PB: Suomi lipsuu Itä-Euroopan varallisuusryhmään
Päivän Byrokraatti -palkinnon saa keskiverto suomalainen, jonka varallisuusasema alkaa hiljalleen vertautua ennemmin Itä- kuin Länsi-Euroopan maihin. Luvuissa manifestoituu Päivän Byrokraatin jo vuosikymmenen ajan saarnaama kehityskulku: yrittäessämme verottaa itsemme rikkaaksi, tukahdutamme taloudellista aktiivisuutta ja maamme köyhtyy vuosi vuodelta.
Kuva ilmentää selvästi, kuinka Eurooppa on varallisuudeltaan jakautunut ja jakautumassa viiteen kastiin. Ylhäisessä yksinäisyydessään on klassisen liberalismin oppien mukaan operoiva Sveitsi, jolle globaalisti kykenee panemaan kampoihin vain Yhdysvallat. Seuraavassa kastissa ovat lähes kaikki muut ”vanhat EU-maat” UK mukaan lukien. Kolmannen ryhmän muodostavat kyydistä tipahtavat länsimaat – Portugali, Kreikka ja Suomi.
Näiden jälkeen tulee EU:hun liittyneiden entisten itäblokin maiden ryhmä, joka alkaa kuumottaa aivan liian lähellä Suomen kantapäitä. Jugoslaviaan kuulunut Slovenia on jo miltei tasoissa.
Venäjään sekä muihin EU:hun kuulumattomiin slaavimaihin ero on toki onneksi vielä huomattava. Huomionarvoista on se, että edelleen kehitysmaastatuksella kansainvälisesti operoiva Kiina nousee tilastoissa kohisten. Keskimääräisen kiinalaisen omistukset ovat jo tasoissa Baltian maiden kanssa.
Lukujen yksityiskohtaiseen tulkintaan vaikuttaa toki myös tieto siitä, mistä varallisuus koostuu. Suomalaisten valtaosalla varallisuus on kokonaan tai suurimmaksi osaksi kiinni omassa asunnossa, mikä toki on tilanne myös monessa muussa maassa. Suomalaisilla on kuitenkin suhteellisesti vähemmän osakeomistuksia ja muuta rahoitusvarallisuutta kuin esimerkiksi muilla pohjoismaalaisilla sekä useilla muilla länsieurooppalaisilla.
Yhden vuoden raportti on senhetkinen läpileikkaus, ja joku vähempään tyytyvä voi kenties olla jopa tyytyväinen siihen, että meillä menee sentään edes yleiseurooppalaisittain keskiverrosti. Myös näiden ihmisten on silti syytä huomata, että vuosittain kerättävien raporttien kehityskulku ilmentää trendejä, joista heidänkin on syytä huolestua. Esimerkinomaisesti voimme tarkastella pohjoismaisten yksityishenkilöiden varallisuuskehitystä.
Lipposen-Niinistön hallitusten (1995-2003) läpi viemien reformien ja niillä syntyneen hyvän kehityksen jälkeen maamme henkinen ilmapiiri laiskistui pelkäksi jakovarapolitiikaksi, ja niin BKT- kuin varallisuusmittareillakin olemme jääneet kehityksessä selvästi jälkeen (tähän asti) lähimpiä verrokkejamme, muita Pohjoismaita.
Vuonna 2008 alkaneeseen finanssikriisiin ja Nokian romahdukseen asti tuo laiskistuminen näkyi naapureitamme hitaampana kasvuna, mutta kyvyttömyytemme uudistaa rakenteitamme on vuoden 2008 jälkeen käytännössä pysäyttänyt kehityksen Suomessa kokonaan. BKT-mittarilla esim. Ruotsi on sen jälkeen kirinyt kaulaa yli 20 prosenttia, mutta keskivarallisuutena tarkastellen ero on jopa tuplaantunut.
