PB: Lainsäädännön epäjohdonmukaisuus saavutettuna etuna

Päivän Byrokraatti -palkinnon saa kolmikanta, jota epäillään (kaiken muun ohella) syylliseksi omituiseen lainopilliseen ansaan.

 

Työelämän lakien valmistelu tapahtuu nimittäin tavanomaisesta poiketen kolmikantamenettelyssä. Vaikka elinkeinoelämän ja palkansaajien etujärjestöjä ei ole kukaan äänestänyt, eikä niillä ole minkäänlaista demokraattista mandaattia, ne kuitenkin ovat pöydässä, kun työelämän lakeja valmistellaan. Järjestöjen mandaatti perustuu siihen, että toinen edustaa veroparatiisissa lymyilevää suurpääomaa ja toinen työnantajia.

 

Asetelma on perua vuosilta, jolloin Neuvostoliitto vaikutti kulissien takana, ja sen etuja ajanut Hakaniemi käytti sananvaltaa ohi parlamentaarisen järjestelmän. Jostain syystä menettelytapaa ei ole vieläkään purettu.

 

Joskus, kuten ilmeisesti nyt, ay-liikkeen juntatessa käy lainvalmistelulle köpelösti.

 

Tämänkertainen tarina liittyy liikesalaisuuksia koskeva sääntelyyn, joka on pitkään ollut hajallaan eri laeissa, kunnes se vihdoin tänä vuonna koottiin yhdeksi, elokuussa voimaan tulleeksi liikesalaisuuslaiksi. Yksi lain tärkeistä yksityiskohdista liittyy työntekijän salassapitovelvoitteeseen: työntekijä ei saa ilmaista tai epäasiallisesti hyödyntää työnantajansa liikesalaisuuksia. Liikesalaisuus voi koskea esimerkiksi työnantajan asiakasrekisteriä, hinnoittelua, tuotteen valmistustapaa tai vaikkapa sen testituloksia.

 

Liikesalaisuuden suojalla pyritään tarjoamaan suojaa panostuksille sellaiseen tuotekehitykseen ja liiketoiminnan kehittämiseen, joka ei ole suojattavissa esimerkiksi patentein. Viime kädessä suojalla ehkäistään epärehellistä kilpailua.

 

Maalaisjärkikin kertoo tarpeen sille, miksi liikesalaisuuksia ei pitäisi saada ilmaista myöskään työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos moraalikompassi on kunnossa, ei voi tuntua rehdiltä, että työntekijä voisi kantaa tiedot uudelle työnantajalleen, joka saisi näin epäreilua etua kilpailijansa kustannuksella.

 

Jostain syystä toisinkin ajattelevia kuitenkin löytyy.

 

Täyttä varmuutta asiasta ei tietenkään ole, sillä lakia valmisteleva työryhmä ei julkisesti kerro sisäisistä keskusteluistaan, mutta huhupuheiden mukaan lakiluonnoksen tämä kohta törmäsi työntekijäpuolen vastahangan vuoksi kolmikantapöytään. Pitkän vääntämisen jälkeen muut työryhmän jäsenet nostivat kädet pystyyn, ja uuteen liikesalaisuuslakiin ja sen rinnalla työsopimuslain vastaavaan lainkohtaan jäi sen vuoksi sama hassutus kuin kumottuihin vanhoihin säädöksiin – käytetty sanamuoto asettaa salassapitovelvoitteen edelleen vain työsuhteen ajalle, eikä sano sanaakaan sen jälkeisestä ajasta.

 

Onko tie siis auki epäeettisille lisätienesteille? No ei, sillä lakiin kätkeytyy melkoinen pommi.

 

Siinä missä yksityisoikeudelliset säännökset näyttävät kieltävän vain työsuhteen aikaisen liikesalaisuuksien vuodon, rikoslaki on yllättäen tiukempi. Yrityssalaisuuden rikkomisesta tuomitaan sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen se, joka ilmaisee toisen palveluksessa tietoonsa saaman liikesalaisuuden tai sellaista muuten oikeudettomasti käyttää ennen kuin on kulunut kaksi vuotta palvelusajan päättymisestä.

 

Melkoinen yllätys sille käsiraudoissa maijaan nousevalle raukalle, joka luki vain kaksi lakia kolmesta.

 

Miksi lait ovat sitten keskenään ristiriidassa? No, muun muassa siksi, että rikoslakia ei valmistella kolmikannassa ja toisin kuin Hakaniemessä, oikeusministeriössä ollaan ilmeisesti sitä mieltä, että ei Suomessa voi sentään elää kuin villissä lännessä. Salaisuuksista täytyy siis jatkossakin pitää suu supussa.

 

Mikään yllätys tämä ei tietenkään ollut lakia valmistelleelle työryhmälle, vaan kaikki toki tiesivät asian todellisen laidan. Kysymys kuuluukin: miksi muka oli hyvä idea jättää lait keskenään ristiriitaisiksi ja harhaanjohtaviksi? Kenen etua se palvelee?