pari-kolme autoa ja isän kesä-Porsche.”

    Siinä kaikki. Loppu oli vihreiden mollaamista.

    En tässä lainkaan puolusta vihreitä enkä ole aikeissa äänestää heitä. En ole siis lainkaan loukkaantunut vihreiden puolesta. Tarkoitan vaan, että näitä juttuja olisi paljon mukavampi lukea, jos niissä olisi enemmän asiaa ja perusteluja kuin yleistä mollaamista.

    Jos tarkoitus on korostaa liberalismia (mitä kovasti itse kannatan), niin miksi olet enemmän kiinnostunut puudildoista kuin urkintalaista? Onko kansalaisten tietoliikenteen valvonta niin pieni asia, ettei siitä tarvitse puhua?

    1. Päivän Byrokraatti

      Tuota… eikö aika helppo ratkaisu ole olla lukematta, jos blogin sisältö ei kiinnosta? Kirjoittajat ainakin tarttuvat kynään vain aiheista, jotka sattuvat innostamaan. Tietoliikenteen valvonta ja vaikkapa uusi tekijänoikeusdirektiivikin ovat varmasti sinänsä hyviä aiheita, vaan eipä ole nyt kukaan kirjoittajista ehtinyt niiden pariin. Koeta kestää.

  3. ceterum censeo

    ”Ei synny ruuhkasumppua. Hernesaaren ja kantakaupungin liikennejärjestelyt nojaavat vahvasti joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.” sanoo Sinnemäki.

    Kuuluisia viimeisiä sanoja, jotka tullaan liittämään siihen sarjaan “hei, me tienataan tällä” ja muihin vastaaviin.

    Tämä on tällainen epäpyhä allianssi, jossa kaikki saavat toiveensa toteutettua. Vihreät on saanut suojatyöpaikan pomolleen, jolla ei ole oikeastaan minkään alan ammattitaitoa, jos viisunikkarointia ei huomuoida. Vihreät saa nyt toteutettua haaveensa kaupunginosasta, jossa autoliikenne on käytännössä mahdotonta. Seuraavaksi kokoomusa saa maanrakennusfirmoilleen rahakkaita sopimuksia, kun se autoliikennekin pitää saada jotenkin toimimaan ja ainoaks mahdollisuudeksi jää juupelin kallis tunneli. Ainoa, joka ei saa toivettaan toteutettua, on helsinkiläinen veronmaksaja, joka toivoo järkevillä kustannuksilla toteutettua toimivaa kaupunkiympäristöä.