Tere Sammallahti: Kokoomus, äkkiä pois vihapuheen harhapoluilta

Rangaistukseksi siitä, että Tere Sammallahti laisti Päivän Byrokraatin kaksitoistakerroksisten toimitilojen siivousvuorosta (Terellä oli porraskäytävät), Päivän Byrokraatti määräsi Teren julistamaan vielä Kokoomuksen vihapuhetyöryhmän mietteistä ja pahaenteisesti 13-kohtaisesta toimenpide-ehdotuslistasta. Tere, voit suorittaa:

– – –

Kokoomuksen ministeriryhmä on kesäkokouskiertueellaan, jolta sopii vaalivuodesta johtuen odottaa paljon. Paljon on näkynyt hyvääkin, mutta mikään ei olisi voinut vetää mattoa Kokoomus-aatteen alta, niin kuin isolla metelillä julkaistu lista tavoitteista vihapuheen kitkemiseksi. Iltalehden haastattelussa Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perusteli vihapuhe-työryhmän tarvetta sillä, että “tutkimuksen mukaan vihapuhe ja nettikiusaaminen heikentävät eniten suomalaisten turvallisuudentunnetta”. Toivoisin todella, että poliitikot alkaisivat lukemaan siteeraamiaan papereita, eivätkä vain poimisi omaa agendaansa tukevia rusinoita pullasta, sillä ainoa moiseen tulokseen päätyvä paperi vaikuttaisi olevan konsulttiyhtiö KPMG:n sekä tasa-arvosuunnitelmien laadinnalla rahansa tekevän konsulttiyhtiö World of Managementin selvitys.

Ja selvitykseksi sitä pitääkin kutsua, koska se ei millään kriteerillä täytä edes alkeellisimpia tutkimukselle asetettuja vaatimuksia. Aineisto perustuu 53:n ihmisen vastaukseen ja kolmenkymmenen käsin valitun järjestöaktiivin haastatteluun. Ei ole ensimmäistäkään syytä siteerata tämän kyselyn tulosta tavalla, jolla poliitikot oikealta vasemmalle ovat viime aikoina tehneet.

Oivana kuriositeettina mainittakoon, että kyseinen selvitys on osa Suomi 100-juhlavuoden “100 tasa-arvotekoa”-projektia, joka perustettiin kanavoimaan rahaa kolmannen sektorin tukityöllistettäville hömppäorganisaatioille. Olen näitä menetettyjä miljoonia käsitellyt jo parilla aikaisemmalla videolla, joten siitä ei sen enempää.

Oikeusministeri Antti Häkkänen totesi Iltalehden haastattelussa, että vihapuhe-työryhmän tarkoituksena on mm. pureutua pohtimaan sananvapauden juridisia rajoja sekä pohtia termin “vihapuhe” sisältöä, koska tällä hetkellä siitä ei ole vakiintunutta määrittelyä. Nämä tavoitteet eivät sinällään vielä ole tuomittavia, vaikka sananvapautta rakastavan kansalaisen hämähäkkivaisto jo varoitteleekin. Mutta kun soppaan heittää mukaan ministeriryhmämme laatiman kolmentoista kohdan toimenpidelistan, niin aivan hiljaa ollessa voi jo kuulla rautasaappaiden kopseen.

Iso osa listatuista tavoitteista on retorisesti samalla tasolla kuin mihin SDP:n vero-ohjelmissa, Vasemmistoliiton maahanmuuttopolitiikassa tai Vihreiden ympäristöpoliittisissa kannanotoissa on totuttu: Konkretia on korvattu analyysiköyhällä hutulla, joka ei tarkoita mitään.

Mutta otetaan ne hyvät asiat, tai ainakin positiiviset vivahteet, ensin. Kohdassa kymmenen puhutaan opiskelijoille tarjottavista vaihto-opiskelumahdollisuuksista ja kansainvälistymisjaksoista. Globalisoituvassa maailmassa se on lähes varauksettomasti etu, joka suomalaisille nuorille on hyvä suoda, matkailu kun tunnetusti avartaa. Tällainen koulutuspoliittinen linjaus on hyvä, vaikka konkretia ehdotuksen taustalla jää muuten olemattomaksi.