Luit oikein: vaikka vuonna 2001 Jamppa Janatuinen oli lähes yhtä varakas kuin Mikael Medelsvensson, tänä päivänä ruotsalaisella on yli kaksinkertainen omaisuus. Ja aikaa ehti vierähtää vain kaksi vuosikymmentä. Me, jotka tuoreesti muistamme milleniumille nostetut shampanjalasit, miellämme tuon ajan yhdeksi mitättömäksi ohikiitäväksi hetkeksi.
Valitettavaa kyllä, todellinen tilanteemme saattaa olla vielä tätäkin heikompi, sillä tuhlaileva julkinen taloutemme rahoitetaan mittavalla lainanotolla. Jos valtiomme ei velkaantuisi, sen yltäkylläinen kulutusjuhla jouduttaisiin kattamaan vieläkin korkeammilla veroilla, ja niiden myötä yksityiset varallisuusluvut jäisivät nykyistäkin matalammiksi. Olemme kuin lainoihin turvautuva duunari tai työtön, joka haluaa vaikka pikavipeillä saman elintason kuin kovapalkkainen naapuri. Uskokaa tai älkää, tämä feikkileikki loppuu joskus.
Siinä vaiheessa kun musiikki seisahtuu, ilmeet synkkenevät myös niillä, jotka ovat tottuneet elämään julkisen sektorin tarjoamilla palveluilla ja tulonsiirroilla. Tuoleja on nimittäin liian vähän. Halusi tai ei, tätä totuutta ei pääse karkuun: valittu yhteiskuntamalli määrittää taloudellisen lopputuloksen. Vain markkinatalous synnyttää hyvinvointia.
Valitettavaa kyllä, hallituksemme ei usko markkinatalouteen vaan haikailee jonkin sortin komentotalouden perään. Jokin johtopäätös siitäkin on nimittäin vedettävä, että pääministerimme näki tarpeelliseksi surra Venezuelan kommunistidiktaattori Hugo Chàvezin kuolemaa. Suurin osa venezuelalaisista surree enneminkin hänen syntymäänsä.
Jos haluatte lukea mielenkiintoisen parivertailun Venezuelasta ja Chilestä, jotka vielä 70-luvulla olivat peilikuvat nykytilanteistaan – Venezuela vauras markkinatalousmaa ja Chile köyhä vasemmistolainen valtio – mutta jotka suunnilleen samaan aikaan vaihtoivat aatteitaan päittään ja käänsivät taloudelliset kehityssuuntansa, toinen huonompaan ja toinen parempaan, suosittelemme teille vuosia vanhaa PB-artikkelia, jossa näitä maita on tarkasteltu: PB 29.5.2016.
Varoittavaa esimerkkiä kannattaa uskoa. Jos Sanna Marinilla olisi Chávezin tapaan rajoittamaton valta, saman ideologian jakavana hänen politiikkansa olisi todennäköisesti yhtä tuhoisaa ja lopputulos identtinen.
Meiltä onneksi löytyy poliittisia voimia, jotka saavat ainakin toistaiseksi pidettyä kohtuudella kurissa sannamarinit ja muun laidemman vasemmiston, mutta tilanteessamme ei silti juuri ole kehuttavaa. Kun maailman korkeimpiin kuuluva verotuksemme ja antelias sosiaaliturvamme syövät työnteon taloudelliset kannustimet, kansa on pikku hiljaa oppinut laiskuuteen. Palkankorotusten sijasta valitaan lisävapaita, nuoret ihannoivat slow life ja degrowth -ajattelua, eikä työnteon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä ymmärretä. Tekijätyypit lähtevät ulkomaille.
Vasemmistolle tätä on turha yrittää selittää, sillä heillä ei näytä olevan pienintäkään kuvaa siitä missä mennään.
Kun aiemmin palkintokomiteaammekin kuulunut Tere Sammallahti poti Twitterissä tuskaa valtiontaloutemme alijäämästä, STM:ssä valtiosihteerinä vaikuttava Juho ”varallisuuden radikaali uusjako” Orjala ilmestyi paikalle ihmettelemään, mistä Tere keksii numeronsa. Sieltä budjettikirjastahan Tere ne.
