PB: Myös sakkokertymä noudattaa Lafferin käyrää
Päivän Byrokraatti -palkinnon saa oikeusministeriö, joka huomasi yllätyksekseen, että myös sakkokertymä noudattaa Lafferin käyrää.
Vaikka yritys on ollut kova, hallituksen tavoite tuplata valtion rikesakkotuotto sakkosummia jyrkästi kiristämällä on näet jäämässä kauas tavoitteista. Valtio odotti korotusten nostavan rikesakkokertymän 38–45 miljoonaan euroon vuodessa, mutta tänä vuonna jäädäänkin kauas siitä, 24–25 miljoonaan euroon. Se on vain miljoona euroa enemmän kuin viime vuonna ennen korotuksia.
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan, ylikomisario Dennis Pastersteinin mukaan syy on korotettuja sakkoja varovien autoilijoiden:
– Autoilijoiden kaasujalka on keventynyt. Ylinopeuksista määrättävien huomautusten osuus on noussut 60 prosenttiin kaikista, kun se aiemmin oli 40–50 prosenttia.
Oikeusministeriö ei ole lisääntyneestä lainkuuliaisuudesta ollenkaan mielissään, sillä liikennevalvontaa ohjataan fiskaalisin perustein. Koska autoilijoita ei oikein kehdata houkutella kaahaamaankaan, poliisissa pohditaan ratkaisuksi rikesakkokynnyksen alentamista 1–2 kilometrillä nykyisestä 8:sta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että liikenneturvallisuuteen tällä ei vaikuteta, mutta käsi saataneen vielä syvemmälle autoilijoiden taskuihin.
Yhden kilometrin lasku rikesakkokynnyksessä tietäisi tämänhetkisillä ajotavoilla noin 40 000 uutta sakotuskertaa vuodessa, josta tulisi valtiolle lisätuloja 8–16 miljoonaa euroa. Harmi kyllä, myös tämä tavoite voi jäädä saavuttamatta, jos autoilijat huijaavat taas järjestelmää keventämällä kaasujalkaansa. Menettely rinnastuu moraalittomaan verosuunnitteluun.
Huikea yksityiskohta jo nykyisessä sakkojärjestelmässä on, että esimerkiksi jo 16 km/h ylinopeudesta seuraa suurempi sakko kuin vaikkapa pahoinpitelystä. Seuraamusjärjestelmä on tässä hyvin looginen, sillä eihän valtio saa pahoinpitelijöiden rankaisemisesta suurtakaan taloudellista hyötyä. Väkivaltarikoksiin syyllistyvät ovat yleensä elämänsä epäonnistujia, joista harvempi käy edes töissä, joten sakkoja ei kerry, ellei sosiaalitoimisto ota niitä maksettavakseen.
Sen sijaan autoilijoiden rankaiseminen kannattaa. He ovat työelämässä kiinni olevia yhteiskunnan kunnollisia jäseniä, ja juuri heihin taloustehokkaan rangaistusjärjestelmän kannattaa keskittyä. Jos onni käy, parhaimmillaan jo pieni huolimattomuusvirhe riittää päiväsakkojen mätkäisemiseen ja kenties tuhansien eurojen jättipottiin.
Yle 29.8.2016
IS 11.12.2015
Saatat tykätä myös
Kirjoittaja
Onpa tässä juuri parhaillaan ulkomailla vuorka-autolla ajellessa tullut ihmeteltyä paikallisia “sakkorysiä”, joista varoitetaan liikennemerkillä juuri ennen “rysää”. Itse rysä on käytännössä metrin korkuinen valotaulu, joka ulottuu yli moottoritien samansuuntaisten kaistojen ja, joka asiaan kuuluvasti muistuttaa kuljettajia ylinopeuden uhreista jne. Suureksi hämmästykseksi näytti jopa siltä, että kyseiset rysät oli jopa sijoiteltu liikenteellisesti riskialttiisiin paikkoihin.
Ei ole tainnut paikallinen valtiovarainministeri oikein ymmärtää kameratolppien todellista tarkoitusta – tokihan ne pitää sijoittaa esim. kehäteillä sillan alle varjoon suoralla tieosuudella, jossa rahastettavat ovat vähiten varuillaan. Tolpan pitää toki olla ulkoisestikin mahdollisimman huomaamaton (kepin nokassa oleva mattaharmaa ämpäri) ja jos laki nyt sattuu vaatimaan jotain varoituksia kameravalvonnasta, niin ne varoitukset on tietysti sijoitettava 10 km ennen rysää jotta mahdollisimman moni “lisäverovelvollinen” on kerinnyt unohtamaan moiset plakaatit.
Lafferin käyrä on myös yltänyt käyttäytymisnormien muuttumiseen. Jos ylinopeudesta rangaistaan moraalittomasti, ylinopeutta myös vältellään moraalittomasti. Se näkyy ns. VR-mentaiteettina.
Sosiaaliset normit ovat raskasliikkeisempiä kuin tekniset normit, jotka puolestaan seuraavat teknisiä innovaatioita.
Sosiaalisten normien rapautumista harmittelevat yleensä eniten ihmiset, jota ovat “insinöörilogiikalla” olettaneet keksineensä huomattavan fiksun, nopean ja tehokkaan tavan saavuttaa jokin rajattu, konkreettinen tavoite ja olettaneet sosiaalisten normien pysyvän muuttumattomana.
Sosiaalisten normien momentum on suuri: kun ne kerran murtuvat, niitä on melko mahdoton vääntää taaksepäin alkuasentoon. Joten kerran juurtunut VR-mentaliteetti ei heti olosuhteiden muututtua terästäydy, vaan vanha momentti vie vielä pitkään vanhaan suuntaan. Siksi Suomessa pidetään edelleen rautaraiteiden rakentamista “edistyksellisenä joukkoliikennepolitiikkana”, vaikka kehitys on viimeisten vuosikymmenten ajan keskittynyt puhtaalla energialla toimiviin, itseohjautuviin kumipyöräajoneuvoihin.
Liikennetutkimus on Suomessa insinöörien ja lujan poliittisen uskon kaupunkisuunnittelijoiden temmellyskenttä. Harvemmin meillä suostutaan kuuntelemaan taloustieteilijän tai käyttäytymistieteilijän kannanottoja. Siksi Lafferin käyrällä ei ole väliä suomalaisessa liikennepolitiikassa.