PAB: Iranin rohkeat naiset riisuvat huivit ja vaativat vapautta
Ei eilisen naistenpäivän kunniaksi, vaan omien ansioidensa takia, Päivän Antibyrokraatti -palkinto myönnetään iranilaisille naisille. Nämä aidon tasa-arvoaatteen, eli egalitarismin, sankarittaret uhmaavat itseään kuolemaa taistellessaan vahvasti uskonnollista Iranin keskushallintojärjestelmää vastaan.
Iranin ihmisoikeustilanne on heikentynyt tasaista vauhtia jo vuosikymmeniä. Vielä 1970-luvulla Iranissa elettiin hyvin maallista ja vapaata elämää. Jollet usko, näyttöä tästä löytyy vaikkapa Googlesta hakusanalla “Iran 70’s photos”. Valitettavasti saman vuosikymmenen lopulla tapahtunut islamilainen vallankumous vei hienolta Iranin kansalta vapauden.
Sittemmin tämä teokraattinen ja kollektivistinen keskushallintoaate on suistanut maan syöksykierteeseen kohti ääri-islamistista totalitarismia, jossa ihmishenki on halpa ja valtiokoneiston auktoriteetti absoluuttinen.
Nyt toinen toistaan rohkeammat iranilaiset naiset kapinoivat heikentyvää demokratia- ja ihmisoikeuskehitystä vastaan esiintymällä julkisilla paikoilla ilman lain pakottamaa huivia, sekä lähettämällä näistä protesteista kuvia sosiaaliseen mediaan.
Useita protestoijia on pidätetty samalla, kun hallintokoneisto on kiristänyt otettaan kansalaisten kaulojen ympärillä. Esimerkiksi tasa-arvoa ajavia kansalaisjärjestöjä on lakkautettu, ihmisiä vangittu tekaistuin syyttein ja niin median kuin kansalaistenkin sananvapautta rajoitettu. Iranin kansan ainoa toivo on se, että näiden muutamien naisten vapaudenkaipuu tarttuu yhä useampaan, ja protestointi johtaa nykyisen keskushallinnon kaatumiseen.
Toista on länsimainen feminismi, joka naistenpäivänä manifestoitui lähinnä valitukseen siitä, että joku mies kehtasi antaa naiselle kukkia ja/tai suklaata, sekä kehua itselleen tärkeitä naisia. Iranin kohdalla pohjoismainen feminismi taas näytti karvansa taannoin, kun Ruotsin feminististä ulkopolitiikkaa toteuttavat naisministerit Iranissa vieraillessaan pukivat päihinsä patriarkaalisen sorron symboliksi nousseet hijab-huivit. Siis ne samat, joiden riisumisen takia iranilaisia naisia vangitaan joka päivä. Tukea Iranin naisten taistelu ei feministeiltä saa, vaan sitä jopa moititaan islamin vastaisuudesta.
Päivän Byrokraatti toivoo, että Iranin kansa nousee rohkeiden naistensa johdolla kapinaan totalitaristista hallintokoneistoaan vastaan ja syöksee tyrannit vihdoin vallasta.
The Economist 8.3.2018
IL 7.3.2018
d
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
Pohjoismaisille “feministeille” kaikkein suurin rassukka on identiteettikriisiä poteva muslimimies. Silvotut siskot afrikassa, kaduilla uskonnollisen poliisin toimesta piestyt naiset ja teokratista fasismia kyseenalaistavat naisten oikeuksien ajajat unohdetaan tyystin. Merkitystä on ainoastaan sillä kuka suvaitsee kaikkein älyttömintä ihmismielen sadismia.
Varsin kuvaavaa tuosta häpeällisestä pelkuruudesta on se, ettei naisasialiittounionin twitter-feedistä löydy ensimmäistäkään kannanottoa tyttöjen silpomisiin. Tärkeämpää on käydä tykkäilemässä harhaisia sepustuksia toksisesta maskuliinisuudesta, jonka olemassaolon voivat havaita vain harvat ja valitut Helsingin sanomien kolumnistit.
Feministimme toki soveltavat veretseisauttavaa ajatusakrobatiaa päästääkseen pälkähästä – nuo ongelmat ovat noiden alueiden naisten ratkottavia, ne eivät meitä kiinnosta. Jostain syystä sieltä tänne tulevia 40-vuotiaita parrakkaita sotalapsia pitää kuitenkin auttaa, heitä ei sovi jättää oman onnensa nojaan. Toisin on alueiden naisten ja sekulaarin vasemmistolaisten kohdalla.
On todella erikoista muuten, että lähi-idän vasemmistolaiset ovat kotimaisille feministeillemme ja vasemmistolaisillemme arvojärjestyksessä, kokemastaan poliittisesta ja uskonnollisesta vainosta huolimatta, huomattavasti pienemmällä sijalla kuin noiden alueiden pahimmat takapajuiset teokratiset fasistit ja sovinistit.
Intersekoilevassa feminismissä oleellisinta taitaakin olla vain se, että puolustetaan asioita jotka aiheuttavat valkoiselle (heteromiehelle) hengenahdistusta. Logiikasta viis.