Sitä, että Orjala ei lukuja ymmärrä, voitaneen pitää odotettuna, eihän hän muuten olisi sosialisti. Mutta sitä, että Orjala ei ole niistä edes tietoinen, voitaneen pitää jonkinasteisena skandaalina, koska puhumme kuitenkin ministeriä avustavasta valtiosihteeristä. Ministerin esikunnassa ei ilmeisesti olla tietoisia edes budjettikirjan perusluvuista. Ehkäpä ne olisi voinut edes googlata ennen twiitin lähettämistä. Googlaaminenhan on tunnetusti yksi valtiosihteerien perustaidoista.
Jos keskustan ja rkp:n armollisella tuella huseeraavaa vasemmistoa ei saada kammettua pois vallasta, pahimmillaan voi käydä niin, että Suomi saa lopulta Virosta samanlaisen vertailuparin kuin Venezuela Chilestä.
Vielä vuonna 1991 Viro oli Neuvostoliiton miehittämä kommunistinen maa, jossa likipitäen kaikki varallisuus oli tuhoutunut vasemmistolaisen regiimin käsissä ja uuden itsenäisyyden koittaessa maa aloitti käytännössä nollasta. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin on kuitenkin kyse enää vain muutamista vuosista, kun Suomi on jäämässä jälkeen, alunperin valtavasta etumatkastaan huolimatta.
Oheisessa, muutaman vuoden vanhassa graafissa on Suomen ja Viron ostovoimakorjattu BKT/asukas-vertailu suhteessa EU:n keskiarvoon. Mittari tarkastelee hyvin käytännön elintasoeroja.
Kuten graafista näkyy, sekä Suomi että Viro lähestyvät EU:n keskiarvoa, mutta vastakkaisista suunnista. Jos kehitys jatkuu trendin mukaisesti, käyrät leikkaavat toisensa ehkä hieman reilun kymmenen vuoden päästä. Sen jälkeen me olemme taloudellisesti pikkuveli.
Meille on yksinkertaisesti käymässä huonosti. Olemme jääneet selvästi jälkeen parhaista A-luokan maista. Ei ole mitään syytä olla kuvaamatta tilannettamme siten, että olemme jo nyt B-luokkaan valunut valtio, mutta luisumme tilastoissa edelleen alaspäin. Jokaisen, jolla järki riittää, tulisi puhua Päivän Byrokraatin peräänkuuluttamien reformien puolesta.
Ongelmamme eivät nimittäin jää siihen, että yhteiskuntamme on kilpailukyvytön jo nykyisellään. Muut kiihdyttävät tahtiaan.
Viron valtiovarainministeri Keit Pentus-Rosimannusin mukaan ansiotuloveron nykyinen 20 %:n tasavero on liian korkea ja sitä tulisi laskea 13-15 %:iin. Ero Suomeen muodostuu uudistuksen jälkeen huikeaksi. Viron uusimman veroalen toteuduttua, hyvinpalkatun asiantuntijan tulovero Suomessa on jopa yli kolminkertainen Viroon nähden, ja suomalainen yrittäjä taas maksaa ensin yhteisöveroa 20 % ja sen päälle osinkoveroa 30-34% osinkotulon verotettavasta osasta, tai sitten vaihtoehtoisesti palkkatulosta veroa enimmillään n. 47 %.
Vähempikin riittää syyksi muuttoon.
Tässä on Viron menestysreseptin salaisuus. Maa ei anna julkisen sektorin lähteä rönsyilemään, vaan ydintehtävistä huolehditaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Suomen ja Viron fundamentaalista peruseroa voi kuvata myös seuraavasti:
Suomi
1) Verottaa ankarasti kattaakseen laajan julkisen sektorin kulut ja tasatakseen tuloja.
2) Verot kohottavat hintatasoa ja alentavat ihmisten ostovoimaa.
3) Enenevä osa väestöstä ajautuu tarvitsemaan tukia.