Kohdasta kuusi löytyy lause “Jokaiselle lapselle ja nuorelle on tärkeää opettaa, mikä on sähköisessä maailmassa hyväksyttävää, toista ihmistä kunnioittavaa käytöstä”. Kyllä, tällaista kasvatuksellista työtä pitää ehdottomasti tehdä niin kodeissa kuin julkisen keskustelun kauttakin. Vetää kuitenkin mielen mustaksi, kun julkisen sektorin koosta ja yksilön vastuusta paljon puhuva puolueemme tekee selväksi, ettei kasvatusvastuuta olla vaatimassa lasten vanhemmilta, vaan oppilaitoksilta ja viranomaisilta.

Kohdassa kahdeksan puhutaan lasten lukutaidosta ja kriittisestä ajattelusta siinä, missä kohdassa yhdeksän jokaisen suomalaisen monipuolisesta ja kriittisestä medialukutaidosta. Nämä taidot ovat tietysti tärkeitä ja tarpeellisia, mutta eikö niitä opeteta jo nyt peruskouluissa? Muutenkin tuntuu lähinnä irvokkaalta vitsiltä, että jakovarapuheista äänekkäästi varoitteleva puolueemme ehdottaa seitsemän miljoonan euron määrärahaa aikuisten “digitaitojen ja heikkojen perustaitojen vahvistamiseen”. Miksi juuri seitsemän, eikä vaikka seitsemäntoista? Tai kaksi? No, ainakin ne korkeakoulujen orientaatiojaksoilta tutut tietokoneajokorttibisneksen konsultit hierovat jo karvaisia käsiään, kun taas joku kaataa ilmaista massia ovista ja ikkunoista.

Mutta sitten ne huonot, ja niitä ikävä kyllä piisaa. Kohdassa yksi puhutaan verkkopalveluiden velvoittamisesta valeprofiilien poistamiseen, mikä herättää heti kysymyksen, miten valeprofiili määritellään ja miksi ne halutaan kitkeä? Toisen henkilön nimellä ja naamalla esiintyminen täyttänee jo nyt kunnianloukkausen tunnusmerkit, mutta jos tarkoitus on lakkauttaa viime aikoina puhuttaneet sosiaalisen median parodiatilit, aletaan olla jo heikoilla jäillä. Ja ihan siltä varalta, että joku kiilusilmä ajatteli puuttua netinkäyttäjien anonymiteettiin, niin muistuttaisin, että anonymiteettiä tarvitaan yleensä eniten niissä valtioissa, joissa se on kiellettyä. Valeprofiilin taakse kätkeytyminen on monissa totalitaristisissa valtioissa ainoa keino kritisoida vallanpitäjiä ja jakaa luotettavaa tietoa julkisesti. Katsokaa vaikka Venezuelaa, joka juuri yritti sensuroida Ylen Venezuelan ongelmia käsittelevän Ulkolinja-dokumentin.

Neloskohdassa lähdetään sitten jo aivan laukalle viittaamalla Saksassa käytössä olevan lainsäädännön soveltamista Suomeen. Kyseinen laki velvoittaa verkkopalvelun ylläpitäjän poistamaan vihapuheeksi luokiteltavan sisällön palvelustaan. Ehdotus palauttaa keskustelun jälleen lähtöruutuun, kun termiä “vihapuhe” ei ole edelleenkään määritelty. On myös ristiriitaista oikeusministeri Häkkäseltä vannoa, ettei vihapuhetta tulla kriminalisoimaan. Jos verkkopalveluiden tarjoajat pakotetaan sanktioiden uhalla poistamaan viestejä palvelustaan, niin kyseessä on, de facto, vihapuheen kriminalisointi.