4) Tuet ja korkeat verot passivoivat väestöä, työtä tekevän väestön määrä ja veropohja pienenee.
5) Tuensaajien määrän kasvaessa ja veropohjan pienentyessä veroja on pakko korottaa. (Palaa kohtaan 1.)
Viro
1) Verottaa maltillisesti juuri sen verran, mitä julkisen sektorin ydintehtäviä varten tarvitaan. Verotusta ei käytetä välineenä tuloerojen tasaamiseen.
2) Hintataso pysyy maltillisena ja ihmisille jää enemmän käteen. Heille ei ole tarpeen maksaa tukia.
3) Elintaso ja talous kasvavat.
4) Verotulot nousevat.
5) Nousevat verotulot hyödynnetään alentamalla veroprosentteja, ei lisäämällä julkisen sektorin kulutusta. (Palaa kohtaan 1.)
Sanomattakin on selvää, että toinen näistä kierteistä luo menestystä, toinen vie köyhyyteen. Valitettavasti Suomen kierrettä ylläpitää ja syventää se, että passivoituneella väestöllä on kiusaus äänestää aktiiviväestön ostovoimaa nakertavia tulonsiirtoja lupaavia poliitikkoja.
80-luvulla Virossa ei uskottu Suomen TV-mainoksia, joissa Väiski esitteli yltäkylläisiä lihatiskejä. Nyt taas Suomessa ei olla uskoa sitä, että Viro aikoo entisestään alentaa jo erittäin kilpailukykyistä tuloverotusta. Ajat ja roolit muuttuvat, mutta markkinatalous ja liberalismi voittavat aina sosialismin ja keskusjohtoisuuden.
Eikä verotus ole edes ainoa ongelmamme. Pyramidihuijausta muistuttava eläkejärjestelmämme perustuu suurten ikäluokkien edun maksimointiin, eikä sitä suunnitellessa oltu varauduttu edelleen vuosi vuodelta pieneneviin ikäluokkiin. Niinpä homman pystyssä pitämiseksi työeläkemaksut nousevat raketin lailla:
TEL-maksu 1962: 5%
TEL-maksu 1980: 13,3%
TEL-maksu 2005: 21,6%
TyEl-maksu 2017: 24,4%
TyEL-maksu 2080 (ennuste): 28%
Jos ideologioiden tasolla käyty moralisoiva keskustelu ja vasemmiston valheellinen mantra hyvinvoinnin jakamisesta ei avaa silmiä, palkintokomitea esittää toiveen, että edes numeroilla ja jo toteutuneilla kehitystrendeillä säestetty esitys maamme suunnasta herättäisi ihmiset kysymään, haluammeko todella luisua edessä häämöttävään neuvosto-sosialismin runtelemien maiden viiteryhmään?
Voitte ajatella tätä kirjoitusta hätähuutona. Aika on loppumassa kesken, ja vain nopeasti toteutettavilla, taloutta liberalisoivilla uudistuksilla voi pelastaa edes osan siitä, mitä olemme menettämässä. Ehdotuksen tuollaiseksi korjaussarjaksi PB on hahmotellut tähän kirjoitukseen Suomen tarvitsemasta tulevaisuusstrategiasta: PB 6.1.2021.
Toivottavasti seuraava hallitus kykenee panemaan sen täytäntöön.
Toivottavasti teillä on kyseessä ihnimillinen erehdys, eikä propagandahuuruissa tehdyt tarkoitukselliset valheet…
Keskimääräinen varallisuustaso Kiinassa lähenee Baltian tasoa, mutta keskimääräisen kiinalaisen varallisuus ei todellakaan. Kyseessä on kaksi täysin eri asiaa. Kiinassa on massiivisesti suurempi taloudellinen epätasa-arvo kuin Baltian maissa ja se tekee väitteestänne epätoden.
Valitettavasti en usko kyseessä olevan inhimillinen erehdys, sillä vastaavanlainen vaihtoehtotodellisuuden levittäminen on ollut BP:n tavaramerkki jo pitkän aikaa. Siksi en myöskään koe tarpeelliseksi käydä läpi koko tekstiä ja sen väitteitä, koska ei tämä kommentti muuta teidän tarvetta vääristellä asioita mielenne mukaan.
Credit Suissen raportin käyttämä tunnusluku on keskiarvo, ei mediaani. Kiinan varallisuuserot ovat toki huikeita – mikä on sinänsä humoristista, ottaen huomioon että maa ilmoittaa olevansa kommunistinen. Varsin suuria tuloerot ovat tietysti Baltiassakin. Suomen osalta mediaani olisi suhteessa suuremmat tuloerot omaaviin maihin (esim. Ruotsiin) “lohdullisempi” indikaattori, mutta keskiarvoa huonompi siksi, että se kätkee kylmän tosiasian yhteiskunnan kokonaisvarallisuuden kehittymisestä. Jollei siitä muuten välitä, niin sosialistikin edes siksi, että määritelmän mukaisesti pienempi varallisuus tarkoittaa “vähemmän verotettavaa”. Toki mediaanilukukaaan ei kovin kauan säily säällisenä, vaan maat, jotka onnistuvat kerryttämään kokonaisvarallisuutta Suomea paremmin, porhaltavat pienellä viiveellä pian ohi myös tätä tunnuslukua tarkastellen.
Hyvä, joskin masentava kirjoitus.
Yksi tärkeä kysymys on, kuinka laajalti tilannekuva on samanlainen ei-vasemmistolaisten poliitikkojen keskuudessa? Ts. onko meillä vielä toivoa korjausliikkeestä vai heräävätkö poliitikot ja laajemmat kansankerrokset vasta rytinän alkaessa (eli silloin kun velkaa ei enää saa loputtomasti lähes nollakoroilla ja budjettileikkauksia ja sitä kautta julkisen leikkauksia on pakko tehdä rajulla kädellä, jotta järjestelmä pysyy pystyssä)?
Hallituksen hokema Suomesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona pitäisi muistaa täydentää huomautuksella: viimeisenä mainitussa ryhmässä. Velkaantumiskierre jätättää meitä vielä lisää ja sitä tukee kiihkeä sitoutuminen ilmasto-, kehitysapu- ja EU:n tukikassaan rahan suoltamislupauksiin.
On oltava massia, koska 6 miljardia maksamme etelään, Marinin mukaan voitto siis. Kuitenkin kotitalouksien varallisuus esim. Italiassa on suurempi kuin meillä, halukkuus maksaa veroja tosin pienempi. Eikä Etelä-Eurooppa ole muutenkaan yliverotettu toisin kuin Suomi, toisaalta veroilla saa koko ajan myös vähemmän. Kohta EU tulee maksamaan etelän velkoja useammin.
Olipa masentavaa luettavaa. Ja vielä enemmän rupensi masentamaan, kun tajusin itseään oikeistolaiseksi ja markkinamyönteiseksi mainostaneen Kokoomuksen olleen pääarkkitehtinä rakentamassa tätä murheiden alhoa joko pääministeri- tai valtionvarainministeripuolueena. Ketä tässä nyt pitäisi äänestää että saisi nykysuuntaan muutosta? Persuja vai liberaalipuoluetta?
Tuo työllistymistä estävä antelias sosiaaliturva on ainakin keskiluokkaisen kohdalla paskapuhetta ja kuvitelmaa tai ihan tietoista poliittisen agendan värittämää valetta. Itse olin vuoden työttömänä Koronan johdosta ja ei ollut mitään kulutusjuhlaa tai juhlaa ylipäätään. Vaikka kuinka on liiton rahoilla, niin työttömien verotus (aivan eri prosentti kuin työssä olevilla) tekee kyllä töihin lähtemisen välittömästi houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.
Kaikkien tätä lukevien tulee muistaa että KOKOOMUS on ollut aktiivisesti luomassa tätä sosialistista utopiaa. Eli KOKOOMUS on tosiasiassa vasemmistolainen puolue talousasioissa.