Muutenkin, Saksan mallin ennalta nähdyt ongelmat ovat jo toteutuneet: Lainvalvojan rooli on ulkoistettu verkkopalveluiden ylläpitäjille, jotka sakkotuomioiden pelossa kaventavat sananvapautta tiukalla ennakkosensuurilla. Tässä mielessä Saksa on lähempänä synkkää historiaansa kuin koskaan sotien jälkeen, enkä suostu uskomaan, että Suomessa yksikään puolue haluaa harkita asiaa tämän pidemmälle. Varsinkin Kokoomuksen pitäisi ymmärtää vastustaa ankarasti tällaisia aloitteita, ei tehdä niitä itse.

Listalla esitellään myös täysin käsittämätön vaatimus, jonka mukaan luvatta nettiin ladattujen kuvien tulisi olla helpommin poistettavissa. Kenelle tällainen ukaasi mahdollisesti aiotaan toimittaa ja miten? “Hei, se on Kokoomus täällä terve, onko Interneteillä? Joo, me haluttais yhdet kuvat pois globaalista tietoverkosta, niin otattehan nyt saman tien ne veke sieltä?”. Moista tavoitetta ei olla saavutettu edes kommunistisessa Kiinassa, toivottavasti sitä ei saavuteta Suomessakaan, ainakaan Kokoomuksen johdolla.

Muistuttaisin ministeriryhmäämme myös Streisandin ilmiöstä, jonka mukaan yritykset poistaa materiaalia netistä johtaa sensuurin kohteen räjähdysmäisesti kasvavaan julkisuuteen. Streisandin ilmiö vieläpä todistettavasti toimii paljon paremmin kuin mikään yritys sensuroida nettiä. Viittaan tässä kohtaa jälleen Venezuelaan ja Ylen Ulkolinja-dokumenttiin.

Listalle jää vielä pitkä liuta asioita, joista kaikista Orwellimaisimmille klassikoille on annettava kunniamaininnat. Kohdassa kaksi puhutaan turvallisuusviranomaisten valtaoikeuksien laajentamisesta. Kolmoskohdassa ehdotetaan pakollista päätoimittajaa “sähköisille alustoille”. Kohdassa seitsemän ehdotetaan kännykkä-aplikaatiota some-loukkauksien raportoimiseksi sekä viranomaisvalvonnan kohdistamista heihin, jotka ovat kirjoitelleet rumia nettiin. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kohdassa yksitoista puppugeneraattorista täräytetään ulos lause, josta vasemmistopuolueiden puoluetoimistoilla ollaan varmasti kateudesta punavihreinä: “Kaiken valtion rahoittamassa toiminnassa tulee sitoutua vihapuheen ja rasismin vastustamiseen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen”. Ihanko kaikessa, koko reilun 50 miljardin vuotuisen kulutuksen osalta? Ja siitä huolimatta, ettemme edelleenkään tiedä, mitä vihapuhe tarkoittaa?

Ehkäpä kaikista suurin yllätys oli oikeusministeri Häkkäsen Iltalehdelle antama lausunto, jonka mukaan sananvapaus ei suojaa loukkaavaa toimintaa. En olisi yllättynyt kuullessani tällaista opiskelija- tai vasemmistopoliitikkojen suusta, mutta mutten voi uskoa, että selkeän perusteltua linjaa tähän asti vetänyt Häkkänen olisi aivan oikeasti tätä mieltä. Koska tunnen Häkkäsen politiikkaa jonkin verran ja tiedän hänen yleensä osoittavan erittäin hyvää harkintakykyä ajamissaan hankkeissa, epäilen, että tämän vihapuhe-hankkeen puuhamiehet ja -naiset löytyvät jostain aivan muualta kuin oikeusministeriöstä. En silti voi olla huomauttamatta, että sananvapauden rajan vetäminen toisten subjektiivisiin tunteisiin johtaa väistämättä sananvapauden kuolemaan.

Tuollaista periaatetta noudattamalla syntyy nopeasti yhteiskunta, jossa sinun oikeutesi loppuvat siihen, mistä minun tunteeni alkavat. Esimerkkejä tällaisen ajattelun seurauksista voi katsoa vaikka vasemmistoretoriikasta, jonka mukaan rikkaalla ei ole moraalista oikeutta antaa köyhälle neuvoja rahankäyttöön. Tai vaikkapa feministisestä retoriikasta, jonka mukaan valkoisen tulee vaieta etnisten vähemmistöjen edessä, miehillä ei ole oikeutta kritisoida naisia koskevia teemoja, eikä heteroilla ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä kaikki seksuaalivähemmistöjen edustajien jutut absoluuttisena totuutena.

Hälytyskellojen tulisi soida kaikilla kansalaisilla aina, kun poliittinen eliitti alkaa vakuutella olevansa huolissaan vihapuheesta, koska hyvääkin tarkoittavat sananvapauden rajoitukset tuppaavat yleensä pönkittämään vallanpitäjän asemaa opposition ja kansalaisten oikeuksien kustannuksella. Näin on käynyt kaikissa maailmanhistorian diktatuureissa ja totalitaristisissa valtioissa, tuoreimpana esimerkkinä Venezuelassa, missä vihapuheeseen vedoten koko mediakenttä on korruptoitunut ja alistettu valtiojohdon kritiikittömäksi tiedotuskanavaksi. Vapaissa demokratioissa tulee siis lähtökohtaisesti suhtautua epäillen kaikkiin yrityksiin kahlita sananvapautta.

Ihmisten täytyy ymmärtää, että vaikka vallanpitäjät vaikuttaisivat kuinka laupeilta ja oikeamielisiltä nyt, voi tilanne olla parin vuoden päästä aivan toinen. Jokainen vasemmistolainen voi kuvitella, mitä vihapuhe tarkoittaisi pelkäämiensä Perussuomalaisten enemmistönä hallitsemassa Suomessa? Kokoomuksen ministerit voivat tykönään pohtia, mitä vihapuhe tarkoittaisi vaikkapa Vihreiden ja Vasemmistoliiton ottaessa suitset käsiinsä?

Jos me nyt alistumme tinkimään vapauksistamme jonkin politikoinnin välineenä käytetyn höpönlöpö-termin takia, niin korruptoituneen vallanpitäjän kiristäessä otettaan vallankahvasta niitä vapauksia ei enää saa takaisin ilman verenvuodatusta. Jos joku on eri mieltä, niin osoittakaa minulle maailmanhistoriasta maa, jonka epäoikeudenmukainen vallanpitäjä on yhtäkkiä kokenut valaistuksen ja luopunut vallastaan suosiolla?

Tuntuu, että Kokoomuksen ministeriryhmä ampuu nyt piiput kuumina pimeään. Ratkaisuja on keksitty valtava määrä laidasta laitaan, itse ongelma vain tuntuu olevan vielä vaalihumun peitossa.

Miksi ihmeessä Kokoomus yrittää valmistautua vaaleihin kosiskelemalla vasemmistopuolueiden kannattajia heidän keksimien mukaongelmien ympärillä hääräilemällä? Kaikki höpötykset vihapuheen kitkemisestä pitää asettaa oikeaan kontekstiinsa totalitarististen vallanpitäjien työkaluna ja jättää ne omaan arvoonsa. Vaaleihin on kahdeksan kuukautta aikaa ja mielestäni Kokoomuksen pitää viimeistään nyt nousta julkisen keskustelun soihdunkantajaksi, joka johdattaa poliitikot keskittymään tiukasti talouteen, energiapolitiikkaan, ympäristöön, turvallisuuspolitiikkaan, yrittäjyyteen, työnteon kannustimiin ja muihin aidosti tärkeisiin markkina- ja arvoliberaaleihin politiikan teemoihin.

Teren kotisivuilta löytyvät linkit hänen vlogissaan viitattuihin lähteisiin.